Tämän kisan lähes kaikki elementit olivat rummut normaalisti - osastoa, ja alkoi riffillä eli Yamahat karkuun. Melkoinen bon voyage-fiilis tuli kisasta, kun näistä tutuista palikoista saatiin ihan maittava soppa aikaan jälleen kerran vuodelle 2020.
- Zarco on osallisena kolarissa
- Miller pyörii kärjen tuntumassa kunnes renkaat loppuu
- Yamahan renkaat loppuvat lopussa
- Suzuki tekee lopussa hurjaa nousua
- Poolon kasettidekki sotkee nauhan
- Vinales varjojen mailla ja Rossilla ei riitä talentti ambitioon
- Satelliitit näyttävät mallia kaikilla joilla niitä on: Sekä Yamaha, Suzuki, Honda että KTM
Oli muuten historiallinen kisa: Joka ainoalla merkillä satelliittikuskit sijoittuivat paremmin kuin tehdaskuskit. Avintiaa ei lasketa koska Ducatilla on jo satelliitit Pramacilla, Avintia lasketaan kirpputoritiimiksi. Toinen mahdollisuus ilmaista asia on, joka tiimillä 2 satelliittikuljettajaa maalissa ennen ensimmäistä tehdaskuskia. Huom. Suzukilla ei ole satelliitteja joten ei voi laskea, ja Aprilia on pelkkä satelliittioperaatio.
Sekä Mir että Fabion esittivät saman näkemyksen, että kierros vielä ja Mir olisi voittanut. Lähelle jäi. Morbidelli teki itselleen kisasta vaikeaa kun hukkasi aikaa virheeseensä, podiumille olisi voinut olla kapeat saumat, varsinkin jos Rossi olisi välissä pysynyt tulppana kumipuoli alaspäin. Mirillä kyllä kesti saada diesel käyntiin ja taisi olla onnekasta, että Miller veti edestä leveäksi ja Mir pääsi laskemaan ohi ilman, että aikaa meni mahdottoman paljon. Niin pienet olivat marginaalit lopussa.
Monster Energy Yamahalla luetaan taas madonlukuja, epäselvää on enää se, kelle niitä nyt luetaan. Maanisdepressiivinen Vinales ei ole tarpeeksi vahva vetämään tiimin rekeä yksin ja Rossilla riittää tempo siihen top 5 sisään mutta podiumitahti on liikaa. Petronas-nuoriso näyttää lähes joka kerta kun Vinales ei saavu henkisesti paikalle, että laitteissa on tarpeeksi voimasuhdetta että sillä pärjää. Jos minä istuisin Japanian päässä Yamaha Motor-rakennuksessa puku päällä, niin kyllä aamusaket menisivät väärään kurkkuun viimeistään tämän kisan jälkeen. Monsterin suuntaan saisi DHL kuskata paketin valmiiksi teroitetttuja miekkoja näin niinkuin viestiksi sitä, että kasvojen menetys ei ole ihan jees - ja voisiko sittenkin olla niin, että viimeiset 10 vuotta Iwatassa on valmistettu maailman parhaat GP-kilpurit, mutta Motor Raching-osaston managementti ml. Lin Jarvis ja managementin valitsemat kuskit ovat tästä huolimatta kohta 5 vuotta putkeen sössineet homman ja Soichiro Honda on uudestisyntynyt Marc Marquezina nauramaan räkäisesti Yamahan epäonnistumisille.
Toisaalta kaikki kolme isoa, Yamaha, Honda että Ducati kärsivät samasta taudista: Kakkoskuskit eivät toimita. Erityisesti Soichirolla, anteeksi Marcilla ja tuolla sielunvihollisen maanpäällisellä ilmentymällä, Alberto Puigilla kapsahti oveluus omaan nilkkaan tänä vuonna. Kaikki munat pinottiin taivaaseen ylettyväksi pyramidiksi Marquez-koriin, joka toki toimitti 2019 triplamestaruuden kotiin ihan yksin, mutta tänä vuonna kori jäi välittömästi maantiejyrän alle. Ducatilla on vaan muuten ryssitty vahvasti myös pilottipuolella mikä ei varmaan yllätä ketään, mamma mia. Dovi on pakko pitää kun se on melkein vaihtanut etunimensä Desmoksi, mutta ehkä ei enää pidetäkään, ai perhana taas se voitti, no meni jo. Lopputuloksena jotakuinkin urheilullisin perustein karusellia pyörittävät Suzuki ja KTM sekä satelliiittitiimit osoittavat kyvykkyyttään. Todisteena homman toimivuudesta, sattuuhan sitä Suzukillakin että ykköskuski loukkaantuu ja parin kisan jälkeen näyttää siltä että tämän kauden haaste oli tässä, mutta syvyyttä löytyy riveistä ja toinen kuski alkaa toimittamaan tulosta - ja juuri näin sen pitää ollakin. Ei paljoa auta itku markkinoilla jos kalusto olisi kova mutta kuskit pihalla.
like it!
