Iso naku haussa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja tmikki
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
käyppä kokeileen ni vääntää naaman virneeseen. matkaahan tuolla ei tehä (tai no se on mukavuudesta kiinni) mutta hieno nurkkapyöritykseen
 
Täällä ollaan ja tällä hetkellä omaan makuun ja tarpeeseen Suzuki GSX1400 on ykköspaikalla.
Mutta XJR1300 ja CB1300 vielä mahdollisia.
Riippuu tietysti yksilöstä kunto, kilometrit, kulutusosat, hinta...

Suzukia menossa koeajamaan viikonloppuna.

Juuri samat oli itsellänikin hakusessa, lopulta sattui sopiva Honda kohdalle ja tein siitä kaupat.
 
Jos pitäs valita, niin ehdottomasti ruisku kaasareiden sijaan.
Vaikka ainahan niissä ruiskuissa on ropaamista, kuten autojen kohdalla on nähty...:;):
 
Eipä kunnossa olevissa kaasareissakaan mitään vikaa ole.

Tuosta olen samaa mieltä,, kunnossa (kunnostetut) olevat kaasarit toimivat mainiosti. Itselläni on sekä että ruiskulla ja kaasareilla olevia, ja hyvin ovat molemmat pelittäneet. Noissa -80 luvun museopyörissä on kaasarit putsattu, huollettu ja synkattu, joten uskon että vuosia taas toimivat mainiosti.
 
Ruiskun yhteydessä olevat osat eivät paljon iltapuhdetta aiheuta, kun niille ongelmille tuskin on mitään itse tehtävissä. Onko se sitten sitä huoletonta, tiedä häntä?

Eihän siinä kauhean paljoa osia ole. Bensapumppu, suuttimet ja pari anturia. Toki ohjausyksikkö. Noille osille ei usein pysty mitään tekemään suuttimen puhdistusta lukuunottamatta. Osiahan niihin vaihdellaan, mutta onneksi aika harvoin. Osat voivat olla kalliita tai sitten ei.

Kaasarien kanssa pelaaminenkin vaatii osaamista ja ymmärrystä. Hakuammunta osuu huonosti.

Itse olen ajellut ruiskupyörillä kohta 20v ja itse ruiskussa ei ole ikinä ollut mitään vikaa. Tosi luotettavia ne ovat. Kaasareissakaan ei ollut varsinaisia vikoja, mutta sellaista vähän hienomekaniikan tyylistä näpertelyä kyllä riitti kun sääteli. Olihan se aika juhlaa nostaa rivinelosen kaasaripaketti viidennen kerran pöydälle saman päivän aikana.
 
Eihän siinä kauhean paljoa osia ole. Bensapumppu, suuttimet ja pari anturia. Toki ohjausyksikkö. Noille osille ei usein pysty mitään tekemään suuttimen puhdistusta lukuunottamatta. Osiahan niihin vaihdellaan, mutta onneksi aika harvoin. Osat voivat olla kalliita tai sitten ei.
Tai sitten niille just nimenomaan voikin tehdä. Ohjelmoidaan "aivoihin" uudet kartat tai vaikka kelin mukaan kuski voi nakata toisen kartan peliin ns. lennossa. Tullaan hiukan uudempaan, tulee luistonestokin ja drive-by-wire mukaan. Jälleen tuli karttoihin uusia parametreja säädettäviksi = säätämisestä tuli vieläkin monipuolisempaa. Vaan teeppäs nuo sitten kaasari-pelille. Melkoinen velho saa jo olla, varsinkin jos tienpäällä lennossa alkaa noita uusiksi säätämään halutulle vääntökäyrästölle :blink:

955003k.jpg
 
Luotettavia noi ruiskukoneet on. Vuosituhannen vaihteen jälkeen en ole kaasaripeleillä ajellut ja muistaakseni vain kerran on polttoainejärjestelmä vikaantunut. Sekin oli autossa ja kyseessä oli mekaanisesti ohjattu (kelju)K-Jetronic josta virranjakajan alipainesäätimen kalvo repesi ja aiheutti ilmavuodon -> tyhjäkäynti hävisi. Ei ollut kallis remppa. Henk. koht. olen sitä mieltä, että ruiskukoneet on paljon parempia kaasutinkoneisiin verrattuna ja nykyisin en kaasaripeliä edes ostaisi. Tai noh, ostinhan pojalle mopon, jossa on kaasutin :D Mutta se on poikkeus joka vahvistaa säännön.
 
Kohta kaivataan jo värejä televisioonkin.
No kyllä ainakin itse tälläisenä wanhana insinörttinä kuolaan jo kieli pitkällä miten tuo täyssähköistyminen tulee tätä koko mp-sceneä muuttamaan, se kun tarjoilee aivan uskomattomat tekniset vapaudet jos niitä vain osataan hyödyntää. Hyvänä esimerkkinä kuinka VAG ja kumppanit ovat tyytyneet vain tekemään sähköversioita nykyisistä autoistaan, Teslan tehdessä suoraan sitä täyssähköä ja ovat siten sähköteknisesti ratkaisuiltaan valovuosia muita edellä :wanna:

Ajatteles nyt vaikka 2-vetoinen pyörä. Enää ei tartte sitä metrin leveätä takakumia pitoa varmistamaan, ohuemmillakin munkeilla jo pärjää. Maastossa voi painaa vaikka millaiseen spooriin ja tuo vain menee. Vääntää käytännössä täysillä jo heti liikkeelle lähdettäessä ja veto on todella hyvin kontrolloitavissa. Mikäs tuollaisella olisi möyriessä. Tai se täysi äänettömyys, miten voi keskittyä ihan vain nauttimaan maisemista tuoksuineen ja linnunlauluineen. Tai jossain urbaanimmassa ympäristössä saadaan keinotekoisesti tuotettua vaikka millaiset papatukset, jotta ei tulla autojen tölvimäksi. Sama laite ihan oikeasti soveltuu siis all-around yleispyöräksi :cruising:

Edit: Jotenkin napsahti aiheeseen päivän Wumo :grin:
https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/d45a48179132c8b3fa71b07a3a68ee8b.jpg.webp
 
Viimeksi muokattu:
Itte oon kanssa miettinyt tuota äänettömyyttä, jos kaikki muut osa-alueet on kunnossa ja luotettavia. Se voi olla kyllä aika mahtava ajofiilis, kun matka-ajossa ei kuulu mitään ääntä muuta, kuin tuulen suhina.

Ainakin sähköisessä Kotarin Freeraidissa kuuluu tuulen suhinaa voimakkaammin rattaiden ja ketjujen ääni.:)

Aika matka vielä tehtaiden insinööriosastoilla taivallettava, ennen kuin akkutekniikka on samalla suorituskyky- ja kokonaiskustannustasolla polttomoottoritekniikan kanssa.

Vaikka kuinka kauppamiehet ja optimistit ylistävät akkujen suurta kapasiteettia; yli 500 km:n toimintasädettä, erityisen pitkää kestoikää ja edullisia vaihtokustannuksia, niin todellisuus vielä tänä päivänä ja vielä tulevina lähivuosina on käytännössä jotain ihan muuta.
 
Pitäähän se sähköllä Päitsi, Novemberkåsan ja Bol d’Or voittaa, että voi todeta tekniikan olevan pätevämpi kuin vanha. Eikö?
 
Kävin ajamassa kahta -02 ja -06 mallista GSX 1400:sta.
Hienoja olivat ja kuten täälläkin kerrottu todella hienosti vääntävä moottori ja ajoasentokin passeli.
Vielä jäi kaupat tekemättä, kun haluaisin vielä testata myös CB:n ja XJR:n.
Pitää alkaa tutkimaan missähän olisi lähinnä nämä testattavina.
Kuumetta pukkaa!
 
...
Ajatteles nyt vaikka 2-vetoinen pyörä. Enää ei tartte sitä metrin leveätä takakumia pitoa varmistamaan, ohuemmillakin munkeilla jo pärjää. Maastossa voi painaa vaikka millaiseen spooriin ja tuo vain menee. Vääntää käytännössä täysillä jo heti liikkeelle lähdettäessä ja veto on todella hyvin kontrolloitavissa. Mikäs tuollaisella olisi möyriessä.
Edit: Jotenkin napsahti aiheeseen päivän Wumo :grin:
https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/d45a48179132c8b3fa71b07a3a68ee8b.jpg.webp

Olihan tässä noita 2-vetoisia polttiksia muutama vuosi sitten. Öhlins kehitti hydraulisen etuvedon, taisi Yamaha sen ostaa, ja muistelen että pyöriä oli päitsiinkin tulossa. Mulle jäi se käsitys että niissä oli ongelmana spoorissa pysyminen. Ja tietty jokainen ylimääräinen kilo on haitaksi. Oliskohan patentit nyt KTM:llä...

Ei siitä etuvedosta vauhdissa suurta etua liene, mutta ryömintänopeuksissa sitäkin enemmän. Olis kyllä varmaan TET-reitillä kova sana kun ei olis huolta kiinni jäämisestä pehmeemmässäkään paikassa. Ojanylityksessäkin voisi antaa etusen käydä pohjalla eikä tarttis keulia.
 
Enhän minä enää jaksanut pähkäillä, tein kaupat GSX 1400:sta. Tekevät vielä öljyhuollon ja laittavat uuden akun niin jos vaikka loppuviikolla saisi pyörän alle. Kelitkin lupaavasti lämpenevät :orgmp:
 
Viimeksi muokattu:
Itsellä oli XJR1300 ainoalla oikealla värityksellä sini/valko/musta (omasta mielestä) ja laitoin siihen scorpionin sliparit molemmin puolin, oli sopivat pärinät. Oli kyllä hyvä pyörä ja edelleen tyylikkään näköinen oman genrensä edustaja. Suzuki olisi itsellä ehdoton kakkosvaihtoehto, koska jostain syystä en vain innostu Hondan pyöristä..:blink:
 
Back
Ylös