• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Z h2

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jim Goose
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Supernakulinjallakin sitten vähän vaihtoehtoa tulokulmassa ja väreissä, jahka Ducatin V4 naku tulee. Kaipa sen Tuonon voi nippa nappa laskea mukaan kategoriaan, jos ottaa kotarin ja bimmerinkin.

Ahdin varmasti elävöittää katuajelua mukavasti.
 
Jännä nähdä, mihin toi asemoituu suhteessa hookakkoseen. Olettaisin, että Z on halvempi kuin H2 SX, joten miksi kukaan enää ostaisi perus-hookakkosta? Speksien mukaan Z:ssa on jonkin verran simpplimmät alustakilkkeet ja jarrut, tehoero lienee ohjelmoitavissa pois.
Noh, kuten sanottu, jännä nähdä.
 
vaikka henkeen ja vereen olen nakupyörien puolustaja, niin sanoisin, että noista ottaisin kyllä sen SX version mieluummin. Niin paljon tehoa ja nopeutta, että pyörä saakin olla vähän pitempi ja katetumpi.

kawasakin putkirunko tyyliä pidän erinomaisena. Pyörä on paljon ajattomampi kuin valukuttaperkkarungot, joita esim yamaha viljelee.
 
Hintaa ei ollut vielä Euroopassa, eikä USA:ssakaan vielä löytynyt pikasurffauksella.

Perus H2 maksaa 39 500€ Suomessa ja veikkaan, että ZH2 tulee olemaan selkeästi halvempi. Perusmallissa puhtia 231HP ja nakussa 200, tosin kuten mainittiin, helppo päivittää tehoa. Vertailuksi H2SX maksaa 27 900 €. Naku varmaan sen alle olisi luontevaa.

Täytyy tutkia nuo erot esim. alustassa ja elektroniikassa...Perus H2:n ja nakun hintaeroa Suomen verokannalla tulee > 12 000€ :kääk:
 
Kauneudella tuota ei kyllä ole menty pilaamaan, vaikka katsojan silmässä olisikin. Muuten ihan normi, mutta tuo keulaosasto on aika ihmeellinen sekametelimökelö.

Nakut ovat nyt ottaneet uuden askeleen 200hv luokkaan ja luulisi piisaavan, kunnes joku tuo 220hv mallin muutaman luoden päästä. Jos nyt ei polttomoottoreita ole kielletty siinä vaiheessa.
 
Itse olen vähän pettynyt ehkä spekseihin. 200hp ja vain 137Nm vääntöä ja painoa tankattuna 240kg, eli ei tehokkain tai vääntävin, mutta painavin ja rumin. No ei tarvitse ainakaan Kawasakiin vaihtaa takaisin :p
 
Nakut ovat nyt ottaneet uuden askeleen 200hv luokkaan ja luulisi piisaavan, kunnes joku tuo 220hv mallin muutaman luoden päästä. Jos nyt ei polttomoottoreita ole kielletty siinä vaiheessa.

Ihan arvaamalla.
Oisko jotain päästöjuttuja taustalla, ettei puristeta sitä, mitä olisi helposti saatavilla, vaan jätettään se puristelu kaupanteon jälkeiseen hetkeen.
Silloin ei pykälät puristele valmistajaa.
 
Ihan arvaamalla.
Oisko jotain päästöjuttuja taustalla, ettei puristeta sitä, mitä olisi helposti saatavilla, vaan jätettään se puristelu kaupanteon jälkeiseen hetkeen.
Silloin ei pykälät puristele valmistajaa.

Ei niitä päästöjä täyskaasulla mittailla vaan normaalilla kaupunki ja maantiekruisailulla.
 
Ei kannata verrata alkuperäistä H2 näihin myöhemmin tulleisiin. Mulla on H2 ja kuristamaton/piristetty H2SX. Ne ovat aivan erilaisia. H2 ei ole sivistynyt.
 
Itse olen vähän pettynyt ehkä spekseihin. 200hp ja vain 137Nm vääntöä ja painoa tankattuna 240kg, eli ei tehokkain tai vääntävin, mutta painavin ja rumin. No ei tarvitse ainakaan Kawasakiin vaihtaa takaisin :p

Onhan se myönnettävä rehellisesti, että nyt on kaupungissa uusi sheriffi...… kun rumuudesta tulee puhe:D.
B-Kingi alkaa jo näyttää lähes Italialaiselta veistokselta :thumbup:

Jos tätä uutuutta jotenkin kuvailisi, homman voisi tiivistää seuraavasti:

Pudota Kinkyyn yksi vaimennin alas.... ja jätä aurinkoon muhimaan kunnes etuvalo koteloineen ja
sivuponttoonit lerpahtavat vyötärölinjalle :grin:.

SORI :paikallatuulee:

Kulkupuolesta sen verran, että on se 200 kg tavoittelemisen arvoinen asia, mutta 200hp / 180 takapallerolta
toimii "riittävällä" väännöllä nakussa ihan hyvin.

Noilla kantturoilla nimittäin alkaa "käyttötarkoitus" nostamaan muita tekijöitä merkittävästi esiin.

Kokonaisvälitys... ja erityisesti ykkösen välitys.
Jos ne ovat jotain muuta kuin perinteinen kilokyykky- ratkaisu, on kadulla käsissä ihan eri laite
kyykkyyn verraten.

"Lyhyellä" ykkösellä ja tuonne konkreettisella tasolla maks. 250-260 huippuihin sovitetulla kokonaisvälityksellä
oleva.... noilla Kawankin stanuilla voimasetupeilla oleva peli nykii ihan hienosti sen, mitä
useimmat normi katuhaukat kykenevät pitelemään.

Alkaa mennä taas enemmän akateemiseksi normin kilokyykyn, ahdetunkin, suorituskyky
normissa käyttöympäristössä (yleisillä teillä kotomaassa)…. ja normikuskilla.

Aikasen nopeessa tahdissa homma menee niin, että ensin loppuu (tai ei tahdo löytyä) tarpeeksi taitavat
kuskit hyödyntämään teoreettista hegemoniaa.... ja sitten lopuilta kuskeilta loppuu rahat/ajokortit.

Otetaan kotilopuolelta vertaus.

300+ nopeuksiin ominaisuuksiltaan ja tehoiltaan tehtaalta valmis, tai ammattimaisesti tuohon pimpattu peli.
Hieno on..... mutta mutta.... Mitä tuosta oikeesti saa tuolla ladulla irti käytännön tasolla?
Laite toimii ja antaa tarkoitetun nautinnon vähän samoilla reunaehdoilla kuin 200+ hp kilokyykky.

Tee sitten joku "onnettomilla" ajo-ominaisuuksilla (tehoihin nähden) varustettu 600-700hp:n "isolohko"
tai ahtopeli, joka "sykkii ja sylkee" nakkikioskin luona valoissa kuin vanha hopeaselkäinen, sumuisten
vuorten gorilla paukuttaisi rintaansa :thumbup:.

Jossain kohti vaan muuttuu merkittävimmäksi asiaksi se, miten homma toimii.... viitekehyksessään:;):.

Toi uusi Kawa toimii ihan varmasti, ainakin oikeilla setupeilla :thumbsup: (rumuudessa vakionakin):grin:
 
Ei kannata verrata alkuperäistä H2 näihin myöhemmin tulleisiin. Mulla on H2 ja kuristamaton/piristetty H2SX. Ne ovat aivan erilaisia. H2 ei ole sivistynyt.

Se on sääli. H2 oli aivan ihana, vakioon kun olis saanut vaikka 50 heppaa lisää, niin sehän olisi ollut aivan täydellinen peli. Vähän harmittaa, ettei tullut sitä ostettua silloin kun se esiteltiin, koska olisi ollut mahdollisuus. Nyt on rahat tullut hassattua ihan muuhun ja hintakin on noussut muutaman keskimääräisen käytetyn auton verran.

SX:ää en oo ajanut, mutta on tylsää, jos se on laimennettu.
 
Back
Ylös