Mitä tallissa tapahtuu?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja mico
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Nyt kun saa oman tallin, ni ensimmäisenä pyörä odottaa uutta kytkinboxia. Sitten onki edessä itsellä ensimmäinen kytkimenvaihto. Toivottavasti ehtii ennen Torstaita tullista ulos ni pääsee Alastarolle ajamaan. Muussa tapauksessa ajot alkaa olee ohi mahdollisesti tältä kaudelta.
 
Toivottavasti ehtii ennen Torstaita tullista ulos ni pääsee Alastarolle ajamaan. Muussa tapauksessa ajot alkaa olee ohi mahdollisesti tältä kaudelta.

Älä nyt viitsi. Lokakuussakin ajetaan vielä RR:ää ja jopa ihan kuivassa ja aurinkoisessa kelissä.
Muista liottaa niitä kytkinlevyjä pitkään öljyssä, ennen kuin asennat ne (mieluiten yön yli). Muuten voi tulla hankaluuksia, kun välykset muuttuu massalevyjen turpoessa.
 
Toi työkaluvaunu tyhjänä toimii just että saa ostaa tarviimansa ja on sitten paikka missä pitää yhtä ja toista mitä kertyy. Siinä kun näyttäis olevan yleensä yks isompikin laatikko. Motonetin kalastusosastolta löytyy kivoja vieherasioita mihin saa pikkulsia yms. Ruuveja kun irroittelee katteita jne. on niitä muuallakin mut suosittelen.
 
Kaverin busaa pajotan edelleen... Eilen sai nokat takas paikalleen, tänään säädin vielä ajotuksen kun näytti jääneen hampaalla pieleen, venakoppa paikalleen, puolat yms äms, huomenna pitäs vielä laittaa uuet bensaletkut, pakkoajaa pumppua että näkee fuskaako joku suutin kun pukkaa mustaa rööristä, kyljet paikalleen, säätää synkrot jne jne... Vielä kun muistais mistä mikäkin ruuvi ja pultti on kun purkamassa oli kolme ja tästä on jo vissiin toista kuukautta aikaa... Tavoite olis saada se lauantaiksi noutokuntoon. Nimim. Ei enää ikinä uudestaan... Ois varmaan alunperin pitäny tiputtaa koko kiuas pöydälle niin ois saattanu lopulta päästä ei ehkä vähemmällä työllä mutta ainakin vähemmällä pujottelulla... Pikkasen kuumottaa kokeilla käyntiin kun ikinä ennen purkanu nelitahtikoneen kantta... On sielä ajotusmerkit kohdallaan et eikai sielä hirveitä voi tapahtua...:right:
 
Nokia kun ajoitit niin
huomasitko paljonko(montako astetta)
tehtaan merkki kampiakselilla oli pielessä verrattuna todeliseen yläkuolokohtaan ?
 
Mulla mitään astelevyjä ole, siihen se oli pantava vanhoihin merkkeihin missä se olikin... Suoraan sanoen tullu mieleenkään ettei niihin merkkeihin voisi luottaa.
 
Ne kun on vakiokamat, niin merkkeihin voi luottaa hyvin.
Kun oot saanut yläkerran kasattua, niin voit vielä pyörittää kampiakselista koko pakettia käsin. Jos pyörii moitteetta, niin sitten voi laittaa huoletta tulille.
Ohjeita kun noudattaa, niin kyllä ne aina rokkaa. Ja mun ymmärtääkseni busassa saattaa olla sen verran tilaa männän ja venttiileiden välissä, että edes yksi hammas pieleen ei aiheuta kosketusta.

Kikserissä on bensasuodatin bensatankissa ja se on aina ihan möhnänen. Suosittelen sen tarkistamista. Ja jos se tuuttaa mustaa savua, niin sanoisin ongelman olevan bensakartassa. Liikaa soppaa tulee tietyllä kierrosalueella/kaasun asennolla.

edit. On muuten yksi tyhmimmistä puuhista tsekkaa koneen yläkertaa, kun motti on rungossa kiinni. Se on niin ahdas paikka ja kaikki on mustan väristä. Valoa ei oo ikinä tarpeeks. Paljon mielummin nappaa koko motin irti ja pelailee pöydällä.
 
Häätyy vilikasta. Tossa on sellanen kierteinen "korkki" kampuran päätypultin ja sen tarkistusviivan päällä niin siitä pääs hyvin pyörittään räikällä ja nätisti menee koko kierroksen. Tää vesseli on vielä sitä ihan ensimmäistä versiota jossa bensapumppu ei oo tankissa vaan törröttää taaksepäin ruiskutukista niin näihin on kuulemma hyvin yleinen toimenpide laittaa letkuun filtteri. Samasta syystä kuulemma joskus ruiskuihin pääsee paskaa ja ne jumaa auki niin sain käskyn pakkosyöttää pumppua niin näkee jos joku fuskaa, sen jälkeen TPS:n kalibrointi, jos ei vieläkään auta on joku rähminy bensakarttaa. Imupuolen sai ihan hyvin omatekosella venttiilinpainiketyökalulla auki mut pakopuoli sen verran kallellaan eteenpäin että runko ottaa tielle. Valoa tonne kyllä sai mut on aika tyköistuva siihen runkoon koko murikka niin sivuille ei pääse/näe kunnolla.
 
Mulla mitään astelevyjä ole, siihen se oli pantava vanhoihin merkkeihin missä se olikin... Suoraan sanoen tullu mieleenkään ettei niihin merkkeihin voisi luottaa.

Kyllä se nillä merkeillä menee hampaan tarkuudella paikallen
ajoituksen säätämisestä tuli mieleen tarkematta hommat, missä koitettan saada ajoitus kohdalleen
säädetävät nokkapyörät ym
(taisi olla yksi hamassa kampuralla 20astetta)

jos myös ECU on sitä samaa ensimäistä mallia
eikä siinä näy reikiä niin 99.9% varmuudella voi bensakartan rähmimisen laskea pois syiden joukosta
(eri juttu jos siellä on johtojen välisä jotain ei alkuperäisiä boxseja)
usein se bensa filteri on kamalassa kunnossa
 
Ookoo hyvää infoa tulee kiitokset itse kullekin :thumbup:

:edit: tuli yks kaks nyt mieleeni että sanokse kaveri että tossa olis powercommanderi... Tarvii tarkistaa iltasella, oon ollu sen koneen kimpussa niin en oo siihen bensa-asiaan vielä perehtyny...
 
Jos on, niin sen vaiukutus onkelmaan on nopea koitaa johdot liitimet irti ja purkki välistä
 
Pusa alkas olee kylkikatteita vaille kasassa. Pumppua käytetty, suuttimet ei fuskaa, ja tankista löytynyt pitkänhuiskea suodatinpötkylä oli putipuhdas joten syyllinen savutukseen löytynee takapenkin alta.
 
Vaihdoin cebariin uuden kytkinbasketin. Taas futaa kytkin kuin uusi. Vielä pitää huomenna käydä ostamassa uus tarvikeakku... vanha on nii sökönä ettei halua startata enää.
 
Tänään haetaan iltapäivällä etupyörä laakerinvaihdosta, ja todetaan että se tuli sittenkin kasaan ennen alastaron viikonloppua, ja lähdetään ajamaan abaut sateessa kohti virttaata jotta voi sitten katsella sateista alastaroa huomenna. Näin mennään. :peukutpystyyn:
 
Pusa alkas olee kylkikatteita vaille kasassa. Pumppua käytetty, suuttimet ei fuskaa, ja tankista löytynyt pitkänhuiskea suodatinpötkylä oli putipuhdas joten syyllinen savutukseen löytynee takapenkin alta.

Pumppun "pötkylän" sisällä on myös suodatin
minkä voi vaihtaa(useimiten ei koskaan vaihdettu ja kunto sen mukainen)
vaikka korvat letkun väliin ennen pumppua laitetavalla,

usein penkinalla olevasta viasta on on johdot liitetty läppä runkoje liitimeen mikä on lähellä niitä
(kokeilla ennen kateitta, tankin kiinitystä)
 
Busa käy :jpstyle:

Ainakaan äsken en huomannut että olis puskenu mustaa mut en ehtiny kauaa käyttää ennenkun sammu ja akku sen verran tyhjä ettei jaksanu starttaa uudestaan joten pistin narun jatkoks vähäksi aikaa, sapuskan jälkeen jatketaan harjoituksia.
 
Rata-ajot pulkassa tältä vuodelta. Talven aikana vaihteistoremppaa sen verran että vaihdetaan
- kakkosvaihteen rattaat
- siirtäjähaarukka
- vaihderumpu

Todennäköisesti huuhtelen syylärijärjestelmän puhtaaksi ku tuppaa sylkemään aika ruosteista vettä systeemissä tällä hetkellä.
 
Busa käy :jpstyle:

Ainakaan äsken en huomannut että olis puskenu mustaa mut en ehtiny kauaa käyttää ennenkun sammu

Mä luulin, että se savuttaa mustaa, kun sillä ajaa ja vääntää sinkin kireelle.
Jos se tyhjäkäynnillä antaa mustaa savua, niin sehän on ihan normaalia toimintaa kylmällä koneella.
Kyllähän sun Triumph käyttäytyy ihan samalla lailla, ennen kuin kone lämpiää.
 
Ei tässä määrin :p musta savu, räksyttävä tyhjäkäynti sekä pihassa käyttelemällä pari kertaa esiintynyt vika että pyörä sammuu yks kaks eikä sen jälkeen starttaa kunnolla vaan "lupaa" vain, korjaantui kaikki kerralla hyvin yksinkertaisella toimenpiteellä: irrotin power commanderin :grin: Edellisistä tulpista päätellen kävi rikkaammalla kun roope ankka. pyörä on nyt takaisin omistajallaan ja lukuunottamatta hiukka nolosti allekirjoittaneen pikku mokan takia vuotamaan alkanutta starttikoteloa toimii normaalisti joten kaipa tuon voisi luokitella onnistuneeksi remontiksi semminkin kun tosiaan kolmatta kertaa nelitahtikoneen kantta räpläsin. Kerran aikaisemmin olen jakoremmin vaihtanu mi-16 405:een onnistuneesti mut se oli sinänsä helppo kun ei tarvinnu muutakun lukkotapit paikalleen laittaa niin sitä oli hankala mokata. Se kolmas kerta oli kun katoin daytonasta välykset.
 
Tein Cagivaan telineet majoitusvälineille.

Miksi ihmeessä hommat aina karkaa käsistä?

Nyt on venttiilien säätö menossa ja sitten jatketaan kahvalämppäreillä.

Kun paikat on levällään, niin tulee mieleen kaikenlaisia ajatuksia ja eihän sitä malta olla koskematta...

Edit: Veinas ahistus iskeä, kun piti konetta laskea, että sai kaksi pakoventtiiliä tarkastettua. *kele, kun kaikki pitää ahtaa niin tiukkaan...
Onneksi tuska helpotti, kun pääsi lempiduunia tuusaamaan, eli laittelemaan relettä, liittimiä, piuhaa ja kutistesukkaa kahvalämppäreitä varten.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös