Mitä tallissa tapahtuu?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja mico
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Jos on männästä tarttunut ainetta Nicalin pintaan, niin kevyt hoonaus, Onnistuu myös kotikonstein. Jos Nicasil pinnoite rikki, niin pinnoitukseen. Suomessahan tätä ei ole ollut aikoihin, vaan Ruotsiin, Englantiin, Saksaan, Italiaan jne. Ruotsissa muutama puulaaki pinnoittaa, mm Blixten, on niitä muitakin.

Kävin tallilla vähän pyttyä pällistelemässä, vaikuttaa pinnoite ehjältä. Volkarin dieselkoneita autoissa on tullut pari hoonattua ihan Motonetin porakonehoonilla aikanaan, mutta onkohan vähän karkeat kivet niissä tähän homman? Voisi kokeilla, kaikkihan tietysti pitää tehdä itse ja "säästää" niin että menee osat v*tuiksi.
 
Jollain hapolla on porukka ottanut alumiinia pinnoitteesta, käytin itse viemärinavaajaa trilun pyttyyn kun oli pari länttiä leikkanut.
 
Vai että viemärinavaajaa sylinterin putsaukseen, tulikin tuplakeikka sitten kun keittiön viemärikin sopivasti kenkkuilee.
 
Kävin tallilla vähän pyttyä pällistelemässä, vaikuttaa pinnoite ehjältä. Volkarin dieselkoneita autoissa on tullut pari hoonattua ihan Motonetin porakonehoonilla aikanaan, mutta onkohan vähän karkeat kivet niissä tähän homman? Voisi kokeilla, kaikkihan tietysti pitää tehdä itse ja "säästää" niin että menee osat v*tuiksi.

Ite harrastanut tuota kevyttä hoonaamista aika monesti ja ihan Motonetin tai vastaavilla hooneilla. Kivet ovat vähän karkeita, mutta öljyllä ja pienellä paineella onnistuu. Kohtuudella, voitelukin paranee männälle, kun vähän hoonijälkiä seinämissä.
 
Samalla tavalla runsaalla öljyllä ja kevyesti nuo autodieselit vetäistiin silloin joskus mäntien uudelleen rengastuksen yhteydessä. Näkyy olevan eri karkeuksilla kiviä ainakin Bilteman hökötykseen saatavilla, täytyy käydä kaupoilla katsomassa minkä hommaa kun tuo vanhakin hoonauslaite jossain on mutta kivet vähän heikonlaisia siinä jo vuosikausien ties missä romukasassa säilyttämisen jäljiltä.
 
Vähän tuntuu sormella pinnanmuotoa leikanneella alueella, mutta voi olla tarttunutta alumiiniakin joka muodostaa harjanteita jotka tuntuvat urilta. Oletan että pyörällä on ajettu tuon kiinnileikkaushaaverin jälkeen mutta voi olla leikannut tuon tasapainoakselin ulostulonkin paikkeilla, vedet oli sisällä että jäähdytys on pelannut loppuun asti.

Suora metalliviivoitin lappeelleen tuon huonon kohdan yli, valoa toiselle puolelle ja sen jälkeen tihrustelua mistä kohtaa näkyy valo läpi sylinterin ja viivottimen välistä.
Löytyy kohollaan tai kuopalla olevat kohdat.

Pinnoitukseen vaan, täyttävät samalla mahdolliset kuopat ja saa sylinterin takaisin vaikka tehtaan mitoissa, tai jos on uusi mäntä jotain muuta kokoa niin siiihen sovitettuna.
 
Viemärinavaaja on lipeää eli erittäin emäksistä.

Jos happoa haluaa, niin akkuhappoa löytyy Motonetista. Sillä saa myös ruostuneen valurautaviemärin taas vetämään.
 
Suolahappo on oikea aine alumiinijäämien poistoon pinnoitetusta sylinteristä.

Muistan kun lukiossa alumiinipenni pudotettiin happoon. Ei tapahtunut juuri mitään. Sama väkevällä natriumhydroksidiliuoksella, johan kävi kuhina. Ope selitti että hapossa alumiinin pintaan muodostuu oksidikerros joka ei liukene juuri mihinkään. Mitenkäs se eloksointi menikään...

Mut ehkä sylintereissä toimii eri kemia...
 
Suolahappohan se oli mitä olen yleensä kuullut käytettävän ja ymmärtääkseni toimii. Minulla ei sitä ollut käsillä niin koitin ensin fosforihappoliuosta (Annitrol) ja sitten putkaria, putkarilla alkoi kuohua alumiinläntit niin otin sitten sillä.
 
Jos vielä spekuloidaan niin eipä suolahapon kaavassa HCl ole happea, joten oksidi oli varmaan pennissä jo valmiina. Toisaalta suolahappo taitaa aina olla vesiliuos. Niin tai näin, emäs ei pure rautaan, joten jos sylinteriputki on terästä niin se on paremmin turvassa. Metallinen alumiini on kyllä hyvin reaktiivista.
 
Putkari, suolahappo ja lipeä, niilä saa alumiinia syövytettyä. Lipeää käytetään anodisoinnin poistossa ja rikkihappoa anodisoinnissa sähkön kanssa, pelkkä rikkihappo ei ihmeitä tee alumiinille.

Mietoa suolahappoa joskus käyttänyt ennen maalausta että saa pinnan puhtaaksi ja karheaksi, vahvalla seoksella alkaa pinta kuohumaan.
 
Siis tässä vaiheessahan ainoa oikea ratkaisu on tilata ylikokosylinterisarja. On jotain tonnin pintaan kaikkine hilppeineen.

Ja itse asiaan, kakspuolikkaassa tahtoi männät alkaa helposti leikkaantua, jos seokset ei olleet riittävän paksulla. Alumiini on pehmeää, nikasil kovaa. Vesihiomapaperilla lähti alumiinit oikein hyvin pois, kun varovasti otti.
 
Kotarikuski sanoi:
Niin tai näin, emäs ei pure rautaan, joten jos sylinteriputki on terästä niin se on paremmin turvassa. Metallinen alumiini on kyllä hyvin reaktiivista.

Ainakin tuo kotarin lc4 koneen sylinteri on alumiiniä, nikasil pinnoituksella.
 
Laitoin pyörien akut lataukseen, kevät huolto ja rassaus pitäisi aloittaa. Jäänee taas kuitenkin viime tinkaan 🤔
 
Suora metalliviivoitin lappeelleen tuon huonon kohdan yli, valoa toiselle puolelle ja sen jälkeen tihrustelua mistä kohtaa näkyy valo läpi sylinterin ja viivottimen välistä.
Löytyy kohollaan tai kuopalla olevat kohdat.

Pinnoitukseen vaan, täyttävät samalla mahdolliset kuopat ja saa sylinterin takaisin vaikka tehtaan mitoissa, tai jos on uusi mäntä jotain muuta kokoa niin siiihen sovitettuna.

Yksi naarmu on niin syvä että arvelen kuitenkin sen vaurioittaneen pinnoitetta jonkun verran, ja pistin tilaukseen saksanmaalta kunnostetun vaihtosylinterin, kunnostetun kampiakselin uudella kangella ja tiivistesarjan koneeseen, yhteensä rahteineen vajaa 900 euroa. Vähän vielä laakereita ja muuta pientä niin eiköhän tuo taas aikansa pyöri. Ei tämä ainakaan sen halvemmaksi jää kuin valmiiksi ehjän mopon ostaminen mutta tietääpä mitä ja kuka on tehnyt ja miten. Eikä tarvitse peiliä kauempaa hakea syyllistä kun homma ei toimi.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös