pecha
New member
Työhommien takia olen läppäriä joutunut kuljettamaan mukana jo 4-5 vuotta. Mutta nyt varsinkin kun tuli hankittua miniläppärin kokoluokassa oleva masiina, joka painaa alle 1,5kg ja jossa löytyy akkukestoakin yli yhden työpäivän pituuden, ei sen mukana kanniskeleminen ole isokaan vaiva.
Lisäksi siihen on varsin näppärä back-upata reissukuvat, pitää netin välityksellä yhteyttä Suomeen, ja iltaisin luppoaikana vaikka hieman perehtyä alueisiin, joille on suuntaamassa. Hotellien ennakkovaraaminenkin voi joskus, esim. viikonloppuisin turistikohteissa olla tarpeen, ja myös siinä kohti oma kone on hemmetisti kätevämpi kuin alkaa soittelemaan tai varta vasten etsimään jotain netcafea.
Mutta jos se siltä tuntuu, että ilman kännykkää, navia, läppäriä, digikameraa ym. nykyajan hömpötyksiä tulisi matkailluksi jotenkin ´oikeaoppisemmin´, niin jättäkää ne sitten kotiinne.