• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Markon -81 FLAT TRACKER Suzuki

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Marko_k
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Pitää muistaa myös pyhittää lepopäivä!
Tallissa..

Projekti etenee hitaasti, mutta hitaasti. Hieman tuli otettua takapakkiakin, nimittäin ensimmäinen peräkateproto sai loppusijoituspaikan roskapöntöstä. Ongelmaksi koitui katteen helmat. Suoraan rungon päälle kuiduttaessa muoto mukailisi muuten hienosti runkoputkia, mutta iskarien kohdalta swingiristeykseen menevä putki lähteekin hieman viistosti ulospäin, jolloin se loi ikävän kuprun. Eikä siis myöskään läpäissyt laatuseulaa.

Hitsasin runkoon 0,7mm pellistä apusuikaleet, joilla sulautan tuon kuprun mahdollisimman jouhevasti, sekä saan tasaisen suorat helmat. Uretaanimuotti täytyi myös tehdä uudestaan, mutta mikäs tässä harjoitellessa.

afpfGAA.jpg


Taas huolellinen teippaus ja uusi yritys, joka onnistuikin ihan hyvin. Kittailen tuon uuden kuitumallin siistiksi, ja käytän sitä muottina varsinaisen tuotteen tekoon. En kuitenkaan tee ns. negatiivista muottia, vaan kuidutan tuon muotin päälle. Näin saan hieman pelivaraa rungon ja katteen välille, eikä pintapuoli vaadi kuin hionnan ja seitinohuen kittauksen. En näe näin yksinkertaisilla muodoilla hyötyä negatiivimuotista työmäärään nähden.

ejEMUZr.jpg


QCZVYz7.jpg


Tässä muotti vielä viimeistelemättä, ja tietenkin ylikokoisena. Virallinen kate leikellään sitten viimeisiin muotoihin. Helmat trimmaan niin, että peittävät juuri rungon vaakaputket, sekä takaluupin sivusta katsottuna.

Jatketaan harjoituksia!
 
Ei mitään uutta, mutta muutama kuva kuitenkin uuden perän vaiheista. Foorumikollegalta opittu konsti käyttää muotin suojauksessa alumiiniteippiä, jota löytyikin sopivasti ilmastointiremontin jäljiltä. Tuo asettuu todella hyvin kaareviinkin muotoihin, mutta hartsi puree mielestäni tiukemmin verrattuna tavalliseen pakkausteippiin. Välivahan kanssa oltava huolellinen.

Eli tässä teipattu edellinen kuidutus muotiksi.

dZZJFvG.jpg


Kuusi kerrosta kuitua ja irroitettuna muotista.

5jg5FlH.jpg


OvGknpB.jpg


yAf8mgi.jpg


Karkeat muodot alkaa löytyä.

Kiinnityksiä sekä istuinta ruvettava myös hiljalleen suunnittelemaan. Yhdistän näillä näkymin peräkatteen ja istuimen kiinnitykset niin, että kiinnittyvät ja irtoavat yhdessä samoista pisteistä. Näkyviin ne eivät tietenkään jää.
 
Viimeksi muokattu:
Peräkatteen kiinnitystä varten tein lattaraudasta muutamat tuet. Tukevoittavat varsinaista istuinosaa, ja rei'istä kiinnittyy sekä kate, että istuin. Takimmaiseen tulee myös tuleva sisälokasuoja kiinni. Kiinnityksen toteutan laminoimalla istuimen pohjaan kierretangon pätkät, jotka kulkevat peräkatteen läpi, ja muttereilla kiinni lattojen alta. Peräkate tavallaan vaan puristuu istuimen ja runkolattojen väliin. Kumityynyt väleihin vaimentamaan värinöitä, sekä suojaamaan hankaukselta. Ei mikään pikakiinnitys, mutta miksipä tuota tarvitsisi eestaas aukoakaan.

kj2PnpB.jpg


NIdimo2.jpg


Kate sai vielä vahvistukseksi kolme kerrosta paksumpaa kuitumattoa pohjapuolelle, eli kaikkiaan yhdeksän kuitukerrosta istuimen kohdalla. Katteen reunat vielä viimeisteltävä lopullisiin muotoihin, ja siloiteltava kokonaisuudessaan maalauskuntoon.

Kylkikatteet myös suunnittelupöydällä.
 
Kylkikatteita.
Noiden tehtäväksi jää tietenkin peittää muutoin melko näytille jäävä akku, sekä toimia kilpapyörätyyliin numeropohjana. Ajatuksissa on kaikenaikaa ollut hyvin pelkistetyt, jopa hieman irtonaisen oloiset suorakaiteen muotoiset lätkät, joihin tulee ainoastaan isot numerotarrat. Akun sijainti kuitenkin hankaloittaa hommaa, koska akku tulee peräkatteen ulkopuolelle ylhäältä katsottuna. Täysin suorilla kylkikatteilla akku irvistäisi ikävästi takakatteen ja kylkikatteiden välistä.

RnoN67E.jpg


Ratkaisuksi päädyin taivuttamaan kylkikatteen yläreunan niin, että se menee takakatteen alle piilottaen tehokkaasti ylänäkymästä kaiken ylimääräisen. Pahvimallin pohjalta tein pellistä mallineen jolla saa paremmin hahmoteltua muotoilua.

04R6o8x.jpg


Tämä siis pelkkä prototyyppi, mutta jotain tuon suuntaista. Liikaa en ala muotoilussa hifistelemään, sillä mielestäni vanhempaa kilpurihenkeä hakiessa yksinkertainen on kaunista. Koko vielä mietityttää. Pienempi, Isompi? Viistompi, suorempi? Lopullisen mallin teen luultavasti kuidusta, vaikka toisaalta miksei peltinenkin kävisi.
 
Kavensin kylkikatteen mallia 30mm leveyssuunnassa, ja nyt alkaa olla omaan silmään sopiva. Tuolla mallilla jatketaan eteenpäin.

JZuyB36.jpg


Nyt kun kaikki linjat ja muodot alkavat olla lukittuina, olikin aika antaa moottorille lähtöpassi. Tarkoitus tutkia ja huoltaa moottoria hieman enemmän, ja tokihan pyörän rungon puhallus ja maalaus vaativat totaalisen riisumisen. Sylinterien tiivisteet ainakin vaihtolistalla, ja kytkin vaatii tarkastelua pienestä ravistamisesta johtuen. Katsotaan homman edetessä mitä kaikkea uusitaan. Jonkinlainen huoltopukki täytyy vielä tehdä moottoria varten.

3douPh7.jpg


dJS3rHQ.jpg
 
Rungon purku jatkuu.

Sähköjen reitit huolellisesti muistiin, ja kaikki irti. Sähköt tulevat muuttumaan jonkinverran katkaisijoiden poisjäännistä/siirroista johtuen, mutta nuo muunnelmat teen sitten kasatessa.

oyLze9p.jpg


Keula pääsee myös työn alle sen verran, että lokarinkiinnikkeistä näkyvimmät osat siloitan pois. Toiset korvakkeet jätän paikoilleen jarruletkujen pitimiä varten. Keulan öljyt myös vaihtoon.

j7uQHGZ.jpg


Takahaarukalle porattava kierrereiät nostinrullia varten, sekä mietittävä jokin tyylikkäämpi ratkaisu takajarrun momenttitueksi. Alkuperäisessä putkenpätkässä ei ole liiemmin mielikuvitusta käytetty. Katsotaan mitä tuohon keksitään.

Xauce6H.jpg


WyfT31m.jpg


qjgXEFw.jpg


Ja niin, jos on jotain hyviä ideoita pyörän suhteen, esittäkää ihmeessä! Vielä on hyvin aikaa ynnätä niitä mukaan :;):
 
Tallissa ei ole viimeaikoina Suzukille ihmeitä tapahtunut, käyttöpyöränkin vaatiessa talliaikaa kesän lähestyessä kiivaasti. Jotain pikku purkuhommia kuitenkin.

Esimerkiksi etupumput ovat osina, ja lokarinkiinnikkeiden sheivaus olisi edessä.

RAVjpoO.jpg


K9vPWyP.jpg


Vanteet myös ovat purettu puhallusvalmiiksi. Ikivanhat kumit olikin melko tiukassa, mutta antautuivat kuitenkin.

x3E7Ayi.jpg


Runko odottaa edelleen viimeisiä hitsejä ja siistimistä, jonka jälkeen olisi myös valmis puhallukseen. Rungon, takahaarukan ja vanteet käytän todennäköisesti pulverimaalauksessa, pienemmät osat maalailen itse.

F2x8jkX.jpg
 
Pyörän rakenteluun täytyy välillä haeskella lisävauhtia muualta. Tällä kertaa ajatuksissa oli muhinut ajoittainen tarve omalle prässille särmäilyjä ja laakerihommia varten, ja aivojen ollessa jo hetken aikaa umpikujassa Suzukin suhteen, oli oiva hetki rakentaa sellainen. Tein tuollaisen kevyen mallin lähestulkoon kokonaan löydetystä romuraudasta. Pullohan on vain 5000kg, mutta uskoisin riittävän näihin hommiin. Päivitellään sitten isompaan mikäli ei riitä, ja lisätään suojavarustusta räjähdyksen varalle.. Särmäysleuat lähtivät myös tilaukseen.

lwZGIeG.jpg


Laitos pääsikin hetimmiten maalien kuivuttua testiin Suzukin pyöränlaakerien irroitukseen, ja suoriutui hienosti. Olin todennut laakerit vaihtokuntoisiksi senkin lisäksi, että maalausuunissa niistä saattaisi tulla rasvat pihalle mikäli olisivat paikoillaan.

vxvpd5a.jpg


Nyt olivat vanteetkin täysin purettu puhallusta ja maalausta varten, ja kävinkin jo rungon vanteineen tiputtamassa puhaltajalle. Jatketaan jahka saapuvat sieltä.

Projekti tupsahti nyt kuitenkin tärkeysjärjestyksessä yhden sijan alemmas, ensimmäisen lapsemme, tulevan motoristin synnyttyä perheeseemme! Tallin ovia ei ole kuitenkaan tarkoitus lukita kokonaan, ja voinhan ottaa pojan mukaan talliin ihmettelemään ja oppimaan hyvissä ajoin ;) Tiedetäänpähän pyörän seuraava omistaja..
 
Lapsen teko ja pyörän rassailu, mukavia hommia molemmat. [emoji106] Onnea perheenlisäyksen johdosta!
 
Kiitos paljon!

Puhaltaja soittelikin jo tänään, että osat ovat valmiina. Maanantaina vasta ensi kertaa kyselin koko asiaa, ja torstaina sai jo noutaa. Erinomaista palvelua, voin suositella Karjalan Soodapuhallus Oy!

3hfm6LL.jpg


ANGmqPY.jpg


tncnCbO.jpg


ykaIsnW.jpg


L9r1KVg.jpg


Täytyypä ruveta kyselemään jauhemaalaria seuraavaksi.
 
Taas tuli valmista. Pulverimaalatut osat.

ULcyBa3.jpg


BVcqysY.jpg


GO755kh.jpg


mF5OShs.jpg


I1hI1gH.jpg


Nämäkin hoitui alle viikossa. Hatunnoston arvoinen suoritus Eltechnika Oy!
 
Millainen hinta tuli pulverimaalaukselle?

Tallissa odottelee samanlainen satsi maalattavaa.
 
Kiitos.

Paljon Karjalan pojat vaati maksua puhalluksesta?

Budjettia tässä kasailen.
Hyviä puheenlahjoja käyttäen hinta oli suurinpiirtein sama kuin maalauksella, sisälti pienen tuttava-alen. Tämänmallinen runkohan on aivan painajainen puhaltaa kauttaaltaan joka kolosta. Jokin modernimpi palkkirunko varmasti huomattavasti helpompi, ja luultavasti näkyy myös hinnotteluissa.
 
Ihan samanlainen putkirunko odottelee käsittelyä.
Joten mykälle koko satsi on maksimissaan 400€
 
Etupumppujen lokarinkiinnikkeet tuli sheivattua pois. Kuten aiemmin mainitsinkin, jätin kuitenkin nuo takimmaiset paikoilleen jarruletkujen kiinnityksiä varten.

Eli lähtötilanne:

RAVjpoO.jpg


RAJWYSx.jpg


BLiB3a6.jpg


Vetäisin ihan käsityökaluilla, rautasahalla, viilalla ja hiomalla. En uskaltanut kuumaa tuottavia menetelmiä käyttää, ettei vaan muuta muotoaan. Ehkä turhan varmanpäälle, mutta mielummin niinpäin. Puhallukseen nämäkin vielä ennen maalia. Sisuskalut pitäisi myös laittaa ostoon, jotta pääsisi kasailemaankin jossain vaiheessa.
 
Pieniä juttuja, mutta pysyypä mieli virkeänä.
Nakkilasta saapui läjä tiivisteitä moottoriin, ja mm. iskareihin. Motti on vieläkin pesemättä ja avaamatta. Uudet laakerit vanteisiin, takahaarukkaan ja takarattaannavalle löytyi paikallisesta laakeriliikkeestä.

nbybkhw.jpg


4dRCKmf.jpg


Pieni kasa pikkuosia olisi valmiina lasikuulapuhallukseen, katsotaan koska saadaan eteenpäin. Valmistelin myös maalaustilat noita varten. Talliaikaa ei muuten ole juuri ollut, mutta projekti silti voimakkaasti mielessä.

Jatketaan mentaaliharjoitteita.
 
Back
Ylös