H-D sportster

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Rock OLA
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Olen ajanut melkein kaikilla H-D:n malleilla ja myöskin ajellut kaikenlaisilla "tonnikyykyillä" ja kaikissa on omat mukavat puolensa. Uudet Sporat on sinänsä jo "parempia" että niihin tuli ruisku mikä helpottaa säätämistä ja kaasuvastetta (korjatkoon joku joka tietää paremmin) mutta silti sillä oli mukava ajella. siitä sporasta se 1200cc malli niin tulee vääntöä roimasti enenmmän joka taasen tuntuu ajossa selvästi. kokeilemalla sen tietää parhaiten ja ilman ennakkoluuloja nimim. suzukista buelliin vaihtanut.
 
Sportsterin kun ostaa, niin se ei ole sitten todennäköisimmin  valmis pyörä ihan hetikohta, mutta näyttää moni saaneen sellaisesta mieleisensä. Joku sanoi että tarvittaessa riittää pyörää eliniäksikin. Sen verran kai siinä muutoksia tehdessä tuppaa menemään.
cool.gif


Järkyttävän pieni tankki ainakin. Perussporassa. On siinä muutakin joka vaatii pientä säätöä melkein jokaisen kohdalla.

Ainoa pulma lienee, varsinkin niillä jotka ovat alttiita puheille neitipyöristä, että alkaa tehdä mieli dynaa tai softailia seuraavaksi...

Mutta aivan eri maailma kuin kyykkypyörillä, luulen.

Edit: ei voi laittaa faktaa kun en oo faktori...
bowdown.gif
 
Hienoa. Kaksi on jo ilmoittautunut ryhmään, jotka väittävät tekevänsä hankinnat ainoastaan fysikkan lakeihin perustuvien mitattavien suureiden perusteella. Vain ja ainoastaan "järkisyillä." Eikö muita ole tulossa tähän kerhoon.
 
Vähän sama, kuin vertaisisi Koskenkorvaa ja keppanaa. Joku tykkää jommasta kummasta ja jotkut jopa molemmista.
Osta spora jos tykkäät itse. vähän erilainen se on kuin kilokyykky ja ei pienemmässä ole oikeasti hirveästi tehoa, mutta kyllä ei sillä liikenteessä jää jalkoihin, pysyy hyvin muun liikenteen mukana. Itse tykkäisin kyllä sporalla liikkua kaupungissa mielummin, kuin ehkä kilokyykyllä(tosin aikoihin en ole Sporalla ajanut, joskus olen ajanut ja silloin tykkäsin) ja vaihtelunvuoksi olisi mukava välillä ajella kilokyykyllä, enskalla, krossipyörällä, muskeliautolla, lauluautolla, nissan mikralla...
On se Spora omalla sporamaisella tavallaan mielestäni hyvä.
 
Oman "matkamoposeurueen" kanssa kun on ajeltu, niin kilokyykyillä heitetään huoletta pitkääkin reissua ns. oikeiden matkapyörien (GT ja K 1200S puimureita ja vastaavia) kanssa, mutta nuo Sportsteri kuskit tahtoo pistää pyörän pakuun ja siirtyä huoltoautokuskeiksi hyvin varhaisessa vaiheessa. Varsinkin jossain Norjassa ajellesa äijät ajaa mielummin pakettiautoa kuin HD:tä. Mistä johtunee, tiedä en, mutta faktaa on tämäkin kun sitä kerran kysytään. Jos ajelee vain nakkikioskille ja takaisin niin hoitunee porallakin. Ratahommissakaan ei ole vielä HD:itä näkynyt, vaikka jopa Wingillä jotkut ajelee.
 
Ihan turha kuvitella, että moottoripyörän ostopäätöksessä olis faktoilla ja järjellä mitään tekemistä. Täysin tunnepohjalta se tapahtuu, vaikka näennäisesti oliskin faktoja perusteena. Osta siis se pyörä, jonka omistaminen tuntuu hyvältä.
 
Omista mikä mukavalta tuntuu, mutta Kilosen ja Sporsterin vertaaminen on sama kun vertaisin (omaa) Busaani ja (omaa)veteraani Bemaria. Ei mitään muuta yhteistä ku kaksi pyörää... Ne ovat vain niin erilaisia, ettei niitä voi verrata kunnolla. Provo tai jotain, taitaa aloitus ollakin.
blush.gif
 
Väitän, että moottoripyörä on markkinoinnin ammattilaisille tyyppiesimerkki tuotteryhmästä, jossa mielikuvilla on keskeinen merkitys. Moottoripyörä ei ole ansaitsemisen väline, elanto ei siitä riipu. Liikkuminenkin on toissijainen tarve. Itsensä toteuttaminen taitaa olla tarpeista päällimmäinen tyydytettävä.

Verrataan tuotteena kaivinkonetta ja moottoripyörää. Markkintiviestintä on täysin eri tyyppistä. Kaivinkoneessa teknologia on viesteissä etusijalla. Moottoripyörissä ei mallinimissä puhuta tonneista vaan esim Firebaldesta , Ninjasta Pan Europeanista " Be part of something bigger" - on erään markkinoijan slogan.
Koko ajan kiristyvä kilpailu pakottaa markkinoijat erilaistamaan tuotteet ja niiden mielikuvat aina vaan pienemmin nyanssein. Panostukset ovat kuluttajan näkökulmasta valtavia.
Ja sitten me raukat ( korostan olevani itse mukana ) kuvittelemme , että teemme ratkaisuja järkisyillä. Mittoja, arvoja jne verraten. Hatut. Tässäkin asiassa meitä viedän kuin litran mittaa. Yhteen vetoaa yhdenlainen mielikuva, toiseen toisenlainen.

Miksi siis mollaisimme kanssaihmisemme tämän mielikuvan perusteella tekemää valintaa. On hyvin todennäköistä, että
hän on tyytyväinen kaupan tehtyään.

Tässä jutussa ei tainnut olla mitään järkeä. Markkinoinnin perusteita puolelta öin. Itse itseään komentaen: Nukkumaan mars.
 
Niinpä.

Eli pointtina oli, että jos veri vetää HD:hen niin siitä vaan. Mitään järkiperusteita sille on turha hakea, koska niitä ei ole. Kuten ei moottoripyöräilyssä yleensäkään.
 
Väitän, että moottoripyörä on markkinoinnin ammattilaisille tyyppiesimerkki  tuotteryhmästä, jossa mielikuvilla on keskeinen merkitys. Moottoripyörä ei ole ansaitsemisen väline, elanto ei siitä riipu. Liikkuminenkin  on toissijainen tarve. Itsensä toteuttaminen taitaa olla tarpeista päällimmäinen tyydytettävä.

Verrataan tuotteena kaivinkonetta ja  moottoripyörää. Markkintiviestintä on  täysin eri tyyppistä. Kaivinkoneessa teknologia on viesteissä etusijalla. Moottoripyörissä ei mallinimissä  puhuta tonneista  vaan esim Firebaldesta , Ninjasta Pan Europeanista  " Be part of something bigger" - on erään markkinoijan  slogan.
Koko ajan kiristyvä  kilpailu pakottaa markkinoijat erilaistamaan tuotteet ja niiden mielikuvat aina vaan pienemmin nyanssein. Panostukset ovat kuluttajan näkökulmasta valtavia.
Ja sitten me raukat ( korostan olevani itse mukana )  kuvittelemme , että teemme ratkaisuja  järkisyillä. Mittoja, arvoja jne verraten. Hatut.  Tässäkin asiassa meitä viedän kuin litran mittaa.  Yhteen vetoaa yhdenlainen mielikuva, toiseen toisenlainen.  

Miksi siis mollaisimme  kanssaihmisemme tämän   mielikuvan perusteella tekemää valintaa.   On  hyvin todennäköistä, että  
hän on tyytyväinen kaupan tehtyään.

Tässä jutussa ei tainnut olla mitään järkeä. Markkinoinnin perusteita puolelta öin. Itse itseään komentaen:  Nukkumaan mars.
Siinä kohtaa ne mielikuvat karisee kun käy ihan itte testaamassa.

Siltikin mun mielestä on hienoa, että porukka arvostaa eri asioita. Ettei jäis väärinkäsityksiä.
 
Kummallsia asioita mylvii pääni sisällä...
eek.gif


Omistan kyllä jo H-D-kukkaron ja ihan Ameriikoista asti tuodun H-D lippalakin... Ja olen surffaillut H-D:n sivuilla ja alkaa tuntumaan siltä, että Suzuki saisi mennä ja tilalle saisi tulla Sportster...

Onko pyörästä mihinkään?

Onko se ihan paska kilokyykyn jälkeen???

Kaipailisin FAKTAA enkä paskaa ko kamppeesta...
kaboom.gif
En näitä uudempia Sportteja ole kokeillut, joten en osaa niistä sanoa mitään kokemuksen perusteella. Tankki kai kuitenkin on nykyään enemmän kuin se 8 litraa, ei tärise enää ja ruisku tulee ensi vuonna.

Oma Sportsteri on 16 vuotta vanha ja mulla se on ollut 13 vuotta.
Se tärisee ja vaatii rohkeutta tiukoissa kurveissa, mutta on leppoisa ja mukava ajaa, näyttää ja kuulostaa hyvältä, on erittäin luotettava ja varma peli sekä helppo huoltaa ja korjata.
Bensaakin kuluu aika vähän ja arvo säilyy. Oman olen vielä tuunannut melko ripeäksi. Siihen Sportseri on hyvin otollinen. Potentiaalia on ja ekat lisäkaakit tulevat halvalla.

Aika monella pyörällä olen ajanut ja nytkin on pari muuta hyvää pyörää, mutta muilla en ole päässyt vastaavanlaisiin tunnelmiin ajaessa.

Korostaisin vielä tuota toimintavarmuutta ja ylläpidon helppoutta.

On se varmaan kulttuurishokki siirtyä jostain supersportista Sportsteriin, mutta siitäkin voi toipua. SenioRR:n kohdalla näin on tainnut käydäkin.
 
- vakiotuhnu 883 vrt. normiavattu ja varsinkin 1200 ovat kulultaan aika eri pelejä, 883:sta saa kohtuukustannuksin ja - vaivoin 1200:n, asia ei liene muuttunut näiden uusien kumiripusteisten myötä. (ja sithän on vielä Buell, jossa käyttää sporsterista edelleenkehitettyä konetta)
- Sporassa on monien mielestä maailman kauneimman näköinen bensatankki. Pienihän se on ja fat bob -tyyppinen tankki onkin suosittu muutos.
- Muutenkin H-D kaupasta ostettuna on monille vasta puolivalmiste, eli tarvii pientä muokkausta (ei toki oo pakko).
- Ei ole pakko ostaa uutta. Vanhemmissa hyvä tarjonta.
- Jos haluaa ostaa uuden liikkeestä, niin toukokuussa on turha kysellä, kaikki myyty. Eli jos haluut 2007:n niin liikkeelle pitää lähtee oikeestaan hetipaikalla. 07 -mallit ovat jo koeajettavissa (ainakin jotkut mallit).
- Koeajo tosiaan kannattaa. Spora on rungoltaan oikeasti pieni. Toki tätä voi avittaa esim. jalkatappimuutoksella mutta monet kyllä tämän vuoksi nielaisevat, rikkovat säästöpossun ja hommaavat esim. Dynan.
- Kannattaa tsekata hdcf:n foorumi. Mutta käytä hakua ennenkuin postaat mitään, aihetta Sporsterin hankinta käsitelty paaaaljon.
- 50-luvun lopussa Sportster oli kovin tykki minkä tavan kuolevainen pystyi kaupasta ostamaan (ei tosin tuotu silloin Suomeen).
 
Tuossa on faijan Spora ja ihan kiva peli ajella.Lähtee ihan riittävästi,mutta kakspäällä ei mitään herkkua.Joutu mamma pirusti pitään kii ku käytiin kokeilee tuota ja vaikka on pienikokoinen tytsy, ei meinannu silti toi penkki riittää.Kannattaa oikeesti haluta tommonen jos ostat.H-D on enemmän elämäntapa ku harrastus.

Kuvan jälkeen pyörään on tullut siirtosarja ja näin ollen ajoasento parantunut.

http://www.motot.net/galleri....62
 
Mikä on hyvä pyörä ja mikä ei, ei sitä kukaan tiedä. Tämä noppeleiden merkki uskollisuus lähentelee faattisuudessaan jo jokun sortin uskontoa. Osta se pyörä mikä vaikuttaa hyvältä ostokselta. Kaikilla nykypyörillä pääsee eteenpäin ihan tarpeeksi kovaa, eikä leikkaa kiinni harva se päivä kuten vanhaan hyvään aikaan. Moottoripyörä on on ollut Suomessa jo kolmekymmentä vuotta täysin elvistelyväline. Aja millä ajat, mutta aja suu hymyssä.
 
[ns.fakta]Spora on huono ajaa koska se menee kiskoja pitkin. kokeilkaa vaikka helsingissä.. tampereelle ei olla saatu vielä omaa sporaa mutta olen päässy sitä helsinkiin aina silloin tällöin koittamaan. pakko myöntää, kolisee ja tärisee sekä meteli on varsin kauhee. spora ei myöskään aina väistä vastaantulijaa.[ns.fakta]

sportstereista voisin taasen olla erimieltä. olen ajanut niin sportilla, kuin big twinillä ja toisella näistä voi ajaa verrattain kovaa (jos se on pyörän pääedellytys). mutta kyllähän se on niin, että sillä on mukava ajaa rauhallisestikin. se on ihan siinä että mitä pyörästä haluaa, vanhan pyörän kanssa tarvii olla tarkkana kun taas uudella pääsee joskus ajamaankin. noh, onneksi jokainen päättää itse, välittämättä yleisistä mielipiteistä.

niinja, interwepin ihmeellisestä mualimasta on jälleen löytyny semmonen video jossa yks kaveri rääkkää nuita ameriikan rotteloita varsin taitavasti..



KATTOKEEPA!
 
Millään teknisillä valintakriteereillä ei ole mitään väliä, kun ollaan Harrikkaa hankkimassa. Itse olen tyyppiesimerkki.
Tietoa on, mutta ei järkeä.
tounge.gif

Vähän tehoa rahalla.
Mutta kuitenkin?
 
Back
Ylös