Joskus kun ajoin ahvenistolla ekoja kertoja ja sai polven maahan niin tuntu kyllä kovalta vauhdilta. Mutta kun kuvista katsoi nii oliki vielä reippaasti maavaraa jäljellä. Nykyään yleensä en tarjoo polveani nii paljoo tai joskus siirrän polvea sisään päin(tankkiin päin). Tässä tuleekin siis se kysymys, että missä vaiheessa on tarpeeks kallistuskulmaa renkaille, kun polvea kokoajan siirretään sisään päin? Tuota pulmaa pohdin usein, enkä ole vieläkään saanu keneltäkään kuin epämääräisiä vastauksia. Miten esimerkiksi joku Valentino Rossi tietää että kallistan tässä mutkassa näin paljon ja tuossa mutkassa näin paljon? Polven voi vaikka siirtää kokonaan tankkia vasten, jolloin kallistusvaraa on jalkatappeihin asti, eikä polvipala osu ollenkaan maahan. Nykyään menen usein luoton mukaan, eli kun luotan paljon pitoon nii saatan kallistaa enemmän ja jos luotan vähemmän pitoon niin en kallista paljoakaan. Monet sanoo, että sen tuntee kun on rajoilla, mut alottelijan perse ei semmosia tunne... Olisi kiva tietää miten muut suhtautuu tähän asiaan...
Vastataan nyt, vaikka en mikään varsinainen ratakettu olekaan. Pikemminkin satunnainen harrastelija.
Pito on kohtuullisen hyvä indikaattori kallistuskulmasta ja mutkanopeudesta (kunhan alustan säädöt ja rengaspaineet ovat edes sinnepäin). Kun etupää alkaa tärräämään, aletaan olemaan kohtuullisen lähellä sitä rajaa, että tapahtuu lipsahdus. Kysymys on vain siitä, miten hyvin osaa lukea pyörän käytöstä. Kovan tason vetomiehet tuntevat tasan tarkkaan missä pitoliimiitti menee. Tai eivät aina hekään... Polvella pystyy lähinnä kontrolloimaan tapahtuvia kallistuskulman muutoksia ja muutoksien suuntaa. Näin ainakin itse asian koen. Mutkia on niin paljon erilaisia, että jossakin mutkassa tietty nopeus ja kallistuskulma ovat matelua ja jossakin sillä lähtee pyörä alta (esim. oikein kallistetut mutkat vs. väärään suuntaan kallistetut)
Pitää myös huomoida, että ajoasennolla on kohtuullisen suuri vaikutus mahdolliseen mutkanopeuteen ja kallistuskulmaan.
Omakohtaisten kokemusten perusteella on kuitenkin pakko todeta, että melkolailla fiilispohjalta tuota kallistusta tulee säännösteltyä. Tarkoitan siis sitä, että en välttämättä osaa sanoa miten kyljellään pyörä on. Joskus onkin hyvä ajaa itseään kokeneempien kanssa ja kysellä heiltä neuvoja. Yleensä minulle on sanottu, että lakkaa leikkimästä ja lyö se pyörä kyljelleen. Polven käyttökin on enemmän vaistomainen reaktio kuin mikään kallistuskulman mittari. Joskus sen vain huomaa, että nyt ollaan limiitillä, vaikka pyörä ei varsinaisesti alta luistakaan. Jokatapauksessa silti seuraavalla kerralla mutka voi mennä reilusti nopeammin, eikä olla edes lähellä. Muuttujia on paljon tässä hommassa.
Kannattaa muistaa, että nykysporteilla voi vakiokunnossakin hyvillä renkailla ajaa aivan helvetinmoisia mutkanopeuksia, kunhan ajotekniikka on edes jotakuinkin hanskassa. Eli jos kierrosajat eivät ole vielä SM-tasoa, ei kannata pelätä, että kallistusvarat loppuvat. Ei ne lopu, mikäli kyseessä on hyvillä renkailla varustettu, alustaltaan ehjä ja jotenkuten säädetty sporttipyörä.