Miten motorisoitu kaksipyöräharrastus sinulla alkoi?

[sooda]

Itte muistan kun n. 12-vuotiaana sain ostaa eräältä tutulta Pyrkijä-merkkisen mopon. Se muistutti huomattavasti polkupyörää. HMW:n moottori, tosi väljä. Viilasin jopa kantta että saisin puristusta nostettua. Ei noussut teho mutta toteutui vanha sanonta että viritys on onnistunut jos teho ei laske enempää kuin 30%. Kerran koulusta tullessa poikkesin apteekkiin ja ostin risiiniöljyä koska olin kuullut että se parantaa tehoja. Ei ollut edes rahaa mutta sain luottoa kun lupasin tulla huomenna maksamaan. Ja maksoin kans. Ei kyllä lisätehoja irronnut mutta pakokaasut tuoksuivat hyvältä.
Seuraavana kesänä sain eräässä kaupanteossa 125-kuutioisen Husqvarnan, vm. 1952. Siinä olikin jo vähän enemmän potkua. Sillä ajelin toista kesää, monta kertaa liikkuvan poliisin Amazon Volvoa karkuun. Seuraava oli 175-kuutioinen Jawa Cezeta-skootteri, vm 1959, Jawan punainen/harmaa, silläkin jäi poliisien autot aina toiseksi. Hyväkulkuinen mutta niin pirun vähän kallistamisvaraa. Aina raapi seisontatuki maanpintaa kun vähänkin kanttasi. Kerran tulin kylältä kotiin ja juuri poliisin asunnon kohdalla missasin vaihteen ja moottori parkaisi, poliisi juoksi ulos, hyppäsi 1960-malliseen Skoda Octaviaan ja perään. Ei saanut kiinni mutta en uskaltanut mennä suoraan kotiinkaan vaan ajoin metsäpolkua pitkin kodin lähelle ja näin että siellähän se poliisi oli pihassa. Aikanaan lähti ja oli sanonut että jos kerrankin vielä niin... Ei ollut poliisilla paljon kanttia puhua koska hänen oma poikansa oli pari vuotta aiemmin ajanut naapurin vaarin päälle isänsä motskarilla ja vaarilta jalka poikki. Eikä pojalla korttia.
Rippilahjaksi sain Atlantic-merkkisen rannekellon jonka vaihdoin sittemmin mustalais-Santerilta 350-kuutioiseen IC:hen, vm 1949. Kumpikin voitti kaupassa mutta ei oikein kotona tykätty mun kaupasta. Sitten olikin yli 40-vuotta jolloin ei motorisoitua kaksipyöräistä ollut käytössä. Moottoripyörän ajokorttia ei ollut ennenkuin autokortin mukana sain sille ajoluvan.
Serkkupoika sai joskus, olisiko ollut 1964, 50-kuutioisen Hondan, kevarin. No lähdettiin eka reissulle ja metsän polkuja paahdettaessa kuskin ramppi osui kantoon ja lennettiin yhdessä ja erikseen ainakin parikymmentä metriä. Honda kulki senjälkeen kuin sekarotuinen koira, Etu- ja takapyörän jättämien jälkien ero oli parikymmentä senttiä. Ja matkamittarissa oli sentään jo kymmenen kilometriä.

 

[Shikyo]

En oikein tiedä mistä se alkoi. Nuorempana iski vain kiinnostus kaksipyöräisiä kohtaan. Auto ei sinänsä kiinnostanut ollenkaan ja sanoin etten edes välitä saanko ajokorttia, kunhan moottoripyörällä saan ajaa. Äitipuoleni ei tästä pitänyt ja lupasi ostaa minulle jopa auton, jos jätän moottoripyörä-haavet pois.

Pitkään olin kokonaan ilman ajokorttia ja kun sen aika tuli niin pitihän sitä samalla hankkia lupa ajaa moottoripyörää. Ikää oli jo tarpeeksi niin sain suoraan suoritettua rajoittamattoman A-luokan. Tätä ennen en ollut edes koskaan ajanut mopolla ja nyt huomaan mistä kaikesta olen jäänyt paitsi näiden vuosien aikana. No, onneksi on vielä monen monta ajo kesää edessä. Turha murehtia mistä on jäänyt paitsi vaan katsoa eteenpäin ja varmistaa ettei se toistu enään uudestaan.

EDIT: Tärkein näköjään jäi kokonaan pois: BMW F650 vuosimallia 1999 on minun harrastukseni varsinainen alku.

 

[gixxerman]

Yhdekän ikäisenä poljin äitini pappatunturia vm69 pitkin pihoja ja isä kerran sanoi,että kulkee se moottorillakin,pistin käyntiin ja tässä ollaan.
Ja sitten kotikylällä kävivät Hemmingin kaksoset sukuloimassa ja ajokkina oli Tuutti-Hondaa ja CB100-Hondaa,niistä paloivat lähtemättömät arvet,piti aina käydä katsomassa naapurissa ja sitten Peräseinäjoella ajeli Mörösen poika H2-Kawasakilla.
Oma eka mp oli Suzuki GT380K,joka ostettiin ekan työpaikan ekalla tilillä ja joka leikkais kiinni 100km ajon jälkeen.
Hulluus on jatkunut jo 40v,aina on ollut yksi tai useampi pyörä

 

[shyhander]

Mulla on kakspyöräiset ollu kyllä ajatuksissa niin kauan kuin muistan. Eka kontakti oli varmaan tuttavien (alaikäisen) pojan joku 70-luvun valkotankkinen monkey jonka kyytiin pääsin varmaan joskus viisvuotiaana tai jotain. Jotenkin vieläkin on muistissa tuo monkey, kesäpäivä ja pikkukylän keskutassa maalla vaahterapuun alla siinä bensa tuoksui ja monkeyn kromit kiilteli. Ja että halusin semmosta! Sitten kun maalla hiekkatiet pikkuisella polkupyörällä… sateella, keväällä, talvvella lumessa ne oli upotavia ja pehmeitä. Keväisin pääsi nopeemmin kävellen kuin pyörällä. Sattuneesta syystä matkaan usein liittyi vielä aika iso ylä-alamäkiyhdistelmä jonka just pääsi ylös kävelemättä jos jaksoi polkea. Joka ainoassa edellämainitussa keississä haaveilin monkeystä, kuinka helppoa oliskaan mennä jos ei tarttis veivata… Sieltä jostain sitten parin tossumopon kautta. Ei ole ajatus päässyt eroon noista kakspyöräisistä.

 

[Karza]

Faija oli aikoinaan 50-luvulla "Joensuun kovin Jawa-mies" ...itte en saanu mopoo mut sitten jo ennen kun olin 16 v., tuli Suizan TS125 käytetty talliin ja siitähän se sit lähti jääradalla opettelun myötä...

 

[Juti86]

Alle kouluikäsenä velipoika lupas opettamaa ajamaan mopolla kun oli niin kova hinku. No ei muuta ku veljen Tunturi supersport alle ja ykkönen sisään! Veli piti rissasta kiinni ja kun päästiin vähän vauhtiin niin irtihän se päästi.. Siinä sitten ajeltiin pihassa ykkösellä kun jalat ei ees yltäny maahan ja vaihetta ei osannut siinä vaiheessa vaihtaa. Eka kesä meni siinä mopon päälle kiivetessä ja siitä sitten polkea mopo käyntiin ja liikkeelle, samoten lopetus aina seinustalle että sai vaan kallistaa sarven seinää vastaan.

Eka oma tuli ostettua lähes kokonaan omilla rahoilla ja mopedi oli Helkama ässä vm-86. Oli muuten pirun hyvä peli, harmi kun ei oo enää. Sillä ajeltiin rippikouluikäseen minkä jälkeen sain Derbi sendan mikä olikin jo mopo tältä "modernilta" ajalta. Kyllähän niitä tuli viriteltyä enemmän ja vähemmän.

Sitten tulikin ostettua ensimmäinen moottoripyörä siinä 16-vuotiaana. Honda nsr vm-89 muistaakseni, ja siitä se sitten lähti. Tuli vapaus kulkea ja kyllä niitä kilometrejä kerty..

Autoa varten piti luopua kevarista ja aikaa meni 6 vuotta että sain seuraavan oman pyörän alle. Siinä välillä ajelin sitten veljen Yamaha xjr diversionilla.

Sitten tulikin tuo Suzuki gsx 750 ja parin vuoden jälkeen tuo nykynen mopedi.

 

[Sjuggen]

Olisinkohan ollut n. 8-9 vuotias kun serkku usutti kokeilemaan hänen mopoaan. Sehän oli sellainen polkimilla varustettu, joten kun en uskaltanut moottorilla ajaa, niin vaihde päälle, kytkin pohjassa ajamaan kuin polkupyörällä. No, se kytkin oli mulle hieman raskas, joten jossain vaiheessa pääsi kytkin ylös ja mopo pärähti käymään. Serkku nauroi, mutta onneksi bensahana oli kiinni ja selvisin ilman katumista sen pari kymmentä metriä.

Sen jälkeen oli aika kasa omia mopoja ja kevareita. 20 vuoden tauko tuli minullakin harrastukseen. Aikuisiällä vasta aloitellut uusiksi tämän touhun.

 

[Sami77]

Ei kyllä lisätehoja irronnut mutta pakokaasut tuoksuivat hyvältä.

Tässä kiteytyy paljon motorismin ideaa mielestäni Ei mitään järkeä, mutta aina löytyy hyviä puolia.

Oma kuumeeni alkoi tästä :

Kiertelin mp-messuja vanhempieni kanssa joskus 5-7 ?? vanhana ja täysin kyllästyneenä kinusin pois hallista kunnes näin oranssin Monkeyn. Sen jälkeen en olisi hallista enää lähtenytkään ja vanhemmat saivat viedä huutavan nöösin väkisin autoon. Elimme nykymittapuulla katsottuna melkoisessa köyhyydessä silloin, eikä tuollaisen hankinta tullut kuuloonkaan, saatikka sitten, että sitä olisi voinut alaikäinen kaupungin keskusta-asukki missään ajaakaan. Ei tainneet jalatkaan ylettää maahan. Ikuinen palo kuitenkin jäi, ja 90-luvun alussa samankaltainen peli löytyi rintamamiestalon alustasta; puoli vuotta ennen ajo-oikeutta ja vääränvärisenä tosin. Polte oli sen verran kova, että jotenkin sain sen 14½-vuotiaan varrella kammettua, luokkaa 60-asteen kulmassa olleita portaita pitkin pihalle keskellä talvea. Järjetön päristely pihalla koulun jälkeen ja kahden tunnin jälkien peittely, mopon puhdistaminen ja alustan siivoaminen sen jälkeen, jotteivät vanhemmat huomaisi mitään tapahtuneen. Vinkkinä muksuilleen mopoa tai piikkistä ostaville; jos hommaatte sen ennen kuin mukelolla on ikää, älkää kertoko siitä lapselle jos mahdollista. Ikinä ei ole 4 kuukautta tuntunut niin pitkältä.

Muista kaveriporukan vanhemmista poiketen, omani suorastaan kannustivat piikkikortin ajamiseen, ja kun kaikki rahat eivät enää menneet suoraan ruokapöytään, lupautuivat avustamaan myös pyörän hankinnassa jos ja kun Monkey menisi vaihdossa. Alkoivat hullut vuodet piikkisen selässä. Lottovoittoja olisi varmaan tullut ovista ja ikkunoista silloin jos olisi tajunnut lotota; sen verran paljon oli fortunaa mukana niissa kahden vuoden kohelluksissa. Jälkikäteen ajateltuna ainakin kuusi kertaa oli hengenlähtö todella lähellä. Tehorajoitus tuli vasta tuon jälkeen ja vaikka keräsikin laajaa vastustusta, oli se mielestäni todella oikea päätös.

Jos olisin 18-vuotiaana saanut kaivettua jostain rahaa tarpeeksi, olisin varmasti ostanut pyörän, mutta meni 12 pitkää vuotta, ennen kuin seuraava mahdollisuus ilmaantui. Kiitos 18-vuotiaan persaukisuudelle, olen edelleen hengissä. Täystehoisen tonnisen sarvissa olisin varmasti ulosmitannut hengittelyt alta aikayksikön.

 

[kale]

Ihastus kaksipyöräisiin moottorivehkeisiin alkoi -70 luvun alussa pikkukloppina ihastellessani sen ajan moottoripyöriä; tuutteja yms. Ensimmäisen kaksipyöräisen moottorilla kulkevan härvelin sain kolmentoista ikäisenä isäni kuoltua perintönä. Se oli aika uuden karhea pappatunturi ja vieläpä se TOSI pappamalli Maxi, jossa oli polkimet ja käsivaihteet Vaihdoin sen pari vuotta myöhemmin katu- ja maastouskottavampaan Tunturi sporttiin, jonka edellinen omistaja oli virittänyt onnistuneesti (tehot tippuneet puoleen alkuperäisestä). Sillä ajelin reilun vuoden verran, mutta persaus ei kestänyt vanhan mopon ylläpitoa, kun piti tupakinpolttoakin opetella ja muuta tärkeää

Seuraava kaksipyöräinen moottorikikotin tulikin hankittua vasta aikuisella iällä ja perheellisenä ukkomiehenä. Pyöriä on sen jälkeen ollut 350-1100 kuutioisia katu- sekä matkaenduromallisia.

Laman ja lomautusten aiheuttaman p-aukisuuden takia myin pyörän pois ja kärvistelin ilman mopoa kolme piiiitkää vuotta, jonka aikana minussa heräsi käsittämätön hinku hankkia sopivan tilaisuuden tullen skootteri/maksiskootteri seuraavaksi menopelikseni. Niinpä viime syksynä talliini muutti Yamaha Majesty 250 vuosimallia -97. Kilometrejä ehti syksyn koleilla ajokeleillä tulla vain viisi- kuusi sataa, mutta sillä matkalla totesin mopon erittäin mukavaksi ja leppoisaksi nautiskelupeliksi. Vauhdin hurmahan sillä on melko rajoitettua, mutta pikkuisilla mutkateillä ja taajamissa se on varsin käyttökelpoinen kulkupeli.

Skoppe on edellisessä elämässään ottanut osumaa katteisiinsa ja halkeamia ja naarmuja on riittävästi, mutta tekniikka toimii ns. kuin junan vessa. Syksyllä ajattelin vielä, että en ala paikkailemaan, enkä maalailemaan mopoa, kun se kuitenkin toimii ja mulle on ihan sama, miltä se näyttää.

Talven aikana olen alati yltyvän säälin vallassa katsellut tallin perällä kyhjöttävää kolhiintunutta pulleaa mopoa ja minussa on herännyt surku ylvään kulkupelin surkeaa alennustilaa kohtaan, joten nyt on paikkaus ja maalaustarvikkeet hommattu ja homma on alkutaipaleella. Toivon mukaan homma sujuu ja pääsen aloittamaan ajokauden siistinä kiiltelevällä kesämopolla

 

[Bone]

Kai ne jutut läpi elämän vaivaavista lapsuuden traumoista sitten pitää paikkansa.....

Ensin saa 50-luvulla sikiönä kyytiä mutsin sisällä faijan prätkän kyydissä.

Sitten kun tulee pari vuotta mittariin, mennään ukin ja mummon välissä prätkän kyydissä.

Alaikäisenä mopolla aina kun jostai sai sellaisen käsiinsä.

Isommilla pyörillä ennen korttia turhankin paljon.... ja sitten lopulta ihan kunnon kansalaisen
tavoin.... noh... ainakin ajoittain, vaikka kortilla tosin.

Mietin joskus, mistä se lähtemätön kutina kasin jylinään on voinut ihmiseen tarttua.

Aika yksinkertaista.... kai. Todistettavasti on tullut "tehdyksi" Letukassa, saanut siinäkin kyytiä
Naistenklinikalle saakka... ja sieltä himaan.... ja kolme ensimmäistä elinvuotta.

Kai se siitä sitten sikisi se kortti-iän alkupään jenkkikausikin.

Mistäpä sitten minkäkin lasketaan alkaneen ?
Jospa onkin niin, että joskus vaan suorastaan synnytään johonkin .

 

[J@ck]

Olin varmaan 5-6 vuotias, kun pääsin isäni kaverin mopon kyytiin. Silloin tiesin, että mopon minäkin vielä hommaan. Aika merkittävä tapahtuman täytyi olla, sillä vielä viiden vuosikymmenen päästä muistan sen kuin eilisen
Siitä moposta ei pitkä matka moottoripyörään ollutkaan ja jo ennen kortti-ikää ajeltiin metsäpoluilla sekä jäällä kaiken maailman Jawoilla, Husseilla ja Simsoneilla.
Kevarikortin sain samana päivänä kun täytin 16 ja siitä se varsinaisesti lähti, enkä ole vielä saanut tarpeekseni. Kun lapset olivat pieniä ja asuntoa säästettiin, niin väliin jäi jokunen vuosi ilman omaa pyörää. Lopettaa ajattelin sitten, kun en enää omin avuin pääse pyörän selkään..

 

[sooda]

Vielä lisään tuohon aloitusjuttuun sen että alle kaksivuotiaana pelkäsin moottoripyöriä. Muistan itsekin kun jutussa mainittu poliisi (miksihän se poliisi meitä ahdisteli?) tuli pihaan motskarillaan niin menin rappusten alle piiloon. Ja pelkäsin pirusti. En muista pelkäsinkö poliisia jo tuolloin.
Toinen muisto palautui mieleen. Olin ehkä 4-5-vuotias kun meillä oli kotona niinsanottu tähtipyörä. Neuvostoliiton suurimpia saavutuksia! 125-kuutioinen. Oli varmaan ainoa moottorikoko tuo. Kerran lähdettiin minä, pari vuotta nuorempi sisareni ja äitini, nyt kohta 91vee. Pirteä mutta kuuro. Ei ole savolainen koska savossa vastuu on kuuntelijalla mutta äitini olettaa sen olevan puhujalla. No niin. Lähdettiin enoni luokse Ilmajoen Nopankylään. Matkalla, niin sanotulla Petterin oikoosella paloi kannentiiviste. Äitini on kätevä käsistään, oikea tekniikan ihmemummo vieläkin, otti eväsrepusta lasipurkin, irroitti siitä tiivisteen ja mukana olleella Moralla leikkasi siitä kannentiivisteen. Hyvin päästiin enon luo. Sitä en muista päästiinkö vielä takaisin.

 

[M58]

13 oli ikää kun sattuman kautta sain mopon, semmonen Ögland ja Sachsin motilla. Tuli sen motin yläkerta purettua aika moneen kertaan ja muutenkin tuunattua mopetia urheilullisempaan kuosiin. Naapurin kaverin kanssa ajeltiin maalla pitkin metsäteitä ja soramonttuja - ja kypäräähän noihin aikoihin ei käyttänyt kukaan mopoilija.

Siitä se sitten lähti...

 

[HiTec]

Snadina ei faijalla ollut töistä kotiin asiaa jos ei kotiportilla meigää moponsa (Jupiter -66) kyytiin ottanut

Tuo samainen moppe oli myös allekirjoittaneen ensimmäinen. Kun tuli 14 mittariin, niin kaivettiin faijan kanssa tuo moppe vaarin ladosta taas päivänvaloon ja entisöitiin se perusteellisesti. Kuvasta poiketen väreiksi tuli ruskea ja pronssi. No tuossa samalla mulle tuli tekniikka tutuksi ja olihan se kiwaa rakentaa moppea itselleen No "pari" kertaa tuli mopoillessakin sitten nuo opit ihan käytännön hyötyynkin, kun milloin piti nysvätä vähän sieltä tai ruuvata täältä jotta matka taas jatkui

No mopoilun jälkeen vietettiinkin aika pitkään "kuivaa kautta", kunnes -00 hommattiin eka 50cc skode työmatkakulkineeksi ja siitä se sitten taas lähti No homma tyssäsi vajaa 2v sitten silloisen työnantajan järkkäämän yllärin myötä henk.koht. taloudellisiin haasteisiin ja sitämyöten Kawakin piti laittaa "lihoiksi" Mutta ei tässä täysin mopotonna sentään olla kun talosta löytyy yhä Helkama SCR, joten kevättä ootellessa

 

[Henksu]

80-luvun alussa pääsin enon möhkökawan kyytiin, ikää itselläni oli ehkä 4 tai 5 vuotta, kyyti oli aivan mahtavaa pienelle miehelle.

Vuonna -85 sisko täytti 15 ja sai superhienon skootterimopon, Yamaha Passolan. Tuolla tuli itsekin alle kouluikäisenä ajeltua ympäri kotipihaa.

Vuonna -89 isä osti moottoripyörän (250 Virago, joka isällä on käytössä edelleenkin yli 200tkm ajettuna). Tuolla pyörällä tehtiin isän kanssa todella pitkiä lomareissuja ympäri Suomenmaata.

Joskus 80-luvun lopulla/90-luvun alussa sain oman ekan mopon, vm. -76 Monkeyn. Tuosta katkaistiin pakoputkea ja laitettiin korkeaa Chopper-stongaa ja aiheutettiin naapureille pahennusta. Monkeyn jälkeen oli Helkama Raisua, Suzuki PV:tä, ym. projekteja.

-94 viimeinkin mopoiässä tuli hommattua kilvellinen PV. Tuolla tuli ajettua kelillä kuin kelillä (kouluunkin ajelin 30 asteen pakkasilla). Samoihin aikoihin veljellä oli Suzuki GS125, tuollakin tuli ajeltua vaikkei korttia ollut.

Tämän jälkeen tuli aina silloin tällöin kokeiltua kavereiden pyöriä, mutta itse ei tullut A-korttia hommattua. Pari vuotta sitten prätkäpolte vei voiton ja kortti oli pakko ajaa. Tuon jälkeen on vasta pari pyörää ollut ja kilometrejä ei aivan jumalattomasti ole tullut.

Ensi kesälle on suunnitteilla muutama reissu kotimaassa ja ehkä yksi pyörähdys länsinaapurin puolella sukuloimassa.

 

[teemu]

Ensimmäinen pyörä oli joku Italjetin mini-crossi viisi vuotiaana. Toisena pyöränä oli tommonen Puch kun tossa kuvassahttps://picasaweb.google.com/101446593316963588411/Paperikuvia1#5529843041943862818.
Matka "jatkui" suzuki 80 kuutioisella crossilla piikki-ikään asti. Siitä eteenpäin Kawan AR kuljetti pari-kolkyt tonnia nuorta miestä eteenpäin.
Vuonna 1991 matka jatkui MZ ETZ 251:llä vuoteen 2010 asti. Yhteistä matkaa kertyi reilusti yli satatonnia. Luopumisen syynä oli lähinnä se että ko. pyörä rupes vaatimaan liikaa aikaa huolenpitoon eli oli enimmän aikaa korjattavana ja perheenlisäyksen kanssa yhtälö ei mun mielestä toiminut. Kaikenlisäks pomo ei oikein tykännyt hakea mua tienvarresta pois jatkuvasti.
Tulevaksi kesäksi olis tarkotus katella joku edullinen ja pienikuutioinen kulkupeli.

 

[tku]

Minulla tämä harrastus alkoi vasta aikuisena, 42-vuotiaana, kun ostin kesämopoksi aidon kiinalaisen skootterin

Sitä vaihetta ei kauaa kestänyt, vaan jo kesän lopulla mopo vaihtui 250-kuutioiseen Vespaan.

Vespakyytiä riittikin sitten kolmeksi seuraavaksi kesäksi, kunnes kulkupeli vaihtui jälleen - silloin ostin nykyisen mopedini eli 400-kuutioisen Piaggio Xevon.

Sen tarjoamista mukavista kyydeistä on tullut nautituksi kolmen kesän verran ja parin kuukauden päästä olisi alkamassa neljäs. Viime kesänä kiersin Piaggiolla Suomen kahdessa viikossa ja tulevalle kesälle on suunnitelmissa vierailu mm. Varanginvuonon rannalla pohjoisessa.

 

[vmsl]

Ihan eka kosketus kaksipyöräisiin oli kun naapurin pojilla oli mopoja, joilla saatiin pärsätä niitten tontin kulmalle raennetulla "enduro"-radalla. BanaaniSuzuki isommille pojille ja Yammun PW50 kuristettuna pienemmille. 14,5-vuotiaana sain/ostin osittain itse Tunturi SuperSportin - siitä yksinkertaisesta syystä että asuimme paikassa jossa julkinen liikenne oli tuntematon käsite ja lähimpään nuorison hengailupaikkaan oli 11km matkaa. Päivääkään ennen iän täyttymistä en asfalttiteille saanut mennä - puolen vuoden ajoharjoittelu tapahtui omalla 2,5km hiekkatiellä ja ympäröivissä metsissä. Jossain lapsuusvuosina myös serkun mies vei meidät käymään MP-messuilla, joista jäi käteen juuri julkaistun Hondan CBR600 mallin juliste - joka asui aika kauan seinällä....

16 vuotta täytettyäni hankin kesätyörahoilla kortin ja Kawasaki AR125 fillarin, jossa ei kone kestänyt (vaihdoin pyörän vuonna 1991 liikkeessä ajohanskoihin ja kypärään, nuo hanskat on edelleen käytössä) - sitten Gilera SP01:n, jonka ajoin lunastukseen - ja viimeisenä piikkinä Honda NSF125F josta katkesi runko kahdesta kohtaa ajossa. Koska piikillä ei voinut oikeen ajaa läpi vuoden siirryin 18 vuotiaana autoihin.

Eka iso pyörä tuli hankittua 27 vuotiaana, GPZ500S joka vuoden myöhemmin päivittyi Honda VFR750F:ään. Honda pantiin lihoiksi kun alkoi lisääntymis- ja talonrakennustouhut, kunnes taas viimekesänä oli aikaa ja sen verran irtonaista että sain ostettua Blackbirdin ja päivitettyä varusteet vastaamaan uutta fyysitä kokoa.

Mutta siis - kaikki alkoi naapurin Harrin banaanista.

 

[TwinTenox]

Piti oikein alkaa miettimään.

Kipinä taisi syttyä jo 70-luvun lopulla, kun kaverin isä muutamia kertoja otti mp:n kyytiin ja ajoi sellaisen 200m lenkin. Muistan hyvin vähän lapsuudestani, joten tuon on täytynyt olla huimaa, kun on jäänyt kirkkaana mieleen! Kaksi isoveljeä aiheutti tietty puolestaan sen, että mopon 2t käryssä olen viettänyt aikaa jo kauan ennen kuin itse täytin 15 vuotta. Tuolloin alle tuli Tunturi Tiger. Tigerin lisäksi mopoaikoina mulla oli ainakin Super Sport ja Trial, eli merkkiuskollinen tuolloin vielä. 2x 440mk sakot sain, eli vakiona ei mopot pysyneet. Tigeristä rakensin jopa SS:n osilla kustomversionkin. 75cc läppäpytyllä taisi 80km/h just mennä rikki - tosin kallista se oli siihen nähden, että kossupullopalkalla viilattu orkkis 50cc pystyi samaan. Ei taidettu ikinä saada säätöihin tuota seiskavitosta.

Mopoajan loppupuolella jostain kaupasta jäi joko isälle tai toiselle veljistäni 125cc Suzukin katupyörä, 2syl. ja veikkaan, että 70 lukulainen. Sillähän oli pakko myös päästä vähän kokeilemaan. Kulki kuin mopo, paitsi aina silloin tällöin kun ilmeisesti antoi kipinän toisellekin sylinterille. Silloin mentiin ja mopoihin verraten lujaa! Pakkohan se oli saada oma kevari. Porukat ei lämmenneet ajatukselle, eivätkä luvanneet korttia maksaa. Kesätyörahoilla ostin kuitenkin omapäisenä isoveljen kaverilta 125cc DT Yamahan. Aivan paskasti pidetyn yksilön. Tankki aivan klommoilla, ecu paskana (paukutti välillä vaan, eikä mennyt mihinkään). Sillä mentiin kuitenkin eka kevarikesä (ja toinenkin kyllä) - ja ne porukatkin sitten myöntyi ja korttikin tuli ajettua. Onneksi tuli, sillä kuulun siihen ensimmäiseen ikäryhmään joka ei saanut A:ta ilmaiseksi. Yammulla käytiin kaverin (jolla oli samanlainen DT) kanssa hiekkakuopillakin ajamassa. Yhden kerran olen tähän mennessä (kevariaika mukaanlukien n. 100tkm takana) mp:llä kaatunut ja se oli juurikin hiekkakuopalla ehkä 91. Muistuu mieleen myös Kalajoen reissu (Porista) DT:illä. Taidettiin pari kertaakin käydä. DT:n korjasin isän kanssa ekana talvena ja myydessä siitä sain 5000mk. Korjaukset tosin olivat maksaneet yli tuon 3500mk (mm. leikkasi kiinni ja korjattiin, etujarrulevy syttyi melkein palamaan, korjattiin jne.). Myyntivuosi oli 1991. Autokortti ja autot veivät miehen pitkäksi aikaa - vaikkakin 1995 prätkäkuume nosti päätään ja kävin koeajamassa ainakin RM250cc ja RG250 malleja. Vaihto omistamaani Miniin ei kuitenkaan luonannut.

2001 sinkkuihmisenä ja vakituisen työpaikan saaneena alkoi pyöräpuoli taas kiinnostamaan. 2002 ostinkin sitten puhtaasti lainarahalla ensimmäisen (ja kaiketi viimeisen) uuden mp:n. Yamaha FZS600:n vm. 2001 eli ylivuotisena. Muistan yhä miten paljon jännitti ajaa se liikkeestä pois 10 vuoden ajotauon jälkeen. 10tkm tuli tuona kesänä ajettua, mutta sitten iski päälle jälleen autokuume - lisäksi juuri tuolloin 2002-2003 muuttui vakuutukset niin, että en olisi enää saanut kesäksi siirrettyä bonuksia autosta pyörään ja talveksi toisinpäin. Näin ollen 2003 keväällä vaihdoin pyörän ja kaikki varusteet ns. urheiluautoon. Noh auto osoittautui aivan paskaksi ja kyseessä on edelleen historiani huonoin ajoneuvokauppa, mutta se siitä tarinasta.

Kipinä oli kuitenkin uudelleen sytytetty ja kävi vuonna 2006 mahdottomaksi hallita. 2006 talvella ostin GSX-F 750:n jonka vaihdoin alkukesällä Yamaha TRX850:een. Em. Jammu on edelleen yksi hienoimmista pyöristä jonka olen saanut omistaa. Tuon jälkeenkin harrastukseni on ollut kokemuksien hakemista uusista ja erilaisista pyöristä. Tai noh TRX oli mulla kyllä pisimpään eli lähti uudelle omistajalleen vasta 2009 keväällä. 2008 syksyllä ostin kuitenkin sen rinnalle VT750 Shadowin ja alkoi lyhyt kustomkausi. 2009 keväällä alle tuli M1800R Suzuki jolla on myös erityinen paikka sydämessäni edelleen. 2009 syksyllä se kuitenkin vaihtui ja alkoi vielä lyhyempi kyykkykausi Aprilian sarvissa. (Tämän kuumeen saattoi sytyttää syksyinen koeajo RS4V:llä.) Aprilialla ajoin vähiten, alle 2tkm, mutta sain sen myytyä keväällä 2010 käteisellä ja vieläpä erittäin hyvään hintaan.

Alle tuli sitten halvalla lähes ajamaton Scrambler. Hieno pyörä, mutta jos Apriliassa oli hiukan liikaa potkua, niin Trumpassa sitä oli ehkä hiukan liian vähän. Trumpalla ajelin kuitenkin paljon myös sorateillä ja se toi uuden ihan hauskan aspektin hommaan, vaikka hiukan raskassoutuinen olikin siihen hommaan. Ketjut alkoivat tuolloin kyllästyttää ja seuraavat kaksi pyörää olivatkin hihnavetoisia amerikkalaisia, ensin Buell ja sitten XR1200 H-D. Hoodeella kävin Norjassa asti. Syksyllä 2011 oli kuitenkin aika palata kardaaniin ja vaihdoin XR:n elämäni ekaan bokseriin, eli R1200S Bemariin. Sillä taas vuosi, kunnes rahapula pakotti siirtymään halvempaan. Sattumalta eteen tuli samalla mahdollisuus ostaa uniikki pyörä ja tartuin siihen.

Nyt alla on siis 27 vuotta vanha Cafe Racer K100 ja alkamassa - toivottavasti hyvin pian - on 9. kausi isoilla pyörillä. K100 on haaveena pitää itsellä ja kun varaa on, on tarkoitus ostaa toinen pyörä sen rinnalle. Ajatuksissa joko iso enska tai sitten Triumph Rocket. Vaan minut tuntien saatan päätyä johonkin aivan muuhun yhtä hyvin.

Tässä nyt tuli aloituksen lisäksi koko tarina pähkinänkuoressa. Pahoittelut..

Loppuun vielä kuvia kalustosta ihan siitä DT:stä lähtien. http://kotisivu.dnainternet.net/ajk73/download.html

 

[M58]

13 oli ikää kun sattuman kautta sain mopon, semmonen Ögland ja Sachsin motilla. Tuli sen motin yläkerta purettua aika moneen kertaan ja muutenkin tuunattua mopetia urheilullisempaan kuosiin. Naapurin kaverin kanssa ajeltiin maalla pitkin metsäteitä ja soramonttuja - ja kypäräähän noihin aikoihin ei käyttänyt kukaan mopoilija.

Siitä se sitten lähti...

Hauska lukea noita juttuja. Vähän vielä lisää tuosta moposta ja aloittamisestani

Mopon edellinen ja 1. omistaja ennen minua oli papparainen, joka ajeli sillä hissuksiin kauppa-asioitaan ja sen semmoisia vuosikaudet, ja joskus vaimonsa oli tavaratelineellä kyydissä

Noh, mopon saatuani opettelin sillä aluksi hissuksiin ja kun tottumus ja osaaminen lisääntyi piti nopeutta nostaa seurauksella, että kierrosten lisääntyessä karmea kilinä motin yläkerrasta, sylinteristä. Ja ei kun sylinteriä irti ja ihmettelemään. Paljastui, että kiertokangen yläpään ja pronssipuslan, liukulaakerin, reiät eivät olleet ollut kohdakkain ja pusla oli kulunut aivan soikeaksi, siis männäntappi alkoi siellä liikehtimään ja valittamaan olemassaoloaan. No, pusla vaihtoon... nyt saattoi vauhtia nostaa yläkierroksille, ei sirissyt enään.

Seuraavaksi sitten haittasi, että vetoa ei oikein riittänyt ylämäissä, Vaikka nyt saatiin vauhtia, se hyytyi ylämäissä, hyvä kun jaksoi mäen harjalle. Ja sitä ihmettelemään. Ja taas sylinteriä irti, pakoaukot ja imuaukot syyniin, että olivat puhtaat ja kaasarista kaikki irti ja putsaukseen, että bensa kulkisi ja ilmaa riittäisi, kone läjään - ja aina vaan hyytyi.
Seuraavaksi sitten äänenvaimentajasta ylimääräistä pois, josko se auttaisi, mutta ei, kunnes keksin kurkkaista pakoputken mutkaa, ja siellähän ei ollut kuin pienoinen reikä, hiilellä muurautunut lähes umpeen.
Jostain kehitin rassin ja rassasin mutkan putipuhtaaksi, tsydeemit läjään ja menoksi ja vot, nyt olivat kaikki 1,5 hv käytössä ja johan kulki, eikä ryytynyt ylämäissä.

Ja kun mopo kulki ja sillä päästeltiin tuli 3. ongelma. Ketjuvedon 1. ratas oli papparaisella jo kulunut piikikkääksi ja nyt kovassa käytössä piikit katkeilivat sillä seurauksella, että lopulta kaikki poikki ja ketju löi yli, karmea rutina. Ensiapuna oli ketjun kiristäminen niillä epäkeskolevyillä viulunkielen kireälle ja auttoihan se hetkeksi. Mutta ei auttanut uutta rissaa piti saada tietysti - ja sitten tuli ongelma.
Sachissa eturissan kiinnitys oli toteutettu kartiokiinniityksellä ja kiilalla, vaikka mutterin kiersi irti ei se rissa siitä mihiskään lähtenyt ja tuohon aikaan meillä työkalut olivat abaut: kaksi jakoavainta, pieni ja suuri, ruuvimeisseli ja vasara sekä putkitongit - se oli maalla yleistä.

Sitten O:laan perustettiin OlaMP ja sinne kaverit hankkivat KUNNON TYÖKALUJA ja sain lainaan ulosvetäjän, ja homma sitten hoitui. Onneksi ajoissa, että eturissan akselin tiiviste ei mennyt sököksi ja öljyä alkanut vuotamaan.

Sitten mopoilu olikin hauskaa, montuilla saattoi vetää rossia sen kuin vehkeestä lähti.

Sinänsä huvittaa, että vaikka vuosikymmeniä on välissä ja vehkeet muuttuneet niin tietyt periatteet ovat samat:
Tehtailla tapahtuu valmistusvirheitä, mitkä johtavat ongelmiin.
Määrätynlainen laitteen käyttäminen, tässä tapauksessa papparaisen hissutteli, johti tukkeumiin, ja niin käy nytkin, jos dieselkotilolla tai tehokkaalla mp:llä aina vain hissuttelee - tukkoon menee.

Ja ajoissa huoltoon tai korjaukseen jättämättä vieminen, kun vika oireilee, lähes aina johtaa entistä suurempiin ongelmiin.

Aina niin, tuli tuolloin harjoitettua talviajoakin. Yhden talven pelasin C-junnuissa lätkää. Kotoa oli kylälle melkeen 10 kilsaa matkaa, ei muuta mahdollisuutta iltaisin, kuin mopolla reeneihin. Ja sitten reenien jälkeen kamat kassiin, iso kassi syliin ja maila kainaloon ja mopolla kotiin ja kulkihan se 20 asteen pakkasessakin, naama kuurassa kotio saavuin, ihme ettei tullut poskiontelotulehduksia.

Sen lätkävouhotuksen lopetin yhteen talveen - ja siirryin korikseen. Ja se on sitten ihan kokonaan toinen juttu.