Hidastelu tappaa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja ek@
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Ilmeisesti hyvätuloisen ylinopeus on erityisen vaarallista ja tappavaa.

Juu, valtio vaan on huolissaan eniten veroja maksavien turvallisuudesta. Siksi samoja hemmoja myös sakotetaan eniten, että ajaisivat hitaammin (luetaan turvallisemmin tässä yhteydessä) ja pysyisivät elävinä veronmaksajina pitempään...se on vaan semmoista huolenpitoa, ihan hyväntahtoista.... :;):

Vastaavasti jotakin narkkaria ei edes sakoteta kuin nimellisesti, koska...no, en sano ääneen. :p
 
Eihän toi sakko ole missään tolkun rajoissa. Kolkyt donaa siitä, että lasketteli vajaata puoltatoista sataa. Kysessää on rahastus, ei rangaistus. Ne jotka nillittää siitä, että ei pienempi tunnu rikkaan pussissa niin rangaistuskäytäntöä voisi muuttaa esimerkiksi siten, että olisi päiväsakkojen tapainen taulukko, kuinka pitkäksi aikaa lähtee ajo-oikeus, jos raa'asti sikailee. Luulisi päivien pituuden olevan sama tuloista riippumatta.

Niin ja lisäksi, nämä abstraktin vaaran aiheuttaneiden rangaistukset (sakot & ajokiellot) ovat ylipäänsä ihan poskettomia. Eri asia, jos alkaa kolista ja sivullisia loukkaantuu. Silloin voi häkki mun puolesta heilahtaa.

Mitäs jos laitettaisiinkin kaveri tekemään samasta "rikoksesta" yhteiskuntapalvelusta 20 päivää.

Arska: tulot tulevat kelalta ja sossusta

TJ xxxxx: Tulot 330K€ kuukaudessa :D

Paljonko luulet että toi TJ häviäisi jos joutuisi tekemään 20 päivää yhteiskuntapalvelusta? Puhumattakaan mitä firma häviäisi ku TJ lakaisisi katuja:p
 
Ei taida ihan pikkuylityksestä olla "20pv yhdyskuntapalvelua" kohtuus.

Suomalaiset! Teitä kusetetaan! Poliisi syö rahakukkarostasi (liikaa) kun maalailee propagandistisia uhkia.:hanuria:

Ei meitä mikään uhkaa. Ja kun oikeasti uhkaa, sitä varten on PV ja NATO.:respect::bisseä:
 
Mutta sakoissa pitääkin tarkastella sen vaikutusta rikoksen tekijään eikä suinkaan sitä absoluuttista euromäärää.

Jepjep. Tuo 100% vas/demukka lausunnon jälkeenkään tuo 30.000 sakkona ei ole kohtuullinen. Varsinkaan, kun väkivalta yms rikokset tuottavat poikkeuksetta pienemmät laskut tekijälleen.
Sinun mukaan "sakoissa pitääkin tarkastella sen vaikutusta rikoksen tekijään". No, ajatellaan hieman: mitenkä persaukinen vaikuttuu mistään sakosta, koska hän ei niitä koskaan maksa? Saako hän kenties niin suuret omantunnon tuskat taas tulleesta sakosta, että varmasti tekee parannuksen. Joopajoo, ihan varmasti niin.

Hyvätuloinen saa ylinopeudesta 30.000 sakon, ja luultavasti muistaa sen helvetin pitkään. Persaukinen saa samasta rikkeestä muutaman satasen (jos sitäkään), ja jättää sakot maksamatta ja jatkaa eloaan kuten ennenkin. Pääasia on että nyt on sosiaalidemokraattinen oikeus tehty, hyvätuloista on rangaistu menestymisestään ja liikenneturvallisuus parantunut. Mahtavaa ajattelua. Oikeastihan tuo järjetön progressio sakoissa on vasemmistolaista lisäverotus/kateuskerroin tasapäistämistä hyvätuloisia kohtaan.

Olemme käsittääkseni demokratiassa, jossa enemmistön päätöksellä asiat rullaavat. Nyt jos enemmistö kansasta pitäis ituollaisia sakkoja poskettomina, asiaan varmasti olisi jo tullut korjaus. Minun käsittääkseni tuollaista lakimuutosta ei ole edes suunnitteilla, joten...

Suurta neroutta ja ajattelun syvyyttä. Vaikka suuri enemmistö pitäisikin sakkoja tolkuttomina, luuletko tosissaan että nuo asiat muuttuisivat kansan tahdon mukaiseksi seuraavaan kolmeenkymmeneen vuoteen? Eivät muuttuisi. Virkamiehet ovat jotain keksineet, ja se on hyvä. Aina.

Tuo sakkotaulukko on vasemmiston aikaansaama rangaistusprogressio, jonka takana on vaan yksinkertaisesti kateus ja halu rankaista rajusti niitä "jolla on kyllä varaa maksaa". Käsittääkseni tämmöisten poskettomuuksien kannattajien motiivi on aina...no se iänikuinen ja loppumaton perikateus isompituloisia kohtaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ei taida ihan pikkuylityksestä olla "20pv yhdyskuntapalvelua" kohtuus.

No jos ajatellaan vaikka niin, että päiväsakko korvattaisiin päivällä yhdyskuntapalvelua. Pointtini ei ollut se että mistä saa kuinkakin paljon yhdyskuntapalvelua... mutta vaikka 1,5 promillen humalassa kaupunkikaahauksesta ei 20 päivää yhdyskuntapalvelua olisi paha ollenkaan.

Mutta koko juttuni pointti oli se, että mitenkä se päivä yhdyskuntapalvelua vaikuttaisi huippu-TJ:n tuloihin ja puhumattakaan hänen yrityksensä tulokseen....:thumbup:
 
Mitäs jos laitettaisiinkin kaveri tekemään samasta "rikoksesta" yhteiskuntapalvelusta 20 päivää.

Arska: tulot tulevat kelalta ja sossusta

TJ xxxxx: Tulot 330K€ kuukaudessa :D

Paljonko luulet että toi TJ häviäisi jos joutuisi tekemään 20 päivää yhteiskuntapalvelusta? Puhumattakaan mitä firma häviäisi ku TJ lakaisisi katuja:p

No jos TJ sovittaisi yhdyskuntapalvelun palkallisille vapaille hän ei häviäisi kun menetetyn vapaa ajan. Arskan jutuista ei tietoa, että onko kelassa ja sossussa pekkasia, lomia tai rokuleita..:blink:

Edit. Tuttuni suoritti juuri noin vapaapäivinään yhdyskuntapalvelun v-97. Kylillä vaan akat ihmettelivät, että on X ahkera mies kun oman työn lisäsi haravoi vielä kaupungilla...
 
Viimeksi muokattu:
Päiväsakot on tuloihin suhteutettuja. Isot tulot, isot sakot. Jos käteen tulee 2000/kk, niin 1000 sakon jälkeen on 1000 elämiseen. Jos käteen tulee vaikka 100000/kk, niin 50000€ sakon jälkeen jää vielä sama mokoma elämiseen. Kummalla on tiukempaa? Jätetään ne sossun tuloilla olevat pois vertailusta.

Ylinopeussakot itsessään on tolkuttomia ihan kaikille. Etenkin tyhjällä tiellä saadut. Aina on vaarannettu törkeästi jotain.
 
No jos TJ sovittaisi yhdyskuntapalvelun palkallisille vapaille hän ei häviäisi kun menetetyn vapaa ajan. Arskan jutuista ei tietoa, että onko kelassa ja sossussa pekkasia, lomia tai rokuleita..:blink:

Edit. Tuttuni suoritti juuri noin vapaapäivinään yhdyskuntapalvelun v-97. Kylillä vaan akat ihmettelivät, että on X ahkera mies kun oman työn lisäsi haravoi vielä kaupungilla...

Mikäs hiton rangaistus se silloin on jos saat päättää ne päivät kun suoritat rangaistusta?:blink: Tolla periaatteelahan vankilarangaistuksenkin vois suorittaa vapaapäivinään!:p Esimerkiksi 3 vuoden kakun saisi lusittua nätist vapaapäivinä ja lomilla alle kymmenessä vuodessa...
 
Mikäs hiton rangaistus se silloin on jos saat päättää ne päivät kun suoritat rangaistusta?

En tiedä mikä rangaistus se on, mutta ainakin v.-97 näin toimittiin ja päivät sovitettin niin, että työ ei kärsinyt. Muistaakseni heppu kävi kerran viikossa suorittamassa 8h palvelua eli "8 päivää linnaa" (1h=1vkr).

Edit. Ja sen sovittelun tarkoitus oli turvata työpaikka ei se, että hepulle tulisi rokuli päivä ja palkan menetys. Ilman sovitteluahan ne olisivat luvattomia poissaoloja = lopputili joka taas on hieman liian raju rangaistus.
 
olishan se mielenkiintoista tietää miten toi nykysin menee. Ennenvanhaan sai soviteltua kortinmenoakin, mutta nykyisin ei. Eli käytänössä se tarkoittaneen rekkapekalle helposti työnmenetystä...
 
olishan se mielenkiintoista tietää miten toi nykysin menee. Ennenvanhaan sai soviteltua kortinmenoakin, mutta nykyisin ei. Eli käytänössä se tarkoittaneen rekkapekalle helposti työnmenetystä...

Työskentely tapahtuu aikataulun mukaisesti siten, että työskentelyä on 3-4 tuntia kerrallaan. Palvelua on yleensä kaksi kertaa viikossa. Palvelun suorittamisesta aiheutuvat kohtuulliset matkakustannukset korvataan tuomitulle. Jokaisella palvelupaikalla on yhdyshenkilö, joka toimii Rikosseuraamuslaitoksen ja palvelupaikan välisenä yhteydenpitäjänä. Rikoseuraamuslaitoksen työntekijä käy säännöllisesti palvelupaikalla ja pitää sinne yhteyttä myös puhelimitse. Rangaistuksen suorittamisen ajan tuomittu voi asua kotonaan ja pitää koulutus- tai työpaikkansa

No tossa ei nyt mainita sovittelusta, mutta luulisi onnistuvan suoritettavaksi työajan jälkeen tuo 3-4h jos ei vapaita heru..
 
Älkää valittako. Laakkosen tai muiden maksamat älyttömät sakot pienentävät meidän muiden verokuormaa määrällään. Ei noita sakkoja kukaan missään tallelokerossa säilö tai poliisille niistä bonuksia maksa. Valtion menot (täällä pohjois-Euroopassa) katetaan pääsääntöisesti tuloilla ja mitä enemmän meillä on urheiluhenkisiä miljonäärejä, sen parempi meille tavan veronmaksajille! HANAA! :orgmp:
 
Huh huh! Luuletteko ihan oikeasti, että toi sakko pysyy? Kun firman piikkiin palkataan muutama nimekäs erikoisjuristi, oikeus päätyy ihan eri summaan. "Oikeudesta" voi rikas ostaa sitä "oikeutta". Se siitä demokratiasta :paikallatuulee:
 
Joo, luultavasti ehkä 800€ menee maksuun. Jokin aika sitten oli vastaava tapaus: tyhjä tie - iso sakko on kohtuuton...Kun kenkä on iso.
 
Huh huh! Luuletteko ihan oikeasti, että toi sakko pysyy? Kun firman piikkiin palkataan muutama nimekäs erikoisjuristi, oikeus päätyy ihan eri summaan. "Oikeudesta" voi rikas ostaa sitä "oikeutta". Se siitä demokratiasta :paikallatuulee:

Perustuen mihin kokemukseen? Kuka on päässyt vastaavassa tilanteessa pälkähästä?
 
Perustuen mihin kokemukseen? Kuka on päässyt vastaavassa tilanteessa pälkähästä?

Ihan oman tuttavapiirinikin kokemuksen. Liikennejuttuihin perehtynyt juristikin tienaa ihan kiitettävästi.

Puhumattakaan huippujuristeista, jotka joutuvat jostain syytteeseen -vaikka talousrikoksista. Luetko lehtiä?

Lisätään lukutaidottomille esimerkki:
Bärin ylinopeussakot lähentelevät Suomen ennätystä. Vuosikymmen alkupuolella Nokian kakkosmies Anssi Vanjoki sai vielä suuremmat sakot, mutta käräjäoikeus vähensi ne 6 000 euroon
 
Viimeksi muokattu:
Huh huh! Luuletteko ihan oikeasti, että toi sakko pysyy? Kun firman piikkiin palkataan muutama nimekäs erikoisjuristi, oikeus päätyy ihan eri summaan. "Oikeudesta" voi rikas ostaa sitä "oikeutta". Se siitä demokratiasta :paikallatuulee:

Niinpä

375862_439348292775231_1891034208_n.jpg
 
Back
Ylös