Vakuutukset radalla

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja jules
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Ois ihan mielenkiintosta tietää minkälaisia kustannuksia ratailu aiheuttaa vakuutusyhtiöille. Pääsääntöisestihän kaatumisista selvitään kohtuu pienillä vammoilla ja solari taitaa olla yleisin sairaslomaa aiheuttavaa. Täysin mutuilua. Hinnoitteleeko ne sitten jotakin tulevaa isoa vammautumista/kuolemaa noihin vakuutuksiin?

Nythän tässä on huomattava sellainenkin juttu että vakuutusyhtiöiden kannalta - ainakin luulen niin - kaikki liikennevakuutuksella vakuutetut rekisteröimättömät pyörät ovat samaa kohderyhmää. Eli siihen kuuluu ratapyörien lisäksi myös crossit ja endurot. Ja varsinkin crossissa on viime vuosina sattunut pahoja loukkaantumisia, ilmeisesti ainakin yksi neliraajahalvaus ja ainakin pari kuolemaa. Tämän saatan muistaa väärin mutta taisi toissa kesänä kuolla yksi endurokuskikin.

On myös muistettava että tästä liikennevakuutuspotista maksetaan myös kilpailuissa sattuneet henkilövahigot. Kisapyörissä pitää myös olla liikennevakuutus ellei ajeta täysin suljetulla radalla ja sellaisia Suomessa ei ole kuin Ahveniston rata ja sekin vain teoriassa. Lisenssivakuutuksen korvaussummat ovat hyvin vaatimattomia silloin kun sattuu pahasti.
 
Viimeksi muokattu:
^Ei ahvenistokaan ole suljettu. Siellä on ollu ajojen aikaan radalla pikkupojista marjanpoimijaan sitä porukkaa.
 
Ratakaato Ahvenistolla 2013 esimerkki:
Pyörä Honda CB1000R vm 2009 lunastukseen.
Liikenteestä ajovarusteet ja sairaala kustannukset:
Varusteet pidin itse ja korvaukset vähennetty ikä vähennyksellä. Kypärä 100 eur. nahkapuku 200 eur. saapaat 50 eur.
Liikenteessä sairaala laskua en nähnyt koskaan meni suoraan Turva vakuutusyhtiöön.
Polvi murtu. 3 kylkiluuta murtu ja pari sormea.

Pyörän korvaus oli omituinen kun Turva korvaa 50% ratakaadosta.
Jos pyörä oli 2009 ja arvioltaan 10000 eur. he arvioivat että yhteisvarastostolta saadaan 3000 eur joka kuukuu omistajalle (minulle) ja jäljelle jäännelle osalle 7000 eur makso Turva puolet 3500 eur. Eli yhteensä 6700 eur. + varusteita vähennettynä ikä vähennyksellä.

Eli jos 30000 pyörän rata kaadosta vakuutusyhtiö maksaa 50% ei se käytännössä ole 15000 eur vaan paljon parempi ;-)

Nyt kun vaimo on kieltänyt kaikki rata-ajot, olen siirtynyt Katu GP luokkaan :)-
 
Nyt kun vaimo on kieltänyt kaikki rata-ajot, olen siirtynyt Katu GP luokkaan :)-

Just tämähän tässä vähän hirvittää, ku parin vuoden päästä on kaikissa ylikireissä ratasirkkeleissä kilpi perseessä.

Sit seuraavks ne päätyy näille lippisteineille katukaahaukseen ja hurlumhei siitä ei enää olekaan kuin poronkusema siihen että kaikki pyörät kutsutaan katsastukseen...

Kyl nyt olis aika tehdä jotain sen eteen että rata- ja crossimopot saa edelleen jatkaa kilvetöntä taivaltaan järkevillä vakuutusmaksuilla.
 
Tuskin päätyy, koska katukaaharit ei osaa arvostaa hyvää alustaa ja vastaavia hipo-osia, ratakatteet saa taas 99% ostajista kääntymään kannoillaan ja muilta osiltaan rata- ja kilpimopo ei paljon eroa toisistaan. Lisäksi hipo-palikat on kannattavampaa myydä irtona kuin mopon mukana jos siihen vain on mahdollisuus.
 
Just tämähän tässä vähän hirvittää, ku parin vuoden päästä on kaikissa ylikireissä ratasirkkeleissä kilpi perseessä.

.

Jaa et parin vuoden päässä :D voipi jopa nykyään olla kilpipelejä myynnissä millä ei oo metriäkään kadulla ajettu. Mut jeesustelu on kivaa. Ja kyllähän niihin ne orggisosat hyllystä löytyy kun ne sinne on aikoinaan nakattu säilöön...
 
Just tämähän tässä vähän hirvittää, ku parin vuoden päästä on kaikissa ylikireissä ratasirkkeleissä kilpi perseessä.

Sit seuraavks ne päätyy näille lippisteineille katukaahaukseen ja hurlumhei siitä ei enää olekaan kuin poronkusema siihen että kaikki pyörät kutsutaan katsastukseen...

Kyl nyt olis aika tehdä jotain sen eteen että rata- ja crossimopot saa edelleen jatkaa kilvetöntä taivaltaan järkevillä vakuutusmaksuilla.

Joo. Pitäisi kieltää ne katukaahailijat.
 
Tuskin päätyy, koska katukaaharit ei osaa arvostaa hyvää alustaa ja vastaavia hipo-osia, ratakatteet saa taas 99% ostajista kääntymään kannoillaan ja muilta osiltaan rata- ja kilpimopo ei paljon eroa toisistaan. Lisäksi hipo-palikat on kannattavampaa myydä irtona kuin mopon mukana jos siihen vain on mahdollisuus.

Kyllähän nykyäänkin myydään tonnikaupalla Dukeihin ja Ducateihin ties mitä hiilariosaa ja racekittiä, vaikka suurin osa näistä pyöristä ei koskaan elinkaarensa aikana käy radalla. Nyt tulevaisuudessa kehitys kääntyy itseään vastaan kun nimenomaan ja vain ratakäyttöön rakennetut pyörät päätyvätkin katuliikenteen sekaan.

Sehän olis kaikkien etu, että tällaiset kaahausviettiset saataisiin pois tuolta muun liikenteen seasta toteuttamaan itseään muulta liikenteeltä suljetulle alueille. Eikä päinvastoin.

Eli näinpäin ajateltuna tämä uudistettu vakuutussysteemi vain kasvattaa riskejä yleisillä teillä. Siksi näenkin, että ei siitä todellakaan olisi kenellekkään mitään haittaa jos joku SMOTOn näppisvirtuoosi tekis aiheesta jonkun julkaisukelpoisen tiedotteen yleiseen jakeluun.

Eihän siinä oikeasti ole mitään järkeä että täysveriseen kilpuriin asennetaan lyhty, Kiinan vilkut ja muka peilit ja sitten päästetään se joku finninaama selässä tuonne muun liikenteen sekaan. Siis ei siinä kyllä mun logiikan mukaan parane liikenneturvallisuus, eikä vakuutusmaksut halpene.
 
^
Taas aika hurjia teorioita. Vakuutussysteemi vaikuttaa negatiivisesti ratailuun ja sporttipyörien osalta liikennekäyttöisiin myös. Esimerkiksi IF hinnoittelee kyykyt aika tappiin. Lisäksi uusien sporttipyörien myynti on sakannut tosi pahasti, ja uskoakseni ei niitä ulkomailtakaan korvaavia määriä tuoda. Tätä lippisteinien muodostamaa kaahariryhmää vetämässä kisakireillä sirkkeleillä ei ole muodostumassa. Se on ihan fantasiaa. Sakkoja jaellaan tulevaisuudessa suuremmissa määrin mohköenskalla ajaville ukoille.

Tuo skenaario, jota maalailet, on siis ihan satua. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö olisi huomannut vakuutuskäytäntöjen ja ajokorttiuudistusten mp-harrastusta tuhoavaa vaikutusta. Harrastajamäärissä mennään alaspäin.

Väännetään vielä lankaa. Jos kyykyt menisivät kuin kuumille kiville, ja uusia nuoria MP-kortin ajavia olisi enenevissä määrin, niin silloin ratailun vaikeuttaminen voisikin näkyä katukaahailun lisääntymisenä. Nyt tämä vakuutusyhtiöiden vittuilu on vain vaikeuttamassa harrastusta. Kilvelliset pääsevät edelleen ajoharjoitteluun kohtuullisilla vakuutusmaksuilla, poislukien tietty määrätyt yhtiöt ja niissä vakuutetut kyykyt.

Summa summarum: Pitää keksiä jokin parempi ja kriittistä tarkastelua kestävä argumentti vakuutusyhtiöiden vittuilun lopettamiselle tai edes asian ajamiselle vaikkapa Smoton kautta.
 
Eihän siinä oikeasti ole mitään järkeä että täysveriseen kilpuriin asennetaan lyhty, Kiinan vilkut ja muka peilit ja sitten päästetään se joku finninaama selässä tuonne muun liikenteen sekaan. Siis ei siinä kyllä mun logiikan mukaan parane liikenneturvallisuus, eikä vakuutusmaksut halpene.

Onko sulla minkäänlaista ymmärrystä esim. sbk-kilpurin ja katupyörän eroista? Mun arvaus on, ettei ole, koska tuollaisia satuja osaat maalailla. Suurin osa tämän maan kilpureista tuolla on käytännössä vakiopyöriä, joihin on laitettu päälle kuitukatteet ja parempi alusta ja raavittu turhat painavat katuosat pois. Lopputuloksena katupyörään verrattuna on n. +10hp/-15kg verrattuna katumopoon. Tuoko on se ero, joka tekee moposta yhtäkkiä hengenvaarallisen ja mikä on se oleellinen ero vakioon katumopoon? Mites kilvetön kuussatanen, onko sekin vaarallisempi kuin kilvellinen?

Ja nuo katumopoihin myytävätä hiilari bling-blingit ja "racekitit" on pääasiassa vain ulkonäköön vaikuttavia asioita. Yllättävän moni työntää pari tonnia johonkin slipariin kun samalla rahalla saisi isomman parannuksen pyörään Ö:n takaiskarilla tai keulakitillä.
 
Ei se Smoton avuun huutaminen tässä kyllä mitään auta. Vakuutusyhtiöt saavat kuitenkin hinnoitella tuotteensa haluamallaan tavalla. No ehkä ne vois ajaa ratailuun suunnattua vakuutusluokkaa, mutta epäilen, että muutamaa sataa varten tehty vakuutusluokka olisi sen halvempi tai kannattavampi. Hinta pitäisi siinäkin varmaan suht korkea olla, että kattaisi vakuutusriskit.
 
^
Taas aika hurjia teorioita.

Tuo skenaario, jota maalailet, on siis ihan satua. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö olisi huomannut vakuutuskäytäntöjen ja ajokorttiuudistusten mp-harrastusta tuhoavaa vaikutusta. Harrastajamäärissä mennään alaspäin.

Summa summarum: Pitää keksiä jokin parempi ja kriittistä tarkastelua kestävä argumentti vakuutusyhtiöiden vittuilun lopettamiselle tai edes asian ajamiselle vaikkapa Smoton kautta.

Jos nyt otetaan kuvitteellinen esimerkki, että Suomessa on tällä hetkellä 5.000 metsäpyörää jotka muuttuvat ens kaudelle katulaillisiksi sen takia että se on jatkossa ainoo järkevä tapa vakuuttaa nää pyörät. Täytyy sitten vaan todeta että siinä pitää piltin faijalla olla pakka kondiksessa jos täytyykin latoa tiskiin vanhan viiden huntin sijaan kaks ja puol tonttua vuosittaista vakuutusmaksua.

Sori nyt mun skenaariot, mutta kyllä mä näen aika mustia pilviä harrastajamäärien kehityksessä tällä vakuutustrendillä.

Toivottavasti turhaan.
 
Juu tuosta alleviivatusta yhtä mieltä. Niitä lippiskaahareita on vaan turha maalailla.
 
Lopputuloksena katupyörään verrattuna on n. +10hp/-15kg verrattuna katumopoon. Tuoko on se ero, joka tekee moposta yhtäkkiä hengenvaarallisen ja mikä on se oleellinen ero vakioon katumopoon? Mites kilvetön kuussatanen, onko sekin vaarallisempi kuin kilvellinen?

Asefriikkien mukaan ei ole olemassa vaarallisia aseita. Aina tarvitaan sormi joka liipaisinta painaa.

Siksi mielestäni olisi järkevämpää pitää ne sorapyörät soramontuilla ja ratapyörät radalla, mielummin kuin tuoda ne katuliikennekelpoisiksi jollain typerällä vakuutuskikkailulla.

Itseni lisäksi tunnen vähintään tusinan busanistia (nimi muutettu) kun en halua leimata ketään. Joille voi huoletta lainata viikonlopuksi jonkun nollakuus fasun eikä edes viisari värähdä. Mutta tilanne muuttuu aivan toiseksi kun joku erehtyy tarjoamaan jotain tehopaino yksyhteen värkkiä. Kaverit ei pääse edes Hagiksesta Mäkelänkadun toiseen päähän ku jo vilkkuu sinivalot taustapeilissä.
 
Mistähän kenkä ihan arkitodellisuudessa puristaa ?

Oli ennen paremmin tai huonommin, on kuitenkin niin, että
kilpaa on ajettu ja erilaisissa paikoissa harjoiteltu ja harrastettu
kilvettömillä ja ilman liikennevakuutusta olevilla laitteilla kymmeniä vuosia.....
käsittääkseni ilman silloin tällöin ilmenneitä "shit happens".... yksittäistapauksia.

Lainsäädäntö on tietty, sanotaanko "kohtuullisen ohjaava" asia :D,
mutta missä mennään nykyisin suhteessa aiempaan ?

Onko niin, että jos ei ole "todellisia ongelmia", niitä on kehitettävä
keinoilla millä tahansa..... vaikka lainsäädännöllä ?
 
Asefriikkien mukaan ei ole olemassa vaarallisia aseita. Aina tarvitaan sormi joka liipaisinta painaa.

Siksi mielestäni olisi järkevämpää pitää ne sorapyörät soramontuilla ja ratapyörät radalla, mielummin kuin tuoda ne katuliikennekelpoisiksi jollain typerällä vakuutuskikkailulla.

Itseni lisäksi tunnen vähintään tusinan busanistia (nimi muutettu) kun en halua leimata ketään. Joille voi huoletta lainata viikonlopuksi jonkun nollakuus fasun eikä edes viisari värähdä. Mutta tilanne muuttuu aivan toiseksi kun joku erehtyy tarjoamaan jotain tehopaino yksyhteen värkkiä. Kaverit ei pääse edes Hagiksesta Mäkelänkadun toiseen päähän ku jo vilkkuu sinivalot taustapeilissä.

Joo. Pitäisi kieltää myös ratatykkien luovuttaminen busanisteille.
 
Just tämähän tässä vähän hirvittää, ku parin vuoden päästä on kaikissa ylikireissä ratasirkkeleissä kilpi perseessä.

Sit seuraavks ne päätyy näille lippisteineille katukaahaukseen ja hurlumhei siitä ei enää olekaan kuin poronkusema siihen että kaikki pyörät kutsutaan katsastukseen...

Kyl nyt olis aika tehdä jotain sen eteen että rata- ja crossimopot saa edelleen jatkaa kilvetöntä taivaltaan järkevillä vakuutusmaksuilla.

Tuohon viimeiseen yhdyn kyllä täysillä.

Toisaalta... tuohon muuhun... Kaupasta saa kilpiin suoraan ja normaalissa järjestyksessä, eri lajiin meneviä
laitteita jotka ylittävät kevyesti 80%:n ostaja/käyttäjäkunnan "eväät".

Nitro on kammottavan oikeassa tuolla siinä, että niillä "ylikireiden ratatykkien" todellisilla.....
eli marginaalisilla... varsinkin tehoeroilla.... ei ole hepan pepan merkitystä kokonaiskuvaan....
oli kuskilla lippis päässä... miten päin tahansa... tai ihan asiallisesti kypärä päässä :;):.
 
Onko sulla minkäänlaista ymmärrystä esim. sbk-kilpurin ja katupyörän eroista? Mun arvaus on, ettei ole, koska tuollaisia satuja osaat maalailla. Suurin osa tämän maan kilpureista tuolla on käytännössä vakiopyöriä, joihin on laitettu päälle kuitukatteet ja parempi alusta ja raavittu turhat painavat katuosat pois. Lopputuloksena katupyörään verrattuna on n. +10hp/-15kg verrattuna katumopoon.

Hah! Sain katupyörästäni sbk:a paremman, koska kadulla saa käyttää osia jotka ovat kilpasarjassa kiellettyjä (esimerkiksi hiilikuituvanteita).
 
Lähitapiolaan oli tullut kaskoon ehtomuutoksia:

3.1 Kolarointivakuutus
(Törmäysvakuutus)
Kolarointivakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka on aiheutunut

käytettäessä ajoneuvoa moottoriradalla tai ajo- tai nopeusharjoittelussa muulla alueella tai tieosuudella
(esim. Nürburgringin Nordschleife).Edellä mainittu rajoitus ei koske liikenneopettajan
antamaa ajo-oikeuden saamiseen liittyvää ajokoulutusta tai
muuta vakuutusyhtiön kanssa etukäteen sovittua koulutusta.

Sama uusi rajoitus Autopalvelu- ja Hinauspalveluvakuutuksessa.

Viime vuonna mentiin muistaakseni 50% omavastuilla, nyt on rajattu rata-ajo kokonaan pois.

Onko Ifillä tai muilla yhtiöillä vielä voimassa korotettu omavastuu? Kommentit "mihin niitä vakuutuksia tarvitsee" tai "kiellettävä koko rata-ajo" voi jättää väliin. :polonen:
 
Back
Ylös