mikidor
New member
Ja vielä viimeiset sepustukset..
Projektin aikana piti sovittaa 4 amppeeria pienempi akku penkin alle kun alkuperäinen 12 ampeerin akku ei sinne sopinut.. Aluksi vähän pelkäsin, että näinköhän jaksaa pyörittää starttimoottoria, mutta sekin huoli oli aiheeton.. Siis uusi akku pyörittää starttia varsin hyvin, ehkä jopa hieman paremmin kuin vanha.
Polvikulma on tosi jyrkkä satulan madalluksen myötä. Olin aikaisemmin siinä uskossa, että cafe racer - rakentajat laittavat tappien siirtosarjat vain ulkonäkösyistä, mutta on sillä toiminallinenkin vaikutus. Seuraavaan projektiin sitten sekin huomioon
Rakentelun budjetti oli hieman enemmän kuin aikaisemmin ilmoittamani 3000 euroa. Kaikenkaikkiaan rakenteluun meni n. 3300 euroa, sisältäen itse pyörän. Tosin osa kuluista sisältää muutaman työkalun ja semmoisia nippeleitä mitä tuli ostettua pussillinen kun tarve oli yhdelle tai kahdelle..
Aikaa rakenteluun meni n. 5 viikkoa. Projektin olisi voinut tehdä hieman nopeammallakin aikataululla, mutta kun ei ollut kiirettä niin tuo 5 viikkoa oli mielestäni sopiva aika.
Rakentelu itsessään onnistui ihan perustyökaluilla. Puikkolaite ja soodapuhallin olivat semmoiset laitteet mitä ilmankin olisi pärjännyt, mutta helpottivat hommia!
Muutama asia tuossa projektissa pistää liikaa silmääni.. Yksi on tuo istuimen ja rungon väli sekä muutama alkuperäisosa (mm. ilmanputsari).. Mutta tämä olikin ensimmäinen rakentamani cafe racer, joten ensikerralla pitänee ottaa ne paremmin huomioon.
Ja muutama vinkki muille cafe racer -projektien aloittajille:
- Aihiosta kannattaa ehdottomasti tarkistaa sähköosien ja johtojen kunto. Niitä on paljon kivempi kasailla kun on vielä olemassa alkuperäiset liittimet eikä edelliset omistajat ole tehneet omia viritelmiä johtoihin.
- Pyörä kannattaa olla perustekniikaltaan kunnossa. Jos joudut tekemään koneremontin, ostamaan uudet kulutusosat (renkaat, ketjut, rattaat yms yms) niin niihin menee yllättävän paljon rahaa.
- Jos tavoitteena on cafe racer, niin aihiossa kannattaa olla paljon semmoisia osia mitä voi pienellä modauksella muuttaa cafe racer -henkiseksi. Omassa pyörässä esim. nopeusmittari ja vanteet olivat valmiiksi henkeen sopivia.
Luin myös kokonaan läpi vielä nämä kirjoitukseni ja huomasin, että mainitsin (öhöm.. mainostin) Motonetin aika monta kertaa.. Taidanpa lähettää sinne pienen promon ja pyytää ilmaisesta mainostamisesta 30 euron lahjakortin tai 5 pulloa bräkleeniä

Ja lopuksi kuva pyörästä rakentajan kera:

Kiitoksia vielä kommenteista ja vinkeistä!!

Näin mä laittaisin ainakin kokeeksi.