Keskiryhmän kuskit

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Juutana
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Noin yleisellä tasolla:
Kuten tuossa jo Tumppi hieman vihjailikin, niin kierrosaikaa ei tehdä avauksessa/ kaasulla/ kaasua aikasin avaamalla, vaan ajolinjalla. Tuo kaasun vääntäminen on hyvin usein seurausta siitä että kuskikilla on tunne että kiihdyttämällä ja mahdollisimman suurella nopeudella saadaan hyviä kierrosaikoja, ja se määräävä tekijä eli ajolinja unohtuu koska siitä ei saa mitään fiilistä.
Kun taasen todellisuus on se että kaasulla ja kaasua vääntämällä saa vain pilattua ajamisen ja kierrosajat, silloin kun ajolinja ei ole kunnossa.

Eli kunhan ymmärtää sen että fiiliksella ja tunteella voi kyllä ajaa "kovaa", mutta jos haluaa ajaa kovempaa, niin siinä vaiheessa ne fiilikset ja niiden mukaan tekeminen vain haittaa sitä kehittymistä.
Virheellisessä ajolinjassa on myös se huono puoli, että kun kuski oppii ajamaan sitä, ja haluaa päästä kovempaa, niin se kovempaa ajaminen tapahtuu milläs muullakaan kuin lisää kaasua vääntämällä, ja mahdollisimman aikaisin. Koska kyllähän sen "järkikin" sanoo että kaasu == nopeammin.

Todellisuudessa päästään sitten siihen keskiryhmän hi-sider ajolinjaan kun lisätään virheelliseen ajolinjaan ihan hieman lisää kaasua ihan hieman aikaisemmin.

Tässä tapauksessa, ts tuo videon https://www.youtube.com/watch?v=0Xq3ZdjmmnQ kierros:
Mopo näyttäisi pysyvän reunassa suht ok, ja taitto näyttäisi lähtevan suht oikeasta kohdasta, mutta vauhtiin nähden taiton alku on hieman liian nopea ja taiton loppu on hieman liian hidas/ arka.

Yksi asia mikä tuohon voi vaikuttaa on se että kuski "pelkää" sisäkanttaretta, eli pää ei ymmärrä sitä että pää/silmät voi mennä pitkälti kanttareen/ jopa nurmikon päältä, varsinkin jos ajaa selkä vähänkään pystyssä.
Tuo näkyy myös siinä että sisäkanttareeseen jää jopa metrikaupalla tilaa, kun taasen mopon renkaat ovat hyvinkin lähellä mennä jopa ulkokanttareen päälle.

Eli tässä tapauksessa tuo hieman epäroivä taittaminen ja sisäkanttareen varominen ja kaasun räplääminen (juustosiivuja...) johtaa apeksin jälkeen ihan samanlaiseen ajolinjaan kuin mitä tulee silloin kun alkaa valuttamaan mutkaan/ taittaa mutkaan liiana aikaisin. Apeksin jälkeen mopo on edelleen maksimikallistuksessa, menossa väärään suuntaan, mutta kuski vääntää kaasua. Mopo kiertyy ulkokanttareelle, ja kuski saa vihdoin mopon pystympään ja vasta sitten kuski pääsee varsinaisesti avaamaan.

Yksi erikoispiirre mikä kannattaa tuohon liittyen tietää alastaron radasta, on se että nopeassa oikeassa (ennen palmasia) rata muuttuu kapeasta leveäksi, ja sen takia se on helpompi ajaa kuin nopea vasuri (palmasin jälkeen) jossa rata muuttuu leveästä kapeaksi, eli nopeassa vasurissa ulostulossa on vähemmän tilaa, ja siitäkin syystä mopo on ihan kanttikiven tuntumassa/ kuski ihmettelee joka kerta miksi juuri siinä kohtaa rata aina loppuu levyden suhteen kesken/ miksi se on niin vaikea ajettava.

Ohkaisesti aiheeseen liittyen, yksi vanha viesti parilla kuvalla höystettynä (perinteinen vuosikertasuusinta):
https://www.mprata.fi/index.php?topic=832.msg32849#msg32849

Aluksi kun muuttaa ajamista ja jättää sen aikaisen kaasulla räpläämisen pois, niin se tuntuu todella tyhmältä idealta ja todella hitaalta, mutta katso kierrosaikoja...
Toinen asia mitä todennäköisesti huomaat on se että mutkien ajaminen muuttuu todella helpoksi ja yhtäkkiä on aikaa funtsia vaikka ja mitä kesken mutkan.
Aikaisemmin aivokapasitetti on ollut lähinnä selviytymiskäytössä, ja siitä syystä ajaminen on tuntunut nopealta, vaikka kierrosajat voi mitata kalenterilla/aurinkokellolla.
Ja nyt kun kapasta käytössä onkin yhtäkkiä vain esim 10%, niin ajaminen tuntuu hitaalta, vaikka kierrosajat lähtevät paranemaan kunhan saat uuden pakan auttavasti kasaan.
 
Laitetaans multakin tälläinen ahteriosaston puolelta kuvattu video tänne. Muutama päivä on taas taukoa ennenkuin pääsee tuuttamaan, joten jotakin voisi yrittää muuttaa omassa ajossa. Voorumillakin hiljaista...

Tässä setti 05.07.2023 Alastarossa, klo 15:40 alkaen. Setin paras aika 1:29,85 - pikkuisen omaa PB huonompi. Mutta tämä on suht. ehjä setti missä ei kovin montaa ohitusta sotkemassa linja, jokunen kuitenkin.
Itse olen tyytyväinen omassa ajossa viime aikoina siihen, että settien kierrosaikojen hajonta on käytännössä loppunut ja alle 1:30 aikoja tulee ihan puristamatta.
Jos pääsee ajamaan omaa ajoa niin kierrokset menee saman sekunnin sisään - tämä on kehitystä aiempaan nähden. Pyörässä on potentiaalia näistä 1:29,xx ajoista ainakin -5 sek aikoihin, sen on nuorempi pilotti todistanut ja ihan samoilla säädöillä. Kovin paljon kovempaa tuo ei kulje.
Korjattavaa omasta mielestä on ajolinjan tarkkuus, vartalon yläosan/pään puutteellinen/väärä liike ja liian varovasti meno ykköseen, vauhtioikeaan ja vauhtivasuriin. Rullailua liikaa vaikka olen yrittänyt rullailun vaihtaa käden käyttöön "psykologiseen jarruun" kahvalla.
Kahvilanmutka on myös vaikea saada sattumaan, vauhti kuolee ja mopohan ei lähde siitä mihinkään.

https://youtu.be/SMWk0WxrXwI

Kommentteja?
 
Terveisiä Motoparkista. Talvi mennyt vissiin hyvin, kun edelliseen visiittiin verrattuna tipahti 3 sekkaa ajasta, mutta on tää raaka laji. Muut ovat huhkineet vielä kovemmin, ja paluu keskiryhmään oli edessä.

Tosta pitäisi pari sekkaa tiputtaa vielä. Videon perusteella helppo homma :D

Anyway, 1,37,86 jäi päivän parhaaks. 17. kierros oli jo vuodentakaista reissua parempi. Enkkari oli sitten kierros 33.

Tossa radassa ei ole vielä yhtään kohtaa, josta on fiilis, että sataprosenttisesti näin se pitää vetää.

Myös murheita. Ohjausiskarin keskikiinnikkeen kierteet antautuivat. Buu! Saiskohan helicoilin sinne purkamatta kok0 himmeliä lattialle.

 
Terve


Täältä on moni saanut vinkkejä, niin jospa minäkin.

https://youtu.be/CquuMafX6OQ
Tuossa on pari kierrosta 2024 elokuulta.
Videosta löytyy 1080-laatu.
RaceChronon data videolla lienee maksimissaan suuntaa antavaa, koska datan keräämiseen käytetty ihan peruskännykkää eikä hienoa mokkulaa.

Jos johonkin vaikuttaa, niin pyörä on Honda CBR1000RR 2008 vm.


Jos haluaisin olla 2025 vuonna vähän parempi kuski, kuin viime vuonna, niin mitä kannattaa tehdä eri tavalla?
Onko jopa jotain, mitä ei kannata muuttaa?

Jos ottavat mukaan ja aikataulut sallivat, menen AT3-kurssille kesällä.


P.S. Kiitos mahdollisille auttajille, jotka jaksavat nähdä vaivaa toisten kehittymisen eteen.
 
Mitä nyt tuota videota katsoo niin näitä perushommia, eli eskity olemaan radalla oikeassa paikassa. Keskity mutkan sisäänmenoon, mikä tarkoittaa että älä korjaa mutkan sisällä ajolinjaa, aja mutka niin kuin se menee, eli ei mutteriajoa.

Se miten mutka menee alkaa oikeastaan siitä miten mutkaan hidastetaan ja miten/missä sinne käännetään, jos mutka menee huonosti niin sille ei voi/kannata enää mutkassa tehdä muuta kuin ajaa se läpi niin kuin se menee (tai huonossa tilanteessa hallitusti hiekalle) ja koittaa parantaa seuraavalla kertaa mutkaan sisäänmenoa.

Hyvin menneen mutkan jälkeen kaasun avaaminen tuntuu helpolta ja luontevalta. Ehkä... poislukien sellaiset vauhdit jossa pyärä pitää kuulemma taistella oikealle ajolinjalle...
 
Terve


Täältä on moni saanut vinkkejä, niin jospa minäkin.

https://youtu.be/CquuMafX6OQ
Tuossa on pari kierrosta 2024 elokuulta.
Videosta löytyy 1080-laatu.
RaceChronon data videolla lienee maksimissaan suuntaa antavaa, koska datan keräämiseen käytetty ihan peruskännykkää eikä hienoa mokkulaa.

Jos johonkin vaikuttaa, niin pyörä on Honda CBR1000RR 2008 vm.


Jos haluaisin olla 2025 vuonna vähän parempi kuski, kuin viime vuonna, niin mitä kannattaa tehdä eri tavalla?
Onko jopa jotain, mitä ei kannata muuttaa?

Jos ottavat mukaan ja aikataulut sallivat, menen AT3-kurssille kesällä.


P.S. Kiitos mahdollisille auttajille, jotka jaksavat nähdä vaivaa toisten kehittymisen eteen.

Yksi selkeä asia tuosta nousee esille: Katse kulkee ihan liian lähellä koko ajan. Pyri katsomaan selvästi kauemmaksi. Alastaro on tuon harjoitteluun hyvä paikka, kun siellä näkee joka mutkassa tyyliin Loimaalle asti. Nyt ajolinja, kaasunkäyttö, yms. on koko ajan myöhässä siihen nähden missä pyörä on.

Ennen kuin yksityiskohtaisempia neuvoja laittelen niin olisi mielenkiintoista kuulla, että mikä sulla on oma ajatus ajamisesta ja siitä miten ajolinjan pitäisi muodostua ja miten se toteutuu omassa ajossa. Tämä siksi, että selkeästi nettineuvoja on luettu, mutta ei ehkä ihan täysin sisäistetty. Positiivisena puolena mitään kovin vaarallisen oloista ajamisessa ei ole.

P.S. Laita pleksi pyörään niin kuulee ton kaasunkäytön paremmin. Nyt ei siitä oikein kuule mitään, kun suhina peittaa kaiken muun.
 
Kiitos vastauksista.

Shyhander: "..ei mutteriajoa."
- Roger. Kieltämättä videolla aika monessa (kaikissa?) mutkissa on tommosta.

"BTW, jarrunesteet näyttää aika tummilta, hämääkö video/valo vai olisiko aika vaihtaa?"
- Täysin mahdollista. Tälle vuodelle on uudet jarrunesteet.



Nitrous: "Katse kulkee ihan liian lähellä koko ajan."
- En ole tätä tunnistanut ongelmaksi, mutta en osaa väittää vastaan ettei näin olisi. :)
Koitan toteuttaa tätä paremmin jatkossa.

"Laita pleksi pyörään niin kuulee ton kaasunkäytön paremmin."
- Tällä hetkellä pyörässä on läpinäkyvä kupla. Kuvaushetkellä en semmoista omistanut.

"Ennen kuin yksityiskohtaisempia neuvoja laittelen niin olisi mielenkiintoista kuulla, että mikä sulla on oma ajatus ajamisesta ja siitä miten ajolinjan pitäisi muodostua ja miten se toteutuu omassa ajossa."
- En kuvittele, että mikään osa-alue toteutuisi erityisen esimerkillisesti, mutta puhun niin totta kuin osaan: Perusperiaatteena, että mutkaan kääntäminen tulisi ajoittaa mahdollisimman myöhään. En olisi tunnistanut tätä itse erityiseksi ongelmaksi, mutta arvaan, että varmaan alan valumaan sisäkurvia kohti liian aikaisin. Ajolinjassa on kohtuullisesti vaihtelevuutta kierroksittain. Joskus ajetaan kohtuu läheltä kanttaria apexissa ja joskus jäädään kauas. Ajolinjan vaihtelevuus varmasti yksi ongelmista.

Omasta mielestä tuntuu, että muut samassa ryhmässä ajelevat ajavat erityisesti tiukat ja hitaat kurvit huomattavasti minua kovemmin ja avaavat myös huomattavasti rivakammin.


00_Ajolinja_ilmavalokuvassa.jpg

Kuvittelen ymmärtäväni, mikä olisi perusjärkevä ajolinja suurimmassa osassa kurveja (voin olla väärässä...), mutta erityisesti oikeassa alakulmassa oleva pitkä mutka sekä sitä seuraavat kaksi mutkaa ovat sellaisia, että en ole ollenkaan varma ymmärränkö, millaista ajolinjaa ja miten niissä tulisi kaasua käyttää.
 
^
Oikean alakulman pitkä mutka aka Sahara vaatii niin kovan sisääntulovauhdin, että kovempikin ukko voi saada paskahalvauksen. Jarrulla (moottori- tai etujarrulla) sisäkantin alun vierestä ja jarru päällä (moottori- tai etujarru) oikealle kallistaen yli radan keskikohdan ja sieltä sitten imien kohti sisäkanttaria. Riippuen kuinka pitkälle jarruttaen pääsi, niin on enemmän tai vähemmän tasakaasulla kontattavaa. Siinä sisäkanttarissa on semmoinen suorempi kohta, joka on avausmerkki. Siitä pyörää pystympään ja tuppi kohti stopparia. Ampuu suoraan ulkokanttarin levennyskohtaa kohti.

Vika pitkä vasuri: otetaan kantti-kantti ulostulo pitkästä oikeasta ja taas jarrulla (moottori- tai etujarrulla) sisäkantin alun vierestä kallistaen yli radan keskikohdan ja sieltä jälleen imetään sisäkantti kiinni. En muista mitä käytin referenssinä avaukselle, mutta jos aukoo liian aikaisin, sen huomaa kyllä. Ulkokurvin nurtsi tulee kohti vauhdilla :D.

Tässäkin sisääntulovauhti ratkoo, että kuinka paljon joutuu ns. kahlaamaan sitä mutkaa. Idea on suorittaa siitä mutkan alusta mahdollisimman paljon hidastaen ja kääntäen, kun sisääntulo on lähes viivasuora sisäkantin alusta.

Tällain on oma näkemys.
 
Back
Ylös