Post-mortem
Tilitän tänne tänään loppuneen 'asfalttisoturin' urani.
Ostin parikymppisenä opiskelijana Kawasaki GPZ900R Ninjan. Olin 15-vuotiaana lukenut TM:n esittelyn pyörästä, ja se oli jäänyt vainoamaan siitä lähtien - se pyörä oli pakko saada. Olen niitä "onnekkaita" jotka vielä saivat A-kortin ihan vaan automaattisesti, joten siirtyminen Tunturi Tigeristä eteen päin oli jouhevaa. Ensi alkuun Kawan puikoissa riitti jännitystä ja useampi vaaratilanne jotenkin vaan sutviintui - lähinnä tuurilla. Rahapulassa myin sittemmin pyörän pois vappuaattona, ja lähdin 23.000 mk taskussa juhlimaan työn juhlaa.
Seuraavat lähes 20v siirsin vanhoja ajokamojani osoitteesta toiseen, koska ounastelin vielä palaavani harrastukseen ja säilöin vermeitä, jotta niillä pääsisin taas uuteen alkuun. Sitten 2012 ostin taas pyörän. Tarkoitus oli hankkia halpa pyörä, jonka kanssa katsoa onko homma se mitä haluan ja haarukoida millainen tulevaisuuden värkki olisi. Lukkarinrakkaudesta valinta osui taas 900 -kuutioiseen Kawaan: ZX9-R, jolla ajoin kaksi kesää ja oivalsin mutkakaahailun olevan se minun juttuni.
Siitä sitten avoliittoon Aprilia RSV1000R:n kanssa, joka oli omiin tarkoituksiini se ainoa ja oikea. Tuolla värkillä sain ajaa mutka-ajoa ja saada siitä annokseni adrenaliinia. Ymmärsin jo varhain mihin suuntaan harrastukseni olisi menossa, ja sitä estääkseni tein kerran ajoreissun jossa cruisailin 90 kmh ja katselin pientareita ja ojanpohjia. Puolen tunnin ajon jälkeen totesin etten ollut saanut ajamisesta yhtään mitään. Mutkissa omien rajojen hakeminen, vaaran tuntu olivat ne, mitkä toivat adrenaliinia aivoihini. Ajoni jatkui siten, että ajoin mutkissa kovempaa kuin suorilla. Suorilla kaahaamisesta en koskaan saanut mitään mielihyvää, ja niinpä10-vuotisen omistajuuteni huippuvauhti Apikan kanssa jäi alle 150 kmh.
Monta kertaa jouduin -ihan oman liikennekäyttäytymiseni johdosta- vaaratilanteisiin; poliisiakin tuli ajettua pakoon. Jotta olisin saanut adrenaliinikicksini, mutkavauhtini senkun nousivat. Jouduin kerta kerran jälkeen tilanteisiin, joihin tämän ikäisen äijän ei enää pitäisi joutua, ja trendi oli ilmiselvä. Ja jos nuorempana tiukasta vaaratilanteesta selviäminen olikin pannut paskat housuun ja polvet veteliksi, niin viimeisinä vuosina nuo tilanteet ainoastaan tuottivat onnistumisen elämyksiä. "I felt alive!"
Niinpä päätin myydä rakkaan avokkini pois ja jatkaa muiden harrasteiden parissa.