• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

FC-Moto

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja daddy
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Yritin ostaa 1 -osaista nahkaa FC Motosta noin vuosi sitten, kun nettisaitti lupaili löytyvän pitkiä kokoja useammalta merkiltä. Pitkällisen mailailun ja soittelun jälkeen aina eri henkilön kanssa selvisi, että vain parilla merkillä löytyisi pitkiä kokoja.
Päätin lomareissulla poiketa kauppaan, paljon on tavaraa:thumbup: Asiakkaita oli briteistä, ranskasta ja yksi suomalainen. Nahkoja oli rekit vääränä, mutta ei yhtään pitkiä kokoja vaikka kaveri katsoi koneelta Held'n löytyvän. Just se mitä halusin:pissed: Saappaat ostin ja lupailin palata asiaan...
Siis isohkolla varauksella suosittelen. Jos paikanpäälle pääsee voi olla ihan paratiisi Suomen tarjontaan verrattuna.
Lupaavat myös pick up -palvelua. Voit netissä valita esim. useamman asun valmiiksi odottamaan sovitusta. En onnistunut ko. palvelua useiden yritysten jälkeen käyttämään. Aina saitti tökki tai valikoima muuttui sinä aikana ja mailitse tai puhelimella eivät suostuneet varausta tekemään:dunno:
 
Muutama vuosi sitten tilasin kypärän joskus tammikuussa, arvasin että menee aikaa kun heistä ei kuulunut mitään ja kolmen kuukauden päästä kypärä tulikin. Muistaakseni luottokortin varaus oli mennyt pitkäksi tms. eli sain kypärän ilmaiseksi.

Myöhemmin tilasin nahkapuvun ja se tuli alle viikossa.

Ei valittamista.
 
Spyken nahat laitettu tilaukseen. Tilauksen jälkeen puvun tila muuttui "ei saatavilla".
Tiedä oliko sitten viimeinen kappale vai myytiinkö siellä eioota.
Jotenkin TAAS epäilyttää!

Näinhän siinä arvatenkin kävi, tämä tuli viime perjantaina(20. päivä).
"Unfortunately, the items listed below are no longer available. We canceled your order. Please choose a similar item from our onlineshop."

Peruutusta tilaustiedoissa ei ole kyllä vielä näkynyt ja katevarauskin on vielä voimassa.
 
Tilasin kypärän ja hanskat helmikuun lopulla. N. 2 viikkoa ja ups toimitti romut kotiin. Yks kysely sposti koska toimittavat. Vastaus s postiin seuraavana päivänä ja paketti matkaan päivää myöhemmin... ok kokemus. Uskallan tilata tukevaisuudessakin.
 
Aiemmin annoin pyyhkeitä. Ostaminen jäi aikeeksi.
Nyt homma toimi niin kuin meikäläisen mieli:blink: Eilen klo 18 tilaus sisään Alpinestars Motegi -nahkasta. Klo 9.32 tänään UPS oli noutanut paketin. Allright -hinta 849€ vs. FC-Moto 507,90€ kotiovella:thumbup:
 
hyvin toimi mullakin,kamat tuli kohtuuajassa ja laatikossa oli mitä pitikin.luottokortilta otettiin varaus heti tilauksen jälkeen mutta velotettiin vasta kun kamat lähti liikenteeseen.ups kyllä vähä pettymys kun toimittaa kamoja soittamatta asiaakkaalle.jotkut ehkä soittaa riippuu kuulemma kuskista.
 
Itse tuli tilattua AlpineStars Valparaiso ajopuku tuolta.
Tulivat melko nopeasti mutta housut ei mahtuneet päälle! Postitin liian pienet housut takaisin ja sain isommat tilalle taas melko nopeasti. Vaihdosta jouduin itse maksamaan palautuksen postikulut.
Huhtikuussa pitäisi tulla uusi navi.
FC-Moto sen verran iso pulju että homma kyllä toimii niinkuin pitää!
 
Yksiosainen nahka tilattu 22.3 maanantaina ja tänään 31.3 oli kuriiri tuonut paketin ovelle. Hyvin skulaa [emoji106]
 
Aiemmin annoin pyyhkeitä. Ostaminen jäi aikeeksi.
Nyt homma toimi niin kuin meikäläisen mieli:blink: Eilen klo 18 tilaus sisään Alpinestars Motegi -nahkasta. Klo 9.32 tänään UPS oli noutanut paketin. Allright -hinta 849€ vs. FC-Moto 507,90€ kotiovella:thumbup:

Tänään loota löytyi ovelta. UPS jopa lähetti tekstarin ennakkoon ja pyysi soittamaan, jotta toimitus onnistuu. Sanoin, että saavat jättää ovenpieleen katokseen. Naapurinmummolle olis kuitenkin liian iso.
Meinasin laittaa golfrangelle päälle notkistumaan, mutta alko sataan vetääräntäärakeita:D
 
Tilasin Fc-Motolta takin ja hanskat ja takki onkin nyt ehkä himpun verran liian pieni. Ja ihme alpinestars ohjekirjat yms jäivät tyylikkäästi ovenkahvaan kiinni kämppää ympäri kävellessä takkia kokeillessa ja se muovinen tsydeemi tottakai palasiksi.

Saahan ne nyt jollain narunpätkällä siihen taskulerpukkaan kiinni missä olivatkin mutta mutta...:(

Onko toivoakaan saada palautukseen/vaihtoon enää, kun pitäisi aivan alkuperäisessä kunnossa olla? Ja onko pakko laittaa UPS:llä menemään (arvioitu hinta 350:blink:) vai voiko normi postilla laittaa ulkomaan pakettia menemään ( about 50e)
 
Tilasin Fc-Motolta takin ja hanskat ja takki onkin nyt ehkä himpun verran liian pieni. Ja ihme alpinestars ohjekirjat yms jäivät tyylikkäästi ovenkahvaan kiinni kämppää ympäri kävellessä takkia kokeillessa ja se muovinen tsydeemi tottakai palasiksi.

Saahan ne nyt jollain narunpätkällä siihen taskulerpukkaan kiinni missä olivatkin mutta mutta...:(

Onko toivoakaan saada palautukseen/vaihtoon enää, kun pitäisi aivan alkuperäisessä kunnossa olla? Ja onko pakko laittaa UPS:llä menemään (arvioitu hinta 350:blink:) vai voiko normi postilla laittaa ulkomaan pakettia menemään ( about 50e)

Postilla vaan (itse laitoin) ja laita ne paprut vaikka nippusiteellä kiinni vaikka tuskin on niin suurta väliä.
 
No eiköhän palautus onnistu koska eihän takki oo miksikään menny ja ne lippulappuset on kuitenkin tallessa. Varmimmin tietenkin selviää kun kysyt fcmotosta suoraan. Maksaako palautus tosiaankin 50€?
 
No eiköhän palautus onnistu koska eihän takki oo miksikään menny ja ne lippulappuset on kuitenkin tallessa. Varmimmin tietenkin selviää kun kysyt fcmotosta suoraan. Maksaako palautus tosiaankin 50€?

No tuo olikin joku pikapaketti, näköjään 25 menee normaalilla mitä netti laskurilla katsoin.

Hyvä että postilla onnistuu kävin vain mielessä ettei se saksassa mene johokkiin postiin sitten se paketti :D (hyvä minä) Kerta menee ihan perille saakka ei tässä sitten mitään ongelmaa

Invoicesta kopio messiin ja palautuslomake niin eikös se ole silloin siinä?

PS. Tuossa palautuslomakkeessa on refund:____________ Mitä ihmettä tuohon viivalle pitää laittaa?
 
Tilasin tavaraa ja kolme viikkoa meni että tulivat perille. Kävi niinkuin ilmeisesti monelle muullekin että tilatessa näytti että tavaraa on hyllyssä muttei sitten kuitenkaan ollut ja sen takia toimituksessa meni pidempään. Eipä mulla sinänsä tuotteilla kiirus ollut mutta ei tuo toiminta kyllä täysiäkään pisteitä saa.
 
Tilasin Dainesen hanskat Fc-motolta. Status näytti "in stock". Toimitus lähtee 1-3 pv kuluessa. Meni viikko, ja kun katsoi tilausvahvistuksen kautta tuotetta, näytti "out of stock". Kuitenkin kaupan kautta katsoessa sama tuote "in stock".
Tämä jälkeen XLmotosta tilaus sisään, ja tuote lähti seuraavana päivänä toimitukseen.

Fc-moton asiakaspalvelulta statusta kyselessäni, vastaus oli että saldot heittelee ostotilanteen mukaisesti.

Tekisi mieli sanoa, Fc-moto WTF?!
 
Aika monessa muussakin kaupassa IN STOCK on jotain ihan muuta... Nyt olen oppinut varmistamaan ensin sähköpostilla ja sitten vasta tilannut.
Kohdallani FC-moto on toiminut ihan ok. (Yksi kypärä ja tankkilaukku)
 
Itsellä on kaikki kolme tilausta olleet "kiireellisiä". Sama out of stock -ongelma ollut kaikissa. Varmasti toimii hyvin, jos toimitusaika ei ole päivän päälle. Eli he saavat ensin tilattua tuotteensa tukkureilta.
 
Tilailin reilu viikko sitten kypärän, tilauksen tila on edelleen tasan sama kuin tilauksen/maksun jälkeen.
Olen laittanut nettisivujen yhteydenottolomakkeen kautta kaks viestiä, mutta kumpaankaan en ole saanut vastausta.

Täytyy toivoa, että ensiviikon aikana tilaus etenee tai tulee edes vastaus. Pitänee muuten pyytää paypalilta rahat takasin ja tilata jostain muualta.
 
Tilasin nahkahousut, nahkatakin, saappaat ja hanskat. Tilausvaiheessa kaikkien tuotteiden status oli, että varastosta löytyy... Tilauksesta toimitukseen meni lähemmäs neljä viikkoa. Alpinestarsin housuissa sepaluksen vetoketjun sauma auki/purkaantuu. Laitoin valokuvien kera sähköpostia. Odotin noin viikon eikä vastausta. Laitoin toisen postin eikä vastausta. Kolmanteen postiin sain vastauksen jossa lupasivat hyvittää 20€. Ehdotin 40€ hyvitystä. Tuli vastaus, että eivät voi hyvittää 40€ ja pyysivät, että lähetän housut takaisin, niin laittavat uudet tulemaan, kun ovat saaneet vialliset heille. Totesin heille, että mitään en rupea lähettelemään, koska uudet housut tulevat heidän toimitusvauhdilla todennäköisesti jouluksi pukin kyydillä ja ehdotin, että hyvittävät aikaisemmin luvatun 20€. Toista viikoa taas kulunut viimeisestä viestistä eikä mitään kuulunut...

Tein siis samalla ensimmäisen ja viimeisen tilauksen FC-Motosta!
 
Paska kauppa. Muka 2-3 päivää.. 10 pv mennyt eikä kuulu mitään. Kolme emailia, ei vastausta. En osta enää.
 
Back
Ylös