Vakuutukset radalla

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja jules
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Turvassa omavastuu ratakaadoissa 50% (nimim. kokemusta on) paitsi hitaassa ryhmässä kun on ohjattua toimintaa. Silloin ymmärtääkseni omavastuu on ihan normaali.

Paitsi ettei riitä että ajaa hitaassa ryhmässä vaan on nimenomaan osallistuttava tuohon koulutukseen jotta omavastuu olisi normaali. Näin asia oli ainakin 2010 kun olen viimeksi Turvan vakuutusehdot läpi lukenut.
 
...ja If:n kaskovakuutusehdoissa lukkee seuraavasti:

"Alueilla, joilla harjoitetaan nopeus- tai ajoharjoittelua tai
muuta siihen rinnastettavaa toimintaa, vahingon sattuessa
omavastuu on kolminkertainen, kuitenkin aina vähintään
20 prosenttia vahingon määrästä. Tämä ei kuitenkaan
koske liikenneopettajan antamaa ajo-oikeuden saamiseen
liittyvää ajokoulutusta.
 
Fennia ei korvaa mitään "ellei kyseessä ole ajokortin hankintaan vaadittava ajoharjoittelu tai ajotaidon ylläpitoon liittyvä liukkaan kelin kurssi tai ennakoivan ajon kurssi".

Eli vaihtoon mennee aikanaan.
 
Pohjolan isokaskosta tuli vapaiden päivien kaadosta luu käteen - ei korvata. Pyöräkin toki siihen kuntoon ettei oo sittemmin paljoo suupieliä nostellut.
Ajokamoja koitan ujuttaa kotivakuutukseen, päivitän pohjolan suhtautumista tähän jahka jotain selviää (vaikka vähän asian vierestä)...
 
Pohjolan koti- ja matkatavaran osalta voin jo nyt tarkentaa, että ei korvata. Rajoitusehdoista löytyy, ettei korvata jos vaurioituu tarkoitukseensa käytettäessä eli radalla kaadossa. Kadulla kaatuessa menee korvattavaksi (kuten pyöräkin). Pohjolan kasko korvaa radalla kaatuessa vain, jos olit eak-kouluttajan koulutettava (jne) vahinkohetkellä.
 
Viime syksynä orgin päivillä Kemorassa hitaassa ryhmässä kyljelleen ja TURVA korvasi 50% omavastuulla pärrän vauriot ja veivät 20 pinnaa bonuksista 70-->50

Kun kyselin asiaa niin Kasko korvaa nimenomaan vain tuossa hitaassa ryhmässä mutta EI keskinopeassa eikä nopeassa.

Tänä keväänä kun kyselin IF:ltä liikennevakuutusta kilvettömään ratapyörään niin kysäisin myös siinä sivussa heidän suhtautumistaan rataajoon ja vahinkojen korvaamiseen niin jos nyt oikein muistan niin 20% (tai 25%) omavastuulla korvaavat KAIKISSA nopeusryhmissä mutta korvauksen todenmukaisuudesta ei ole omakohtaista kokemusta.

Kilvettömässä on nyt AKTIA:n liikennevakuutus = 211,20 eur/vuosi riippumatta pyörän kuutiotilavuudesta/koosta ja laitoin vielä sen neljään erään ja aion katkaista sen talveksi :grin:
 
Itse sain turvasta pari viikkoa sitten vastauksen, että ihan sama mitä ajoa radalla niin 50% omavastuu. Ohjatuissa harjoitteluissa, esim. EAK2 on normaali suuruinen omavastuu.
 
Palautellaan... onko henkilökohtaisissa tapaturmavakuutuksissa miten eroja ko. harrastuksen suhteen?
Pitää varmuudenvuoksi päivittää omat vakuutukset ajantasalle, kun kohta jo uskaltaa kallistaa radallakin...

Onko jonkin yhtiön kanssa ollut vaikeuksia saada korvausta radalla tapahtuneen vahingon sattuessa, huhun kuulin, että ei oisi korvattu, mutta en muista mikä yhytiö olisi ollut.

Soittamalla tietenkin selviää, mutta onko oikeita kokemuksia?
 
En tiedä noista tapaturmavakuutuksista. Mutta yleisesti radalla tapahtuneet henkilövahingot korvataan liikennevakuutuksesta.
 
Palautellaan... onko henkilökohtaisissa tapaturmavakuutuksissa miten eroja ko. harrastuksen suhteen?
Pitää varmuudenvuoksi päivittää omat vakuutukset ajantasalle, kun kohta jo uskaltaa kallistaa radallakin...

Onko jonkin yhtiön kanssa ollut vaikeuksia saada korvausta radalla tapahtuneen vahingon sattuessa, huhun kuulin, että ei oisi korvattu, mutta en muista mikä yhytiö olisi ollut.

Soittamalla tietenkin selviää, mutta onko oikeita kokemuksia?

Liikennevakuutus korvaa henkilövahingot radalla. Suurin osa yhtiöistä yrittää kiistää liikennevakuutuksen voimassaolon moottoriradalla vetoamalla siihen, että rata on eristetty, mitä se ei todellisuudessa ole.
 
Ellei mennyt ohi jossain vaiheessa niin mitenhän Iffi suhtaantuu kippaukseen radalla pyörän suhteen? Entä ajokamat..
 
Pari vuotta sitten ei IF ainakaan kilvellisenpyörän konttausta radalla korvannut. Näin vakuutusmyyjä mulle sanoi kun kysyin tarjousta.
 
Ellei mennyt ohi jossain vaiheessa niin mitenhän Iffi suhtaantuu kippaukseen radalla pyörän suhteen? Entä ajokamat..

Muistelen IF:n kannan olleen hyvinkin kielteinen rataharjoittelun suhteen. Liikennevakuutus on tietysti normaalisti voimassa, koska sen määrää laki, mutta kaskon osalta kannattaa soittaa suoraan ko. yhtiöön, koska käytännöt tuntuvat muuttuvan vähintään vuosittain. Osa yhtiöistä korvaa ajokamat kotivakuutuksesta, toiset kaskosta ja kolmennat ei maksa mitään muuten kuin oikeudessa riitelemällä. Tämä siis ihan yleisluontoisena ohjeena kaikille vakuutuksia arpoville.

Edit. IF:n moottoripyorävakuutusten hinnoittelu on muutenkin vähintään mielenkiintoista. Toisille pyörille sieltä saa n. 10 000€ maksulapun kun toiset ovat ihan ilmaisia. Sitten jokainen voi arvata mihin kategoriaan kyykyt kuuluu.
 
Arvatenkin viittasit kyykyillä ensimmäiseen hintaan.. mulla inhimillinen hinnoittelu omassa XX:ssä vaikkei bonareita ole vasta kuin 25% niin liikenne + osakasko törmäysturvalla oli jtn pikkasen rapia 700€ koko vuosi, ei seisontoja jne. Jos tuo XX merkintä olisi RR niin mahtaisi olla vakuutukset sitten 4 numeroisia laskujen osalta..

Mutta kiitosta vihjeestä, pitääpä kysyä mitä iffi on mieltä radalla käymisestä niin tietää millä mielin edes ajaa.
 
Tuosta osakaskosta törmäysturvalla olisin kysynyt, tarkoittaako tuo hirven kanssa törmäystä vai jotain muuta? Minulle uusi juttu osakaskon kanssa jos ei ole tuo hirvi.
 
IF:n ehtojen mukaan viime vuonna taisi olla yksi harvoista, joka korvaa kohtuullisella prosentilla (20% omavastuu) ratakaadot. Mutta vakuutuksen hinta mulle yli 2000e/v, niin enpä ottanut.

Tässä ketjussa kerrotut ehdot -> Klik
Onko sen jälkeen muuttunut, niin en tiedä.
 
Muistelen IF:n kannan olleen hyvinkin kielteinen rataharjoittelun suhteen.

Tarkistin asian Ifin kaskovakuutusehdoista (voimassa 1.1.2013) ja siellä kerrotaan näin:

Alueilla, joilla harjoitetaan nopeus- tai ajoharjoittelua tai
muuta siihen rinnastettavaa toimintaa, vahingon sattuessa
omavastuu on kolminkertainen, kuitenkin aina vähintään
20 prosenttia vahingon määrästä. Tämä ei kuitenkaan
koske liikenneopettajan antamaa ajo-oikeuden saamiseen
liittyvää ajokoulutusta.

Eli aika reilusti If korvaa rataharjoittelussa sattuneet vahingot. :thumbup:
 
Vaan saako IF:iltä kilvettömään pyörään liikenne+kasko vakuutusta?
 
Viime syksynä orgin päivillä Kemorassa hitaassa ryhmässä kyljelleen ja TURVA korvasi 50% omavastuulla pärrän vauriot ja veivät 20 pinnaa bonuksista 70-->50

Kun kyselin asiaa niin Kasko korvaa nimenomaan vain tuossa hitaassa ryhmässä mutta EI keskinopeassa eikä nopeassa.

Voisin kyllä väittää, että Turvassa 50% omavastuu on aina ei-ohjatussa rata-ajossa ryhmästä riippumatta. Ei siellä vakuutusehdoissa sentään ryhmäjakoja tehdä. Kilpailu on sitten eri asia.
 
Hannula tähän osaa vastata parhaiten, mutta käsittääkseni orgin hitaassa ryhmässä on useamman yhtiön vakuutukset voimassa. Nämä ovat orgin erikseen neuvottelemia sopimuksia ja nämä koskevat vain MotOrg Ry:n järjestämiä päiviä.
 
Back
Ylös