Harleyn äänikuristin

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja crop
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

crop

New member
Kaveri hommas just uuden Street Bobin. Kateellisena kattelin aikani ja sitten muistin äkisti lukeneeni vuosia sitten jostain ulkomaan lehdestä, että hd sulkisi toisen putken pienentääkseen äänimelua jollain viranomaisten mittaamalla kierrosalueella. Huomasinki bobin yläputkessa vaijerilla toimivan systeemin. Viittiskö joku viksu kertoa, miten se toimii, mikä sen systeemin nimi on, voiko sitä ohittaa ja jotain muuta tärkeää, mitä kansalainen ei tajua kysyä. Kaveri nimittäin ehdotti heti että moiset mööpelit helvettiin, kun ei sellasia ollu aikoinaan glidessäkään, mutta mitä sillon tapahtuu kartoille ja tehoille?
 
Sanoppa kaverillesi, että lukaisee HDCF:n foorumia. Siellä tosta systeemistä on paljon juttua. Sen verran luulen tietäväni, että tuo perhosventtiili putkessa sulkee matalilla kierroksilla toisen putken ja kun annetaan hönkää puhaltaa molemmista, eli juurikin pienentää putkesta kuuluvan höpinän määrää. On jo olemassa palikoita joiden avulla ton hässäkän voi poistaa ilman mahd. ongelmia, sillä saahan noihin uusiinkin Harrikoihin jo täys hormeja. Joku uuden pyörän omistaja voi kertoa lisää ja korjata minun virheeni. Omassa Bobissa ei moisia härpäkkeitä vielä ollut.
 
mutua tämäkin mutta muistelen kuulleeni että tyhjäkäynnillä molemmat putket auki, speksatulla kierrosalueella sit toinen putki kiinni ja taasen isommilla moleemat auki.
eikä tämä nyt niin kummallista ole, eikös uudemmissa gixuissa ole samantapainen systeemi ts venttiili pakoputkessa. tarkoituksena vain siis melunormien täyttäminen

epäilen että jos raa'asti heittää moiset mäkeen niin pyörän sähköaivo jostain signaalista arvaa tämän ja rupeaa vikakoodia heittämään.

mutta uskon kyllä että ratkaisuta asiaan ovat olemassa

eri foorumeita silmä kovana lukemaan, dealerikin osannee auttaa
 
Hoghaus:sta löytyy hyllystä "vastus" joka estää virhekoodin. Muistaakseni osa maksoi jotain 20e luokkaa ja on helppo itse asentaa jonka jälkeen "läpän" voi hirttää sen omalla jousella auki. Äänet parani huomattavasti....
 
HDI (HD International, eli suomipyörä) Road King Classic 2008

1) Irrota päältä katsottuna oikea sivuposki, etsi läpän moottorille moottorille menevä johto ja sen päässä oleva viisinapainen liitin

2) Käynnistä pyörä, jätä tyhjäkäynnille, jolloin läppämoottori ja läppä valmiiksi auki asennossa

3) Irrota liitin, kiinnitä irrotettu johto (bonusoptio: suojaa liitin pienellä muovipussilla + nippusiteellä).

4) Aja. Läppä pysyy koko ajan auki, ei virhevaloa.

Tein eilen, tähän asti pysynyt auki, ei valoa. Lieneekö muutettu euromallien softaa?

Ääniä tuli 5-8 dB lisää ja ennen kaikkea pintakaasun hengettömyys katosi pelkästään tällä muutoksella.

Ilmeisesti euromallin 25mm mehupillivaimeinnin, jonka kautta koko kone pukkaa kaasut ulos läpän ollessa kiinni kehittää niin paljon vastapainetta että kaikki pakokaasu ei poistu sylinteristä, vaan siine jää palanutta kaasua. Tällöin uusi täytös kyllä palaa ja päästöt on ok, mutta veto on heikkoa, koska täytös jää vajaaksi.

Ilmeisesti euromallien ongelma, koska jenkeissä mitään läppäsysteemiä ei ole. Eurooppaan se on tehty melurajan vuoksi, eikä ilmeisesti erityisemmin muutettu ruiskukarttoja tämän takia.

No, ääntä tuli ja veto parani. Aikaa meni 10 min.

Ilmeisesti 2007 -mallien ohjaussofta tutkii myös tuon läpän ja reagoi sen puuttumisesta sytyttämällä vikavalon.

Onko kellä muuten jäänyt sattumalta putkien vaihdon takia 2007-2008 RK:n orkkiksia putkia hyllyyn pölyä keräämään?

Pitää joskus koittaa tehdä sama temppua ilmanputsarin läpille ja katsoa syttyykö valo. Jos ei syty niin limpaisempa läppäkoneiston sitten tallin nurkkaan seuraavan putsarielementin vaihdon yhteydessä.

Seuraava temppu: 82->90 hp 10 minuutissa.
 
sellainen on kyykkypyörissä ollut jo vuosia, ainakin joissakin malleissa ja nimeltään on homoservo. sen on moni poistanutkin ja tietysti kun kokoputkisto on vaihdettu niin homoservo on lähtenyt samalla. silloin tietysti on ollut eduksi hankkia joku pc3 tai vastaava ja säädättää penkissä prätkä.
 
Ainakin Yammu T-Acessa ja Kilo Fasussa tuommonen venttiili oli/on. Tosin eikös sen tarkotus näissä ollut parantaa ala- ja keskikierrosten tehoa, eikä niinkään kuristaa ääntä..? Kaverilla oli Thunderace ja siinä tuon vaijerin toiminta alkoi reistailemaan kun vivut ja itse vaijerikin ruostuivat... Sama ehkä odotettavissa noissa HD:n viritelmissä?
nixweiss.gif
 
Ainakin Yammu T-Acessa ja Kilo Fasussa tuommonen venttiili oli/on. Tosin eikös sen tarkotus näissä ollut parantaa ala- ja keskikierrosten tehoa, eikä niinkään kuristaa ääntä..?
Harlikan vastaavavassa US -mallissa sitä ei ole. JOten jos se parantaisi tehoa ja vääntöä, niin luulisi että se olisi myös jenkkimalleissa jos siitä olisi kyse. Eli taitaa olla lähinnä Euromalleissa, jotta niillä pääsee melumittauksesta läpi.

Noista muista pyöristä en osaa sanoa mittään.

(Tosin lähes kaikki vakiovaimentimet ovat niin restriktiivisiä, että on vaikea kuvitella ne ainakaan tarvitsisivat vielä jotan läppää lisäkuristusta varten..)
 
Tarkotin justiin sitä, että noissa Yammuissa venttiilin(tais olla joku EXUP-venttiili nimeltään) tarkoitus on eri, kuin Harrikoissa. Tuota en tosin tiennyt, että Amerikkaan jäävissä harreissa tuota hässäkkää ei ole.
 
Mulla on 2007 Ultrassa tuo sama läppä ja laitoin sen toimimattomaksi H-D Race Tunerilla eli läppärillä. Molemmat imu- ja pakopuolen. On siihen muitakin ostettavia mokkuloita, mutta 07 tulee vikavalo mittariin jos ei tee mitään muuta kuin kytkee johdot. Ajattelin laittaa katkaisimen tuolle pakoläpälle, jos tarvii hiljaisempia ääniä joskus. Siinähän se on sähköinen dB-killeri valmiina vai mitä?
 
Mietin itsekin että pitäikö ostaa SERT, mutta kun totesin että läppiin ei taida 2008:ssa sitä tarvita, niin päädyin laittamaan lambdoihin parista vastuksesta jänitteenjakajat, siten että oma ECU pitää nty huolta että osakaasun seos on nyt 13.8. Tai siis se luulee televänsä 14.7 soppaa..

Täyskaasun AFR -kartat näytti järkeviltä, joten sitten kallistuin tähän edullisempaan vaihtoehtoon. Parilla eurolla 90 hv ja 13+ kg/m. Oleenisempi tuossa minulle tosin on lähinnä se että rikkaampi seos alentaa koneen ja putkien lämpöä, parantaa koneen käyttöominaisuuksia ja hieman viilempänä käyvä kone kestää pidempään. 14.7 poltti etuputken kromit värille puoleen metriin ja alkukäyrät hehkuivat punaisina yössä, joten totesin että tuningia voisi tehdä. Pimp my EPA..

(EN 500:ssa oli pelkät päältäkromatut käyrät ilman lämpösuojia ja siitä sinistyi 3-4 cm kannesta..)
 
Onko 08:ssa sitten laajakaistalambdat? Mietin myös Autotunea, Twintechiä ja mitä niitä on, mutta ajattelin että vanha työläs systeemi on paras eli oman ruiskun perussäätö. En kyllä haluaisi fly-by-wirea tai absejakaan.
Luulisi, että kun se läppä on nyt mykistetty niin sen voisi ottaa töpselistä pois ja vetää uuden kytkimen kautta virrat siihen. Tietääkö joku onnistuuko? Monesti on tullut mieleen, että olisi kiva kun saisi äänet sopivasti hiljaisemmaksi ja vakioputkillakin läpän vaikutus oli melkoinen, avarammillahan sen pitäisi olla vielä selvempi.
 
Ei, kapeat siinä on. Siksi tuota ei pystykään säätämään kuin 13.8 - 15.0 välillä, koska sen ulkopuolella kapeakaistalambda menee epälineaariselle alueelle eikä siis krro mitään järkevää ohjausyksikölle.

Laajakaistalamdat tuohon saa nightrideriltä, mutta se vaatii lisäksi elektroniikkaboksit väliin, jotka muuttavat laajakaistan antaman 0-5V 0-1V -lukemiin ja tekevät hieman muutakin. Omaa ECU:a tuossa kuitekin käytetään molemmissa huijatun suljetun loppin säädön ajamiseen. Laajempi säätäminen vaatii SERT:in, mutta kun minulle riitti lämpöjen pudottaminen ja ajettavuuden parantaminen, niin tyydyin teknologiana neljään vastukseen.

Tosin tilasin valmiin johdot nightrideriltä, koska liittimet ja muut tykötarpeet olsivat maksaneet jo sen verran että omalle työlle ei liikoja hintoja olisi jäänyt ja tulivat kirjekuoressa jenkeistä viikossa.

Tuohon piuhaan voi laittaa kytkimen. Laita se kolmospinniin. Valmista kittiä saa Suomesta bigfoot.fi -osoitteesta hintaan 99 Eur. Kytkin on tavallinen vaihtokytkin, liittimet maksaa jotain ja loppu on omaa tinailua. Pinni 3 on ohjausjännite, joka maadoittamalla sulkee läpän, 4,7 kOhm vastus pinnin ja maan välillä poistaa vikavalon 2007:sssa. Tarkempaa tietoa löytyy hdcf.fi palstalta

Tuo läpän käytöstä poisto antaa 5-8 dB lisää, mutta mulla ei ole tulltu tarvetta kytkeä sitä pois, ei se niin kova ole ja alla 1600 rpm se on sama kuin vakiossa, joten sillä kyllä pääsee päätielle asti herättämättä ketään.
 
Back
Ylös