• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

Retro Superbike 2018

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja keke409
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Hitto, tämähän on mielenkiintoista, kun on toi aihiokin siunaantunut. Ensi kevääksi en ehdi kilpuria tekemään, mutta vahvaan harkintaan menee!
 
Ei olis pöljempi lisäluokkana nyky classiccien sekaan, kunhan ajetaan samassa lähdössä classic formulan kanssa. Yleisölle varmasti seurattavaa koko rahalla. Siihen vielä ssc-lisäluokaksi, niin saa varmasti ajaa tarpeeksi. Tuolta aikakaudelta on myös melko hyvin aihiota saatavilla ja kuten reilu viikko sitten nähtiin, myös nopeita sellaisia.
 
Harmi kun säännöt rajaa juuri VTR SP:t pois. Ne ois hyviä aihioita tuollaiseen eikä suorituskyky ole liian hyvä. Lisäksi kone ei kestä suurempaa virittämistä ilman unobtanium-HRC osia niin ainakaan mitään tehohirmuja ne ei olisi. Aikoinaan mm-tasolla meni hyvin mutta sellaisen vehkeen teko ja ajattaminen ei onnistu harrastajalta. Samoin Ducatejakin olisi paremmin tarjolla.

Toisaalta jos ikäraja nousee, niin tulisiko sitten muutama liian hyvä/moderni seiskapuokki mukaan? Jonka jälkeen classic-idea hiipuu kun kaikki olisi K2 Gixereitä... Ajapa kaasarirouskulla noita vastaan.

Mutta mielenkiintoinen idea sarjaksi ja maailmalla hyväksi todettu.
 
Ei olis pöljempi lisäluokkana nyky classiccien sekaan, kunhan ajetaan samassa lähdössä classic formulan kanssa. Yleisölle varmasti seurattavaa koko rahalla. Siihen vielä ssc-lisäluokaksi, niin saa varmasti ajaa tarpeeksi. Tuolta aikakaudelta on myös melko hyvin aihiota saatavilla ja kuten reilu viikko sitten nähtiin, myös nopeita sellaisia.
Jep, kyllä tarkoitus juurikin ajaa samassa lähdössä Formuloiden kanssa. Ja kyllähän noilla jokkiksessakin ajelee, jos ei ihan voitosta niin pisteistä kuitenkin.

keke
 
Mielenkiintoisen oloinen sarja ja järkevän oloiset säännöt näin pikavilkaisulla. Hyväksytyissä (tai oikeastaan ei-sallituissa) pyörissä tosin muutama erikoisuus esim jo mainittu vtr-sp. Kuitenkin saman aikakauden rsv mille ja ducatit sallitaan. SRAD gsx-r ois kyllä kova sana ja aihioita sais aika pikkurahalla...
 
Jep, noissa pohjoismaisissa säännöissä on ollut joitain kummallisuuksia liittyen näihin hyväksyttyihin laitteisiin. Johtuu pitkälti siitä että Norskit aktiivisia kehittämään uusia luokkia / sääntöjä ja heillä RR-kulttuuri aika nuorta. Eli muokkaavat sääntöjä sen mukaan mitä kalustoa heillä on. Hurrit ja Tanskalaiset komppaa sujuvasti, härmäläiset pussihousut vastustaa kaikkea...
Mutta, säännöt pitää olla ja niitä ei tällä porukalla voi lähteä itse keksimään, joten näillä mennään.

keke
 
Onko jo siis päätetty, että tällä kalustolla ensi vuonna ajetaan vai varmistuuko myöhemmin? Tuleeko sääntöihin muutoksia? :orgmp:
 
2018 SM-kisoissa ajettavat luokat varmoja tietysti vasta sitten kun SML ne virallisesti ilmoittaa. Päättävä taho on ollut asialle myötämielinen ja antanut ymmärtää että luokkaa tullaan ajamaan Classic Formula luokan yhteydessä, siis jos kaikki menee kuten suunniteltu...
Säännöt tulee olemaan nuo, tai niiden päivitetty painos jos sellainen julkaistaan. Raamit ovat nuo, ei suurempia muutoksia voi tehdä koska Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa luokan pyöriä on kymmenittäin. Norjassa ajettu kansallinen pilottikausi ja PM-kisoissa luokka ollut kaksi kautta.

keke
 
Vielä tuosta Honda VTR 1000 SP:n rajaamisesta pois, toi RC51 on ilmeisesti tullut markkinoille 2000 ja täysin eri laite kuin SC36... Luulen että siksi. Noissa pyorissä jotka menee 1998 vuotta nuoremmiksi, on se riittävän samanlaiseksi katsottu malli ollut kaupan -98.

keke
 
Olishan toi mielenkiintoista :)
Ei oo kun pari muttaa, aihio olis valmiina, tarviis vaan laittaa uusiks koko mopo, toinen mutta on hanskat, ne kun puuttuu ja tässä iässä toi oppiminen on järjettömän hidasta, aika loppuu kesken :grin:
 
Morot,

Jos mopo on toi ZXR 750 R, niin ei siihen suurempia muutoksia tarttee tehdä että radalle pääsee. Kuitu-katteet tietty olis hyvä hommata niin saa sen sääntöjen edellytämän kaukalon alakatteeseen helposti. Muuten alusta ja jarrut vaan kuntoon ja varmistuslankoja sääntöjen edellyttämiin paikkoihin... Jos kone toimii ja pitää nesteet sisällään niin kovaa ajoa vaan. Oma SRAD on vakiomoottorinen 71tkm ajettu.
Ja hanskat löytyy kun vähän etsii... kärjessä mennään suht reipasta vauhtia mutta kyllä sieltä yleensä kaikille taistelukumppaneita löytyy.

keke
 
Tuohan kuulostaa mielenkiintoiselta!

Muistuttaa aika paljon briteissä jo vuosia pystyssä ollutta harrastelijasarjaa, Golden Era Superbikesia, jonka säännöt pähkinänkuoresssa:
"Superbikes of the classic era (designed and produced between 1985-2000 homologation years) 750cc 4-cylinder and 1000cc twin cylinder models as in the period. A list of eligible models can be found within the Technical Regulation documents."
Hyväksytyt laitteet: http://www.thundersportgb.com/index.php/downloads/2017-technical-regulations/1276-04-golden-era-superbike-technical-specs-2017/file

Jos sääntöjä fiilaa lähemmäksi noita (lähinnä hyväksyttyjen mallien/vuosien rajausken osalta), niin varmaan helpompi saada enemmän harrastajia viivalle.

Performance Bikesista aikanaan luin kisaraportteja ja kilpurin rakentamiskertomusta (Trumppa Speed Triple alunperin) Golden Era Superbikesiin liittyen. Vaikutti mahtavalta sarjalta.
 
Mielenkiintoiset pyörät sallittu, tuntuu oudolta pistää RSV:t samaan luokkaan joidenkin kasarilaitteiden kanssa mutta kait luokituksessa on aina voittajia ja häviäjiä. Joka tapauksessa mielenkiinto herää jo silläkin, että pääsisi kilpailemaan kenties ilman verenmakua.

Edit: Otin asiaankuulumattoman kysymyksen toiseen threadiin.
 
Viimeksi muokattu:
Mielenkiintoiset pyörät sallittu, tuntuu oudolta pistää RSV:t samaan luokkaan joidenkin kasarilaitteiden kanssa mutta kait luokituksessa on aina voittajia ja häviäjiä. Joka tapauksessa mielenkiinto herää jo silläkin, että pääsisi kilpailemaan kenties ilman verenmakua.

Edit: Otin asiaankuulumattoman kysymyksen toiseen threadiin.

Harrastesarjassa ei mielestäni ole niin väliä vaikka laitteissa olisi pieniä eroja, kuski sen eron kuitenkin lopulta tekee.. ja jatkuvuuden kannalta pääasia olisi, että saisi paljon osallistujia ja pidettyä sarjan ja harrastamisen hengissä. Pätevä seppä ajaa -98 RSV:llä melkosen paljon kovempaa kierrosta, kun heikompi -03 RSV:llä.. tai -13 RSV4:llä.. :D

EDIT: niinhän siellä lukee, että -98...03 RSV:t sallittuja..
 
Pätevä seppä ajaa -98 RSV:llä melkosen paljon kovempaa kierrosta, kun heikompi -03 RSV:llä.. tai -13 RSV4:llä.. :D

EDIT: niinhän siellä lukee, että -98...03 RSV:t sallittuja..

No enemmän minä tuota Aprillia tarkoitin suhteessa johonkin GPX750:een joka oli ko. sarjaan sallittu ja säännöissä erikseen listattu. Toisaalta onpa tuo ruisku-SRAD, 996 ja muutkin jo aika kaukana. Jännä että TL1000R ei ole mainittu säännöissä ja mielestäni se pitäisi mahtua joukkoon samalla sääntötulkinnalla kuin Aprillinkin.

Tässä muuten linkki sääntöihin facebook-rajoitteisille:

http://crc.no/reglement/kl_7d_class...uperbike_classic_regulations_english_2017.pdf
 
Hyvä että herättää keskustelua!

Tuossa tuloksia tämän kevään Botniaringin PM-kisoista, Classic Superbike on class 13. Toi Max Eriksson #99 ajaa melko vakiolla SRAD:illa, jopa vakio takaiskari. Enempi se näissä kapinoissa on kuskista kiinni kuin laitteesta. Ei näy tossa tuloksissa mutta -87 1100 GSX-R oli noiden lähtöjen kakkonen, kun Formulat ajoi samassa.
Sihvonen #69 ajaa Aprilialla, vuosimallista ei tietoa. Noi Ducatit tais olla 748, viime vuonna mukana oli 916, ei ole varmuutta näistä kun en ole perehtynyt noihin vajaa-sylinterisiin :D Suzukit taisi kaikki olla SRAD:eja, yksi hieno Harrisin rungolla oleva ja yksi 600cc. Kawasaki oli ZX 7 R(R?) ja Yamaha FZ 750.

http://www.svkmk.com/tulokset2017/kumamo_17_1.pdf

http://www.svkmk.com/tulokset2017/kumamo_17_2.pdf

keke
 
Viimeksi muokattu:
Vielä noista säännöissä poisrajatuista pyöristä.

Honda VTR 1000 SP on mun mielestä selkeä, tullut 2000 markkinoille.
Suzuki TL 1000 R , tähän en löydä mitään järjellistä selitystä. Pyörä tullut markkinoille 1998, joka siis on viimeinen oikeasti sallittu vuosimalli.
Norjalaiset tehneet aiemminkin kummallisia rajauksia, niihin tietysti voi yrittää vaikuttaa. Minulla ei ole mitään virallista vaikutuskanavaa sinne, yksityishenkilönä asiaa voi tiedustella: crc.no

keke
 
Eikös näihin voisi tehdä lisämääräyksillä kansallisia muutoksia vaikka juuri noita mopoja koskien.
 
Mä olen tätä nyt sen verran pohtinut, että yksi zx-7r ilmestynee viivalle jossain vaiheessa ensi kautta. Pitää vielä se kadonnut vauhti löytää jostain... Ehkä Lakkivaari auttaa...
 
Back
Ylös