MotoGP 2023

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja JMH
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Pedrosa palas vaihteeks kisaamaan, ja olikin sitten paras kotarikuski.

Millerin tie sarjasta ulos alkaa hahmottua hiljalleen? Aika raakaa peliä.

Ja samalla oven avauksella vois lähteä,P.Espargaro ,Giannantonio,R.Fernandez ja Nagakaami.
 
Keltainen ei tosiaan pue Tehdasduksua, ainakaan tulosten perusteella. Loppukaudeksi vähän mielenkiintoa, kun Jorge Martin ilmoittautui mukaan mestaruustaistoon ottamalla täyspotin viikonlopun tarjolla olleista pisteistä. Loppukaudeksi vähän jännitettävää. Tosin voi olla, ettei Ducatin suunnalta katsota hyvällä, jos mestaruuden uhkaa viedä satelliittitiimi tehdastiimin sijaan:boring:

Bagnaia ilmeisesti vähän kärsi Katalonian kisan hisiderista ja yliajosta. Eipä kyllä ihme, jos ei ollut ruuti ihan kuivaa, kun vasta viikko tuosta äksidentistä.
 
Ilmeisesti vähän juu. Tuo on todella fyysistä hommaa, ja jos koko kropalla ei pysty täysiä ajamaan, kuluttaa paukkuja enemmän ja hiipuu nopeammin.

MM totesi viikonloppuna, että jos työntää aika-ajo vauhtia 5-6 kierrosta, on kropasta mehut pois.
 
Ja samalla oven avauksella vois lähteä,P.Espargaro ,Giannantonio,R.Fernandez ja Nagakaami.

Näistä mainituista kuskeista Moto2 wonder boy Fernandez on ollut iso pettymys MotoGP:ssä. Vain muutaman pisteen saanut kerättyä kaudella eikä viime kausi ollut sen parempi. Gardner jo poistui alempiin sarjoihin ja saa nähdä seuraako Fernandez tallikaverin esimerkkiä.
 
Tilanne on aika vaikea tulokkaille.

GP-pyörän ajaminen rajoilla on nykyään niin eri laji verrattuna alempiin luokkiin, että sopeutuminen vaatii paljon kilometrejä. Toisilta enemmän, toisilta vähemmän.

Joiltain ei sitten taitu koskaan.
 
Noiden luokkien välisten erojen pienentämisestä on ollut iät ja ajat puhetta. Ainoa konkretia on ollut Moto3 luokan koneen koon tuplaaminen. Luokkien väliset erot ovat silti järisyttäviä. Rajuin hyppy tulee siirryttäessä Moto2:sta MotoGP-luokkaan. Siinä kun hypätään käytännössä katumoottorista ihan täyteen proto-laitteeseen jossa kaikkea on vähintään tuplat paitsi pyörän painoa. Tainnut useampikin kuski hypätä takaisin Moto2-pyörän puikkoihin kun MotoGP ei vain ota sujuakseen.
 
Ja moottorin koko Moto3:ssa tuplattiin vain, koska siirryttiin 125cc 2-tahtisista nelitahtisiin koneisiin. Muuten olisi tehot tipahtanu n. puoleen entisestä. Iso hyppyhän noissa tulee ylöspäin siirtyessä, mutta toisaalta ei se paljon sen helpompaa ollu siihenkään aikaan, kun kuninkuusluokassa ajettiin 500cc 2-tahtareilla. Näkisin, että kuninkuusluokan ei ole tarkoituskaan olla helppo paikka, siksi sinne haalitaan maailman parhaat kuskit ajamaan.
 
Näyttäisi myös siltä, että Ducatilla ajavilla se kulku löytyy vähän helpommin kuin muilla merkeillä. Kuka olisi edellinen Ducati-kuski, joka rookiesopimuksen jälkeen olisi poistunut takavasemmalle? Muilla merkeillä tuntuu olevan vähän takkuisempaa meno tietysti noin ylipäätään, joten tulokkaille kahta vaikeampaa. Tehdas-Apriliat nyt tuntuvat ihan kivasti sysäävän, Kotarillakin Binder kerkeää kivasti kyytiin. Muuten sitten noilla kahdella muulla eurooppalaisella vähän vaisumpaa, Yamahasta tai Hondasta nyt puhumattakaan.
 
Eli Ducati + kaksi muuta eurooppalaista :p Eli Aprilialla ja Kotarilla on vaisumpaa noiden kolmen jälkeen, eli lopuilla viidellä kuskilla ei oikein sysää.
 
Oli kyllä ja tästähän saatiin vielä mestaruustaistelu. Bagnaia mureni vanhojen tapojensa mukaisesti paineen alla..

Ääh… sille vaan tulee noita. Pitää laskea mukaan :D

Kyllä sen kanssa saa loppukaudesta muut vielä vääntää ihan tosissaan.
 
Se on sitten yhden MotoGP aikakauden loppu. Mutta onhan tätä odotettukin. Saa nähdä milloin Quartararo tekee saman liikkeen Yamahalla.
 
Nyt on jokaisen nuoren Ducati-sankarin mielessä Markun päänahka, ja sitä kautta glooriaa maailman tappiin asti.

Varmasti alkaa kipinöidä. Dorna hieroo käsiään.

HRC saanee joitain myönnytysluita kaluttavaksi.
 
Back
Ylös