MP 2010 -näyttely uhattuna?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Heksa
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Höh, ESS muutti artikkelin tekstiä vaikka Anatooli oli antanut lehdelle luvan kirjoitella mitä vaan.

Uudistetussa tekstissä on stadin messujen vastine jossa mm. kerrottiin, että päätös MP10 messujen järjestämisestä tehdään parin viikon kuluessa.
 
No eihän ne messut Lahteen siirry, Riku voi aina järjestää omia
juttujaan. Jos jotain merkittävää alalla tapahtuu, mies ainakin
on tunnistettavissa uutisvalokuvissa sarjassamme" minä tunnen
kaikki " ja taitaapa tuo tunteakin. Näin osa-aikaisena Lahden
vaikutuspiirissä oleskelevana olen sitä mieltä, ettei kylässä noin
päällisin puolin ainakaan suurempia vikoja löydy. Ne Rikun maail-
man suurimmat näyttelyt ovat itse asiassa ihan kivoja. Parisen
vuotta sitten oli paikalla parikin legendaa, Artsi Nyqvist ja voi
sitä Matti Nykäsen haastattelua.
 
Aivan sama vaikka siirtäisivät Metrilaku-Paita-messut vaikka Nuorgamiin. Jos paikalla ei ole moottoripyöriä, niin miksi sinne edes mennä? T-paitoja saa halvemmalla netistä, lakut voi ostaa siwasta ja kännit voi riipasta vaikka hyviä hanaoluita nauttien olutravintoloissa. Samalla jauhaa sontaa kavereiden kanssa kesän moottoripyöräreissuista ja katselee baarin kissoja tiskin kummallakin puolella. Säästääpähän sen lipun hinnan ja voi sijoittaa senkin itsensä kehittämiseen, lähinnä keskivartalon osalta.

biggrin.gif
 
Päivän Kauppalehden mukaan BMW, Honda, Suzuki ja Yamaha ovat ilmoittaneet jättävänsä ko. messut väliin. Lisävarusteita ja tarvikkeita myyvien osalta ilmoittautumisia messuille on tullut hyvin.

Sitovat ilmoittautumiset messuille on jätettävä tämän viikon loppuun mennessä ja että messujen johto päättää ensi viikolla järjestetäänkö MP10 messut vai ei.
 
Päivän Kauppalehden mukaan BMW, Honda, Suzuki ja Yamaha ovat ilmoittaneet jättävänsä ko. messut väliin. Lisävarusteita ja tarvikkeita myyvien osalta ilmoittautumisia messuille on tullut hyvin.

Sitovat ilmoittautumiset messuille on jätettävä tämän viikon loppuun mennessä ja että messujen johto päättää ensi viikolla järjestetäänkö MP10 messut vai ei.
Jep, elikkäs Suomeksi tuo Messujen info tarkoittaa, että torikauppiaat kautta Scandinavian ovat innolla tulossa MP10 messuille - moottoripyörien puolella onkin sitten jostain kumman syystä hieman hiljaisempaa... lycka till...
 
Jokainen voi kuvitella minkälainen kustannus maahantuojien tai kauppiaiden osalta messut ovat. Suomen Messut on hinnoitellut itsensä ulos ja kenelläkään ei ole mahdollista maksaa nykyisiä neliöhintoja, joita messukeskuksessa pidetään. Oluenmyynnistä maahantuojat ja kauppiaat eivät elä.
 
Rikulla on BMW:n ja Suzukin edustus....
No onhan se ihan hyvä jos Rikulla on kontakti pintaa ? Todellisuushan on kuitenkin se, että ilman "jonkun" taloudellista intressiä näyttelyt sun muut pippalot voipi unohtaa. Jos tilannetta vertaa Suomen Messujen intresseihin niin onhan Rikulla kuitenkin pitkä ja aito MP tausta. Suomen Messuilla ei sellaista tietääkseni ole ? Alkaahan tämä toki nyt jo  kuulostamaan jo siltä, että olen Riku Motorin myyntimies, mutta empä todellakaan tuonne ao tahoa.
 
MP messujen "kohtalon" pitäisi ratketa tälläviikolla. Onko kukaan kuullut / lukenut asiasta mitään ?
nixweiss.gif
 
No niin,
pistinpä kyselyn faktoista Antti Rapolle. Katsotaan mitä infoa aiheesta tulee.

Tosiasiahan on kuitenkin se, että Helsingin MP-messut ovat olleet valtava tapahtuma, joten on vaikea kuvitella että se jäisi kokonaan pois.

Markkinatkin ovat taas elpymässä vaikkakin maailmanlaajuinen lama on puraissut alaa syvältä ja haavat ovat osin vaikeita.

Jos messukeskus tulee vastaan kustannuksissa, saattaa asia vielä kääntyä positiiviseen suuntaan.

Ikäväähän se on jos isot merkit jäävät pois. Silloin messujen luonne muuttuu tylsemmäksi ja se on nyt se iso kysymysmerkki.

Vaikka itsekin emmin tuota osallistumista ainakaan samassa mittakaavassa kuin tämän vuotisilla messuilla, niin onhan se tapahtumana ollut aina kiva ja katkaisee jäisen talvitunnelman mainiosti.
 
Eiköhän Mp-messujen kohtaloa hierota paraikaa Suomen messujen ja 4-5 ison pojan (maahantuojan) kanssa. Pojat taas saavat aulista neuvontaa Euroopan isommilta pojilta, joita ohjastavat idän ja lännen vieläkin isommat pojat.

Ehkä osa pikkukauppiaistakin vielä lähtee mukaan, jos Messut pudottaa neliöhintoja koko haarukan osalta. Toisaalta rihkama on noussut koko ajan suurempaan rooliin messuilla, joten ns. metrilakukauppiaat saisivatkin vetäytyä Itä-Pasilasta.

Omasta mielestäni tapahtuma on paisunut liian suureksi, joten joutaisikin pilkkoontua pieniksi paloiksi ympäri maan. Suurmessuille on vain yksi ainoa puolustus: ikivanha traditio monelle mopoharrastajalle.

-hh-
 
sanoi:
Helsinki Motor Show -autonäyttely siirtyy ensi vuoteen

Neuvottelut perinteisen Helsinki Motor Show´n järjestämis- ajankohdasta jatkuvat Suomen Messujen ja autoalan toimijoiden kesken. Neuvottelujen jatkumisen johdosta Helsinki Motor Show -autonäyttely siirtyy ensi vuoteen. Suomen Messut tiedottaa suunnitelmista heti kun neuvottelut saadaan päätökseen.

Mahtaakohan MP10 näyttelylle käydä samoin? No, lähiaikoina se selvinnee.
 
Pari kommenttia.
Ensin compact_d:lle: Missä ne Tampereen puuhamiehet olivat kun ideoita jaettiin? Tietysti tamperelaisten tyyliin sopii jälkikäteisvalittaminen, kun se on nyt vähän Hämeemmässä.
Compact_d ehdotti Tamperetta tilojen vuoksi. Hän ei ole tamperelainen eikä ole sen enempää puuhannut messuja mihinkään.

Kuka tamperelainen on messujen mahdollisesta pitopaikasta valittanut, etu- tai jälkikäteen?

Miksi tällaista provosointia?    
omg.gif
 
Niin, rico. Näemmä kommentoinneistani on valitettavaa joka suhteessa. Pitäisikö kanssasi alkaa vääntämään tästäkin asiasta? En kuitenkaan aio vääntää, mutta perustelen aikaisempaa heittoani hivenen perusteellisemmin.


Noin asiallisesti vielä jos palataan messujärjestämiseen:
1. On hienoa, jos Lahteen saataisiin valtakunnalliset messut aikaiseksi.
1b. Miksi juuri Lahteen? Ilmeisesti Routo on tehnyt asian tiimoilta jo merkittävän työn.
1c. Miksi ei muualle? Olisi sääli jos tapahtuma hajautuisi ja resurssit hajoaisivat liian laajalle.


2. Mitä seuraa jos valtakunnallisten messujen pitopaikka olisi välillä Lahti?
2b. On varsin todennäköistä, että jatkossa Helsingin Messujen karannut kustannustaso putoaisi yleisesti. On kumma jos kustannustaso ei laske, vaikka kävijämäärät ja näytteilleasettajien määrät laskevat.
2c. Olisi tietysti toivottavaa , että Helsinki säilyisi Suomen messupääkaupunkina.
2d. On varsin todennäköistä, että kustannustasoa ei saada lasketuksi ilman aitoa kilpailutilannetta. Kustannustason yleinen laskeminen laskevia markkinoita vastaaviksi lienee useiden messujen näytteilleasettajien ja yleisön toive.
2e. Pelkästään koirakoulu opettanee messujärjestäjiä järjellisempään kustannustasoon. Pöhöttynyttä messujärjestäjää ei voitane saneerata asiakaspalvelijaksi ilman kunnon kilpailua.

Tyypillistä Suomalaista toimintaa on tietysti keksiä sama asia uudelleen kuin kaveri keksi jo eilen mm. sen vuoksi Suonenjoella kasvatetaan mansikoita ja Pohjanmaalla tehdään huonekaluja. (Lahdessa ei taas tehdä nykyään juuri mitään...)

Edellisen perusteella väitän, että toimialalla toimivien (Kuluttajien tai vähittäiskaupan, tukkukaupan, maahantuojien) etu ei ole välttämättä messutoiminnan totaalinen hajautuminen. Silloinhan Hgin Messut todistaa osaavansa järjestää ainoastaan valtakunnallisia messuja. Noh, mitenköhän käy kustannustason?

Omana mielipiteenäni kuitenkin totean, että minulle on ihan yksi lysti onko ne messut Helsingissä, Lahdessa, muualla yhdessä tai useassa paikassa. (Silti Riku on hyvä tyyppi ja aikaansaava kaveri). Ehkä itse käyn, ehkä en, Pyöriä ostan silti!

Messut on ehkä vanhanaikainen konsepti tuote-esittelyihin, brändäykseen ja kuluttajien tavoittamiseen. Noin informaatiollisesti tuntuu nykyään siltä, että informaatiota on kaikkien saatavilla v ä l i t t ö m ä s t i. Kiitos sähköisen tiedonvälityksen. Mielestäni merkittävänä erona entisaikaan on, että koko jakelukanavalla oli hivenen aikaa totutella (ja opetella) uutuudet ennen kuluttajaa. Oli siis mahdollisuus hannata ja pantata tietoa. Noin nykyisin väittäisin, että lehdetkin on osittain tiputettu informaation jakelukanavasta. Entisaikaan jopa kuolattiin (ensin) lehtiä, kun gurutoimittajat pääsivät esittelemään "uskomattoman hienoja uutuustuotteita".

Siis maailma ja jakelukanavat muuttuvat, mutta liiketoiminnan kaksi peruslähtökohtaa kustannustehokkuus ja erilaistaminen pysyvät. Kilpailunäkökulmaan liittyy tietysti vanha peruste jostain strategisesta edusta, Helsingin Messujen etu on näemmä nykytilanteessa käytetty loppuun.
 
Lähtekää Milanoon jos oikeasti hyvät messut kiinnostaa. Monille voi tosin tulla shokkina, että vastoin yleistä italialaista tapaa, on "esittelytyttöjen" määrä huomattavasti pienempi kuin Helsingissä. Pyöriä ja muita tarvikkeita sen sijaan moninverroin enemmän. Myös t-paitojen ja muun tilpehöörin myynti loistaa poissaolollaan.
 
Lähtekää Milanoon jos oikeasti hyvät messut kiinnostaa. Monille voi tosin tulla shokkina, että vastoin yleistä italialaista tapaa, on "esittelytyttöjen" määrä huomattavasti pienempi kuin Helsingissä. Pyöriä ja muita tarvikkeita sen sijaan moninverroin enemmän. Myös t-paitojen ja muun tilpehöörin myynti loistaa poissaolollaan.
Hee, niin monen Suomimessun kävijän naamaa on huvittava katella, kun "esittelytyttöjä" kattelevat. Ihan kuin eivät oisi ikinä naista nähneet ;)....
 
Eipä taida tänävuonna kauheesti messuja olla muuallakaan, meni sitten ihan mihin vaan Euroopassa..

Kuulemma lähipäivinä ilmoittavat Hesan MP10-messujen lopullisen tilanteen, tuli niitä tai ei.
 
Back
Ylös