Osto aikeita cebarista. Eli 1000cc vuosimalli -06 -10 hakusessa, eli ei niitä uusimpia pelejä, mutta tarkoitus ei olekkaan sijoittaa mitään suurta summaa pyörään. Vuosimalli -08 eteenpäin on näköjään päivitys tapahtunut ulkoinen ja varmastikkin myös sisäinen. Mitkä on suurimmat erot vanhemman ja uudemman välillä. Lähinnä kaipaan kommentteja omistajilta jotka ovat omistaneet kummatkin kamppeet. En nyt kahlannut koko triidiä läpi, ja sieltä kenties saanut tietoa asiasta, joten kysyn näin suoraan. Kiitos jos tähän kommentteja saan!
-T
Mulla on ollut -05, -07, -10 ja -12 mallin tonniset bladet.
04-05(SC57) edustaa sitä ekan polven tonnista, asiallisia laitteita eikä ainakaan omassa ollut koskaan mitään ongelmia.
06-07 on sitten tosta päivitetty versio, nopeasti katsoen hyvin saman näköinen, mutta kaikkiaan pyörissä oli yllättävän paljon eroa. Katteiden osalta paljon linjakkaampi noin ulkonäössä ja tekknisesti muistaakseni ainakin nokat oli koneessa eri kuin vanhemmassa, etujarrut muuttui kans ainakin levyjen osalta. Edelleen mielestäni yksi tyylikkäimpiä bladen malleja ever
2008 tuli sitten kokonaan uusiksi tehty laite(SC59). Runkoa myöden kokonaan uusiksi ja ihan eri pyörä kuin edelliset. Ekoissa versioissa oli vähän sitä mäntä/rengas ongelmaa ja tän mukana öljynkulutusta... Tollasessa -10 mallissa mikä mulla oli, oli ainakin kaikki lastentaudit korjattu. Nää on kyllä hemmetin kivoja ja kevyitä pyöriä ajaa, pyöränä tää on paljon ahtaampi kuin noi edelliset korit, jos sattuu olee isokokoinen kaveri. Tämmönen 182cm/90kg toki mahtui helposti tohon.
2012 tuli sitten samasta mallista "facelift" versio. Taas ulkonäöllisesti nopealla katselulla aika saman oloinen, mutta muodot tuli paljon kulmikkaammiksi. Uutta nopeasti muistellen katteiden lisäksi valot, mittaristo, vanteet ja isoimpana uusi alusta(eteen big piston keula ja myös takaiskari uusiksi).
Jos nyt olisin tollasta kyykkyä sopubudjetilla vaille, niin ostaisin tollasen 06-07 mallin, jos taas olis laittamassa hitusen lisää, niin ettisin tollasen -12 mallista eteenpäin. Mulla ei ollut noista yhdenkään kanssa koskaan mitään ongelmia. Hajuttomia ja mauttomiahan noi toisten mielestä on, mutta kyllä niissä voimaa silti riittää aivan varmasti kovemmallekin ukolle.
Vanhan sanonnan mukaan: Osta Honda ja aja koko kesä
