Kaasarin tyhjäkäynti laihalla

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja yason
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Seosruuvin tiivistäminen ulkoapäin ei kyllä vaikuta mitään, eikä starttisprayn suihkuttaminen seosruuvin päälle.

Seosruuvia sen sijaan pystyi kiertämään auki melkein loppuun asti ilman, että käynti sen kummemmin parantui. Arvatenkin se 4-4,5 kierrosta päästää jo kaiken läpi, minkä päästää eli rajoittava tekijä on pakko olla tyhjäkäyntipiirin kanavissa ennen seosruuvia. Seosruuvissahan oli 2,5 -> 4,5 kierrosta kääntäessä selvä vaikutus, mutta paskastihan tuo näköjään käy vaikka kiertää lisääkin auki.

Kun konetta lämmittelee ja sen saa jotenkin pysymään jonkun aikaa käynnissä siten, että kaasuakin voi varovasti antaa, on havaittavissa pientä kierrosten leijumistaipumusta. Eli laihalle vetää, kun kaasun päästää irti.

Kaasarissa tosiaan on kiihdytyspumppu, siinä on hyvä kalvo ja se toimii eli tuuttaa bensaa ulos, kun tangosta painaa. Siinä tangon pään ja kaasuläppäakselissa olevan painimen välissä on tosin pieni välys, eli se ei aivan heti pumppaa lisäbensaa, kun kaasuläppä alkaa kääntyä vaan vasta hitusen myöhässä. En tarkkaan tiedä, että paljonko siinä pitäisi olla välystä, mutta silloin, kun pyörä vielä toimi, ei ollut mitään ongelmaa availla tyhjäkäynniltä kaasua tai muutenkaan. Nytkin vielä jos kierrokset saa ensin houkuteltua ylemmäs, että se ei enää sammuile, kun ollaan hitaan suuttimen ja neulan alueella, niin kahvaa voi kyllä silloin nykiä huoletta ja kone ottaa kierroksia.

Sytytyksen kanssa ei ole ennen ollut ongelmaa millään kierroksilla ja kuorman muutoksilla. Toki nyt voi olla. Tosin kone kuitenkin käy, jos sen saa lämpimäksi ja seosruuvi on tarpeeksi auki ja kylmänä sitten osaryypyllä. Luulisi, ettei se cdi ja tulppa tiedä, tuleeko bensa minkä piirin kautta sinne koneeseen. Käy, kunhan saa jostain bensaa.

Ilmanputsari on alkuperäinen (toki filtterielementti ei...) ja pakoputki on aftermarket. Näillä kilkkeillä on ajettu OEM-suuttimilla useampi vuosi, en usko että se nyt lakkasi kerrasta toimimasta sen takia, että vasta nyt huomasi alkuperäisen pakoputken ruostuvan pihan perällä. :grin:

Itsekin uskon edelleen, että tyhjäkäyntipiirissä jossain vaan on paskaa. Tuo oli hyvä veto sulkea seosruuvi pois kuviosta! Liotellaan ja keitetään ja rassataan kaasaria seuraavaksi ja kattellaan jatkoa. Tässä on vielä hyvää aikaa ennen ajokautta...
 
Jos ryyppy auttaa, niin laihalla on.

Sen jälkeen on kyse siitä onko laihuus tk-piirin vai ilmavuodon syytä. Nyt aloittaja raportoi kierrosten 'leijumisesta', mikä olisi vuodon oire.

Kun tarkastellaan tyhjäkäyntiä niin se on loppujen lopuksi tasapainotila, jossa koneen vääntömomentti on tasan sama kuin koneen kaikki häviöt (pumppaus + kitka). Ilmavuoto muuttaa tuon tasapainon, koska silloin imuvastus pienenee. Toisaalta oirekuvaus ei ennen "leijumista" ole antanut aihetta epäillä imuvuotoa - ihan koska vuoto nostattaa kierroksia.
 
Jos ryyppy auttaa, niin laihalla on.

Sen jälkeen on kyse siitä onko laihuus tk-piirin vai ilmavuodon syytä. Nyt aloittaja raportoi kierrosten 'leijumisesta', mikä olisi vuodon oire.

Kun tarkastellaan tyhjäkäyntiä niin se on loppujen lopuksi tasapainotila, jossa koneen vääntömomentti on tasan sama kuin koneen kaikki häviöt (pumppaus + kitka). Ilmavuoto muuttaa tuon tasapainon, koska silloin imuvastus pienenee. Toisaalta oirekuvaus ei ennen "leijumista" ole antanut aihetta epäillä imuvuotoa - ihan koska vuoto nostattaa kierroksia.

Tarkennetaan hieman tätä "leijumista".

Ilmavuoto on toki mahdollisuus, mutta ei se vaikuta tässä määräävältä oireelta eikä sitä leijumistakaan saa säännöllisesti tapahtumaan. Muutaman kerran olen huomannut, että kierrokset eivät laskekaan heti alas vaan hitaammin. Tämä siis sen jälkeen, jos ne on ensin saatu houkuteltua ylös (=ryypyllä lämmitetty kone plus varovaisella kaasunkäytöllä nostetut kierrokset). Päättelisin, että mitä tapahtuu on:

- kaasuläppä menee kiinni ja koneessa on kierroksia eli alipaine on suuri
- neula on nyt kiinni ja luisti on ilmavirran tiellä, joten slow jetistä ja neulasuuttimesta ei tule juurikaan bensaa
- paine-ero tyhjäkäyntipiirissä ennen ja jälkeen luistia kasvaa ja sieltä tulevan bensan määrän pitäisi lisääntyä
- piiri onkin tukossa ja vetää huonosti, joten sieltä tulee vain vähän bensaa vaikka imupuolen korkea alipaine taas vetää ilmaa kaikista muista mahdollisista aukoista niin paljon kuin sitä mahtuu tulemaan
- ei saa tarpeeksi bensaa suhteessa ilmaan -> laihenee -> palaa paremmin -> kierrokset laskevat hitaasti

Voihan se kaasuvaijerikin takellella näissä lämpötiloissa satunnaisesti. Olen kyllä suihkutellut koko kaasarin spraylla useampaan kertaan eikä se vaikuta kierroksiin. Ilmavuoto myös helposti nostaa tyhjäkäyntikierroksia koneen lämmetessä ja tämä ei käyttäydy niin. Ja osaryypyllä käyttäessä kierrokset kuitenkin tulevat alas normaalisti, vaikka ilmavuodon luulisi vaikuttavan silloinkin.

Jos joku keksii parempia tapoja testata ilmavuotoa kuin spray, niin saa vinkata.
 
Tämä siis sen jälkeen, jos ne on ensin saatu houkuteltua ylös (=ryypyllä lämmitetty kone plus varovaisella kaasunkäytöllä nostetut kierrokset). Päättelisin, että mitä tapahtuu on:

Voihan se kaasuvaijerikin takellella näissä lämpötiloissa satunnaisesti

Oletko kokeillut irrottaa kokonaan tankin ja huoltotankilla kokeillut pitää tyhjäkäynnillä? Siinä voisi samalla vähän katsella, että ottaako jokin kaasuvaijeriin edes vähän, koska paljon ei tarvitse vaijerin johonkin ottaa, kun em. oireet ovat todellisia. Joku vaijeri menee liian läheltä yli tjms.
 
Kaasarikeittoa vaan keittelemään niin tk-piirin mahdollinen tukkoisuus tulee eliminoitua. Astian pohjalle kannattaa laittaa puupalikat tms., jotta kaasari ei joudu yli 100C lämpöä kohtaamaan.
 
Onhan se tyhjäkäynnin säätöruuvi (ei siis se seosruuvi) "hehtaarilla"? Itsellä jossain oli tyhjäkäyntiongelmia pesun ja putsauksen jäljiltä, kun joku oli puuttuvaa tyhjäkäyntiä korjannut nostamalla kierroksia tuolla säätöruuvilla. Kun kaasarit oli pesty, jäi tyhjäkäynti leijumaan, kunnes palasi alas ja sammui. Korjaantui, kun ensin pudotti kierrokset säädöstä tarpeeksi alas, ja sen jälkeen seokset seosruuvista.
Joku ulkopuolinen kierrellyt säätöä seisotuksen aikana?
 
Oletko kokeillut irrottaa kokonaan tankin ja huoltotankilla kokeillut pitää tyhjäkäynnillä? Siinä voisi samalla vähän katsella, että ottaako jokin kaasuvaijeriin edes vähän, koska paljon ei tarvitse vaijerin johonkin ottaa, kun em. oireet ovat todellisia. Joku vaijeri menee liian läheltä yli tjms.

Joo, yleensä mulla on tankki kiinni ainoastaan, kun pihalla ajelen konetta lämpimäksi. Muuten bensansyöttö sitten milloin mistäkin purkista tai letkusta. Kyllä noi vaijerit on pitkälti ok, niiden reititystä, puhdistamista ja öljyämistä tuli treenattua jokunen vuosi sitten, kun kävin sitä läpi ja ihan kaikkialla oli paskaa.

Olen pyörän käynyt lähestulkoon kokonaan läpi, joten suuria yllätyksiä ja koskemattomia paikkoja ei pitäisi olla. Ainoastaan lohkoa en ole halkaissut. Viime talven rempan jälkeen pyörä toimi koko kevään ja alkukesän paremmin kuin ikinä, varmaan aika lähellä sitä, miten se on tehtaalta tullessa pelannut: mikään ei tarvinnut kikkailua ja säätöä, ja kaikki toimi arjessa ihan sillä, kun laittoi virrat päälle, potkaisi mopon käyntiin ja lähti ajelemaan. Näin siis siihen surullisenkuuluisaan seisokkiin asti :blink:

Onhan se tyhjäkäynnin säätöruuvi (ei siis se seosruuvi) "hehtaarilla"? Itsellä jossain oli tyhjäkäyntiongelmia pesun ja putsauksen jäljiltä, kun joku oli puuttuvaa tyhjäkäyntiä korjannut nostamalla kierroksia tuolla säätöruuvilla. Kun kaasarit oli pesty, jäi tyhjäkäynti leijumaan, kunnes palasi alas ja sammui. Korjaantui, kun ensin pudotti kierrokset säädöstä tarpeeksi alas, ja sen jälkeen seokset seosruuvista.
Joku ulkopuolinen kierrellyt säätöä seisotuksen aikana?

Tyhjäkäynnin säätö on ok, resetoin sen yleensä kaasarin kasaamisen jälkeen yhdessä seosruuvin kanssa juuri siksi, että on jokin vertailukohta edelliseen testailuun nähden.

Jos joku ulkopuolinen on mun tallissa käynyt kiertämässä tyhjäkäyntiruuvia, niin silloin käsillä on isompi ongelma kuin yhden pyörän huono tyhjäkäynti...

Neuvottelut meneillään kaasarinkeittämisprotokollan suhteen ja voi olla ettei tarvitsekaan käydä kirpparilla hakemassa erillistä Honda-kattilaa.
 
Samalla kun ihmetellään, miksi käy laihalla/huonosti, on myös ymmärrettävä kaasuttimen toiminta. Tyhjäkäynillä ja hyvin pitkälle myös kierrosten noustessa, tyhjäkäynti piiri on toiminnassa, noin neljäsosa kaasuttimen toiminta alueesta. Siitä milloin neula/luistin leikkaus/ pilot-jetit/ mahdollinen välikäynti suutin ja lopuksi pääsuutin astuu kuvaan mukaan. Eli vikaa kannattaa etsiä tyhjäkäyntipiiristä, niinkuin moni on todennut.

Jos tyhjäkäynti ruuvi on sylinterinpuolella ja käy huonosti, syy on bensan vähyys ei liikailma. Kato että onko se pieni reikä auki, joka tulee seoskanavan pohjasta kaasuttimen kurkkuun, siis sylinterin puolelle.
-H
https://www.youtube.com/watch?v=-B-fLDOBqzo&ab_channel=CustomCez, tuosta kun maltat katsoa vähän matkaa, niin näet ilmaruuvin toiminta periaatteen. Toivottavasti ongelma ratkeaa.
 
Viimeksi muokattu:
Veikkaan, että tuon ikäisessä XL:ssä ei ole ainoatakaan bensansuodatinta. Ihmeen vähän siihen nähden roskaongelmia on.
 
Onko kaasarissa jotain huohotin/korvausilmaletkuja ulkoilmaan? Semmoinen jos on tukossa tai toinen pää kytketty johonkin outoon paikkaan niin aiheuttaa outoja ilmiöitä...
 
Et ole ongelmien kanssa yksin, germaanit ovat myös voimistelleet näiden kaasareiden kanssa:
https://www.xl500.de/abcdef3.2/viewtopic.php?t=13888

Ei tuossa taida uutta ihmeellistä olla, paitsi että seosruuvin pohjan kanavassa voi olla aiemmin rikkoutuneiden o-renkaiden palasiakin. Samoin puhuvat korvausilmaletkuista, että pitää olla auki. Muuten ovat puhdistelleet kaikkia kanavia eri aineilla.
Seisonnan jälkeen epäilevät kondenssivettä ja tankista tullutta ruostetta ongelmien aiheuttajaksi, mutta sullahan on kaasari putsattu jo useampaankin kertaan.
 
Bensansuodatin on bensaletkussa, ei alkuperäinen tietenkään. Huohottaa ylivuotoputkesta ulos ihan hyvin.

Keittäminen onnistui hyvin, astianpesuainetta kanavat täyteen ja kattilaan. Pillillä puhaltelee vielä ilmaa sinne reikiin. Puolen tuntia jaksoin pyöritellä:

kaasarisoppaa.jpg

Uuniin kuivamaan ja sitten myöhemmin tallille, jossa vielä ronklasin kanavia ohuella sähköjohtimella ja vedin vielä paineilmalla ja carb cleanerilla mahdolliset irronneet hituleet systeemistä pois ja kuivasin.

Kaasari koneeseen ja käynti oli kyllä selvästi innokkaampaa kuin aiemmin. Aloitin seosruuvi tehtaan asetuksiin eli 2,5 kierrokseen ja sain kylmän koneen pysymään jo käynnissä ilman ryyppyä parin tonnin kierroksilla. Pientä säätöä seosruuvin ja tyhjäkäynnin kanssa ja tyhjäkäyntikierroksiakin pystyi laskemaan hiljalleen ilman, että kone kyykkäsi. Ajelin pitkin pihaa niin kauan, että kone alkoi olla ihan käyntilämmin ja sain moottorin lopulta toimimaan suht' koht' normaalin oloisesti. Seosruuvi tässä kolme kierrosta auki ja lämpimällä koneella tyhjäkäynti on aika kohdillaan niinkin alhaalla kuin ~1200rpm kohdalla eli tehtaan speksien mukaisesti:


Olettaen, että koko paske ei nyt hyydy uudestaan tässä kevättä odotellessa, niin ilmeisesti tarinan opetukseksi jää, että kanaviin voi jäädä jotain sedimenttiä, joka ei puhdistusaineista, paineilmasta ja epämääräisestä mekaanisesta ronklaamisesta huolimatta lähde pois, vaikka ilma ja neste menee siitä paineella läpi. Mutta kaasarin luistin eri puolilla oleva paine-ero ei kuitenkaan riitä kuljettamaan riittävästi volyymia läpi.
 
Hyvä näin. Mulla 80-luvun alussa Chevy Nova hävitti tyhjäkäynnin kotipihaan tullessa. Kaasari purettiin ja keitettiin ainakin kolme kertaa, mutta eipä tuosta tyhjäkäyntiä löytynyt, kierroksilla kävi ihan hyvin. Tässä ei homma ratkennut kuin uudella (vanhalla) kaasarilla. Joku rikka oli johonkin niin junttaantunut, ettei se pesemällä ja ronkkimalla irronnut.
 
Hyvä näin. Mulla 80-luvun alussa Chevy Nova hävitti tyhjäkäynnin kotipihaan tullessa. Kaasari purettiin ja keitettiin ainakin kolme kertaa, mutta eipä tuosta tyhjäkäyntiä löytynyt, kierroksilla kävi ihan hyvin. Tässä ei homma ratkennut kuin uudella (vanhalla) kaasarilla. Joku rikka oli johonkin niin junttaantunut, ettei se pesemällä ja ronkkimalla irronnut.

Ekassa piikissä oli hiukan vastaava ongelma, toimi ihan ok normaalissa ajossa mutta hiukankaan enemmän kaasua niin meni tehot. Syylliseksi paljastui roska tankissa joka tukki hanan välillä ja pieneillä kaasun avauksilla se ei vielä haitannut. Joskus sitten toimi jopa kunnolla. Useampi viikko tuli sitäkin ihmeteltyä 16 vuotiaana ( ei ihan 50v sitten).
 
Bensansuodatin on bensaletkussa, ei alkuperäinen tietenkään.

En toki tarkoittanut tehtaalta saakka ollutta suodatinta, vaan sitä että tehtaalta ei kaikkiin XL:iin laitettu ensimmäistäkään polttoainesuodatinta.

Hyvä että nyt toimii.

PS kerran laitoin pieneen perämoottoriin bensansuodattimen, koska tehdasasennuksena ei ollut suodatinta lainkaan. Kun kaksi kertaa jouduin bensansaantiongelman takia soutamaan takaisin, lensi itseasennettu tarvikefiltteri kohti vesilintua, eikä sen jälkeen ole ollut ensimmäistäkään käyntiongelmaa.:)
 
Tein pikaisen koosteen ehdotuksista ongelman syyksi (moottori lähtee ryypyllä käyntiin ja pysyy ryypyn avulla käynnissä):

- männänrenkaat
- bensafiltteri
- ilmanputsari
- venttiilivälykset
- ilmavuoto
- puolipuristin
- väärän kokoinen suutin
- sytytys
- kiihdytyspumppu
- kaasuvaijeri
- kaasarin letkut
- kondenssi
- ruoste
 
Tein pikaisen koosteen ehdotuksista ongelman syyksi (moottori lähtee ryypyllä käyntiin ja pysyy ryypyn avulla käynnissä):

- männänrenkaat
- bensafiltteri
- ilmanputsari
- venttiilivälykset
- ilmavuoto
- puolipuristin
- väärän kokoinen suutin
- sytytys
- kiihdytyspumppu
- kaasuvaijeri
- kaasarin letkut
- kondenssi
- ruoste

Tuota kun täydentää vielä tiedolla, mitkä noista ilmestyvät itsekseen kuukauden seisotuksen aikana, niin avot!
 
Parasta aikaa eräällä autofoorumilla on mysteeritapaus, jossa auton lasit alkavat sisältä huurtua kun pistää pakin päälle. Ja huurtuvat vaikka auto pysyisi paikallaan.

Kysehän on siitä, että auto laittaa vaivihkaa sisäilmakierron päälle, jotta peruutettaessa auton omat pakokaasut eivät tulisi kabiiniin. Mutta arvausgeneraattori pyörii kiihtyvällä vauhdilla...
 
Parasta aikaa eräällä autofoorumilla on mysteeritapaus, jossa auton lasit alkavat sisältä huurtua kun pistää pakin päälle. Ja huurtuvat vaikka auto pysyisi paikallaan.

Kysehän on siitä, että auto laittaa vaivihkaa sisäilmakierron päälle, jotta peruutettaessa auton omat pakokaasut eivät tulisi kabiiniin. Mutta arvausgeneraattori pyörii kiihtyvällä vauhdilla...

Hyviä nämä nykyiset (melkein) keinoälyllä toimivat lämmityslaitteet. Wanhaan hywään aikaan lämppäriä säädettiin säätämällä vesihanaa ja ilman suuntausläppiä ihan mekaanisesti. Lisänä puhallisnopeuden säätö ja ehkä kolmas vipu tuon sisääntulevan ilman sulkemiseen. No woman no cry. :)
 
On tuossa Mikeyxn kommentissa sen verran persettä, että kannattaa miettiä etsitäänkö vikaa vai ominaisuutta...
 
Back
Ylös