• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Läppäri reissussa

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ludvig xiv
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Työhommien takia olen läppäriä joutunut kuljettamaan mukana jo 4-5 vuotta. Mutta nyt varsinkin kun tuli hankittua miniläppärin kokoluokassa oleva masiina, joka painaa alle 1,5kg ja jossa löytyy akkukestoakin yli yhden työpäivän pituuden, ei sen mukana kanniskeleminen ole isokaan vaiva.

Lisäksi siihen on varsin näppärä back-upata reissukuvat, pitää netin välityksellä yhteyttä Suomeen, ja iltaisin luppoaikana vaikka hieman perehtyä alueisiin, joille on suuntaamassa. Hotellien ennakkovaraaminenkin voi joskus, esim. viikonloppuisin turistikohteissa olla tarpeen, ja myös siinä kohti oma kone on hemmetisti kätevämpi kuin alkaa soittelemaan tai varta vasten etsimään jotain netcafea.

Mutta jos se siltä tuntuu, että ilman kännykkää, navia, läppäriä, digikameraa ym. nykyajan hömpötyksiä tulisi matkailluksi jotenkin ´oikeaoppisemmin´, niin jättäkää ne sitten kotiinne.
 
olin muinoin rytkösellä työreisulla (siis Yamaha tarttui samalla mukaan..:-) ja HP repussa. mutta väripaperikartat ja aurinko oli navikaattorina. hyvin osui Ringille sillälaillakin. tosin kierroksen ajaksi jätin repun kahvilan narikkaan säilöön. sillä reisulla HP oli repussa jokun reilun 1000km. sen jälkeenkin on HP matkannut useasti mutta vaan kotimaassa..
 
Jos joku todella suunnittelee sanotaan vaikka 500km reitin kotimaisia kolme- ja neljänumeroisia teitä vastaavilla teillä vieraassa maassa pelkällä paperikartalla ja sitten sen ulkomuistista seuraavana päivänä ajaa niin onnittelen.
Mulla on tankkilaukun karttataskussa röökiaskin kokoinen ruutupaperilehtiö, johon raapustan illalla kämpillä seuraavan päivän "roadbookin". Tienumerot, noin-km seuraavin risteyksiin sekä tärkeimmät kaupungit kun reitille kirjoittaa niin perille pääsee.

Ja useimmiten tuon kirjoittelun jälkeen ne tienumerot ja reitti jääkin jo muistiin, niin jää sekin vilkuilu pois.

On mulla toki navikin, mutta läppäriä ei oo ennen tätä topikkia tullut edes mieleen ottaa mukaan.
 
Mihin sitä karttaa ja moottoripyörää tarvitaan?

Ennen maailmassa oltiin niin kovia jätkiä, että reissattiin euroopan halki hevosella tai kävellen. Tosi kovien jätkien aikaan ei ollut edes teitä. Silloin kommunikoitiin äks tu feis, jos joku sattui osumaan samalle kinttupolulle. Illan tullen kaivettiin kuoppa maahan ja se sai käydä hotellista. Todella onnekas saattoi löytää asuttamattoman luolankin. Uusavuttomien toimintaa tuollainen, ettei revitä elantoa suoraan maasta paljain käsin.

Jokainen, joka ei halua kehittyä jämähtää enemmän tai vähemmän jollekin aikakaudelle, jonka kokee itse jotenkin kultaiseksi. Juttelin jonkin aikaa sitten isoisäni kanssa ja keskustelu sivusi musiikkia. Hän totesi, ettei oikein piittaa nykymusiikista, kun se kaikki on "sitä pahuksen rautalankaa". Hänen mielestään on myös sangen kätevää saapastella kerran viikossa pankkiin maksamaan laskuja. Samalla voi nostaa käteistä viikon tarpeiksi ja tilitapahtumat kirjataan tietysti pankkikirjaan.
 
Eka reissu v.84 tampesteri- monaco ja takasi, tuuli vei sateen kasteleman kartan jne. viimeiset neljä navin kanssa parhaita, kroppa ei meinaa pysyä aina mukana mutta tod. näk. se ei ole elektroniikan syytä, henk. koht. minua ei eksyminen ole ikinä miellyttänyt, nykytekniikan kanssa sen sijaan uskaltaa välillä harhautua mm. ns. sivupoluille.......
 
vähän liian työlästä jos päivän päätteeksi pitäisi konetta käynnistellä tien päällä
Tätä minäkin vähän mietiskelin. Tosin jotkut tuntuu tekevän niin että hotelliin päästyään bookkaa läppäristä seuraavan yön. Sitten pitää tietysti tietää mihin asti seuraavana päivänä viitsii ajella. Helpottaahan se tietysti siinä mielessä että ainakin on sitten yksi paikka varattuna, ettei tarvitse stressata itseään ajamalla täydestä hotellista toiseen kun mieli tekisi jo käydä yöpuulle.

Kuitenkin ajatus, että kun pääsee perille mielenkiintoiseen paikkaan niin alkaisi hotellissa näppäilemään läppäriä, ei ole oikein houkutteleva. Mieluummin sinne rantapaariin kaljalle...
 
Olen ollut aiemmin moneen koneen loukussa. Eri asiakasta tms. työtä varten oma kone, järkevää tai ei, mutta tietoturvallista.

Nyt tuli Euroopan reissulle hommattua Acer:in miniläppäri. Kertakaikkisen hieno laite tankissa kuskattavaksi! Hyödyt ja käytöt on olleet mulla samoja kuin aimmin on mainittu, mutta oli kuitenkin ns. työreservi mukana.

Vaikka Eurooppa onkin tietotekniikan kehitysmaa, aika hyvin löytyi ilmaisia tai puoli-ilmaisia WLAN:eja. Epäilen kuitenkin, että jatkossa kun EU pakottaa operaattorit muuttamaan hinnotteluaan, on miniläppäri reissussa aina vaan parempi.

Nyt megaperustainen veloitus on järjetön! Mm. lähiseudulta Asikkalan kunnanjohtaja sai 15.000 euron laskun selatessaan nettiä ulkomailla, ilmeisesti oli unohtunut joku automaattipäivitys päälle. Ylläksellä on myös verkkovierailusta tullut yllätyksenä jollekin 4000 euron lasku. Noh, muistaakseni ensi vuonna datasiirto tulee maksamaan suunnilleen saman kuin kotomaassa.
 
Muutama vuosi takaperin (ja vieläkin) osalle porukkaa navigaattorin käyttö reissussa meni yli ymmärryksen, olisiko nyt miniläppärin vuoro.  
tounge.gif


Kommunikaattorin avulla on tullut väistettyä isoa saderintamaa pohjoisen reissulla (lähdettiin aamukuuden jälkeen ajamaan rintamaa pakoon). Viime kesänä vuokra-autoreissulla Kroatiassa normikokoinen läppäri oli mukana, ja sen avulla katsottiin sopivan hintainen/vapaa hotelli seuraavasta yöpaikasta. Etenkin kun yökohteena on jokin isompi kaupunki, vähentää navigaattorin ja läppärin käyttö eksymistä, ruuhkissa seisomista, aikaa ja rahaa vapaata/järkihintaista hotellia etsiessä. Siinä syyt miksi miniläppäri täytyy laittaa harkintalistalle seuraavaan reissua varten.
 
Lainaus http://www.bike.fi/content/1798/:

"Sähkömoottoriprojektin takana on Azhar Hussein, jonka aikaansaannosta on myös sähkömoottorinen TTXGP-kilpuri. Hän kutsuu TTX02:sta "läppäriksi pyörillä", sillä jokaisessa pyörässä on kojetauluun asennettuna tietokone Linux käyttöjärjestelmällä, web-serveri ja langaton liitäntä verkkoon..."

Jep.
 
Olen ensi kesän amerikan reissua varten suunnittelemassa tällaisen minin hankkimista.Hankkiminen ei ole ongelma, MUTTA: vaimolla ja luultavasti itsellänikin on tällainen wlan puhelin.
Viime kesänä euroopassa kun testasimme puhelinta, se varoitti, että saattaa tulla kustannuksia. Olemme kuulleet kauhukertomuksia että nämä kustannukset saattavat olla suuriakin, joten kokeilu loppui siihen.

Nyt seuraa sitten monien mielestä tyhmäkin kysymys:

Jos tätä miniä käyttää langattomasti esim USA:ssa tai missä vaan ulkomailla, jossa on tämä wlan-yhteys, onko se ilmainen? Hotellien mainoksissa näkyy olevan maksullisia yhteyksiä, ne luultavasti ovat langallisia.

Kyberhistorian alkuhämäristä
kotka
 
Olen ensi kesän amerikan reissua varten suunnittelemassa tällaisen minin hankkimista.Hankkiminen ei ole ongelma, MUTTA: vaimolla ja luultavasti itsellänikin on tällainen wlan puhelin.
Viime kesänä euroopassa kun testasimme puhelinta, se varoitti, että saattaa tulla kustannuksia. Olemme kuulleet kauhukertomuksia että nämä kustannukset saattavat olla suuriakin, joten kokeilu loppui siihen.

Nyt seuraa sitten monien mielestä tyhmäkin kysymys:

Jos tätä miniä käyttää langattomasti esim USA:ssa tai missä vaan ulkomailla, jossa on tämä wlan-yhteys, onko se ilmainen?  Hotellien mainoksissa näkyy olevan maksullisia yhteyksiä, ne luultavasti ovat langallisia.

Kyberhistorian alkuhämäristä
kotka
Jos WLAN on maksullinen, niin vaatii kyllä maksun ennakkoon, jolloin saa salasanan kyseiseen verkkoon.

Jos löytyy avoimia verkkoja, joihin ilman salasanaa pääsee, ei noista mitään maksujakaan kyllä tule.
 
Ennen naureskelin niille jotka ehdottelivat läppärin mukaanottoa reissuun. Nyt tuo pieni ja tehokas netbookki tulee otettua mukaan kun sen avulla on vaan niin kiva tutkia seuraavaa kohdetta, varailla hotellia tai päivittää navia. Jopa innostuin ylläpitämään matkablokia sukulaisten iloksi.

Melkein joka paikassa euroopan hotelleja oli ainakin viime kesän reissuun perusteella saatavissa Wlan. Joko ilmainen tai maksullinen. Yleensä hotellissa, mutta ainakin läheisessä kuppilassa. Ja homma on ihan toista kuin kännykällä surffailu.

Meneehän siihen tietysti oma aikansa, mutta reissaaminen on sitäkin helpompaa ja antoisempaa sitten kun lähtee liikkeelle.
 
Makunsa kullakin. Mulla kun osa työn tekemistä on läppäri, en tosiaankaan halua vapaa-ajalla alkaa sitä kantamaan, vielä vähemmän moottoripyörän kanssa.

Euroopassa liki joka kylästä löytyy infotaulu ja siitä puhelin josta saa kämpän. Navigaattorin avulla olisi moni tie ja näkemisen arvoinen paikka jäänyt löytymättä. Kivikautista? Ehkä, mutta mulle osa sitä vapauden viehätystä kun muuten saa elää minuuttiaikataululla ja olla aina paikassa josta on sovittu muutama viikko etukäteen. Ei perkele se kellon kanssa lukujärjestyksen mukaan meneminen kuulu haluamaani vapaa-aikaan. Aina kun digipokkarissa on kortti tullut täyteen, olen kävellyt kameraliikkeeseen ja muutama minuutti myöhemmin muistitikulle tehdyn kopion kanssa ulos.

Puhelinkin soi niin paljon, että sekin tulee nykyään jätettyä yhteen paikkaan kotona arjessa, eikä raahattua ulos, autotalliin tms. Jos jollakin on tärkää asiaa, jättäköön viestin ja otan yhteyttä kun ehdin. Mopomatkoilla se on mukana joo, turvallisuudenkin vuoksi. Mutta povarissa ilman värinää. Ei vaan voi olla niin tärkeää asiaa oikeasti että mun pitäs tien sivuun vetää tai vielä vähemmän jotain kypäräpuhelinta hankkia.

Naamakirjat ja muut olen deletoinut. Mua ei vaan kiinnosta raportoida omaa joutavuuttani; oon menossa töihin, tulossa töistä, kaupassa, suunnittelen matkaa tms joutavaa kuraa, eikä mua kiinnosta sitä muistakaan lukea. Silti ystäviäni näen tai heidän kanssaan soittelen päivittäin, viikoittain, kuukausittain. Mitään lisäarvoa oman arjen raportoiminen tai muiden vastaavan lukeminen ei minulle tuonut.

Vielä kun sais lopetettua tän foorumin lukeminen, tai ainakin kirjoittaminen niin oma nettiaddiktio alkaa olemaan selätetty, ja vapaa-aika keskitettynä siihen mikä on tärkeintä; poika, vaimo ja läheiset ihmiset.

Aika toisen suuntainen halu itselläni, haluan katkoa vapaa-ajalla kahleet tähän tietoyhteiskuntaan. Töissä on toki ensiarvoisen tärkeää etttä koko kommunikointiympäristö ja -välineet palvelee tehokkaasti työpanokselleni asetettujen tavoitteiden saavuttamista.
 
Mulla mukana josku ipad. Akku kestää 10 tuntia+pieni ja kevyt. Lisäksi paljon nopeampi kuin yksikään jumittava miniläppäri, josta myös kokemusta
tounge.gif
Suosittelen
 
Back
Ylös