• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

FLHRC Road King Classic

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja basic
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

basic

pelkkä Antti
Alennusmyynnit on pahoja, itelle jäi moisesta näppiin otsikon mukainen pyörä vuosimallia 2010.

Peli tuli kotiin eilen ja sen neitsyys on täten korkattu. Tätä kirjoittaessa olen ajanut huimat 10 kilometriä ensimmäisellä Harrikallani.

Joitain huomioita (täydentynee kilometrien lisääntyessä):
- vapaata saa toden teolla etsiä. Se on siellä missä pitääkin, mutta päälle saanti vaatii siinä määrin herkkää kosketusta, että allekirjoittaneelle tuottaa suorastaan tuskaa saadakseen onnistuneen suorituksen aikaiseksi. Toivottavasti laatikko hioontuu sopivammaksi kilometrien myötä.
- keula niiaa hienosti ja syvään kun jarrua näyttää
- ajo-asento on erityisen miellyttävä
- kuninkaassa on kello (meikäläisen eka mp jossa on vakiona kello), näin se Antti tulee iloiseksi pienestä asiasta
- ääniä välillä on ja välillä ei, ts. se saamarin pakoläppäjuttu toimii
- kaikenkaikkiaan on erityisen hieno, varsinkin kun älyää ottaa tuulilasin veks.
- saddle bag hinge stop kit on pyllystä. Rajoittaa laukun avausta erinomaisesti mutta mukamas sallii siskobaarin ja tarakan asennuksen. Olis pitäny ensin koittaa onko väitteessä perää ja asentaa vasta sitten (tarvittaessa)
- siskobaari (MoCo:n oma) on näppärä. Menee hienpsti paikalleen ja pois (pitkäkyntiset tietänevät myös tämän). Sisko ei ole vielä istunut kyydissä, joten mukavuudesta myöhemmin
- tarakka on vähemmän näppärä, vaatii kilpiviritystä mahtuakseen paikalleen. Viritän ja kerron sitten lisää.
- tehoista sun muista ei vielä mitään, pitää tehdasta totella ja ajaa hirmu varovaisesti sisään, sitten vasta kokeilla onko siitä mihinkään.
- jatkuu taas kun kokemus karttuu.
 
Onnea wanhalle orggilaiselle uuden perheenjäsenen johdosta. RK on itsellekin se upein malli, jos hooreestä puhutaan..
Uusissa tuttavuuksissa menee monasti vähän aikaa ennenkun vioista jalostuu persoonallisia ominaisuuksia ja senjälkeen olo onkin pelkkää hymyilyä!

Mun tarttis myydä talo, auto, kaikki prätkät, koira, nahkarotsit, kitarat ja styrkkarit, toinen munuainen ja pistää mukulat ja akka vielä pakkotyöhön kaukoitään että sais RK:n käsirahan maksettua..

Joten iloitsen toistaiseksi vilpittömästi toisten puolesta!!  
biggrin.gif

Jytiseviä kilsoja.
 
Sattui eilen Nauvon Seolla:
Joku ukko kattosis ja totesis että onko ihan uus?
Minä siihen että ei oo, ajettu jo 300 metriä, käytettyhän tää jo on.

Mittarissa oli itseasiassa kaupanpäällisiksi kokonainen kilometri vakiona. Hirmu luotto on ameriikan sedällä vehkeeseen kun tehtaan koeajo ei oo pitempi.
 
Lainaan kylmän viileesti tätä Basicin aloittamaa ketjua ja alan jakamaan omia kokemuksiani Kingistäni...
wink.gif

Oma RK Custom on siis pikkasen vanhempaa vuosmallia eli 2004. Runko ja tekniikka poikkeaa Basicin laitteesta aika paljon, mutta ulkonäkö on likipitäen sama. Oma kokemukseni Kingistä on noin 150km, jotka kertyivät kun ajoin viime lauantaina pyörän Rajamäeltä Piispanristille, kaverin talliin.

-Ensinnäkin RK Customin alkuperäinen tanko on kamala, hirveä ja kelvoton! En käsitä, miten tuollanen on voitu pyörään laittaa. Kädet ovat omituisessa "kottikärry-asennossa" ja esim jarrun ja kytkimen käyttö on todella hankalaa. Uusi mini-ape tanko on jo tilauksessa.
-Koneeseen on vaihdetti vaimentimet ja vapaavirtausfilsu. Puhtia ja ääntä on ihan riittävästi. Seoksista en tiedä, mutta eipä tuo ainakaan putkiin paukuta moottorijarrulla. Täytyy tsekata kuitenkin, jos tarvii jonkunlaisen ruiskumokkulan...
-Pikairroitettava pleksi on hyvä, mutta aiheuttaa mölyä kypärään. Ilman pleksiä tuon tangon kanssa ei kauaa huvittanut ajaa edes satasen vauhtia. Pleksin kanssa ajoin huomaamatta vähän liiankin lujaa...
-Satula on mukava. Siinä istuu pitkääkin päivästinttiä. Luulen.
-Kytkin on jäykkä, mutta ei niin jäykkä kuin luulin.
-Jarrut ovat ihan ok.
-Ajettavuus on oikein hyvä, eikä toi vanhakaan runko mikään letkumainen ole. Pientä hermostuneisuutta huomasin ohituksissa, mutta tuo taitaa olla kulmikkaaksi kuluneen takanakin syytä. Alusta on kuitenkin mukava ja silti tukevan oloinen.
-Basic: Pikairroitettavaan sissyyn on olemassa OEM lukko, jolla koko hökötyksen saa lukittua. Se maksaa Jenkeissä noin 50 taalaa. Mulle on tuollanen tulossa, samoin kuin selkänojaan kiinnitettävä teline.
-Road King on ihan helvetin hieno!
thumbs-up.gif
tounge.gif
 
No nyt on pyörä ihan kotipihalla!
062802jumpie_prv.gif
033102beer_1_prv.gif

Eipä toi morkkaamani orig. tanko nyt kuitenkaan ihan NIIN kamala ole. Kruisailutankona (max. 80km/h) toimii ok ja saattaisi parantua paljonkin, jos tankoa saisi hiukan käännettyä alaspäin. Tai sitten ei. Pittää kokkeilla, mutta ensin tarttis keksiä, että miten helvetissä tuon RK Customin lippahässäkän saa irrotettua lampun päältä, jotta pääsee tangon kiinnikkeisiin käsiksi!
nixweiss.gif


Oliko muuten niin, että vuonna 2006 alettiin käyttämään Harrikoissa DOT 4 jarrunesteitä? Sitä ennen DOT 5:sta, eli näitä silikonipohjasia litkuja?
 
Taas on ajettu 10 kilsaa, tehty havaintoja ja otettu selvää:
- vapaa on niin kuin pitääkin, alkuun hankala ja sittemmin helpompi ja lopuksi ominaisuus eli suomeksi tyyppivika. Myyjän mukaan kolme neljästä ostajasta soittelee juuri tuon takia perään.
- löytöjä; hankauma tankista ja skraadu lokarista (itseasiassa nämä löydettiin jo ensimmäisen ihailevan katseen aikana), myyjä hoitaa noi aikanaan tavallaan
- ajaminen on hitaassa vauhdissa tekemisen täytteistä, vähän kovemmassa ei tarvii sitten tehdä juuri mitään, tosi kovassa ei tarvii tehdä yhtikäs mitään, koska niin kovaa tolla ei edes pääse.
- hieno se on vieläkin
- pakki puuttuu, se tuntuu reidessä, toi painaa kun synti
 
Mittarissa huimat 70 kilsaa:
- sisko tykkäs olla kyydissä, on parempi kuin edellinen Thruxton
- takaiskarit huutaa lisää ilmaa kun kuorma kasvaa. Sitä varten pitää ostaa saatanan kallis pumppu. Tietäiskö joku mistä niitä saa?
- vaatii vielä paljon totuttelua, asiat kun on tehty eri tavalla kuin mihin on tottunut. HD on siis omanlaisensa tekele.
 
- takaiskarit huutaa lisää ilmaa kun kuorma kasvaa. Sitä varten pitää ostaa saatanan kallis pumppu. Tietäiskö joku mistä niitä saa?
Itse ainakin edelliseen Kawaan lisäsin keulaputkiin ja takaiskariin ilmaa ihan normaalila renkaantäyttöpistoolilla, mutta ennen sitä laitoin vielä paineenalennuksen jotta vahingossakaan ei pääse laittamaan liian kovalla paineella sinne ilmaa.
Eli jos sulla on oma kompura niin siitä paineenalennusventtiilistä jo paine valmiiksi alhaiseksi (varmista vielä ennen letkun kytkemistä) ja sitten varovasti....
Samalla tavalla olen nykyiseenkin mopoon ilmat laittanut iskareihin, mutta jos yhtäänkään epäilet, niin silloin on parempi hommata se kallis laite, jo oman mielenrauhan saavuttamiseksi!
 
Oliko muuten niin, että vuonna 2006 alettiin käyttämään Harrikoissa DOT 4 jarrunesteitä? Sitä ennen DOT 5:sta, eli näitä silikonipohjasia litkuja?
Eiks toi tieto löydy joka pyörässä siitä jarrunestesäiliön kannesta?
Juu. DOT 5.

Nyt on mini-ape asennettu Kingiin ja kohta tärähtää pyörä tulille ja pääsee testaamaan. Kädet on nyt suorina eteenpäin ja ajoasento tuntuu aika hyvältä.

Mä tilasin tuon takaiskareitten säätöpumpun Chicago-Harleylta. Kyseinen pumppu maksaa siellä vajaat 50 taalaa. Suomessa 100€...
033102ass_1_prv.gif
Varmasti halvemmallakin selviytyy, mutta kun tuo sattu tulemaan eteen HD:n kotisivuilla, niin pitihän sekin tilata.

Tietääkö muuten joku Kingin omistajista, mikä varoitusvalo on matkamittarin vasemmalla puolella? Valossa on mittarin(?) kuva ja mittaria osoittaa nuoli. Mulla ei ole pyörään ohjekirjaa, enkä ole nähnyt valon palavan missään vaiheessa. Mikähän mahtaa olla?
 
No juu sehän se! Eikä tuos cruisea ole, niin ihmekös sitten ettei ole lamppu mittariin syttynyt.
tounge.gif


Tangon vaihto osoittautui todella loistavaksi ratkaisuksi! Nyt pyörällä viittii ajella kaupungissa, motarilla tai vaikka syheröllä! Ajoasento on rento ja jopa pikkasen takakeno. Pieni ajovalon päällä oleva kromilippakin tuntuu jopa pikkasen ohjaavan ilmavirtaa pois keholta. Pyörä tuntuu mutkatielläkin helpolta ja rentouttavalta! Todellinen stressinpoistolaite!
tounge.gif


Mää tykkään tästä pyörästä!
033102beer_1_prv.gif
 
Jos siinä on cruisen napit niin sit sen voi aktivoida käyttöön merkkihuollossa. Maksaa jotain 160 kieppeillä.
Kerros mitä pumpulle tuli hintaa postikuluineen, tulleineen ja alveineen.
 
Ei tuos oo edes namiskoja kahvoissa, eli ei siin taida olla ku valo mittarissa.

Pumpun(niinku kaikkien osien) hinta on karkeesti dollarien määrä käännettynä suoraan euroiksi. En oo saanu vielä pumppua ja samassa tilauksessa on myös teline sissyyn, lukko sissyyn, huoltomanuska ja se pumppu. Yleensä noi tulee Suomeen jollain kuriirifirmalla(DHL, UPS tms.), joiden rahti on aika tyyris. Silti olen säästänyt satoja euroja, verrattuna Suomen dealereitten hintoihin.
wink.gif
 
tarkista se jarruneste manuaalista kumpaa sen pitäisi olla. Tiedän omista vehkeistä, että 2005 oli DOT5 ja 2007 on DOT4. Ne eivät sovi yhteen vaan jos sotket niin menee kaikki tiivisteet ym. pilalle.
 
tarkista se jarruneste manuaalista kumpaa sen pitäisi olla. Tiedän omista vehkeistä, että 2005 oli DOT5 ja 2007 on DOT4. Ne eivät sovi yhteen vaan jos sotket niin menee kaikki tiivisteet ym. pilalle.
Muistan tosiaan, kun ostin Street Bobin, että juuri tuonna vuonna HD syystä taikka toisesta siirtyi käyttämään DOT 4 nesteitä. Sitä ennen DOT 5.

Etkös sä Mikkoyli hommannut siihen CVO matkalehmääsi sellaisen alustan jäykistäjän? Minkä firman valmistama tuo oli? Noita löytyy EBaysta aika monta erilaista ja erihintaista. Progressive Suspensionin kyhäämä on ainakin hinnaltaan sopiva.
 
Sisäänajo jatkuu:
- cruise on epäilevistä arveluista huolimatta aika kätevä. Yllättävän luontevaa se päällä on ajella, ihme ja kumma
- ajo-ominaisuudet ylipäätänsä ovat aika lailla odotusten mukaisia; vähän paremmat kuin VN1500:ssa jollainen oli taannoin.
- stonga on ruma mutta hyvä, saas nähdä vaihtuuko hienompaan ja raskaamman ajoasennon mukanaan tuovaan
- kivaa on ollut, mainio keli eilen ja tänään
- toivottavasti sais pian 800 kilsaa sisään, niin vois kaasata vähän lujemmin...
 
Taas on ajettu ja töpeksitty.
Ajo alkaa luonnistua kun tottuu pyörään. Vielä kun sais 800 kilsaa täyteen, niin vois kaasata vähän enempi, ts. sisäänajaminen on pyllystä.

Kaatumaraudat on ihan kätevät, tänään sen huomasin kun kippasin pyörän nurin vahatessani sitä. Pari skraadua rautoihin ja heijastin paskaksi. Ei juuri muuta. Eli on niistä muuhunkin kuin koristamiseen. Melkein rupesis vituttamaan kun pyörä oli nurin, mutta pikkasen laimeni kuin sain sen pystyyn (en yksin). Seuraavaksi heijastimet irti takaraudoista niin on taas kuin uusi.

Stonagan päällä oleva muoviläpyskä (se joka peittää stongan ruuvit) irtoaa näköjään aika nopsaan, aika hötöä muovia.

Rekisterikilvelle en ole vielä keksinyt uudenlaista kiinnitystä, sellaista joka mahdollistaa tarakan kiinnittämisen. Pitää vielä vähän fundeerata että meneekö lampun alle, vai kallistanko päälle.
 
Rekisterikilvelle en ole vielä keksinyt uudenlaista kiinnitystä, sellaista joka mahdollistaa tarakan kiinnittämisen. Pitää vielä vähän fundeerata että meneekö lampun alle, vai kallistanko päälle.
Jos keksit hyvän systeemin rekisterikilven uudelleen kiinnitykseen telinettä varten, niin kerro ihmeessä tännekin! Itse oon suunnitellut, että jos siirtäisi kilpeä hieman taaksepäin ja samalla kallistaisi sitä eteenpäin, niin teline saattaisi mennä paikalleen. Vaan saattaa kilven kiinnityksestä tulla ruma. Telinettä mulla ei vielä ole(tilattuna on...), eli toistaiseksi tää on vain mielikuvasuunnittelua...
tounge.gif
 
Back
Ylös