• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Bazzazz traction control

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja jules
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Vähän sellainen fiilis jäi yhden kauden ajeluista tuon kanssa, ettei siitä mitään idioottisuojaa saa. Mutta en mä sen kanssa ihan hirveesti tehnyt töitäkään. Lähinnä säädöt oli ulkomuistista 90-100% pois kokonaan. 80-90% vähän pois. 1. vaihteella melkein pois. Sitten fiiliksen mukaan sillä erillisellä säädöllä vähensin tai lisäsi. Kuivalla tuli muistaakseni ajettua -2 asetuksella loppu kaudesta. Sateella taisi olla +2. On mulla se merkkivalokin josta jotain voi päätellä, mutta säätö perustu paljon siihen, kun kaverit sanoi että pätkii ihan liikaa ulostuloissa. Eli ihan pro meininkin :p

Mutta jännäkakka-tilanteita ei kuitenkaan syntyny vaikka avas vähän reippaammalla kädellä? Että ilmeisesti jotain hyötyä oli olevinaan?
 
Mutta jännäkakka-tilanteita ei kuitenkaan syntyny vaikka avas vähän reippaammalla kädellä? Että ilmeisesti jotain hyötyä oli olevinaan?

Kyllä varmaan niitäkin saa syntymään. Minusta muuttuijia on vaan liikaa tämän järjestelmän logiikalle, että siitä hirveän hyvän saisi vrt. vaikka Bemarin järjestelmä. Mutta hyvin säädettynä uskon kyllä, että saa siitä apuja ja ehkä jonkun kaadonkin pelastaa. Voihan se olla, että on minutkin jo pelastanut, mutta en vaan ole sitä tiedostanut. Omaan pyörään tuli kerralla niin monta muutosta ettei osaa sanoa miten mikäkin asioihin vaikutti.
 
Jospa tässä vois kysästä eritapaisesta elektroniikkavempeleestä joka auttaa asioita, eli Dynojetin Quickshifter. Ostelin tossa loppusyksystä kawasakin ZX-6R:n ja siinä oli tämmöne quickshifteri asennettuna, se on tosin tuota "pull" tyyppiä oleva, eli kun vaihtaa vaihteita alaspäin niin se tekee temppunsa. Mietin vaan, että onko tuota quickshifteriä kuinka tarkoitettu toimimaan alaspäin vaihdettaessa. Kun sen alk. peräinen tarkoitushan on, että voi ylöspäin vaihtaa hana täysillä. Ettei nyt tulis tuota vaihteistoa hajotettua niin ainahan tuon vaihdekaavion voi vaihtaa toisinpäin niin sitten toimisi quickshifteri "niin kuin suunniteltukin".

-maz
 
Ei toimi alaspäin vaihdossa ja noita antureita on tarkoituksella push ja pull-mallisia. Toinen on tarkoitettu toimimaan normaalin ja toinen käännetyn kaavion kanssa. Pyörämalleissa voi olla eroja kumpi anturi toimii kumman kaavion kanssa. Jos et halua kääntää kaavioita, voisin tod. näk. vaihtaa päikseen push-anturin tuohon sun pull-anturiin.
 
Kyllä varmaan niitäkin saa syntymään. Minusta muuttuijia on vaan liikaa tämän järjestelmän logiikalle, että siitä hirveän hyvän saisi vrt. vaikka Bemarin järjestelmä.

Minusta luistonestot, jotka eivät käytä hyväksi kallistus- ja kiihtyvyysantureita, renkaiden nopeustietoja ja ecun dataa (tps, kiekat, vaihde jne.), ovat jossain määrin puutteellisia, koska tilanne eri nopeuksilla, moottorin kierrosluvuilla, vaihteilla ja kallistuksilla vaatii erilaista luistonkontrollointia. Ja sitten tilanne taas muuttuu, kun vaihdetaan vaikka välityksiä ja/tai rengaskokoja, jotka tulisi huomioida.

Tietynlaisena turvaverkkona yksinkertaisempikin systeemi varmasti toimii (estää suurimmat "ylilyönnit" esim. avauksissa), mutta jos aletaan hakea todellisia luistoeston hyötyjä nopeuden kannalta niin pakko on olla monipuolisempaa dataa käytettävissä. Toki tuossa vaiheessa aletaan olla jo aika korkealla tasolla, joten onko siitä sitten perusratailijalle hyötyä...

MotoGP:ssäkin luistonesto ei tuo suurta hyötyä yhdellä (aika-ajo)kierroksella (riippuu toki hieman kuskista), mutta kisamatkalla se pääsääntöisesti säästää rengasta ja auttaa polttoaineen kulutuksen kontrolloinnissa.
 
Jospa tässä vois kysästä eritapaisesta elektroniikkavempeleestä joka auttaa asioita, eli Dynojetin Quickshifter. Ostelin tossa loppusyksystä kawasakin ZX-6R:n ja siinä oli tämmöne quickshifteri asennettuna, se on tosin tuota "pull" tyyppiä oleva, eli kun vaihtaa vaihteita alaspäin niin se tekee temppunsa. Mietin vaan, että onko tuota quickshifteriä kuinka tarkoitettu toimimaan alaspäin vaihdettaessa. Kun sen alk. peräinen tarkoitushan on, että voi ylöspäin vaihtaa hana täysillä. Ettei nyt tulis tuota vaihteistoa hajotettua niin ainahan tuon vaihdekaavion voi vaihtaa toisinpäin niin sitten toimisi quickshifteri "niin kuin suunniteltukin".
Onks myyjä kääntäny vaihdekaavion normaaliksi ennen myyntiä?
Vai ooksä itse kääntäny vaihdekaavion normaaliks ostamisen jälkeen?

Sen takia tos on pull-anturi koska siin on ollu käännetty kaavio käytössä sillon ku siihen on sifteri hankittu.
Ja noin ylipäätään, käännetty kaavio on paljon järkevämpi käytön kannalta. Ts esim sillon ku sä kiihdytät, niin on paljon luonnollisempaa painaa (kuin nostaa) jalalla isompi vaihde.
 
Kävin eilen tallilla ottamassa pari screenshottia alemmilta ja ylemmiltä kierrosalueilta:
GSRX1000_07_present_1.JPGGSRX1000_07_present_2.JPG

Itse oon kuullu (mulla ei oo sitä valoa näyttämässä milloin TC on toiminnassa) Palmasin mutkan jälkeisessä avauksessa paukuttelua ja katsomon suoralla sytytyksen katkomista on muilta kuultujen versioiden mukaan ollut aina jarrumerkkiin asti eli koko suoran ajan. Tällöin uskon, että mulla on ollu toi vähän herkemmällä kuin 0-asennossa. Lipsumista ei oo esiintynyt.

Pyöränä siis -07 GSXR 1000cc reilulla ratavarustelulla ja ratarenkailla+lämppärit. Kierrosajat on parhaimmillaan ollu jotain 1:29:XX luokkaa Alastarolla.

Olisi mukava kuulla muiden kommentteja noista säädöistä, jotka edellinen omistaja on laittanut tohon. Jos joltain löytyy vertailun vuoksi vastaavia karttoja niin otan niitä mielellään vastaan.
 
Itse itselleni (osittain) vastaten. Löysin mielenkiintoisen artikkelin englanniksi:

http://www.armyofdarkness.com/index.php/2010-rrw/1-bazzaz-performance-traction-control

Tässä lainaus TC:n säätämisestä:

“Imagine where the engine and throttle will be at each part of the turn. You want more TC at full lean when you have high torque and low grip. So, wherever you have low RPM and medium throttle, put in more TC. Then fade the numbers out as the RPM and throttle position rise, as that is when you will have the weight back up onto the meat of the tire. When you get it right it is really something special but be careful as one of our guys high-sided himself to the moon even with the TC.”
(Andrew Trevitt: Sport Rider fame)

Eli pitää kaivaa omista muistiinpanoista vähän millä vaihteella menee mihinkin mutkaan ja miettiä millä kierrosalueella on avauksessa ja millainen vääntöalue silloin on. Uskon, että toi oma kartta menee jonkun verran uusiksi.
 
Mitä mä just sanoin.....
 
Mitä mä just sanoin.....

Haha, välillä mun on keksittävä pyörä uudelleen, mut joo, olit oikeessa:p. Ja pitänee ehkä tosissaan pohtia tota RaceDACiakin uudestaan. Eli niin kuin sanoit niin se vois olla hyvä kombo Bazzazin kanssa.
 
Tässä kun aloin samantien miettimään, niin osaatko scuuba sanoa mitä kaikkea tietoa tuolla RaceDACilla saisi luettua bazzaazista vai onnistuuko se suoraan bazzaazin johdoista? Ainakin kaasun asento, kierrosluvut, vaihdetieto ja ehkä se, milloin tuo bazzaaz on toiminnassa? Kuinka helppoa tuon racedacin kytkentä tohon bazzaaziin olisi kun mulla ei oo mitään hajua prätkän sähkötöistä.
 
No mut jos positiivisesti ajatellaan, niin ainakin tuo pohdinta näyttää jotain eteenpäin vievää tulosta tuottavan.
Tässä kun aloin samantien miettimään, niin osaatko scuuba sanoa mitä kaikkea tietoa tuolla RaceDACilla saisi luettua bazzaazista vai onnistuuko se suoraan bazzaazin johdoista? Ainakin kaasun asento, kierrosluvut, vaihdetieto ja ehkä se, milloin tuo bazzaaz on toiminnassa? Kuinka helppoa tuon racedacin kytkentä tohon bazzaaziin olisi kun mulla ei oo mitään hajua prätkän sähkötöistä.
Ei toi racedakin kytkeminen vaadi mitään erikoisosaamista tai erikoistyökaluja. Mutta sen se tosiaan vaatii että osaa etsiä sopivan johdon mistä sitten ne signaalit ottaa. Eli kuka tahansa joka osaa kattoo mopon sähkökaavioo tai mitata yleismittarilla piuhoja, osaa ton racedakin asentaa.

Kaasunasento otetaan samasta piuhasta mistä bazzazkin sen ottaa.
Kierrosluku joko samasta piuhasta. Tosin se varmaankin otetaan kampi tai nokkasensorilta bazzazille, joten tarvii (racedac)vr-adapterin siihen väliin.
Tai jos kierrosluvun saa suoraan eculta (eli eculta menee piuha kierroslukumittariin), niin sit ei tarvi vr-adapteria.
Vaihdetieto vaihdesensorilta. Tai sit sen joutuu laskemaan nopeus ja rpm tiedon perusteella.
Bazzazin aktiviteetin saat siitä bazzazin valon piuhasta. Tai jos on liitin mutta ei valoa, niin siitä liittimeltä. Tai jos ei oo liitintäkää, mutta bazzaz tukee sitä valoa, niin siltä pääliittimeltä. Vanha bazzazin malli taasen ei tue valoa ollenkaan, niin sitä toimintaa ei voi suoraan saada.

Ja tosiaan eihän se rdacin käyttö siihen bazzazin säätämiseen lopu. Vaan sen jälkeen sä huomaat kuin paljo hyötyä siitä on muutenkin.
 
Viimeksi muokattu:
No nyt on pyörä tallissa josta löytyy Bazzazin boksi. En vain saa kirveelläkään yhteyttä koneellani siihen että saisin laitettua luistoneston edes päälle, edellinen omistaja kun ei sitä ole käyttänyt.

Latasin softan ja ajurit Bazzazin sivuilta, kokeilin niin Windows 7:lla ja Vistalla, parilla eri piuhallakin koitin eikä sitten millään löydä ko. laitosta. Shifteri kyllä toimii ja boksiin syttyy "Diag." ledi kun laittaa USB kaapelin kiinni. Mutta kun softan käynnistää se vain sanoo "communicating with device... please wait" ja vaikka odottelet vartin niin ei tapahdu mitään.

Onko muilla ollut minkälaisia ongelmia tuon yhdistämisen kanssa?
 
Kokeiles muuttaa tietokoneen merkistö ja kieli ameriikan englannille :thumbup:
 
Back
Ylös