• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

ZX-9R

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Guest
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Kertokaas viisammat, kun olen irroittamassa ohjauksen laakerit, kaikki muu on purettu, paitsi T ylä ja ala kertaa. Akselin keskellä 12mm kuusiokolo avaimelle paikka, mutta en saa auki pulttipyssyllä, enkä putken kanssa vääntämällä. Huoltokirjassa ei löydy ohjetta moisen irroittamiseen. Potilas on 1996. Hondista olen pystynyt tämän itse tekemään, mutta onko vain voiman vähyyttä , vai tyhmyys??

Vastaan itselleni. Voimaa vain niin irtosi.
 
Miten tiuhasti bensapumpun pitäs pumpata tyhjäkäynnillä tai sitten kun antaa paikallaan kierroksia esim 5000? Tuntuis että aika hitaasti se sytkyttää.
 
Mulla on muistikuva että pumpussa olisi painekytkin, jonka perusteella pumpun käyntiä pätkitään.

Onko päällä jotain ongelmaa, jonka vuoksi kyselet?
 
Mulla on muistikuva että pumpussa olisi painekytkin, jonka perusteella pumpun käyntiä pätkitään.

Onko päällä jotain ongelmaa, jonka vuoksi kyselet?

Pyörä ollut käyttämättä reilun vuoden ja ilm jo silloin ollut jotain käyntihäikkää ainakin satasen vauhdin yläpuolella. Nyt lähtee hyvin käyntiin mutta tyhjäkäynnillä ei tunnu kaikki sylinterit olevan mukana ja kaasua antaessa jättää kierrokset välillä leijumaan. Tulpat uudet, johdot tarkistettu ja myös puolat. Kaasuttimet on kyllä puhdistettu mutta ei niitä säädetty ole. Mietin vaan, että pystyskö tuo pumppu aiheuttamaan ongelmaa ettei saa soppaa tarpeeksi kun käyntioireita ollut silloin ed omistajan aikana.
 
Nyt lähtee hyvin käyntiin mutta tyhjäkäynnillä ei tunnu kaikki sylinterit olevan mukana ja kaasua antaessa jättää kierrokset välillä leijumaan.

Imuvuoto ja/tai synkka tulee ekana mieleen.

Kyllähän tuo siltä haiskahtaa, että olisi hyvä käydä ns kaikki läpi. Puristuspaineet, venttiilivälykset, kaasarit pöydälle ja läpikäynti. Pumppu ei ehkä ole syypää. Silloin bensa loppuisi vedättäessä. Tyhjäkäynnillä on helppo suihkutella vettä pakosarjalle ja todeta, mikä sylinteri on kylmänä.
 
Voisitko täsmentää millaisista oireista on kyse.

Ite en oo pyörällä ajanu muuta ku pihassa siirtäny. Ed omistajan aikana kait satasen tuolla puolen ollut jotain röpötystä tms.
Ekan kerran kun laitoin käyntiin, käynti aaltoili ja jätti kierrokset leijumaan välillä jonnekin neljään tonniin. Kaasuttimet sen jälk pahimmasta töhnästä putsattu. Juuri testasin suihkevedellä putkien lämpenemisen niin kyllä kaikki oli kuumia, tosin vasen lämpes hitaammin kuin muut. Pitänee avata kaasuttimet uudelleen ja ne reiät syynätä tarkasti. Niitä en sen kummemmin tutkinut vielä. Ilmavuotoon tuo itestänikin nyt viittaa.
 
Vähimmällä vaivalla saattaa päästä, kun irroituksen jälkeen ultraäänipesee kaikki kaasarit.
Käyntiongelmat pyörässä, joka on ollut kohtalaisen pitkän aikaa käyttämättömänä, kulminoituvat yleensä kaasuttimiin. Silmämääräinen tarkistus ja pahimpien mömmöjen mekaaninen puhdistus ei riitä juuri koskaan.
 
Laittelen tietoa kunhan homma edistyy. Ultraäänipesuri tulollaan.
 
Laittelen tietoa kunhan homma edistyy. Ultraäänipesuri tulollaan.

Kaasareiden pesu auttoi aika paljon tilanteeseen:) Vähän tuntuis vieläkin aaltoilevan käynti tyhjäkäynnin tuntumassa. Seosruuvit tuossa noin kaksi kiekkaa auki. Luistien kumit oli kyllä ehjät mutta vähän venähtäneet.
 
Kannattaa pesun jälkeen myös tarkastaa et röörit on auki.
Ei tarvii monta kertaa jumpata auki.
 
Kone saatu käymään kaikilla neljällä mutta nyt ongelma seuraava: paikallaan ottaa kierroksia hyvin ja tottelee kaasukahvan liikkeisiin koko kierrosalueella mutta kun ajamaan lähtee niin 5000 kiertää maks ja alkaa röpöttämään. Ei sammu ja pienillä kierroksilla toimii hyvin. Oma arvio on ettei saa bensaa tarpeeksi. No pumppu on uus ja samoin suodatin. Rele tuntus pa -pumpulle toimivan mutta en tiedä kuin tiheästi sen pitäs antaa pumpulle virtaa. Mistähän tuota lähtis seuraavaksi vikaa etsimään?
 
Tiedän että ZZR1100 tekee tuon jos on jäänyt ram air putkesta kiinnittämättä kohokammioihin letku. Tarkistapa se ensimmäisenä. Zetorissa se on eräänlainen Y-haara joka tulee airboxia ennen ilmanottoon. Käsittääkseni ysissä on samanlainen.
 
Ilmanputsarin kotelo pois ja katsomaan josko kaikki luistit nousevat kaasutellessa yhtäaikaa ja kattoon saakka.
 
Sepähän tietenni jääny pois se vuosimalli, 1995 ja Italian versio. Ainakin nuo lampun alle tulevat kumiletkut oli alkupäästä täynnä töhkää, ei virrannut ilma lainkaan kaasareille.
 
Sepähän tietenni jääny pois se vuosimalli, 1995 ja Italian versio. Ainakin nuo lampun alle tulevat kumiletkut oli alkupäästä täynnä töhkää, ei virrannut ilma lainkaan kaasareille.

No kerrohan sitten operaation valmistuttua kuinka kävi, josko tällä alkaisi Kawasaki kulkemaan jälleen kuten pitää.
 
Back
Ylös