Tänään Oulussa minut (ja vaimokkeeni) yritettiin tappaa ruskon ruuhkassa kun hieman ohittelin jonossa. Siis tahallisesti, ei tahattomasti.
Eli tiessä kaksi kaistaa, toinen päättyy ~300 metrin päässä ja toisella kaistalla jono seisoi paikallaan, päätin ajaa jonoa eteenpäin toista kaistaa myöten sen loppuun saakka ja siinä onnistuinkin ihan OK. Mutta kun aloin hakemaan sopivaa väliä liittyäkseni oikealle kaistalle, jossa jono oli sillähetkellä pienessä liikkeessä, huomasin juuri ennen kaistan vaihota, että vieressäni menevä auto alkoi selkeästi puristamaan rakoa kiinni. Ajattelin että mitä vittua nyt, ja katsoin autoa vihaisesti (~40 akka ratissa), ämmä huuteli vaan autosta että "tässä on vain yksi kaista" ja veti raon kiinni. Että näin toimitaan oulussa