Keskimutkan vauhtia kannattaa hakea pehmeillä jarruilla. Eli jarruttaa normaalia aiemmin, mutta kevyemmin, että saa ostettua itselleen aikaa mutkan sisäänmenovauhdin arviointiin. Sieltä se keskimutkan vauhtikin sitten löytyy. Vasta kun mutkaan sisäänmenonopeus ja keskimutkan vauhti alkaa olla suht tontilla, kannattaa alkaa kirraamaan jarrumerkkiä. Jos Jarrumerkkiä alkaa kirraamaan ennen kuin mutkanopeus on kunnossa, luo vaan pään sisään paniikin ja homma menee selviytymiseksi oppimisen sijaan.
Hyvä pointti, miettiny että jarrua myöhemmäksi mutta se tosiaan varmaan tekee vaan kovemman paniikkireaktion vauhdin kautta. Eli pehmempää jarrua vaan ennen mutkaa, jos itselleni antaisin ohjeen.
Myös tuon aprilian jarruihin on opettelua, prkl että ne on tehokkaat... Tippuu vauhti ihan liiaksikin tahtomatta, täytyy katupyörästä saada sormet paaaljon pehmeämmiksi.
Toistoja, toistoja ja toistoja. Ja toistot niin, että ajaminen pysyy rentona, elikkäs käännetään se yritys sieltä 100%:sta johonkin lähemmäs 50 pinnaa, että jää kapasiteettia uuden opetteluun. Tuntuu hitaalta, mutta kello tykkää.
Tätä olen ajatustasolla käynyt läpi ja ne 3 pyörään tutustumispäivää koitin pitääki vauhdin sellaisena että ehdin jokseenkin miettimään mitä tein ja mitä teen seuraavaksi. Tuo vauhtikammo antoi tähän mutkissakin kivasti aikaa
Tokikaan en kiellä, etteikö tahtoa välillä löytynyt liikaakin kun vuosien ajopoltteita on edelleenkin varastossa. Täytyy vaan itselle tyypillisesti pureskella asiat kunnolla läpi ennen tekemistä että pysyy fokus sitten tekemisessä.
Highsiderin välttämisessä tärkeintä ei ole se, että osaa ajaa rengasta pidon rajalla vaan se, että ajolinja on semmoinen, että highsiderin syntyminen on melko epätodennäköistä. Jos avauslinja ja kaasunkäyttö on oikea, ei renkaan pidon menettäminen yleensä johda muuhun kuin hienoiseen sladiin. Elikkäs näin:
Eli pidät kaasun kiinni apeksiin asti. Annat mopon kääntyä riittävästi ennen kuin kosket kaasuun. Käytännössä keula osoittaa kaasulle mennessä sellaiseen suuntaan, että keuliminen kesken avauksen ei aiheuta toimenpiteitä ajolinjaan. Kaasu ja kallistuskulma toimivat 1:1. Kun kallistuskulma pienenee, kaasu avautuu lisää. Lisäksi varsinkin hitaissa paikoissa voi liioitellusti työntää mopoa pystyyn käsillä samalla kun avaa kaasun. Ennen varsinaista avausta siinä apeksin paikkeilla kaasua auki sen verran, että ketjut kiristyy. Kaikki palikat kun osuu kohdilleen niin pyörä nousee pystympään koko avauksen ajan ja kaasu aukeaa pehmeällä liikkeellä. Jos pito karkaa, takanen vaan siirtyy siististi vähän sivuun, kaasu pysyy samassa ja kohta rengas onkin ottanut taas mopon nopeuden kiinni ja pito palaa. Sit kun oppii tuon niin voi alkaa varovasti kokeilemaan, että miten sen saa pysymään siellä sladissa lisäämällä varovasti kaasua avauksen pysäyttämisen sijasta.
Hyvä, eli teoriatasolla tää on siis jokseenkin hallussa. Vielä kun sen käytännössä takoo päähän ajaessa. Kaasulle meno tulee varmaan pääosin ihan "ajallaan" siinä tarkkuudessa missä nykytasolla kykenen, jollei myöhässäkin ja varsinainen avaus todella varovasti jos ollenkaan ennen kuin mopon on saanut ohjailtua (liiankin) selvästi pystyyn. Suurin treeni on varmaan noissa ajolinjojen fiksaamisissa ja ennenkaikkea vakioimisessa.
Edit. Eturenkaan pidon kanssa: Jos se rengas ei tee mitään omituista jarruissa niin ei olla lähelläkään pidon rajaa. Sit kun se alkaa tärräämään käsille niin tietää, ettei enää kannata kirrata. Toki jarrun kanssa sama kuin kaasulla, pyörän kallistus ja jarru toimii about 1:1 ja pehmeät liikkeet mutkaan sisäänmenossa on tärkeitä. Jarrun voi aloittaa rajustikin, mutta muuten jarrupaineen muutos jarrutuksen aikana tulisi olla pehmeä. Keskarissa varsinkin näkee tosi paljon sitä, että jarrutetaan suoralla eniten täysiä ja samaan aikaan mutkaan sisäänkääntämisen kanssa päästetään jarru kerralla ylös. Huomattavasti turvallisempaa on tehdä tuo pehmeästi niin alusta ei pääse tekemään äkkinäisiä liikkeitä.
Tuossahan oli keulan rebound täysillä, edelliselle omistajalle huomattavasti kevyempänä ei ole jäykkien (mulle sopivien) jousten takia ollut ilmeisesti ongelma kun on kovaa ajanut. Mutta itsellä keula pakkas ihan körötellessä kasaan ja muutama etupyörän luisto tuli koettuakkin ennen kuin tajusin mitenpäin osat keulassa oli kun öljyjä vaihtelin.
Se ei tuntunut kyllä mitenkään pahalta, pyörää pystyyn ja matka jatkuu varoen sekä ihmetellen että kuinka se noin. Siitä se epäilys keulan pitoon varmaan eniten peräisin on. Keulan pitoon luotan silti huomattavasti enemmän kuin takaseen. Apeksiiin/keskimutkaan jarruttaminen mulla tulee ihan aika luonnostaan historiasta ja faktasta että katupyörä jolla aikoinaan ratailin ja jolla otin taas ensimaut ratailuun, tahtoo pompauttaa keulan ylös kun jarrusta päästää. Joten sillä tuli sidottua keulaa luonnollisesti kasaan todella syvään, vaikkei toki kovaa.
Tähän on oppimista kuitenkin tiedossa tuon ratavespan kanssa kuten jo sanoinkin.
Suosittelen vahvasti kurssia, niillä saa rahalleen vastinetta. Mun mielestä yksi päivä esim. tuota KVR:ää antaa enempi eväitä kuin koko kesä omatoimista tahkoamista.
Näin olen ymmärtänyt ja siksi rahat laitoin jäsenyyteen sekä koulutuspäivään, ehkä vielä toiseenkin. Vielä kun on helppo korjata kaikkea typerää mitä huomaan itsekin ja kaikkea mitä en huomaa. Jos jotain hyvää on ikä tuonut mukanaan, niin sen että mulle ei ole mikään ongelma myöntää kädettömyyteni ja että ehkä joskus tarvii vähän apua eikä ole välttämättä fiksua oppia kaikkea kovan kautta
Hämmentävää olla toisaalta boomeri ja toisaalta milleniaali ja toisaalta.... Pitäiskö vaan tahkota uppiniskaisesti väkisin syyttäen muita ongelmista, myydä kaikki ja ostaa rahalla vihreää teetä teeskennellen hyvää ihmistä vai nauttia elämästä miten sen parhaimmaksi näkee
Edit 2. Milläkö siitä kaatopeikosta pääsee yli? 1) Ymmärtää miksi kaatui. 2) Ajamalla. Ainakin mulla tuppaa menemään sen kauemmin kaatopeikon ravisteluun mitä kovempaa ukkoon sattuu. Jos selviää pölyt pyyhkimällä niin kaatopeikko on kadonnu seuraavaan kierrokseen mennessä. Teho-osastolta vaati vissiin puolisen kautta tai kauden aktiivista ajamista, että kaatopeikko oli karisteltu. Toki tääkin on semmonen asia, että mitä useampi kaato on alla, sen vähemmän ne hetkauttaa. En silti suosittele tuota kaatuilua reenaamaan isoilla pyörillä. Joku minisupermoto tai supermoto on sit siihen hommaan ihan loistava peli.
1) Tämän oon ymmärtäny ja parinkin kanssa aikinaan samassa paikoissa kaataneen rataharrastajan syistä jutelleena. Olisi varmasti aikanaan tehny todella hyvää mennä takaisin radalle ASAP, mutta mopon kursimisessa kesti ja ei tullut mentyä ennen kuin nyt.
Silloin ei ollut kyllä ajamisessa lähinnä muuta kuin nuoren testoa ja vauhdinnälkää, sekä lähes loputon luottamus renkaisiin
No kyllä niitä linjoja ja perusteita tuli .orgin koulutuksesta silloin haettua, mutta teoriapohjaa tekemiselle ei varsinaisesti ollut ja kiire oli olla nopea.... Nyt on fokus muualla, terveyspalveluita rasittamatta hapsutakki pois, noin tiivistäen.
2)Ajamaan tulen, paljon. Siihen on tahtoa muutenkin kun päässyt taas tämän lajin homman makuun ja 3 vuotta saanut töissä painaa liiaksikin
Ja onhan tuolla varikolla edelleen todella mahtava henki ja meininki ratapäivillä. Mieluummin mä sinne pääosin lähen kuin jokilaivalle tai taimaaseen.
Mielikuvaharjoitukset ovat hyvä apu rata-ajan ulkopuolella.
