• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Uusi multi 1200 2015 dvt

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Motohtori
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Uusi Multi maassa 1.4.2015. Hyvällä säkällä ensiviikolla saadaan ensituntumaa uuteen ajopeliin.:wanna:
Ulos kun katsoo ikkunasta lähinnä kelkkakeleiltä näytää kyllä.

Hei

Onko mitään varmaa tietoa että tuleeko kaikki lisävarusteet samaan aikaan ?
Ois hyvä että tulisi ettei tarvisi kuukausia odotella lisävarusteita..
 
Ensivaikutelmat uudesta Multista saatu.
Uudelleen suunnitellut kahvat ja painikkeet selvästi mielyttävämmät käyttää.
Perus mallin lcd näytössä hyvin dataa näkyvillä yhdellä silmäyksellä ja uusi kiekka mittari kiva,(toki s mallin tft on sairaan paljon makeempi vielä)
Ajo asento kiva, pyörä tuntuu kapeammalta ja jalat ylettää paremmin maahan. Polvikulma ei ole muuttunut ja penkissä on enemmän tilaa liikkua.
Parhaiten fiilistä heti antoi selvästi muhevampi,bassovoittoisempi käynti ääni. Mekaanista moottori ääntä on vähemmän, mutta orggis putkista jo lähtee vahvempi, stimuloivampi Desmo soundi.:grin:
Kone vääntää paremmin alakierroksilla ja hitaassa ajossa voi ajaa isommalla vaihteella ilman koneen epäröintiä. Muuttuva venttiilin ajoitus toimii portaattomasti.
Ylärekisterissä teho tulee lineaarisesti ja vauhti kasvaa huomaamatta laittomiin lukemiin.
Jarrut tehokkaat, toki uutena palat vielä hakee paikkojaan. Nyt takanakin on jarrut.
Etukate suojaa keskivartalon paremmin. Kypärään vielä 184cm tulee tuulta, mutta orggis 2011 pleksiin verrattuna huomattavasti vähemmän eikä kiusallisia pyörteitä tule.
Cruise toimii hyvin ja kädetön ajo motarilla onnistuu.

Ensivaikutelma vastaa odotuksia, nyt pakko päästä uudelleen baanalle.:D
 
Mittariin tulee kilsoja vauhdilla. Hienoja mutka maalaisteitä Kymessä, joissa Multi on ehdottomasti parhaimmillaan. Reilu 300 km jo päästelty. Moottorin luonne on hieno. Ne äänet ne äänet.:grin:
Mutkista ulostulot syheröteillä on nautinnollisia. Kiekkamittarin koko skaalassa vääntöä hienosti. 6000 rpm jälkeen alkaa tosimiesten alue. Tehoa on riittävästi.
Ajoasento on tosi rento ja paikat ei puudu vaikka tankin ajaa kuivaksi kerta rykäisyllä. 6 asteen kelissä katteet ja tankosuojat pitää pahimman puhurin poissa. Vielä ei maahantuoja saanut Touring pakettia toimitettua ja kahvalämppäreitä ei siis vielä ole. Urbanin tankkilaukku on yllättävän näppärä. Sinne saa arskat ja navin piiloon ja tosi näppärä irroittaa. Takaboxi on sama tuttu kuin vanhassa.
Cruise toimii tosiaan näppärästi ja pitkässä maantievedossa varmaan tulee käyttöä.
On tää kivaa hommaa:grin:
 
Onnea uudesta Ducatista. Eikun ajoa :orgmp::orgmp:
- ukko, Marbella Espanja
Kiitti vaan.
Kilsoja tulee vauhdilla. Rauhallisesti aloitettu ja oppikirjan mukaan. Vielä ei kovasti ole yli 6000 kierrätetty niinkuin ohjekirja suosittaa. Alakerran vääntö ja koneen nöyryys on suurin muutos aikaisemman vuosikerran Multiin. Voi ihan eri tavalla ajella matalemmilla kierroksilla isommalla vaihteella. Toki kone paremmin vastaa kaasuun ja lähtee kehräämään, kun ajelee vähän korkaemmilla kierroksilla. Mutkatiet on ihan parasta. Pyörä taittuu mutkiin kuin unelma ja vääntö vie kahvaa kääntäessä eteenpäin hienon Desmo soundin säestämänä. Moottorin päivitys on varmaan tässä päivityksessä parasta.
Toki muutenkin laite on sivistyneempi. Namiskat toimii täsmällisemmin. Cruise tuo matka ajoon ihan uuden mukavuus tason, joka toisaalta on vierasta Duce maailmassa, mutta kilpailijoiden takia lienee pakollinen varuste. Perusmallinkin jousitusta saa kivasti säädettyä tiukemmalle sporttiseen ajoon ja tourinkiin sitten pehmeämmäksi. Urban packin tankkilaukku on tosi fiksu. Siihen saa kivasti kameran,navin ja arskat suojaan ja laukku lähtee näppärästi mukaan jos kun pysähtyy breikille. Touring packin kahvalämppäreille olisi ollut vielä kevään viileydessä käyttöä mutta kahvasuojat auttaa yllättävän hyvin tuulta vastaan. Myös keskivartalon tuulisuoja on parempi kuin edellisessä mallissa.
Pitää vielä saada paremman puoliskon kommentit takapenkin tilanteesta.
Edistystä on siis tapahtunut mutta silti Desmo fiilis on jäljellä. Kone elää rungossa ja välittää värinät sopivasti kroppaan pyytäen lisää löylyä ja kovempaa vauhtia. :D
 
Reilu 4000 km takana uudella dvt:llä. Tänään viimeksi reilu 200 km kurviteillä päästelty. Voi hitto kun oli kiva painella tyhjillä teillä. Taisi kaikki muut olla vielä juhannus huuruissa. Haminan museotie oli ihan tyhjä. Sai laulattaa kunnolla isoa kovaa. Siitä sitten Miehikkälän suuntaan ja Salo-Miehikkälään, missä loivempi kurvisia teitä, joissa hyvä pinta. Sai lisää vauhtia vielä kurvailuun. Hienot maisemat ja aurinko paistoi.Vääntävä twini on parhaimillaan siellä. Kivasti röpöttää kaasua kiinni pistettäessä kone ja korkealle laulattaessa soi twini niiiiiiin :WAZAAP:

En vaihtais.:D:D:D
 
Takakumi Pirelli Scorpion Trail 2 alkaa olla vaihto kunnossa jo 6500 km kohdalla. Etunen ihan ok vielä. Tykkäsin Pr 4 gt kumista edellisen Multin alla ja se menee nytkin alle. Nyt päässyt vähän jo 2 päällä reissuunkin ja kivastihan pyörä toimii matka ajossakin. Eipä suurempaa eroa takapenkkiläisen olossa verrattuna edelliseen. Kyytiläisen mukana oloa ja matka varustusta ei juurikaan ajossa huomaa. Cruise on tosi kiva matka ajossa ja toimii moitteetta. Pieni Puigin säädettävä lippa pleksin päällä ohjaa tuulta hieman kypärästä ja vähentää melua. Parasta pyörässä on edelleen ketterät ajo ominaisuudet, vääntävä twini kone jossa vakiona jo hieno Desmo soundi. Safety pack varusteet luostonesto, kurvi abs ja wheelie control toimivat huomaamattomasti. Ehkä oma kahvan vääntö on jo sen verran loiva liikkeistä, ettei näistä toiminnoista juurikaan ole iloa. Toki tosipaikan tullen kurvissa äkkijarrutuksessahan jarrut vasta pääseekin oikeuksiinsa.
Moitittavaa? Takaiskarin alakuppiin kertyy vettä pesun jälkeen. Pieni poistoputki tukkeutuu helposti. Pari kertaa joku liike anturi ei napannut infoa ja liikkeelle lähtiessä dtc ja dwc ei aktivoituneet. Uudelleen käynnistyksen jälkeen häiriö pois. Orggis pleksi voisi antaa vähän paremman tuuli suojan. Kokonaisuus erittäin kiva. Nättikin on ainakin omaan silmään. [emoji3]
 
Nyt varmasti näin kauden lopulla voi kysellä hieman pidemmän käytön jälkeen kokemuksia (kaikilta kanteilta) uudesta Multistradasta. Pyörä itsessään on ilmeisen maukas, mutta haluaisin tietää ihan jokapäiväisiä käyttäjäkokemuksia jotka eivät välttämättä vertailutesteissä tule esiin.

Onkohan tämä uusi malli minkään tahon long term- testissä?
 
Kokemuksia Ducati multistrada 1200S DVT 2015
Kokonaisajomäärä tälle kautta oli 10515 Km, pyörän sain alle 17.4.2015 ja kausi päättyi 26.9 2015

Olen ajanut varmaan 99% ajoista sport asetus päällä, aivan hyvin sport asetuksella voi ajaa kaupungissa kuin maantielläkin.
Kaiken kaikkiaan olen ollut erittäin tyytyväinen pyörään, en vaihtais pois :)

Omasta mielestä pyörä on tosi tyylikäs.
Vakionopeudensäädin toimii erittäin hyvin

Alkuperäiset renkaat kestivät noin 8900 Km, vielä oli paikoitellen pintaa jäljellä mutta järkevämpi vaihtaa uudet kumit alle, alle tulivat Michelin pilot road 4 GT renkaat.

Kulutus pyörii siinä 4-6 litran välillä

Öljynkulutus 9515 km ajomääräällä on mennyt 2,7 L öljyä
Penkinpäällisen niitit lähti irti noin 600 Km jälkeen, penkki vaihdettiin takuuseen.
Mittariston näytössä oli naarmuja ennen kuin olin edes ajanut pyörällä ollenkaan, mittaristo vaihdettiin takuuseen.
Joskus käyntiinlähtö on vähän ”tahkeaa” mutta joka kerta se on käyntiin lähtenyt.

Toivottavasti tästä oli jotain apua. Jos jollain on jotain kysyttävää niin kysykäää ihmeessä :)

Loppuun iso kiitos speckalle :)
 
Mulla tullut vähän alle 9000km omaan perus versioon. Kolmas Multi alla joten ilmeisesti jotenkin tähän malliin on tullut hurahdettua. Kaikissa päivityksissä on mennyt laite eteenpäin. Selvästi sivistynein versio tämä uusin. Ei kuitenkaan mielestäni ole menettänyt Ducati luonnettaan. Olen ollut tyytyväinen pyörään. Takuu asiana ainoastaan etujarrusäiliön pieni tihuutus vuoto. Ei ole menoa haitannut. Mulla ei öljyä ole syönyt yhtään. Penkkiin harkitsen päivitystä. Vähän kovempi ja leveämpi se voisi olla.
Muuten laadukkaan oloinen laite. Parasta on luonteikas vääntävä moottori, jossa jo orggis putkella kivat soundit. Dvt muutti kaupunki ajoa leppoisemmaksi. Ei enää nikoittele alakierroksilla ja tosi värinätön moottori.
Cruisea osaa arvostaa matka ajossa ja pientä kulutusta. Mutkateillä pyörä on edelleen parhaimmillaan ja 2 päälläkin kiva päästellä ja matka kamat laukuissa.
Edellisetkin Multit pelasi hienosti ilman suurempia murheita. Paras pyöräni tähän saakka. Katsotaan miten pitkään tällä mennään.
 
Noin 12000 km mittariin tällä kaudella. Ensiasennusgummit kesti noin 8000 km, tykkäsin niistä ja jatkan samanlaisilla. 5000 km mennessä kului noin 2 l öljyä, sitten ei juurikaan. Laatikko jkv nihkeä. Bensamittari laukes kauden loppumetreillä. Autobaanalle pyörä ei ole paras mahdollinen, muuten ei ole löytynyt valittamista. Yllättävän hyvä soratiellä, pesee GS:n mennen tullen. Kokonaisuutena loistava pyörä.
 
Noin 12000 km mittariin tällä kaudella. Ensiasennusgummit kesti noin 8000 km, tykkäsin niistä ja jatkan samanlaisilla. 5000 km mennessä kului noin 2 l öljyä, sitten ei juurikaan. Laatikko jkv nihkeä. Bensamittari laukes kauden loppumetreillä. Autobaanalle pyörä ei ole paras mahdollinen, muuten ei ole löytynyt valittamista. Yllättävän hyvä soratiellä, pesee GS:n mennen tullen. Kokonaisuutena loistava pyörä.

Onko sulla toiminut tuo bluetooth yhteys hyvin ? varsinkin soittolistan päälle laittaminen ?
Mulla monesti ei oo meinannut mennä soittolista päälle, välillä taas toimii tosi hyvin, se taitaa olla bluetoothin ominaisuus..
 
Olen ajatellut että nykyinen VFR1200 pitäisi vaihtaa johonkin pystyssä ajettavaan. Minkälainen tuo Multistrada on ajaa yli satasen nopeuksissa isolla tiellä? Eurooppaa on tullut kierrettyä ja VFR:ssä on vaan niin hyvä kate että vähän epäilyttää miten Multissa istuu autobaanalla koko päivän. Uskon että normaaleissa nautiskelu-olosuhteissa ominaisuudet varmasti riittää. Mitenkä sitten jos on kaksi päällä ja täysi laukkusatsi. Entäs saako multi miten helposti sitten aikanaan myytyä?

Oli aikanaan Monsteri ja tykkäsin siitä kovasti mutta ei se ollut tehty matkantekoon (kevyt, herkkä, tuuli heitteli jne.) Jäi kuitenkin kaipuu Dukatteihin. Hondan Crosstourer voisi olla helppo valinta, mutta niin tylsä.
 
Kyllä Multilla ajaa pitkääkin matkaa. Toki tuuli suoja ei ole matkapyörä tasoa. Ylävartalo on hyvin suojassa mutta kypärä ja jalat ei saman tasoisesti.
Kyllä varsinaiset matkajuhdat on erikseen.
Laukut kantaa ja rouvankin nöyrästi ja uuden mallin cruise toimii erinomaisesti ja on helppo käyttöinen.
Aina on vaihdokkina kelvannut Multi. Toki pitää tarjouksia kysellä. Onneksi Ducati jälleenmyyntiä harjoittaa esim RM Heino, jolla on omassa valikoimassaan myös muita merkkejä. Vaihto eri merkkiinkään ei siis ole ongelma. Toki sijoituskohde uusi mp ei koskaan ole.
Huoltovälitkin nykyään on sopivan pitkät.
 
Bluetoothia en ole käyttänyt lainkaan.

150 menee mukavasti matkanopeutena, 180 on liikaa. Eli ei optimaalinen autobaanalle mutta kyllä sielläkin pärjää.
 
Tuleeko pleksistä käytännössä miten kova meteli kypärään kun oli jotain kommentteja ducati.ms:ssä? Oma pituus on 182 cm. Ilmeisesti äänen kannalta optimi olisi että kypärä olisi vapaassa virtauksessa ja kaulasta alaspäin pleksin takana(?).
 
Back
Ylös