Tilanteita

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Shuttlex
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Shuttlex

New member
Nyt on niin tapetilla nuo kuolemantapaukset, ja hyvä, että niistä edes koetetaan ottaa opiksi. Mutta tuli mieleeni kun eilen yhtä törttöä pakettiautoa , joka tuli mun kaistalla vastaan, väistin pientareen kautta, niin ollaanko me motoristit aivan altavastaajina ja rupusakkia muiden tielläliikkujien mielestä? Itse ajoin IHAN rajoitusten mukaan, näin kun vastaantulevasta jonosta paku lähti ohitukseen, vilkutin valojakin, ja katsoin parhaaksi siirtyä polkupyöräilijöiden puolelle. En usko, että kuski ei olisi motoristia huomannut, keli oli tosi hyvä! Kohdalla heilautin kiukkuisena nyrkkiä, mut olisin voinut heittää ympärikin... mutta nielin kiukut ja olin tyytyväinen ollessani onnellisesti ehjänä. Otti pattiin ton kuskin asenne! Jos sitä kampanjaa tarvii motoristit, ni ehkä kaikki tielläliikkujat yhtälailla. Muilla on todennäköisesti paljon tilanteita, voishan niistäkin tehdä jotakin tilastoa mistä kaikesta motoristi selviytyy. Silmät auki siellä liikenteen seassa. Turvallisia kilometrejä!
 
Autoilun (siis autoilijoiden) moraali on kadoksissa tällä hetkellä. Sen näkee joka päivä kun liikkuu pääkaupunkiseudun työmatkaliikenteessä omalla autolla. Jumalattoman moni ajaa täysin nopeusrajoituksista piittaamatta. Ihan tietoisesti.

Olen joskus katsonut ihan uteliaisuuttani moottoritiellä miten näillä nelipyöräisten reikäpääkuskeilla kantti kestää. Aina on kestänyt paremmin kuin minulla, tai sitten jos niiden kulkukyky on loppunut kesken, on alkanut täysin järjetön kiilailu ja valojen vilkuttelu. Siis protesti vasta siinä tilanteessa kun häviävät nopeudessa / kiihtyvyydessä. Siihen saakka niiden oma liikennesääntöjen rikkominen on sallittua ja ilmeisen oikeutettuakin. Mutta kun naapuri onkin parempi, muuttuu tilanne automaattisesti päinvastaiseksi ja tuomittavaksi.
(Normaalisti ajan nykyisin koti/duuni väliä vanhaa kolmostietä, se säästää sekä bensaa, renkaita ja hermoja. Näin teen sekä mopolla että autolla).

Toinen mielenkiintoinen asia on moottoritielle tulo liityntärampeilta. Aamuisin Helsingin suuntaan ajaessa Klaukkalan liittymä on kello seitsemän ja kahdeksan jälkeen todella vaarallinen. Nämä Klaukkalan kamikazet tulevat pääsääntöisesti suoraan oikeanpuoleiselta liityntäkaistalta suoraan äärivasemmalle ohituskaistalle. Niinpä varsinkin talvisin mainitun liittymän jälkeen Västran kohdalla Vantaanjoen sillan tienoilla on joka viikko useampi peltikolari kylki- / peräänajotyyliin. Mitään vakavampaa ei liene sattunut, mutta peltisepillä on riittänyt työtä.

Kolmas esimerkki on selkeästi merkityt poikkeustilanteet, esim. lyhyet tietyömaat. Tällä hetkellä kouluesimerkki on Kaivokselan pohjoispuolinen siltatyömaa Hämeenlinnan väylällä. Nopeusrajoitus on 50km/h, (ennen 60) mutta harva pudottaa alle 80:n. Asenne on: mitä sitä suotta hiljentämään, parin sadan metrin päässähän tuo 80 jatkuu. Ja perkele siksikään en hiljennä, ettei tuo takana tuleva vain keksi mennä MINUSTA ohi.

Neljäs silmiinpistävä seikka liikenteessä kiilaaminen, kun kaista on loppumassa. Ohituskaistateillä maaseudulla tämä on tuttu ilmiö. Iso osa kuskeista pitää itseään niin paljon muita tasavertaisempina, että antavat itse itselleen oikeuden vetää loppuvan kaistan ihan paalulle saakka, ja sieltä kiilata väkisin jonossa kiltisti ajavien ohi, ja näin aiheuttavat perusjonon hidastumista ja turhaa vitutusta muissa autoilijoissa.

En osaa sanoa mistä moinen kurin höltyminen johtuu, mutta minusta se heijastuu kaikkien moottorilla varustettujen kulkuneuvojen kuljettajiin. Motoristeilla on omat syntinsä ja autoilijoilla omansa. Ja kun kumpikaan ei anna periksi, heikompi kärsii.

Asenteesta tässä koko keulimis-, kiilaamis- ja ylinopeuspaketissa on kysymys, ei tietämättömyydestä, taidottomuudesta tai tarpeesta palata autokouluun. Kun korvienvälit saadaan kuntoon, rupeavat kaikki tilastot kaunistumaan. Niin beetlehemin matkojen kuin sakkojenkin osalta.
 
Tänään juuri töistä tullessa kävi vähän saman tyyppinen tapaus, vastaan tuli traktori jonka perässä autojono, joista jokainen lähti vuorollaan ohittamaan traktoria. Siinä oli sitten eräs valkoinen pakettiauto joka päätti olla välittämättä minusta ja alkoi työntyä kaistalleni vaikka varmasti tiesi etten ehdi tekemään mitään
veryangry.gif
. Onneksi ajoin keskellä omaa kaistaa, enkä lähempänä vasenta reunaa kuten yleensä, jäi sentään noin 50 cm vasemman käden ja pakun kyljen väliin.
 
Jep, tutulta kuulostaa. Taitaa olla aika yleinen vitsaus tuo, että lähdetään ohittamaan vaikka motoristi tulee vastaan. Pistää kyllä sapen kiehumaan, kun yrittää pientareella keikkuen pysyä pystyssä ja ihan vain autoilijan piittaamattomuuden vuoksi
veryangry.gif
 
Ei mitenkään harvinainen tilanne. Tuollaisessa tilanteessa kannattaa hiljentää itse ja ajaa ajoissa sinne pientareelle eikä keskittyä valojen vilkutteluun ja nyrkin puimiseen. Jos ei niin tiukasti pidä omista oikeuksistaan kiinne saattaa säilyä hengissä kymmeniä vuosia prätkälläkin ...
 
Heikompi väistää, eli kaksipyöräisellä liikkuva. Tämä tuntuu olevan pk seudulla vahva käsite. Vaikka olen vasta pyörällä liikkumisen aloittanut, niin nyt jo on tullut monta kiilaamista ja "en anna sulle tietä!" tilannetta. Tämän lisäksi on kyllä näkynyt näitä hurjapäämotoristejakin jotka pujottelevat, kiihdyttelevät ja kurvailevat autoja niinkuin ne olisivat kalle palanderin pujottelukeppejä, pääasia että pääsee nopeasti jonon ohitse.

Asennetta pitäisi korjata molemmin puolin, tai sanotaan näin että molempien ajoneuvotyyppien kuljettajien pitäisi katsoa peiliin.

Meistä moni ei varmaan koskaan ole provosoitunut toisen ajotyylistä ja käyttänyt ns. oman käden oikeutta ja alkanut tekemään toiselle kiusaa, sehän on AINA se toinen osapuoli...
confused_orig.gif
 
Ei mitenkään harvinainen tilanne. Tuollaisessa tilanteessa kannattaa hiljentää itse ja ajaa ajoissa sinne pientareelle eikä keskittyä valojen vilkutteluun ja nyrkin puimiseen. Jos ei niin tiukasti pidä omista oikeuksistaan kiinne saattaa säilyä hengissä kymmeniä vuosia prätkälläkin ...
Nimenomaan noin...
 
hurjapäämotoristejakin jotka pujottelevat, kiihdyttelevät ja kurvailevat autoja niinkuin ne olisivat kalle palanderin pujottelukeppejä
Välillä sitä Kallellekin tulee virheitä ja toinen suksi sujahtaakin kepin väärältä puolelta
ghostface.gif


Mutta sinällään kannattaako tuosta(kaan) vetää palkokasveja hengitysaukkoihin tyylillä "Tää on MUN kaista!" Samalla tavalla itsekin kohtasin tänään yhden vastaantulevan "kaistavarkaan", mutta big deal niin kauan kun molemmat osapuolet ovat kohta eteen tulevasta tilanteesta tietoisia. Tämä tapaus lähti oman keltasen just päätyttyä rekan ohi ja niinpä minä kiltisti (?) väistin pientareen puolelle kun ennakoin tapahtuman mahdollisuuden jo hyvissä ajoin => kohdattiin 3-rinnan aika nätisti
thumbs-up.gif
 
Sinä moottoripyörällä, lähinnä vastikään aloittanut,muista tämä.Autoilijoihin ei ole koskaan luottaminen,vaikka sinulla etuajo oikeus älä silti unohda varovaisuutta,autoilijat eivät monestikkaan kunnioita sääntöjä vaan öykkäröivät liikenteessä varsinkin moottoripyörän nähdessään.
Ota aina varman päälle ja vaikka tingi oikeuksistasi ajatellen olipahan taas yksi kateellinen mulkero.
sad_orig.gif
 
Heikompi väistää, eli kaksipyöräisellä liikkuva. Tämä tuntuu olevan pk seudulla vahva käsite. Vaikka olen vasta pyörällä liikkumisen aloittanut, niin nyt jo on tullut monta kiilaamista ja "en anna sulle tietä!" tilannetta.
Kuuntelin eilen juuri kortin saaneen työkaverin kommentteja Helsingin keskustan liikenteestä ja kieltämättä. Tuo menee täsmälleen noin. Itse kun on vain tottunut tuohon - muihin ei voi yksinkertaisesti luottaa. Lähdet vain siitä, että tulet about jokaiseen risteykseen "kolmion takaa", milteipä "Stop"-merkin jälkeen, niin hyvin menee jne. Etuajo-oikeudesta kiinnipitäminen kun valitettavasti on terveydelle vaarallista.
 
Aihetta sivuavana esimerkkinä voisin heittää tilanteen pari tuntia sitten, Sääksjärvi-Hervanta välisellä tiellä 80:in alueella auto ohittaa samaan aikaan minua kun vastaan tulee kevari. Ei hyvää päivää, ite tajusin vasta jälkeenpäin tilanteen kun mietin, että miksi en morjestanut pyörälle, mutta enhän sitä nähnyt kunnolla kun se auto piru oli vierellä
veryangry.gif
 
Avivolin puhuu asiaa. Parannusta ei taida vaan olla tiedossa. Poliisien määrän huomattava lisääminen ja rangaistuksien koventaminen tuskin auttavat ratkaisevasti. Eipä juuri valistuskaan. Tässä olen hiukan pessimisti. Auttaiskohan törttöilijän kiinni ottaminen ja ampuminen siihen paikkaan Tai muuten telominen. Ison maailman länsirannalla tunteet kuumenevat niin, että ampuvat tosiaan keskellä liikennettä.

Auttaiskohan määrätietoinen kasvatus kouluissa jo heti alkuasteesta lähtien jatkuen isoksi asti. Samat muksut siinä sivussa imevät itseensä vanhempiensa (siis meidän) käytösmalleja.

Taitaa olla samaa ongelmaa vähän kaikkialla maailmassa.
Ehkä tuo ampuminen.
wink.gif
mad.gif

withstupid.gif

033102ass_1_prv.gif
 
duunin puolesta näki aivan liikaa läheltä piti tilanteita... onneksi nekin aiheutti kotilo kuskit,no kyllähän muutama motoristikin hullussa paikassa useasti lähti ohittelee mut menikin ohjuksena ohi
biggrin.gif
eikä jäänyt rinnalle laskee et pyöriikö samaa vauhtia nuo 18 kpl rengasta
crazy.gif
eikä aiheittanut vaaraa itsellensä/muille
smile_org.gif
 
Hrrmmmph! Henkeen ja vereen motoristina, vaikka ei itsellä pyörää olekkaan jouduin ikäväkseni toteamaan: Käännyin sivutieltä pikatielle vasempaan suuntaan. Vasemmasta suunnasta tuli autoja, joten aika jäi muun liikenteen tarkkailemiseen, kauempana tulevasta jonosta pilkotti aina sillon tällöin motoristi pyörineen ja matkustajansa kanssa, kävi ilmeisesti kurkkimassa ohituspaikkaa, ja taisi ohittaakin. Lähdin kiihdyttämään ripeästi pikatietä hyvän välin ensin katsottuani. Olin saanut nopeusrajoituksen salliman sadan mittariin, pyörä lähti ohittamaan vastaan tulevia lähes minun kohdallani ja tunkeutui kaistalleni. Tilanne pysähtyi, aivan kuten Matrix-elokuvissa. Minulle jäi jopa täysin aikaa miettiä mitä teen, totesin vauhdin liian kovaksi ja päätuin antaa tilaa motoristille. Jos vauhti olisi ollut 30km/h tai alle olisin valinnut toisin ja olisin kolhinut motoristin omaatuntoa ja saanut miettimään ohituksiaan uudemman kerran.
nixweiss.gif
 
Kolmas esimerkki on selkeästi merkityt poikkeustilanteet, esim. lyhyet tietyömaat. Tällä hetkellä kouluesimerkki on Kaivokselan pohjoispuolinen siltatyömaa Hämeenlinnan väylällä. Nopeusrajoitus on 50km/h, (ennen 60) mutta harva pudottaa alle 80:n. Asenne on: mitä sitä suotta hiljentämään, parin sadan metrin päässähän tuo 80 jatkuu. Ja perkele siksikään en hiljennä, ettei tuo takana tuleva vain keksi mennä MINUSTA ohi.
Tulevana motoristina luen näitä juttuja "karvat pystyssä".

Ajan itse autolla joka päivä duuniin lahden moottoritietä ja Kehä I alla on aivan vastaava tilanne: siltatyömaa ja nopeusrajoitus tippuu muutaman sadan metrin matkalle 80km/h, mutta kun itse hiljentää, niin kaikki vetää ohi. Jos ajan ja hiljennän vasemmalla kaistalla, niin mennään oikealta ohi ja päinvastoin. Mä, kun olen luullut, että nopeusrajoitukset koskevat kaikkia kaistoja (ja kaistapäitä).

No yleensä sillä selviää, että ei luota liikaa "mulla on etuajo-oikeus" juttuihin vaan katsoo ensin. Eihän nykyisin juuri kukaan käytä vilkkujakaan liikenteessä vaan mitä uudempi ja isompi auto, niin sitä todennäköisemmin siinä ei ole vilkkua.

Toinen mitä katselen aina kauhulla on se, että kun itse antaa suojatiellä jalankulkijalle tietä, niin eikös viereistä kaistaa tule joku mulkku tuhatta ja sataa...pysähtymättä. Tuosta syystä en anna lapsille tietä ko. paikoissa, mikäli viereiselläkin kaistalle tulee autoja ja aikuisillekin huikkaan välillä ikkunasta, että varohan vireistä kaistaa. Varovaisuutta ja järjen käyttöä varsinkin maantie ja taajama-ajoon.
smile_org.gif
 
Toisessa foorumissa oli hyvä vinkki:
Vanhat ketjut mukaan ja niillä huidotaan autoja kauemmas kuin kärpäsiä  
biggrin.gif
 
... Minulle jäi jopa täysin aikaa miettiä mitä teen, totesin vauhdin liian kovaksi ja päätuin antaa tilaa motoristille. Jos vauhti olisi ollut 30km/h tai alle olisin valinnut toisin ja olisin kolhinut motoristin omaatuntoa ja saanut miettimään ohituksiaan uudemman kerran.
nixweiss.gif

Kammottavan kuuloinen asenne tiellä liikkumiseen.
eek.gif
 
Toinen mitä katselen aina kauhulla on se, että kun itse antaa suojatiellä jalankulkijalle tietä, niin eikös viereistä kaistaa tule joku mulkku tuhatta ja sataa...pysähtymättä. Tuosta syystä en anna lapsille tietä ko. paikoissa, mikäli viereiselläkin kaistalle tulee autoja ja aikuisillekin huikkaan välillä ikkunasta, että varohan vireistä kaistaa. Varovaisuutta ja järjen käyttöä varsinkin maantie ja taajama-ajoon.
smile_org.gif
Tahan toimivana ratkaisuna on etta kun pysahtyy suojatien eteen, pistaa auton niin etta blokkaa molemmat kaistat, tapa on selkaytimeen uponnut tassa muutaman brysselinvuoden aikana.

Taytyy myontaa itsekkin etta tuo suojatien eteen pysahtyneen auton vierelle pysahtyminen on se joka varsinkin vieraassa paikassa ajatuksiin uponneena jaa liian helposti huomaamatta, varsinkin kun taalla on porukalla tapana pysakoida keskelle katua (niinkun kakkosriviin) Tutuilla reiteilla tulee paremmin tietenkin katsottua.
 
Suomessa se ongelma on lähinnä asenne. Ajetaan sitä muualla maailmassakin vähän miten sattuu, mutta sielä homma ihme kyllä toimiikin. Puolassa toisaalta tuntui välillä asennoituminenkin siltä, että koska prätkä vie vähemmän tilaa, voi sen ohittaa pienemmässä välissä...eikä silti, pitäähän toi paikkansa. Sielä muutenkin oli tapana väistää vaikka sitten pientareelle isommillakin autoilla, että pääsee takaa ohi vaikka olisi vastaantulijoita. Ratkaisuna säikyttäviin ohituksiin toimi oman nopeuden nosto...

Prätkällä ajellessa muutenkin asennoituminen kannattaa toteuttaa siten, että itsellä ei ole mitään oikeuksia, eikä omaa paikkaa liikenteessä. On vain se, mihin on menossa, ja se missä on nyt. Siitä välistä kun katselee vapaan reitin, ja posottaa sitä väistellen mitä nyt sattuu vastaan tulemaankin. Ehkä lyhyt oppimäärä prahan liikennettä sopisi itse kullekkin. Toki ehkä ihan siihen malliin ei kannata ajaa, suomen gestapo kun voisi olla eri mieltä jossain vaiheessa...
 
Back
Ylös