• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Kuivakytkimen huolto ?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Vklnuppi
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Vklnuppi

New member
Vaihdan jäykemmät kytkinjouset takaisin alkuperäisiin jotta saa vähän miellyttävämpää tuntumaa. Tuli mieleen, että kun tuon nyt aukaisee niin onko jotain perushuoltoa tms. mitä kannattaa samalla tehdä kun samalla se menisi ?

Kori on ihan hyvässä kunnossa eikä muutenkaan ole jäykkyyttä enempää vikaa. Ajettu 13tkm ja olen aina silloin tällöin oman omistukseni aikana puhaltanut kompuralla pölyjä pois. Koppa on avoin joten osa varmaan lentää jo ajossa suoraan pois.
 
Rasvaa ne kytkinlevyt litiumrasvalla.

Tollasen ohjeen mä muistin&luin täältä, mutta siitäkin oltiin kai sitä mieltä että turha rasvailla jos ei ole mitään valittamista kytkimen käytöksessä, saattaapi alkaa keräämään pölyä rasvauksen jälkeen.

Lähinnä että onko mitään hyötyä pestä niitä levyjä ja millä jne.
 
Eikös innokkaimmat ole "keitelleet" niitä levyjä Delvacissa...?

Eli kattilaan öljyä ja levyt ja lämpöä sinne reiluun 50 asteeseen.

Näin olen jostain lukenut, liekkö urbaanilegenda.
 
Tollasen ohjeen mä muistin&luin täältä, mutta siitäkin oltiin kai sitä mieltä että turha rasvailla jos ei ole mitään valittamista kytkimen käytöksessä, saattaapi alkaa keräämään pölyä rasvauksen jälkeen.

Lähinnä että onko mitään hyötyä pestä niitä levyjä ja millä jne.

Jos toimii sulavasti, niin ei ole mitään syytä rasvailla. Pestä kannattaa, sillä levyt keräävät pölyä irtoavasta materiaalista.

Jos liikkeellelähdössä kytkin rääkäisee tai ravistaa, haukkaa terävästi kiinni tms, auttaa rasvaus. Levyt pestään vaikka bräkleenilla, joka on tarkoitettu juurikin jarrupölyyn ja vastaavaan. Muukin öljytön liuotin käy. Pintaan sipaistaan ohuelti rasvaa, annetaan imeytyä vähän aikaa ja jotkut jopa uunissa paistaneet miedoolla lämmöllä, jotta imeytyy paremmin. Sen jälkeen rätillä hangataan kaikki irtoava rasva pois. Levyihin jää hypistellesä vähän sellainen vahamainen tuntu. Sitten vaan kasaan ja ajoon.
 
Onks tää joku myöhäinen aprillipila?

Kuivakytkimen kytkinlevyn rasvaaminen ja/tai keittely öljyssä?:no:

??? En ole eläissäni kuullut moista, kujeilua vai jokin erikoistapaus?
 
Onks tää joku myöhäinen aprillipila?

Kuivakytkimen kytkinlevyn rasvaaminen ja/tai keittely öljyssä?:no:

??? En ole eläissäni kuullut moista, kujeilua vai jokin erikoistapaus?

No jos sinä et ole kuullut, niin ei se siitä aprillipilaa tee:thumbup:
 
No jos sinä et ole kuullut, niin ei se siitä aprillipilaa tee:thumbup:

Ei, mutta kertoisitko minkä laitteen kuivakytkimissä levyjen voitelu tai keittely moottoriöljyssä on valmistajan suosittelema menettely tai edes yleisesti hyväksi havaittu keino.
 
Voishan sen levypakan paksuuden mitata samalla jos on auki, tietäisi onko levyt kuinka kuluneet.
 
No tämä oli kyllä ihan uutta....
30 tkm ajettu ja alkaa narahtelemaan enemmällä käytöllä, uusi kytkytin on kyllä jo tulossa, mutta jos uutta sitten huoltelisi välillä?
 
Taitaa ne sakarat kulua loville ennen kuin levyt kuluvat. Lovet sitten haittaa tasaista kytkimen avautumista tai sulkeutumista. Tarvikkeena saa kuulemma kytkimiä joissa on paljon enemmän sakaroita, ne kestää paremmin.
 
Tuli vahingossa huomattua, että näköjään tuo slave cylinderin (työsylinterin?) tanko kannattaa silloin tällöin rasvata. Vaihdoin eturattaan ja piti käyttää slave cylinder irti. Kootessa hinkkasin vanhat vaseliinit pois siitä ja uutta tilalle. Tuli huomattavasti kevyempi kytkin :D

Laitoin CRC Super Longterm Grease MoS2 Vetonivelrasva kun sattui hyllyssä olemaan suoraan. "Perusvaseliinia" ei tunnu enää kaupoissa olevan.
 
Niin mistä olette kytkinkamppeita (levyt+kori) tilanneet ?

Jäi mittaamatta kun kiireellä piti parsia kasaan eikä ollut tönäriä :D Mutta silmällisesti näytti kaikki olevan vielä O.K, mutta kuitenkin "ehtoopuolella" joten kai ne pitäisi valmiiksi hyllyyn ottaa. Ei jää sitten kausi kesken...

Ilmeisesti Newfrenit on laadullisesti ihan o.k ja edullisimmat merkillä varustetut mitkä löysin.
Tuota koria en kyllä mistään löytänyt järkevään hintaa, muuta kun noita alumiinisia "tuning-osia" ja ilmeisesti se kori on kestävyyden kannalta oleellisempi.

Mopotinhan on DS 1100 koneella varustettu 2009 Hypermotard.
 
Viimeksi muokattu:
Nostetaan hieman vanhaa aihetta.
Kävin tänään ajamassa 2005 mallista 999:ä ja sain koneen sammumaan valoissa useaan kertaan kun kytkin iski kiinni todella terävästi vaikka kuinka varovasti yritti kahvasta laskea.
Pyörä ollut ilmeisesti ajamatta useamman vuoden.
Auttaisikohan tuossa ihan tuo ylempänä mainittu puhdistus ja levyjen rasvaaminen?
Ja juuri tarttumishetkellä kytkin myös päästi sellaisen rääkäisyn.

Auttakaas pitkästä aikaa pyörän hankkivaa tulevaa uusiomotoristia. :)
 
Back
Ylös