• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Storm

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Gs jannu
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kehutaan Helsingin stormia pikkasen kawan vaihdenäyttöä eii ollut hyllyssä mutta lupasivat että tiistaiks saattaks tulla kotiin jos maksat pois samantien.
Yllätys oli suuri kun postipate soitti tänään jo että oletkos kotosalla puolen päivän aikoihin, joutu sopimaan luovutuksen iltapäivälle että ehtii duuniista kotiin.
 
Tilasin akun ja laturin netin kautta ja paketti lähti matkaan saman päivän aikana. Edellinenkin tilaus toimi todella asiallisesti.
 
Storm Lahti
Kahdesti ostanut takarenkaan ja asennettu väärin. Kerran oli eturengas väännetty takarenkaan paikalle.
Lokakuussa tilattu takaratas ja noin kerran kuussa soitellu että voinko tulla hakemaan? Juu ei oo vielä tullu.

Jännityksellä odotan millo tulee tuo takaratas Lahteen 😂😂😂 toivittavasti ennen seuraavia lumia.
 
Kaasuttimien kumikurkut tilasin Stormilta, toimittivat parissa päivässä lähi-Alepan pakettiautomaattiin :jippikaijee:
 
Juuri hetki sitten oikein hyvää palvelua puhelinaspassa. Tuotteesta tekemiini kysymyksiin tuli vastaukset ja lupasivat laittaa pikaisesti tavaran Turusta matkaan. Jos posti ei sössi niin kamppeet jo maanantaina perillä.
 
Itellä pari positiivista kokemusta Stormista.

Ensimmäisellä kerralla soitin asiakaspalveluun varmistaakseni erään osan yhteensopivuuden, kun samaan pyörämalliin on tehty kahta eri versioo samasta osasta, mutta Stormilla oli luetteloitu vain yksi osaversio jonka yhteensopivuudesta ei ollut varmaa tietoa. Puhelimeen vastattiin heti ja langan päässä ollut mukavan oloinen heppu selvitti nopeasti, onko heidän hyllyssään oleva osa samalla kiinnityksellä kuin se mitä hain. Soittipa vielä takaisin, kun oli käynyt hyllystä itse henkilökohtaisesti tarkistamassa kuvailemani ruuvikiinnityksen. Etsimääni osaversioo ei tuolloin ollut heillä saatavilla, joten asioita jouduttaakseni otin osan muualta, mutta hyvä maku jäi kun kaveri oikeasti viitsi tarkistaa asian, eikä turhaan tullut vääränlaista.
Monestihan nuo eivät viitsi persettään tietokoneelta nostaa.

Toisella kerralla vierailin Tampereen kivijalka-Stormilla kypäräostoksilla. Aika pieni puoti, mutta apua valinnassa tarjonnut naismyyjä oli oikein ystävällinen ja asiantunteva. Kaupat tuli tehtyä :thumbup:
 
Stormilla Vantaalla tuli asioitua. Etukäteen olin netistä katsellut että minkä mallinen kypärä minua kiinnostaisi, meinasin että käydään kaupassa ostamassa samantien jos vaan sopiva koko löytyy. Mietinnässä oli pari kolme eri mallia.

Ennen minua oli kypäräostoksilla asiakas, jolle myyjä aktiivisesti esitelmöi kypärien hienouksista ja eroista jne. Kuullosti oikein asiantuntevalta. Noh, hipelsin siinä kypärähyllyllä pottia sen kymmenisen minuuttia kunnes edellinen asiakas meni ilmeisesti kokeilemaan ulkomaailmaan onko hänen valitsemansa kypärä passeli ajossa.

Tuli ikäänkuin meikäläisen vuoro, mutta ilmeisesti myyjän suu oli sen verta kuivunut edellisestä luennosta, että sain oikein nyhtämällä nyhtää tietoja. Jotenkin fiilis muuttui ihan totaalisesti vrt. edelliseen asiakastapahtumaan. Lisäksi kesken kypäränsovittelun myyjä katosi sanaa sanomatta toisen asiakkaan kanssa jonnekin.

Pienen hetken siinä kokeilin vielä omin nokkineni eri vaihtoehtoja, mutta lopulta keräsin siinä kampsuni ja poistuin häiritsemästä, saa kai noita kypäriä muualtakin...
 
Vantaan myymälässä kyllä taso palvelun ja tarjonnan suhteen menny alaspäin ku lehmänhäntä , aikaisemmassa paikassa oli kiva poiketa kts. tarjontaa ja aina jotain tuli mukaan , nykysin mitään heräteostoja tuolta ei löydä ja katalogia ei viitsi selailla joten eipä tule poikettuakaan enään , muualta tulee huolto-osatkin haettua kun sitä eioota kuunnellu tarpeeksi monesti.Tilaamalla kun saa sitten mistä vaan.
 
Turun Storm hoiti eleettömällä tehokkuudella Shorain takuuasian. Antaisin ruusuja, jos ei se tuntuis niin homolta.

2547480_700b_v1.jpg
 
Lahden Stormilta hakenut varaosia pariin otteeseen tämän vuoden puolella, asiallinen palvelu ei moittimista.
Stormin nettikaupasta tuli myös kahdessa päivässä tuote kotiin, hyvää toimintaa siis tässäkin vaikka hiukan oli epäilystä kun saldo näytti että viimeinen kpl...
 
Tuossa jokin aika sitten hain Pirkkalan Stormista Koson mittariston.Löytyi hyllystä haluamani vaihtoehto ja kauppatapahtuma sujui rennoissa tunnelmissa.Kiva oli poiketa.
Verkkokaupasta sitten tilailin huolto-osia vanhaan Zzr:ään,kun projekti eteni.Pari poistotuotettakin löytyi samaan pakettiin.Toimitus nopea lähi-Siwaan.Pisteet taas täältä.
 
Ostin ja maksoin Helsingin MP-messuilla tarjoustakin joka luvattiin lähettää postilla suoraan kotiin.:D
Takkia ei alkanut kuulua ja kyselin pariin kertaan sen perään Turun liikkeen tiskiltä.
Yllättävän pitkän ajan kuluttua selvisi että takkia ei tosiaan ole missään. :OSamaa mallia ei myöskään ollut enää saatavana. :sad3:Tämän jälkeen minulle kuitenkin auliisti tarjottiin oman valintani mukainen (kalliimpi) vaihtoehto tilalle. Mistään välirahoista ei tarvinnut edes keskustella, vaan selvästi asia haluttiin hoitaa kunnialla maaliin.:thumbup:
Olen kohta parikymmentä vuotta asioinut Turun liikkeessä ja aina on palvelu toiminut mielestäni erittäin hienosti.
Tästä syystä olenkin välillä ihmetellyt lähinnä noiden muiden paikkakuntien ajoittaisia moitteita.
 
Talvella oli Nolanin N-Com -kypäräpuhelin hajonnut itsekseen, eli ei ottanut enää latausta vastaan. Takuukin oli just jo loppunut.

Soittelin tänään aamulla Stormille (josta sekä kypärä, että BT-hässäkkä on aikanaan ostettu), että tulisiko liike jollain tavalla vastaan. Lupasivat soitella perään, ja soittelivatkin. Seteissä oli aikoinaan ollut ongelmia, eikä mitään mukinoita tarvittu, saan uuden tilalle.

Lopputulos: Vein puretun kypärän ja toimimattoman BT:n muovipussissa Stormin tiskille, ystävällinen herrasmies asensi siihen samantien tuliterän, uuden version N-Comista ihan ilman veloitusta, kasasi patjat ja muovinkrämmäleet paikalleen ja hymyillenkin vielä. 2 vuoden takuunkin sain vielä uudelle BT:lle.

Näin sen kuuluu mennä, ja voi pojat, että käytän Stormia jatkossakin! Tällaista kivijalkatoimintaa on syytä tukeakin :jippikaijee:
 
Jos tilaatte tuotteita noudettavaksi toisesta toimipisteestä toiseen, niin älkää turhan pitkään odotelko tekstiviestiä saapumisesta. Ite heräsin kahden viikon jälkeen ja soittamalla liikkeeseen ilmeni, ettei se järjestelmä toimi kovin hyvin ja tuote on odottanut mua hyllyssä puolitoista viikkoa :D

Ja ovat kuulemma auki myös sunnuntaisin!
 
Tilasin nettikaupasta tuotteita, osa oli hyllyssä ja osa ei. Kun ei-varastossa ollut osa tuli, pistettiin paketti liikkeelle ja se tulikin kyllä nopeasti. Pluspisteitä selkeistä viesteistä, joita prosessista tippui spostiin tilauksen käsittelyvaiheista.
 
Pakko kehua Stormia Turussa, aina saanut hyvää palvelua, mutta nyt ylittivät itsensä:D

Menin liikkeeseen toissapäivänä pari vuotta sitten ostetun sadepuvun kanssa, kun jo viime kesänä päästi vedet sisään haaruksista, en vaan ollut saanut aikaiseksi mennä näyttämään aikaisemmin. Viime viikon monsuunisateet saivat taas heräämään tuohon inhottavaan tulvaan väärässä paikassa. Ajatuksena oli, että jos korjaisivat tai jotain, mutta sainkin ihan tuosta vaan tilalle uuden samanlaisen, tai no toivottavasti ei ihan samanlaisen, vaan tällä kertaa vedenpitävän:jippikaijee:
 
Jyväskylän stormille kehut, hyvää asiakaspalvelua ja tilattiin nahkatakki sovitettavaksi Turusta. Se tarttui mukaan ja kevättä odottaen :orgmp:
 
Back
Ylös