Voda
New member
Kesä tulee kovaa vauhtia ja tässäkin tallissa oli aika kääntää räikän kiertosuunta, jotta pelit saadaan ennen juhannusta kasaan. Pientä haastetta tuotti nokkien ajoitus kun imunokaksi tuli R-koneistamon hioma nokka ja pakonokaksi valikoitui vakio imunokka. Tällöin pakonokalle ei ollut ajoitusmerkkiä ja imunokankin ajoitus tuli tehdä mittaamalla optimoidun toiminnan varmistamiseksi.
Aikasemmin olin aina kasannut koneet merkkeihin, joten nyt oli aika hieman lueskella kirjallisuutta ja kysellä vanhemmilta rasvanäpeiltä neuvoa. Kun teoria oli ainakin etäisesti hallussa tuli aika mitata nokan asentoa paininkupista. Suitsukissa paininkuppi on hyvin pieni verrattuna esimerkilsi Aprilian RSV paininkuppeihin. Tästä johtuen nokka peittää hyvin tehokkaasti kupin, eikä heittokello sujahda ihan itsestään paininkupille.
Heittokelloa asentaessani herätin sisäisen mäkgyverini ja ruuvasin heittokellon kärjen irti ja korvasin sen pitkällä 3mm pultilla, josta pään pyöräytin teräväksi. Tällä high tech työkalulla jonka valmistus vaati poikkeuksellisen innovaation, sain nokat ajoitettua kohdalleen.
Hiotun imunokan maksiminosto on 7,8/150 jolloin se on ykk:ssa auki 2,0mm
Vakio imunokan maksiminosto on 7,2/125 jolloin se on pakonakkana ykk:ssa auki 1,5mm
Jos kaikki meni kohdalleen, niin näillä asetuksilla pitäisi kaasun virrata esteettä ja tavarat koneen sisällä mahtua pyörimään osumatta toisiinsa.