Pirelli-topic

Renkaan sulaminen. Olen nyt ajellut SC1 (2013 paisto?)takasella niitä kun mulla sattuu olemaan ja ainoa SC2 tuli tiensä päähän. Vaikka SC1 onkin ymmärtääkseni lämpimän/kuuman kelin rengas on se toiminut ja kulunut suht siististi 1.6-1.65 lämmin paineilla aina muutaman ensimmäisen setin, kuten motoparkissa sunnuntaina. Iltapäivän parit viimeiset sitten saivat renkaan aivan räkäpintaiseksi. Sama homma oli viimeksi Alastarolla viimeisellä suli, ei tosin yhtä pahasti kuin nyt. Onko se nyt sitten niin että paineita pitäisi lisätä jotta kumi ei kuumene liikaa vai voiko 1.6 olla liikaa?

Laita kuva renkaasta ja koska tuo on paistettu niin voit saada paremmin kommentteja.

Samalla renkaalla ajan itse myös mutta paisto on 2014 puolella ja kului eilen normaalisti vaikka ajoin viimeisenkin setin, eka jäi ajamatta. paineet mulla 1.65 lämppäreistä ja nousi ajossa jonkun verran koska kerran kun katsoin oli 1.70 ajosta tullessa vaikka ajelin viimeisen kierroksen tolla setillä jäähdytellen

Radan pinta tuolla oli eilen 12 maissa noin 20 astetta tuollaisella halvalla mittarilla mittailtuna.
 
Pirellin takanen toimii haarukassa 1,6-1,8bar. Eli jos 1,6bar paineella on sulamisongelmia niin sit lisää painetta. Tosin kuva kertos enempi.
 
Tolla mun maamoottorilla alko Pirelli ja Metukka kestämään vasta 1,9 lämminpaineella.
 
Mistäs porukka on Pirellinsä viime aikoina tilannut. Reifenversandia käyttänyt aiemmin, mutta ei tunnu sopivia kokoja/malleja löytyvän.
 
gp503.de
Löytyy varsinkin kisakumia, mutta myös muuta. Edulliset hinnat, mynetmoto jäi hopealle.
 
Kesäkumit hakusessa...

Ajattelin Suprercorsa SC kumeja tilailla kesäksi. Toimiiko kumi Alastaron 1.30 ajoilla? Viime kesänä harjoittelin ajamista Racetec K3 kumeilla. K3 kumeissakaan ei mitään valittamista, mutta jos vauhti kasvaa, voisiko tuo SC olla passeli valinta?

Tuolta gp503.de kaupasta kattelin ja näytti olevan SC V1 ja SC V2 malleja? Mikäköhän näissä ero? Tuosta V2 mallista näytti olevan enemmän profiileja saatavilla (60 ja 55). http://www.gp503.de/index.php/pirelli.html?cat=18 (onko joku muuten löytänyt sivuilta napin josta saa vaihdettua kielen enklantiksi?)
Näytti olevan tuo V2 myös edullisempi...

Pystyykö SC etu- ja takakumin kulumisesta sanomaan jotain yleistä? Racetec K3 renkailla tais karkeasti takasella mennä kitkutellen 4 päivää ja etusella 6 päivää (molemmat merkeissä, mutta siististi kuluneet). Lähinnä, että järkevää varmastikin tilata alkuun pari takasta ja yksi etunen. Vai onko tuo etu-takarenkaan kulumissuhde "henkimaailman" juttuja... Päivälämpötiloista rippumatta meinasin ottaa eteen SC1 ja taakse SC2 seosta...
 
Ja sit jos sattuu kohille se kesän ainoo todella kuuma aurinkoinen hellepäivä (eli aurinko paistaa asfaltin kuumaks), niin aja pehmeesti. Jos tykität ihan eniten täysii, niin toi setti kuluu turhan nopeesti kun ei ole kuuman kelin setti. Ja voi jopa ihan vähäce lipsahtaakkin. Mutta suomen normaali kesäsäissä ei mitn ongelmaa.
 
Tuolta gp503.de kaupasta kattelin ja näytti olevan SC V1 ja SC V2 malleja? Mikäköhän näissä ero? Tuosta V2 mallista näytti olevan enemmän profiileja saatavilla (60 ja 55). http://www.gp503.de/index.php/pirelli.html?cat=18 (onko joku muuten löytänyt sivuilta napin josta saa vaihdettua kielen enklantiksi?)
Näytti olevan tuo V2 myös edullisempi...

Ota takaset kusiaiseen profiililla 180/60. Parempi avauspito noissa.

Pystyykö SC etu- ja takakumin kulumisesta sanomaan jotain yleistä? Racetec K3 renkailla tais karkeasti takasella mennä kitkutellen 4 päivää ja etusella 6 päivää (molemmat merkeissä, mutta siististi kuluneet). Lähinnä, että järkevää varmastikin tilata alkuun pari takasta ja yksi etunen. Vai onko tuo etu-takarenkaan kulumissuhde "henkimaailman" juttuja... Päivälämpötiloista rippumatta meinasin ottaa eteen SC1 ja taakse SC2 seosta...

Renkaan kuluminen on vauhdista, seoksesta ja lämpötilasta kiinni jos oletetaan, että alusta toimii. Alastaron 1:24 kyydissä Pirellin takanen kesti mulla 600 Ceebran alla n. 100-120 kierrosta kun käänsi välillä, eli pari päivää sillä ajo. Etusella ajaa sitten mitä tahansa 150-300 kierroksen välistä riippuen siitä mitä ominaisuutta renkaalta haluaa. Pitoohan tuossa piisaa siihen asti, että merkit on lähes kadonnut, mutta profiili katoaa mun vauhdeilla jossain 100-150 kierroksen välimaastossa, eikä pyörä tahdo enää kääntyä kunnolla jarrussa. Myös nopeissa mutkissa joutuu vähän väkisin vääntämään pyörän linjalle kun hyväkuntosella etusella se suorastaan sukaltaa linjalle. Tällä hetkellä ajan etusella ja takasella käytännössä saman kierrosmäärän ennen vaihtoa.

Edessä SC1 menee periaatteessa kelissä kuin kelissä, mutta taakse kannattaa ottaa varuiksi ainakin yksi SC1 noiden kakkosten kaveriksi. Nimittäin jos sattuu oikein kuuma keli, kuluu tuo kakkonen ihan silmissä verrattuna ykköseen. Sitten kun vauhtia alkaa olemaan reilummin, kannattaa kokeilla myös SC2 etusta, siinä on vähän jäykempi runko, joten tuntuma mutkaan sisäänmenossa on parempi mun mielestä. Ei tosin pysy viileellä kelillä niin helposti lämpimänä kuin SC1.
 
Mitä kokemuksia Superbike Slickseitä VS SC kuviorenkaista?

- Vaatiiko Superbike enemmän vauhtia, jotta pysyy riittävän lämpimänä?
- Löytyykö Superbikestä kuviollista SC rengasta enemmän pitoa?
- Varoittaako jompi kumpi rengas paremmin ennen, kun lähtee alta?
- Kummassa on enemmän kulutuskestävyyttä (rahalle vastinetta)?
- Ilmeisesti kuviollisen SC:n ja slicksin voi huoletta kääntää, jotta saa mahdollisimman paljon rahoille vastinetta?

Miksi siis ajaa kuviorenkaalla jos mopo pelkästään ratakäytössä?
 
Mitä kokemuksia Superbike Slickseitä VS SC kuviorenkaista?

- Vaatiiko superbike enemmän vauhtia, jotta pysyy riittävän lämpimänä?
- Löytyykö superbikestä SC rengasta enemmän pitoa?
- Varoittaako jompi kumpi rengas paremmin ennen, kun lähtee alta?
- Kummassa on enemmän kulutuskestävyyttä (rahalle vastinetta)?
- Ilmeisesti SC:n ja slicksin voi huoletta kääntää, jotta saa mahdollisimman paljon rahoille vastinetta?

Miksi siis ajaa kuviorenkaalla jos mopo pelkästään ratakäytössä?

Ei mitään käytännön eroa.. myös sen kuviollisen voi kääntää. Kuviollisen voi myydä jollekin matkamotoristille vielä kovaan hintaan eteenpäin.. siinä hyvä syy ajaa esim. kuviolliisella.
 
Viisi vuotta sitten tuli ajettua molemmilla. Kuviollinen kuluu vähän nopeammin ja slicksissä karvan parempi pito. Jos rengas haluaa revetä, niin lähtee helpommin repeemään kuvion reunasta, kuin slicksi kulutusmerkeistä. Käytännössä erolla ei juuri merkitystä.

Jos saat kuviolliset myytyä helposti eteenpäin ja slicksejä et tai ajat kadulla, niin kuviolliset ehkä kustannustehokkaampi vaihtoehto.
 
Mitä kokemuksia Superbike Slickseitä VS SC kuviorenkaista?

- Vaatiiko Superbike enemmän vauhtia, jotta pysyy riittävän lämpimänä?
- Löytyykö Superbikestä kuviollista SC rengasta enemmän pitoa?
- Varoittaako jompi kumpi rengas paremmin ennen, kun lähtee alta?
- Kummassa on enemmän kulutuskestävyyttä (rahalle vastinetta)?
- Ilmeisesti kuviollisen SC:n ja slicksin voi huoletta kääntää, jotta saa mahdollisimman paljon rahoille vastinetta?

Miksi siis ajaa kuviorenkaalla jos mopo pelkästään ratakäytössä?

Supercorsa ja Superbike on käytännössä sama rengas, toisessa vaan on kuvio. En nyt tähän hätään muista, että saako superbike-sliksiä kusiaisen rengaskoossa, koska maailmalla tuotantoluokissa ajetaan kusiaisilla kuviorenkaalla, kuten Suomessakin.

Kulumisen ja pidon suhteen eroa on vain karvan verran. Kuviollinen kuluu ehkä karvan nopeemmin varsinkin jos säädöt ei ole tontilla. Rataharrastajan näkökulmasta pito ja kulutuskesto on identtiset. Molemmat voi kääntää samalla tapaa. Kuviollisesta saa reunoilta loppuun ajettuna jonkun kympin vielä takas kun myy katumotoristille/kuminpolttoon, sliksistä saattaa saada jotain kuminpolttajilta, mutta kyllä ne tallin roskispinoon tuppaa jäämään.
 
Itellä tuli tuo pyörän mukana tullut Superbike SC1 tiensä päähän Kemorassa. Oikea puoli täysin sileä jo.

Mistäs porukat on noita hommaillut edullisesti? eBaystä ku kattelin ni löytyy vähän käytettyjä nakkeja pirun halvalla mutta eivät toimita Suomeen lainkaan :(

Uus nakki on kumminki esmes Stormilta se 370e, joka on tällaiselle perustuloiselle juuri pyörän ostaneelle aika hintava. Tottakai toi pitää ostaa jos ei mitää halpis mahdollisuutta löydy.
 
Näistä paikoista on tullut tilailtua ratagummeja:

https://www.gp-reifen.com/?site=shop&cat=12&type=1&page=2&lang=en
http://www.gp503.de/index.php/pirelli/rennreifen-profil.html
 
Itellä tuli tuo pyörän mukana tullut Superbike SC1 tiensä päähän Kemorassa. Oikea puoli täysin sileä jo.

Mistäs porukat on noita hommaillut edullisesti? eBaystä ku kattelin ni löytyy vähän käytettyjä nakkeja pirun halvalla mutta eivät toimita Suomeen lainkaan :(

Uus nakki on kumminki esmes Stormilta se 370e, joka on tällaiselle perustuloiselle juuri pyörän ostaneelle aika hintava. Tottakai toi pitää ostaa jos ei mitää halpis mahdollisuutta löydy.

Kannattaa muuten kääntää se rengas siinä vaiheessa kun kuluneempi puoli on n. 2/3 kulunut. Saa ajettua molemmat puolet kumista sileeks.

P.S. Mites ne vaihteet osu siihen kahvilan mutkaan?
 
Back
Ylös