Sairaalasta sain mukaani pyörän vasemmasta sivulaukusta lentäneen kassin, jonka sisällä oli kasa muovin ja alumiininkappaleita. Se kasa oli aiemmin ollut läppärini Se oli murskautunut täysin auton törmäyksestä. Kotona tuijotin kasaa ja yritin ajatella, että mitäs jos siinä oli ollut ihmisen jalka. Yrityksestä huolimatta en pystynyt ajattelemaan. Enkä pysty vieläkään.
Sunnuntaipäivä meni nukkuessa. Mikään ei tuntunut miltään. Turta olo. Täydellisen turta olo. Jotenkin tuntui siltä , että pahin oli takanapäin. Erehdyin, sillä maanantaina olo muuttui niin kauheaksi, että pahin krapulakin on sen rinnalla pelkkää euforiaa. Töissä oleminen oli pelkkää tuijottamista ja kävelyä edestakaisin. Sama filmi , joka alkoi hetkestä sekuntia ennen törmäystä ja päättyi sekuntia törmäyksen jälkeen pyöri silmissä tunnista toiseen. Miksi minä en kuollut ? Miksi minä jäin henkiin ? Miksi en loukkaantunut vakavasti tai kuollut, niin kuin uutiset kertoivat ? Ahdistavaa.
Kavereiden sinänsä hyvää tarkoittavat arviot hyvästä onnestani, ja siitä kuinka muuan tuttunsa mursi lonkkansa ja kävelee nyt proteesilla, kun oli vastaavassa tilanteessa, eivät juuri lohduttaneet.
Soitin Alavuden terveyskeskukseen ja yritin tilata aikaa: ” Onko sulla kovia kipuja ? ” , ” Onko jokin ruumiillinen vamma pahentunut sitten onnettomuuden ? ” Kysyttiin . Vastasin, että ei oikeastaan. ”Noo ee-ei meillä nyt taida tänään olla aikoja ” vastasi hoitaja. Kiitin ja suljin puhelimen huokaisten. Lopulta pääsin työterveyshoitajan puheille. Hänen psykologian osaamisensa rajoittui siihen, että hän hyvin empaattisesti kauhisteli tapahtunutta, ja kehui hyvää onneani. Kiitos.
Ensimmäinen ihminen, joka oli jyvällä asiasta, ja osasi auttaa, oli S-moton kriisi-puhelinpalvelun ihminen ( Nimitys on väärä , sorry) Nimeään en muista, mutta psykologi hän oli ja vastasi puhelimeen lomaltaan, illalla. Kuka tai mikä palvelun on järjestänyt, en tiedä, mutta palvelu on hyvin arvokasta ja tarpeellista, ja ilmeisesti vielä vapaaehtoistyötä, mikä nostaa sen arvoa entisestään. Kiitän nöyrästi saamastani palvelusta, jota kansanterveystyö ei pystynyt tarjoamaan. –Ei, kun on kesäloma-aika.
Miksi tällainen pitkä tarina, joka on vielä tökerösti kirjoitettu. -
En suoraan sanoen tiedä.
karikoo