• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

YCC 2011

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja TeroT
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

TeroT

R.I.P.
Joko porukoilla alkaa ensi kesän suunnitelmat Jokkiksen osalta olla valmiina? Millaisia tavoitteita? Mihin panostusta? Kuinka valmistaudutte kauteen? Ja mitä jäi päällimmäisenä mieleen viime kaudesta?
 
Täähän on selkeetä. Tavoitteena pitää olla mestaruus, koska kisaamaan ei kannata lähteä jos ei halua voittaa. Realistiset mahdollisuudet lienee yrittää kympin sakkiin tai ainakin A-lähtöön jokaisessa kisassa. Viime kauden vika kisa ei ihan kertonut totuuksia kun märällä ajettiin, joten tavoitteiden realistisuutta lähdetään testaamaan heti kauden alkaessa. Kaikki kisat olisi tarkoitus ajaa, jos vaan pysytään molemmat ehjänä, kalusto ja minä. Tavoitteena olisi myös käydä molemmat rata-ajokurssit ja hakea niiden avulla niitä piileviä sekunteja pois.

Valmistautuminen on jo aloitettu ja tiukka dieetti päällä. Tärkeintä on ettei vaan pääse laihtumaan, ettei nahkapukuun jää päällepuettaessa ilmanvastusta lisääviä poimuja. Pääasiallista diettiruokaa on olleet kinkku, olut, hesburgerin mätöt ja kebab. Ainakin näillä näkymin tavoitteessa ollaan pysytty ja saavutetut linjat ollaan onnistuttu pitämään.

Pari törkeän paikan leiriä, mm. Org goes Tallinn ja Tahko, on vielä suunnitelmissa, vaikka Tahkon osalta näyttääkin tällä hetkellä vähän heikommalta. Varmaankin pari satunnaista treenijaksoa tulee vielä jonnekin väliin, mutta niistä ei sitten sen enempää. Jos noilla lääkkeillä ei ens kesänä pärjätä, niin ei sitten millään.
smile_org.gif


Päällimmäisenä mieleen jäi se, että kisaamaan ois vaan pitänyt lähteä aiemmin. Hauska viikonloppu ja kuivalla kelillä varmasti tulee vielä hauskempaa. Hyvässä porukassa on hauska kisaillakin treenaamisen lisäksi. Varsinkin kun hommaa tekee näinkin hampaat irvessä kuin allekirjoittanut.
biggrin.gif


P.S. saa TeroT niitä omiakin kokemuksia tavoitteita yms täällä jakaa...
tounge.gif
 
Eihän sitä vielä tässä vaiheessa talvea kukaan mitään tiedä..

Tästä kysymyksestä inspiroituneena väsäsin kuitenkin uuden kirjoituksen blogiin pitkästä aikaa, siellä muistellaan menneitä ja katsellaan tulevaisuuteen. Linkki löytyy allekirjoituksesta.

Tarkoitus olisi ajaa kilpaa jokkiksessa myös ensi vuonna.. Nähtäväksi jää että montako kisaa ja millä eväillä. Todennäköisesti vanhalla kalustolla (pienin päivityksin) ja kaikki kisat, jos vaan ukko ja pyörä kestää ja rahat riittää.

Talvitreenit on normaalisti menossa, samaa tekisin vaikka en ajaisikaan. Tavoitteena on, että menestys ei jää ainakaan fyysisestä kunnosta kiinni.. Muualla annan jo niin paljon tasoitusta, että tässä en anna eteen yhtään!
smile_org.gif



- T -
 
Menneestä kaudesta en sano mitään, kun en ole koskaan kisaa ajanut. Mutta tarkoitus olisi tulla sekoittamaan pakkaa Jokkikseen ensi vuonna. Tuosta kilvellisestä bladesta olisi tarkoitus talven aikana loihtia kilvellinen ratakelpoinen kisapyörä.

Tavoitteet... B-lähdössä kunnon kisailua siellä kymmenen parhaan joukossa. Jossain kisassa pääsy A-lähtöön ja edes yksi cup-piste kaudesta. Vaikea asettaa tavoitteet, kun ei ole kisaa ajanut. Näillä näkymin tarkoitus ajaa kaikki kauden kisat.

Aion kyllä panostaa ihan täysillä ja samalla katsoa onko tämä kisatouhu se johon haluaa jäädä pidemmäksikin aikaa mukaan. Talven aikana katsotaan, että myös mies on kisakunnossa kauden alkaessa. Katsotaan nyt mihin kaikkeen rahat riittää ja millainen pyörästä sitten tulee.
 
Kauteen tuli lähdettäessä oli tavoitteena pysyä poissa viimeiseltä sijalta, saada yksi piste ja ajaa ensimmäistä kertaa Botnialla ja Motoparkissa. Toiveena myös ajaa kovempaa kuin pyörän edellinen omistaja
033102bebe_1_prv.gif
.

Ensimmäisessä kisassa kaikki meni yli odotusten. Aika-ajossa B-lähdön eturiviin. Lähtöä tuli johdettua jonkun aikaa ja sijoitukseksi 3. sija. 15min tauon jälkeen A-lähtöön toteamaan ettei mitään jakoa ajaa kilpaa, joten oman kunnon rajoilla 16. maaliin. Tämän lähemmäksi en sitten pistesijoja kaudella enää päässytkään. Todella mahtavat fiilikset jäi viikonlopusta.

Botnian kisa jäikin ajamatta.

Seuraava kisa alastarossa menikin sitten ihan toisenlaisissa merkeissä. Töiden haitatessa harrastuksia pääsin paikalle vasta kisapäivää edellisenä päivänä, olisiko ollut perjantaina? Tuolloin tarjolla vain kaksi settiä treeniä ja edellisen kisareisun jälkeen takana yksi treenipäivä. Siitäkin noin pari viikkoa aikaa... Ekassa setissä oli hirveä tarve saada homma toimimaan ja konttaamiseksihan se sitten meni. Ei isompi vaurioita kaadosta ja pääsin vielä toisenkin setin ajamaan. Tosin kaato toi 3s lisää kierrosaikoihin ja tätä myöten kilpailu meni viimeisistä sijoista taisteluksi. Tulipahan opittua että kisareissuihin pitää varata aina turvallisen tuntuinen määrä treeniä alle. Käytännössä pari päivää viikon sisään.

Ennen seuraavaa kisaa Alastarossa en ehtinyt kertaakaan radalle. Onneksi oli mahdollista ajaa itse kisa viikonloppuna kaksi päivää treeniä ja saada kaatopeikkoa karistettua. Kaatopeikosta pääsin eroon vasta kisalähdössä. Aika-ajossa tulos oikeutti muistaakseni B-lähdön 10. sijan paikkeille. Kisassa ajelin jonkun aikaa kärkiviisikon perässä, kunnes pyörän kone pätkäisi muutaman kerran ja sytytti pelottavan näköisen punavalon mittaristoon. Kauden ensimmäinen keskeytys.

Seuraavaan kisaan mennessä tuli jonkun verran asuttua autotallissa pura-kasaa harjoitusleiriä pitäen. Pyörä toimikin Kemorassa kunnolla.

Kemoran toinen kisa meni jälleen B-lähdössä ajellessa. Tällä kertaa kauempana kärkisijoista. Kisan aikana pääsin suoralla siirtymään erään ducatin edelle. Jokaisella kierroksella viimeisessä vasurissa ääni kertoi, että lähellä tulee edelleen. Taktiikkana olikin ajella mutkat varmasti ja yrittää lähteä mutkista ulos sen mitä tuo giksutin minun käsissäni kulkee. Ducati pysyi takana ja hommasta jäi jonkin verran kilvanajon makua.

Seuraavana oli ohjelmassa kesäkuun jälkeen ensimmäiset ei kisojen yhteydessä olevat treenit niin Alastarossa kuin Botniallakin. Molemmissa vaivasi koneen pätkiminen, joka lopulta Alastaron varikolla tuli selvitettyä sifterin johdotukseen. Tällöin mopossa kävi jo myyntilappukin kiinni, mutta kauppoja ei syntynyt.

Kauden viimeiseen kisaan syyskuussa. Taas oli taukoa takana kuukauden verran. Viikonloppu meni sadetta ihmetellessä ja treeniä tuli sateessa ajettua muutama setti, yhteensä 20 kierrosta. Aika-ajot meni yli odotusten ja pääsin A-lähdön kolmanteen ruutuun. Kaikki meni hienosti lähtöruutuun asti ja odotukset oli korkealla. Vain muuttuakseen kauden suurimmaksi pettymykseksi vaihdepolkimen hajotessa lähtöruudussa. Maltoin olla heittämättä kypärää metsään ja seurasin muiden ajoa parhailta paikoilta.

Mitä jäi käteen. Hyviä ja huonoja hetkiä, paljon uusia tuttuja ihmisiä, oppia mopon tekniikasta. Motoparkissa ajaminen ja pisteet jäi saamatta. Saavutetut kierrosajat oli ihan mukavia. Yhtään uutta rengasta ei tullut kaudella käytettyä.

Kehittämistä on omassa kunnossa, treenin määrässä ja ainakin pyörässä. ~8 kierrosta jaksaa ajaa täysiä, kunnes on pakko vähän pudottaa vauhtia. Mopon alusta ei toimi. Tämä onkin suurin investointi ensikauteen. Katsotaan nyt kuinka homma etenee. Uusia renkaita en aio ainakaan toistaiseksi hankkia vaan tallissa odottaa kauhia kasa vähän ajettua dunloppia. Isompi peräkärry tai paku ja varikkotelttaan lattia on panostuksena ensi kauteen.

Suunnitelmissa ajaa kaikki YCC kisat ja näillä näkymin myös Endurance, jos se järjestetään. Tarkoitus on myös jatkossa kilpailla huvikseen ja ajaa minimibudjetilla. Tulokset sitten kertoo missä mennään. Periaatteessa tavoitteena voisi pitää edelleen yhtä pistettä ja A-lähtöön pääsyä. Tärkeimpänä tavoitteena hauskuus.

Treenimäärään olisi tarkoitus tulla muutos. Tarvitsee kuitenkin ajaa joka viikko, jos aikoo pitää tuntuman yllä ja kehityä ilman ylimääräisiä tuntuman hakemisia. Saas nähdä miten käytännössä. Mikäli Endurance järjestetään Kemorassa kuivalla kelillä olisi kunnon puolesta tarkoitus jaksaa ajaa 1:18 alkuisia aikoja koko omat setit. Tässä voi muut sitten auttaa kertomalla omasta kiinnostuksesta tapahtumaa kohtaan
wink.gif
Eihän sitä nyt paljoa huonommaksi jäädä kuin muutkaan jokkis kuskit.

Mopoon on myös tarkoitus tehdä perusteellinen huolto ja pyrkiä välttämään teknisiä ongelmia ratapäivinä.

Kaipa tuossa oli tarpeeksi tekstiä yhteen viestiin.
 
Isompi peräkärry tai paku ja varikkotelttaan lattia on panostuksena ensi kauteen.
Ja kaikille kiinnostuneille vielä muistutukseksi, että minun kauttani saa sitä varikkolattiaa. Kulkee mukana kesän rientoihin. Ainakin Alastarolle kätevästi toimitettuna. TeroT:ltä voi kysellä miten kaupat sujui ja miten lattia on palvellut.

Omat temmellykset jatkuvat B1000 luokassa, kun ollaan taas saatu vaihdelaatikko kasaan.
 
Viime kausi meni läpihuutona, ilman mitään kehumisen aihetta. No voitinpa Kemoran aika-ajossa erään Susna-kuskin, joka Alastaron päätöskisassa oli A-lähdön eturivissä.
smile_org.gif

Ensi kausi on vieläkin pahasti avoin. Sopivaa pikkutrumppaa en syksyllä löytänytkään, josta syystä kalustoa ei ole. Hävettää jos joutuu jonkun japsin ottamaan alle, mutta ei kai tässä muutakaan voi. Täytyy vain vetää säkki päähän kun yks keltapukuinen Ducatisti kävelee vastaan.
Jos ensi kesänä pääsee radalle, niin A-lähtöönhän sitä pitää pyrkiä entistä kovemmin.
 
Jos sitä ensi vuonna pääsisi oikein viivalle asti. Ja vielä jos jonkun nelitahdin saisi mutkassa ohitettua.
 
^Samat sävelet täälläkin. Ainakin yhden kisan jos kävis kokeilemassa, mikäli budjetti antaa periksi harrastaa riittävästi. Tavoitteena lähinnä päästä kokemaan tasaväkistä kivanajoa ja pitää tietty vajaatahtinen takana.
tounge.gif
 
Lupaan tulla vahtimaan teitä sinne radan varteen niitten lippujen, sammuttimen ja muiden kamppeiden kanssa.
smile_org.gif
Sovitaanko, että ette tule piipahtamaan siellä kesken kisan?
Onneksi kisat on viikonloppuisin niin pitäisi töidenkin puolesta onnistua.
Siinäpä ne suunnitelmat.
tounge.gif
 
Jospa nyt laitan sitten omiakin kokemuksia ja tavoitteita.

Ensi kesän ehdottomasti tärkein tavoite on uusia "eniten tarroja pyörässä"-mestaruus. Melkein yhtä tärkeä tavoite on varikon parhaat ruoat. Alastaron kisaan onkin jo palkattu keittiömestari tekemään pöperöt. Kolmas tavoite on tulla edes kerran Louhelaisen edellä maaliin.

Juutanaa komppaan sen verran, että tokihan mestaruus pitää aina olla tavoitteena ja voittamaan lähdetään. Realistisesti ajatellen tavoitteena olisi pisteille joka kisassa. Tarkoituksena on myös ajaa mahdollinen endurance-kisa ja olla siinä omaa tiimikaveria nopeampi.
wink.gif
Jos vauhti kasvaisi sen verran että kehtaisi mennä kokeilemaan yhden kisan B1000:iin niin Kemorassa tai Motoparkissa voisi käydä mittailemassa vauhtia. Kehityskaaressahan on luonnollista tähyillä ulkomaille ja jos budjettiin ja kalenteriin mahtuu niin Virossa voisi myös käydä ajamassa yhden kisan.

Muutama huomio viime kaudesta: Kausi oli ensimmäisen ja kova kipinä ajamiseen jäi kytemään. Kaiken kaikkiaan missään vaiheessa ei vit***anut. Alastarossa kesäkuussa oli lähellä kun pyörä sylki nesteitä pihalle ja purku-kasausoperaation jälkeen varmistui kannentiivisteen kärähtäneen. Pian kuitenkin punaviini laimensi pettymystä ja menihän ne jäljellä olleet 3 päivää ihmetellessä. Iloinen yllätys oli omien vauhtivarojen kasvaminen enemmän kuin olin osannut odottaa. Lievän pettymyksen toi se että muidenkin vauhti oli kasvanut, erityisesti jälkimmäisessä kemoran kisassa. Tulipahan opittua että ennakkoon ei kannata tilastoja tutkimalla jakaa itselleen paikkaa A-lähtöön ja toivoa ensimmäistä pistesijoitusta. Kaiken kaikkiaan hieno kesä, paljon uusia kavereita ja mahtavat fiilikset varikolla ja kisoissa! Oli myös helpottavaa huomata ettei missään vaiheessa kesää kaivannut kilvellistä pyörää. Ei tullut edes kavereiden pyörillä ajeltua vaikka tilaisuuksia tarjottiin.

Pitkän talven aikana on tarkoitus hioa kuskin fysiikkaa parempaan kuntoon. Nykykunnolla ei jaksa puristaa täysillä koko kisaa. Lähtöjä pitää myös treenata jottei aina putoa viittä sijaa ennen ensimmäistä mutkaa. Pyörään tekeillä vaihdelaatikkoremppa ja sen jälkeen lähtee alusta huoltoon ja  tietysti jarrujen purku, puhdistus ja uusilla tiivisteillä kasaus. Muutoin mopo ei kaipaa kuin puunaamista. Kesää varten on hankintalistalla lisää vanteita. Ensi kesänä sitten toivotaan enemmän sateisia kelejä. Ennen Alastaron viimeistä kisaa pahin pelko oli vesisade. Tuo viikonloppu kuitenkin osoitti että sateellakin voi olla kiva ajaa ja tuolta kun tuli saalistettua ensimmäiset pisteet, niin eipä voi enää sadekeliä karsastaa. Pitää siis alkaa treenaamaankin sadekelejä. Sadekelillä varikkoviihtyvyyttä lisäsi oleellisesti jossain aiemmin mainittu varikkolattia. Voi vaikka sukkasilla teputella teltassa. Kaikki kamat pysyy kuivana vaikka asfaltti lainehtii. Olisi pitänyt hankkia jo aiemmin. Suosittelen!
 
Tarkoitus olisi päästä kokeilemaan ainakin yksi kisa ensi kaudella. Aiempaa kilpailukokemusta ei ole, mutta sen verran tuli viime kesänä rataa tahkottua että kiinnostaisi kovasti kokeilla.

Tavoitteet:
- Päästä ajamaan kaikilla Suomen radoilla (vielä ajamatta botnia, motopark ja kemora)
- Alastarolla 1.31.xx alle
- Paljon lisää treenipäiviä
- Kuivan kelin neitsytkisa
sport05.gif
 
Tavoitteena uskaltautua ajamaan yksi kisa ja selvitä ehjänä maaliin. Ja jos pysyisi B-lähdon viimeisen kanssa edes samalla kierroksella, sijoitus olisi tällaiselle lähes nelikymppiselle ukonkörmylle ihan riittävä.
 
Kyllähän tuo kesällä mielessä kävi, että 2011 ois kiva osallistua kilvellisellä, suoratankoisella nakupyörällä kisaan olematta siellä ihan viimeisten joukossa
smile_org.gif

Mutta kesän aikana vauhdin noston myötä kävi selväksi, että mun ajo ei pysy kasassa edes yhtä kokonaista settiä ja sitä myöten vehkeet nurin turhan usein... eli kisakokeilut jää toistaiseksi, ainakin kunnes kuski oppi ensin ajamaan tasaisemmin. Eli tuskin viivalla nähdään ainakaan ensi vuonna.
 
Tänä vuonna ajoin ensimmäiset kaksi jokkiskisaani kilvellisellä Ducati 749:llä. Omat tavoitteeni sain suurinpiirtein saavutettua : pystyssä pysyin ja en ollut koko porukan hitain kummallakaan kerralla.
Toukokuun kisassa Kemoralla A-lähdön loppupäästä kisaan ja viimeisenä maaliin...
Elokuun Kemoran kisassa oli sitten jopa vähän kilvanajon tuntua. B-lähtöön noin porukan puolivälistä. Startti meni omiin taitoihin ja harjoittelun määrään nähden lähes täydellisesti, kun taisin eka kierroksella olla jopa viidentenä hetken aikaa. Sitten alkoikin nopeampaa kaveria lappaan suorilla ohi ja kaarteissa ohi. Maalissa lopulta kymmenentenä.

Nyt ensi kaudeksi onkin sitten kilvetön R6R hommattu ja tarkoitus olisi ajaa kaikki kisat, jos vain rahatilanne ja työt sen sallivat. Tavoitteiksi voisi varovaisesti asettaa ehkä että pääsisi suorittamaan ihan tyylipuhtaan ohituksen kilpakumppanista jossakin kisassa
smile_org.gif
 
Tavoitteena uskaltautua ajamaan yksi kisa ja selvitä ehjänä maaliin. Ja jos pysyisi B-lähdon viimeisen kanssa edes samalla kierroksella, sijoitus olisi tällaiselle lähes nelikymppiselle ukonkörmylle ihan riittävä.
Älähän... viivalla on lähes viiskymppinen, joka kuvittelee pistävänsä vielä nuorempiaan turpaan. Tosin näin ei ole käynyt.
crazy.gif

Sitten on pitkälti kuudettakymmentä käyvä, joka pitää pilkkanaan suurimpaa osaa porukasta. Eli iän puolesta ei ole mitään hätää.
 
Jos sen kisaneitsyyden saisi korkattua.

Ja osallistuminen ainakin toiselle noista rata-ajokursseista, ajamattomien ratojen korkkaus (kemora & botnia), ratapäivien selvä lisäys viime kesästä (oli peräti 7 päivää ja niistäkin vielä kaks ekaa hitaassa...).

Kilvetön ja kuljetuskärry on hankittu. Mopo menee lähiviikkoina perusteelliseen tsekkaukseen/huoltoon, varakatteet on tilattu, maalari tiedossa jne. Ennen kevättä kaikki kuntoon ja kesällä sitten ajetaan.

Alastarolle tekisi mieli ottaa ajallinen tavoite kun on jo melkein "tuttu" rata. Mutta tiedä sitten mikä olisi realismia. 1:31.2 meni tolla katugixxerillä. Alle 1:30 nyt kai kuitenkin.

Niin ja toivon mukaan pysytään pystyssä ja ehjänä.

PS. 4 kymppiä tulee ens vuonna mittariin  
omg.gif
joten kai sitä pitäis talven aikana treenata jotta jaksais...
 
Alastarolle tekisi mieli ottaa ajallinen tavoite kun on jo melkein "tuttu" rata. Mutta tiedä sitten mikä olisi realismia. 1:31.2 meni tolla katugixxerillä. Alle 1:30 nyt kai kuitenkin.
"Vetomiesten kerhoon" eli alle 1:30 tietenkin!

Joku 1:28 vois olla hyvä tavoite? Sillä ajelee about B-lähdön kärkikahinoissa..
 
Niin noista kierrosajoista voisi vielä laittaa sellaista tavoitetta, että olisi mukavaa, jos pääsisi takaisin "omalle tasolleen" ja ehkä jos vielä hieman vauhtia löytyisi lisääkin.
 
Back
Ylös