• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Puolihullu kotilokuski

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Vtr1000F
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Vtr1000F

New member
Eilisellä ajolenkillä törmäsin ensimmäistä kertaa selvästi pyörävihamieliseen kotilokuskiin. Kaikenlaisia juttuja olen kuullut mm. pissapojalla ruiskimisesta mutta tämä rouva/täti valkoisessa kotilossaan pisti vielä hiukan paremmaksi. Tilanne meni niin, että ilmestyttyäni kyseisen kuskin taustapeiliin muutti hän ajolinjaansa siten, että auto kulki puoliksi reunaviivan väärällä puolella. Sieltähän, kun saa sopivasti pöllytettyä kaikki talven kuluessa kertyneet hiekat ym. roskat pyöräkuskin silmille. Tätä jatkui reilut pari kilometriä jonka jälkeen pääsin vihdoin ohittamaan. Luonnollisesti vielä ennen ohitusta jouduin väistämään napakat suihkut tuulilasinpesimistä.

Terveisiä  
033102ass_1_prv.gif
kyseiselle kotilokuskille.
 
todennäköisesti hän vain antoi tietä sulle. Sitten aurinko häikäisi ja piti pestä lasi.

tuskin pahaa tarkoitti.
 
Lähellä olet ajanut jos pissapojan suihkeet päälle tuli. Nainen on voinut hermostua oikeasti eikä ole tiennyt miten ajaisi jos olet roikkunut tuhkaluukulla. Ja vielä kilometrejä niinkuin kerroit.

Puolustan tässä tuntematta tapausta autoilijaa sillä itse liikun molemmilla ja kyllä melkoisia mopoilijoiden suorituksia näkee liikenteessä. Toki autoilijoidenkin. Vikaa on sysissä ja sepissä.

Siinä on voinut edeltää tilanne jossa joku puoliurpo mopoilija on ohitellut kylkiä hipoen ja nainen on saanut samat kivisuihkut päälleen ja kyllä siitä adrenaliini irtoaa. Että onhan se voinut olla kiusaakin. Ja se on tuomittavaa.

Jos joku luulee, ettei pyörä saa kiviä ilmaan niin erehtyy. Kun norttiaskin kokoinen lätty vääntää voimalla tienpintaa niin kivi lähtee kuin .22 pistoolista.

Turvaväliä ja ajoja! t. matula
 
Lähellä olet ajanut jos pissapojan suihkeet päälle tuli. Nainen on voinut hermostua oikeasti eikä ole tiennyt miten ajaisi jos olet roikkunut tuhkaluukulla. Ja vielä kilometrejä niinkuin kerroit.
Ei välttämättä.. helposti 50-100m väli voi olla ajoneuvoilla ja silti pisaroita osuu takana olevaan ... riippuu niin kovin paljon nopeudesta ja tuulilasipesurin suuntauksesta ja tehosta. Sama todettu autolla ja mopolla ajaessa.
 
Olinpas epäselvä kirjoituksessani...

En tosiaankaan vetänyt luukussa kiinni vaan mielestäni ihan asiallisella turvavälillä joka varmasti riittää 60km/h alueella. Kun hidastin omaa vauhtiani kotilokuski veti takaisin normaalille ajolinjalle ja lähestyessäni palasi taas reunaviivan väärälle puolelle. Reitin varrella on asutusta ja suht monta risteystä peräjälkeen jonka vuoksi en viitsinyt samointein ohi pyyhkiä. En oikein jaksa uskoa, että tien antamisesta oli kysymys... Ja kyllä se pissapoika heittää vettä kohtuullisen pitkälle taakse jos pesuri on sopivissa säädöissä.
 
Puuttumatta itse tilanteeseen, pissapoikajäynä on useimmiten kaukaa haettu. Ainakin, jos väitetään, että suihkun suuntaus(tarkoituksella tai vahingossa) sitä edistäisi. Se suihku hajoaa vauhdissa niin paljon, että ilmaan jää aikamoinen vesipilvi, vaikka suihku tulisi just oikeaan kohtaan tuulilasissa. Erittäin usein saa kotilollakin pisaroita edelläajavalta, ja silloin tuskin on kyse muusta kuin että kuskin mielestä lasi vain piti pestä.
 
Jep, tuolla tienpäällä kannattaa usein soveltaa vaikka sitä yhtä nettifoorumien perusperiaatetta; "always assume good intentions first."
Osa porukasta tekee tilaa takana tuleville mopoille jopa silloin kun siihen ei ole tarvetta, eikä se pölysuihku suinkaan ole mitenkään tahallista, moni vaan ei oikein osaa lukea ajokkinsa todellista leveyttä saati sen aiheuttamaa hämminkiä takana. Tuossakin tapauksessa on tädillä ehkä ollut vaan sinua pessimistisempi käsitys riittävästä turvavälistä, ja toivoi/halusi sinun ajavan pois sieltä takaa.

Niin ja aika sitkeää on tosiaan ollut pölynnielentä, jos sitä on pari kilsaa siedetty ohittamatta tai taaemmas jättäytymättä... Oliskohan aihetta tarkistaa hiukan omaakin ajatusmallia ja käyttää sitä kättä joko jarrukahvan vääntöön tai kaasukahvan kääntöön? Kun kerran liikutaan näillä kapeilla ja ketterillä ajokeilla, niin ajetaan niitä sitten niinkuin moottoripyöriä eikä niinkuin kotiloita. Aika erikoista, että täällä usein kaivataan sitä ruotsalaista mallia väistää ja tehdä tilaa reippaammin eteneville, mutta sitten kun sitä täällä tapahtuu, sen onkin heti kiusantekoa...
nixweiss.gif

Itselle on sattunut harva se kerta juuri samanlaisia tapauksia, mutta nuo "kiusanteot" loppuvat heti kun näytän kädelläni merkkiä että anti mennä vaan, ei ole kiire, ja jättäydyn hiukan taaemmas, tai kun käytän tarjotun tilaisuuden hyväksi ja suhautan ohi.
Saattoihan se juuri tässä tapauksessa toki olla joku pikkusielukin, tai ainakin tosi sitkeä sissi, mutta samat lääkkeet ne toimii niihinkin, uho tai kyräily on turhaa energianhukkaa.
 
"always assume good intentions first."
No niinpä - ihan hyvän hyvyyttään se vaihtaa kaistaa suoraan päälle.
Itte haiset paskanmarjapensaalle...
tounge.gif

Jep jep, turha saivarrella, kun tarkoitin juuri näitä näennäisen erikoisia/omituisia tapauksia. Eli pikkaisen vainoharhainen siellä liikenteessä tarvii olla, mutta lähinnä sen oletetun puusilmäisyyden, ei niinkään vihamielisyyden suhteen. Kyllä ne useimmat tapaukset liittyy puusilmäisyyteen ja/tai perisuomalaiseen jäykkäniskaisuuteen, ei niinkään tahalliseen kiusantekoon tai mopovihaan. Siis useimmat, ei välttämättä kaikki.
 
Eli kotilokuskiko on virittänyt pissapojan tuollaisille säädöille
omg.gif
Ihan kuin ilmiö olisi jotenkin erikoinen ?

Tiellä liikkumalla voi todeta, että useissa autoissa on ihan vakiona pesuri josta vettä päätyy takanaolevienkin päälle. 70tkm vuodessa ajellessa sai aika monta kertaa pyyhkiä visiiristä tuulilasinpesunestettä tai pestä autonikkunat edessäajaneen pisaroista.

Kokeilkaapa vaikka kaverin kanssa jos ette muuten ole törmänneet. Eli kaveri oman auton puikkoihin ja pesemään tuulilasia raivoikkaasti vaikka 200-300 metrin matkalle .. suorastaan ihme jos mitään ei osu takana tulevaan.
 
Itse olen iloikseni tämän kauden matkoillani jo useasti havainnut tämän maassamme uuden ilmiön, että autoilijat antavat sulkuviivan tai vastaantulevan jonon (tai molemmat) kohdalla tietä moottoripyörälle ohitukseen niin että se onnistuu samalla kaistalla pysyen. Olen joka kerta singahtanut välittömästi ohi, koska ei se ole autollakaan kiva pitkään ajaa siinä ihan reunassa pölyssä..

Ehkä ne kuskit on vaan väliaikaisesti kotilossa istuvia motoristeja?! Tuo tapa saisi yleistyä lisääkin, koska autoilijahan ei siinä mitään häviä ja mopolla nyt ohi singahtaa sekunnissa kun vähän tupista kääntää..
062802jumpie_prv.gif
baaa.gif
 
Mitä jos laittas tankkilaukkuun jollain aineella täytetyn tämmössen Supersoakerin? Sitten kun autoilija ruiskuttelee, niin menee ohitte, pruuttaa tuulilasiin, potkasee lokasuojaan ja karjasee vielä ennen horisonttiin poistumistaan: "HIPPA!"

Ehkä ois parempi laittaa jostain Volvon pensapumpusta vastaava, 10-litran säiliö ja...

Vai oisko se uretaani sittenkin...
biggrin.gif
 
Hmm, oon itekin tainnu antaa tilaa autoillessani takana ajavalle motoristille ajamalla hetken lähempänä kaistan oikeaa reunaa, kun tietää kuiteskin olevansa jaloissa, ja että ohitus on 3 sekunnissa ohi. Tosin samalla oon kyllä vilauttanu vilkkua kerran oikealle merkiksi, että antaa mennä vaan!
062802moto_prv.gif


En kyllä odota tätä samaa muilta kotiloilta, kun oon ite pyörällä liikenteessä. Mutta oishan se tietty kiva joskus tilaa saada itekin, tilanteesta riippuen.
 
"always assume good intentions first."
No niinpä - ihan hyvän hyvyyttään se vaihtaa kaistaa suoraan päälle.
HAAHAAAHAAAAAAA...tuo oli hyvä!
biggrin.gif


Itse veikkailen myös, että tietä siinä yritettiin antaa. Itse olen törmännyt vastaavaan muutamia kertoja. Täytyy muuten sanoa, että on asenteet meitä mopoilijoita kohtaan muuttuneet aika reilusti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ei silloin ennenvanhaan ollut tietoakaan mistään tien antamisesta...kiilasivat perkeleet piikkiukkoa eivätkä päästäneet ohitse.

Ja jos pissapoika mamman autossa on ollut yhtä hyvä kuin kaikissa omissa tähänastisissa niin ne säätyvät ihan itsekseen. Muutaman kilometrin ajon jälkeen esimerkiksi oman eskon pissapoika ruikki pesuvedet melkeinpä vaaterissa tai vaihtoehtoisesti pystysuoraan vaikka olisin juuri suuntaillut kaaret kohilleen...
 
Ottamatta sen paremmin kantaa kyseiseen tapaukseen, totean vain, että kyllähän näitä löytyy.
Eilen tullessani töistä pyörällä, 15km valtatiepätkällä kaksi autoa ajoi suoraan eteeni sivutien liittymästä. Ainakin toinen varmuudella näki mut mutta tuli silti eteen ja jouduin jarruttamaan voimakkaasti.

Ja tiedoksi, ajoin normaalia 80km/h eli mittarinopeus pyörässä karvan alle 90km/h.

Hetken vitutti kuin pientä oravaa, mutta sitten muistin että olen varmasti joskus ajanut reikäpäässä itsekkin sekä pyörällä,että autolla. Tosin yritän sitä nykyään välttää.
tounge.gif


Turvallisia kilometrejä kaikille
062802moto_prv.gif
 
Eli kotilokuskiko on virittänyt pissapojan tuollaisille säädöille
omg.gif
Ihan kuin ilmiö olisi jotenkin erikoinen ?

Tiellä liikkumalla voi todeta, että useissa autoissa on ihan vakiona pesuri josta vettä päätyy takanaolevienkin päälle. 70tkm vuodessa ajellessa sai aika monta kertaa pyyhkiä visiiristä tuulilasinpesunestettä tai pestä autonikkunat edessäajaneen pisaroista.

Kokeilkaapa vaikka kaverin kanssa jos ette muuten ole törmänneet. Eli kaveri oman auton puikkoihin ja pesemään tuulilasia raivoikkaasti vaikka 200-300 metrin matkalle .. suorastaan ihme jos mitään ei osu takana tulevaan.
Nuorna miesnä viritettiin pissapojat siten, että kaveri kun ajo viereen jutteleen nykästiin vivusta, ikkunasta sisään.

Pissapoika on yleensä säädetty siten että kovemmissa nopeuksissa pesee, varsinkin tehottomampi ruisku, hiljaa ajaessa heittää yli.
 
muutama vko sitten edellä ajava kotilokuski otti huvit ittelleen
pöllyttämällä hiekat kahden motoristin naamalle...tapahtui näin:pitkä suora tie jossa n.puolessa välissä risteys josta voi siis kääntyä oikealle,ei jakajaa ja keskellä risteystä tietysti oli hiekkaa,kaksi motoristia odottamassa jotta pääsisivät liittymään ko tielle..noh edessä oleva kotilokuskihan sitten bongas nuo teiden ritarit,rupes vähän hidastamaan ja juuri ennen kuin oli kohilla koukkas vähän,mutta niin jyrkäski oikealle ja ai että kun sora pöllysi....ja suoraan niiden motoristien päälle...  
eek.gif
 
Back
Ylös