• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Fireblade

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja dreamer
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kävin koeajamassa tuota 1000rr:ää, taittuu kyllä eleettömästi kaarteisiin, vääntö on tonniseksi jopa ohut? Mutta ylhäältä lähtee.
Aika mielenkiintoista kun moni on juuri hehkuttanut keskialueen tehoa ja vääntöä, sekä testeissä on pärjännyt mm. roll-oneissa ja dynokäppyröissäkin Bleidin teho- ja vääntökäyrät näyttää olevan todella vahvoilla muihin tonnisiin.

baaa.gif
 
Kävin koeajamassa tuota 1000rr:ää, taittuu kyllä eleettömästi kaarteisiin, vääntö on tonniseksi jopa ohut? Mutta ylhäältä lähtee.
Noissa tonnisissa ehkä aavistuksen hämää sekin että yläkierroksilla tehoa on suht rajusti, siksi keskialue saattaa tuntua jopa hiukan vaisulle vaikka ei sitä olisikaan.
Myös pitkät välitykset varmasti tekevät osansa, ainakin nakupyörän tiuhempiin välityksiin tottuneelle.
 
tai sitten vika on siinä, että speed triplessä vaan on enemmän vääntöä alhaalla..
biggrin.gif

joo noinhan toi öljy mitataan, mutta sanooka manuaali, että mitataan pystyssä? mittatikku kastamalla, vai ruuvaamalla pohjaan.?

koko mittatikku viritys on aivan hanurista. Esim nyt voi vaan arvata, että jos blade vie kunnolla öljyä, niin ihmiset ajelee sillä hondalle yleisesti käyvällä tavalla, eli en katso öljyjä koskaan. sitten kun pari konetta leipoo, niin kauhee haloo foorumeilla ja itku poru ja parku, että honda ei kestä.
 
Ruuvataan ulos, kuivataan, dipataan ruuvaamatta takas kiinni. Pyörä pystyssä.

Noin tossa voi tosiaan käydä
sad_orig.gif
Itse onneksi huomasin ajoissa.
 
Meikäläisen uusi blade tykkää öljystä myös ihan mukavasti. Ennen tonnia huoltoa en huomannut mitään, eivätkä huollossakaan huomauttaneet öljyn puutetta. Tonnin huollossa laitettiin synteettistä ölppää, mahtaisiko olla että tuolla on vaikutusta? Ajattelin koettaa seuraavaksi semisynteettistä josko sillä olisi vaikutusta asiaan.

Soitin myyjäliikkeeseen ja tonnin huollon tehneeseen liikkeeseen eivätkä kummassakaan olleet kuulleet ongelmasta aiemmin. Myyjäliikkeen huoltosetä sentään sanoi ettei tuon ihan normaalia pitäisi olla ja lupasi ottaa asiasta selvää. Pitää siis soitella ensi viikolla asian tiimoilta lisää.
 
En ite kyllä koskis yli 30tkm ajettuihin. Kavereilla koneet täysin palasina ollu jo siinä vaiheessa. Mutta tuohon taas vaikuttanu paljon nuo keulimiset rajotinta vasten mikä vaikuttaa tuohon moottorin öljyn saantiin.
033102beer_1_prv.gif

Luulisi että menee tuosta jonkin verran ainakin pidemmälle normi ajossa, paha arvioida kun ei tiedä mikä on kenenkin "normiajoa".  
biggrin.gif
Kertokaaha kehä ketut ketkä on ajanu ihmisiks et miten kestää?  
nixweiss.gif
Onpa jännää puhetta. Litrainen kone, vaikka korkealta kiertääkin, kyllä kestää käyttöä. Koneen kuin koneen kyllä saa "palasiksi" jos ei sitä osaa oikein kohdella.

Minulla oli 96 tuhatta rullattu tuhatkuutioinen FZR ja nyt on 85 tuhatta rullattu -92 Fireblade, 85 tonnia pärähti eilen rikki. Mitään koneongelmia ei ole ollut. Ajattelin Bladella rullata vielä piiiiiitkän tovin, kunnes on varaa ostaa kaupasta uutukainen. Toivottavasti siihen mennessä taas rakennetaan 900-mallisia.
 
Yks kyssäri. Sanokaapas mistä tiedän onko pyörässäni Akrapovic:n koko putki vai pelkkä slipari kun ei ostohetkellä tullut ajatelleeksi että se saattaisi periaateessa olla koko putkikin vaihdettu?

Eli miten vakioputki ja tehari eroaa ulkoisesti? Onko akrassa jotain logoja jo putkien alkupäässä mistä tunnistaisi tehoputken? Asialla ei muuten niin väliä mutta kun pitäisi laittaa pyörä myyntiin niin olisi hyvä osata kertoa pyörästä tarkat speksit. Kiitos etukäteen tietäjälle.
 
Jos siellä aivan pakoaukkojen luona sarjojen alussa ei ole jousia näkyvissä niin siinä ei ole ainakaan Akran alkupää.
 
Yks kyssäri. Sanokaapas mistä tiedän onko pyörässäni Akrapovic:n koko putki vai pelkkä slipari kun ei ostohetkellä tullut ajatelleeksi että se saattaisi periaateessa olla koko putkikin vaihdettu?

Eli miten vakioputki ja tehari eroaa ulkoisesti? Onko akrassa jotain logoja jo putkien alkupäässä mistä tunnistaisi tehoputken? Asialla ei muuten niin väliä mutta kun pitäisi laittaa pyörä myyntiin niin olisi hyvä osata kertoa pyörästä tarkat speksit. Kiitos etukäteen tietäjälle.
Jos on pelkkä slipari niin se on kiinni putkessa kolmella pultilla. Putkessa myös ennen vaimentajaa iso rosterinen kartio.
Jos vaimennin on jousilla kiinni kiinni putkessa niin ainakin joku osa on vaihdettu putkesta.
Siellä koneen allahan on läppäsäädin joka erottaa alkukäyrät loppuputkesta, en tiedä onko saanut putkea siitä taaksepäin?
 
Mitäs muut on tykänneet radalla pyörästä?
no wp:n alustalla se on jopa melkeen ajettava vaikka kääntyvyys on ihan perseestä.
luistokytkin parantaa ajoa viä hiukan itsellä ainakin.

mutta ei tollasella junalla oo kiva ajaa radalla, joten oma on ainakin myynnissä ja joku paremmin hommaan soveltuva tulee tilalle.
Nähtävästi et ole perehtynyt/hukannut aikaa riittävästi alustan säätämiseen, sillä vakio korkeuksilla toi blade on varsin jäykkä mutta säädettynä mielestäni hyvinkin ajettava.

Kilpurini (WP alustalla) takaiskari taisi olla 20mm vakiota pidemmäksi säädettynä, ajo-ominaisuuksien silti kärsimättä.
Jo pienet korottamiset huomaa ajossa mutta mielestäni hyvä tuli vasta huomattavilla muutoksilla.

Kun säädätte, niin säätäkää vain yhtä asiaa kerrallaan.
 
Kävin koeajamassa tuota 1000rr:ää, taittuu kyllä eleettömästi kaarteisiin, vääntö on tonniseksi jopa ohut? Mutta ylhäältä lähtee.
Noissa tonnisissa ehkä aavistuksen hämää sekin että yläkierroksilla tehoa on suht rajusti, siksi keskialue saattaa tuntua jopa hiukan vaisulle vaikka ei sitä olisikaan.
Myös pitkät välitykset varmasti tekevät osansa, ainakin nakupyörän tiuhempiin välityksiin tottuneelle.
Tuo on juri se ero mika on V2 ja R4 koneissa. Toisessa tuntuu olevan vaantoa ja toisessa on tehoa.
 
Onko kellään ylimääräisiä mainostarroja 05 repsoliin? Tietääkö kukaan paljon tommoset kustantaa?
Bike worldissä kävin jonottomassa mut ei hermot kestäntyt jonottelua...
 
No nyt käytin hontaa 24tkm huollossa ja yllätys yllätys... ei ollu mitään vikaa.
smile_org.gif
No huoltokaan ei ollut kallis ku 200 ekee. Suosittelen kyllä muillekkin tota mc-racing Elon Penttiä. Homma toimii ja Pentti osaa hommansa hyvin ja juttuakin kyl lentää...
 
Kuuluiko venttiilinvälysten tarkistuskin huoltoon? Jos näin, niin täytyypä pistää huollon nimi korvan taakse. Ei ehkä sittenkään kannata alkaa itse tekemään tuota venttiilintarkistushuoltoa, vaikka niin meinasin, kun sain 36tkm huollosta yli 700e laskun (tosin vaihdettiin myös ohjauslaakeri ja ketjut+rattaat).
 
Heh. Vähintäänkin mielenkiintoista tää Brandtin huoltopolitiikka. Kuukauden vanha firebladeen aiotaan oikeasti tehdä iso moottoriremppa sen sijaan, että moottori tai pyörä vaihdettaisiin kokonaisuudessaan uuteen. Noh, ei kai siinä mitään, jos rahaa löytyy?

Miten paljon 08 Blade on muuttunut 07:n moposta? Ovatko muutokset niiiiin SUURIA, että voitaisiin puhua lastentaudeista eli uuden mallin ennalta arvaamattomista ongelmista? Osanottoni, jos mopon rempan ajalle et saa ajoon muuta peliä.
sad_orig.gif
 
Heh. Vähintäänkin mielenkiintoista tää Brandtin huoltopolitiikka. Kuukauden vanha firebladeen aiotaan oikeasti tehdä iso moottoriremppa sen sijaan, että moottori tai pyörä vaihdettaisiin kokonaisuudessaan uuteen. Noh, ei kai siinä mitään, jos rahaa löytyy?
nixweiss.gif
Toi öljynkulutus pistää kyllä hatuttamaan. Meikäläisenkin mopo on alkanut sitä imuroimaan, tosin onneksi vain n. ½l/5000km. Pitää alkaa seuraamaan tarkemmin.

Mietityttää vaan toi öljyn tarkistaminen. Jos kattoo n. 4-5min seisseestiä pyörästä, niin öljyä on ihan sopivasti (rajojen välissä) mut jos katsoo 2 min. kohdalla, niin tikku ei edes kastu... Todella hämäävä systeemi.
 
Kuuluiko venttiilinvälysten tarkistuskin huoltoon? Jos näin, niin täytyypä pistää huollon nimi korvan taakse. Ei ehkä sittenkään kannata alkaa itse tekemään tuota venttiilintarkistushuoltoa, vaikka niin meinasin, kun sain 36tkm huollosta yli 700e laskun (tosin vaihdettiin myös ohjauslaakeri ja ketjut+rattaat).
Juu venttiilienvälykset tarkistettiin, ei tarvinnut säätää. Tulpat tarkastettiin, ei vaihtoa koska iridiumit. Jäähdytinnesteiden vaihto. + ym.ym. tarkastusta.

Itse olen huollattanut kaikki isot huollot Elolla ja voin kyllä suositella kaikille, niin hinnan kuin laadunkin suhteen.
 
Kannattaa melkeen kattoa se öljynkulutus kun kilsoja on sen +10tkm ja paikat on sopeutuneet.

Liekö sisäänajossa sitten suurta merkitystä miten tuo vie öljyä kun ei se kaikilla vie sitä.
VM yhden autopuolen jutun mukaan männänrenkaat sopeutuu parhaiten/tiivimmiin kun käytetään heti alusta kunnon sylinteripaineita, eli hetkellisesti kuormitetaan kunnolla pataa koko kierrosalueella ja jäähdytetään välillä.
 
Back
Ylös