harmaahukka
Rauhallinen kaahari
Totta pakiset. Pääosin. Tuolloin nuorten polisisuhteet luonnollisesti vaihteilvat paljonkin paikkakunnittain. Meillä Mansesterissa poliisia pääosin pelättiin. Vielä enemmän pelättiin tosin pikku naapurikylien poliisiaMä oon viiskytvuotias nuori, mutta ei mun nuoruudessa ollut epäilyksiä polisin luotettavuudesta. Tilanne oli pikkupaikkakunnalla se, että poliisit tiedettiin ja tunnettiin ja jokainen luonteenpiirre oli kaikkien tiedossa. Ei siinä juuri filunkia poliisit harrastaneet, oli tietty systeemi taustalla (autoritäärinen ilmeisesti jonkin sortin kutsumusnimismies joka todennäköisesti olisi tehnyt elämän vilppipoliisilta mahdottomaksi). Silti kakarat saattoi kutsua muodin mukaisesti poliiseja sioiksi, mutta sehän oli jenkkihippien keksintöä. Niitä vissiin harmitti kun rauhanmerkistä huolimatta hassikset vietiin...
Kyllähän sitä juttuja kulki että jossain syrjäseutujen kylissä poliisit oli samanlaisia vilpereitä kuin rosvotkin. Sen vuoksi suhtauduttiin vieraalla maalla varoen virkavaltaan...siis yritettiin olla suht siivolla. Ei siis rikottu paikkoja. Pikku tappelukset kuului jotenkin asiaan, ei poliisi niihin puuttunut kuin niissä tapauksissa että oli isot porukat nokikkain.
Poliisin pakeneminen liikenteessä oli aika harvinaista niihin aikoihin, -60-luvun lopulla ja -70-luvun alussa. Ei edes tarinoita liikkunut. Toisaalta kaaharit oli aika helppo tunnistaa, pyöriä oli suht vähän. Ehkä myös ajateltiin että aika hoitaa, niinkuin hoitikin.
Toisaalta peli oli paljon reilumpaa. Pamppua tuli vaan jos väänsi poliisisetää nenästä tai potki polveen. Jos oli kiltisti, sai olla aika vapaasti. Tuolloin tosin ei poliisin väkivaltakäytöksestä valitettu kenellekään, vaan asiaa pidettiin lähinnä omana häpeänä - tai kunniamerkkinä, riippuen persoonasta.
Pakoon lähdöistä ehkä joillakin aika vääristää muistoja. Tuolloin 60-70 -luvuilla ei koskaan nähty takaa-ajoja, koska (ainakin siis Mansen kytillä) oli kirjoittamaton sääntö, ettei perään lähdetä; siitä kun koituu vain lisää vaaraa kaikille. Hemmo/hemmotar noudettiin sitten vähin äänin maijaan, kunhan oli hieman jäähtynyt. Yleensä kuitenkin saatiin tunnistus.
Jos ei saatu, katsottiin kuitenkin, ettei jokin ylinopeus sentään anna aihetta mihinkään näyttävään pankkiryöstötason takaa-ajonäytökseen. Nämä metodit opittiin vasta myöhemmin jenkkien pollisisarjojen opetusfilmeistä ja kontrollikulttuurin tiukentumisen myötä.
-hh-