• Huom! Kaikki tälle foorumille tehty sisältö poistuu kun beta on ohi ja nykyisen foorumin sisältö ajetaan tähän päälle.

ZX-6R

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Loosah
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Olen siis ensi viikolla vaihtamassa vm. 2006 pärrään sliparia ja vanhassa änkkärissä on putkessa se perhosventtiili. Siitä venttiilin kohdasta menevät vaijeritservoon siihen penkin alle. Kuulemma yksi vaihtoehto (servoeliminaattorin käyttämisen lisäksi) on poistaa ne vaijerit ja jättää itse servo paikoilleen. Se perhosläppä siis lähtee joka tapauksessa vaimentimen mukana ainakin tuossa -
D

Mitenkäs kun wikipedia väitti että tuo toimii aktiivisena putken resonanssipiirinä ja perhosventtiili vaikuttaa vääntöön alakierroksilla lisäävästi ja sen poistaminen huonontaa vääntöä ja tehoa matalilla ja keskikierroksilla. Pitääkö tuo paikkaansa, eli onko tehoputkella varustettu 05 itse asiassa vähemmän ärhäkkä kuin orkkisputkella? Olen nähnyt väitteitä että se on saastemääräysten täyttämiseen mutta Wikipedian artikkelin mukaan sillä olisi tehovaikuksia. Olisiko jollakulla parempaa tietoa tästä, eli onko tuon puuttuminen ok zx6rn tapauksessa vai onko se taas viritys jossa teho laski 10 prosenttia ja hyödyt jäi saamatta paitsi että putki meluaa?
 
Mutulla veikkaisin että resonanssin poistuminen laskee, ja hengityksen lisääntyminen nostaa, joten lopputulos plusmiinusnolla.
Eikä toi akra esim lupaa sliparilla juurikaan mitään.
 
Liitetiedostot

  • 2005akra.jpg
    2005akra.jpg
    24,7 KB · Katselut: 61
Olisikohan vastaavaa käppyrää Mivv-sliparista 05 ZX6Rssä DB-killer paikoillaan. Siis onko sekin +/- 0, oleellista on että vaikka ei olisi yhtään plussaa, ei soisi olla etenkään miinustakaan. En aio pistää omaan Mivv sliparia mutta harkitsen toisen 05 6Rn hankintaa sen kaveriksi kun meillä on kaksi kuskia, ja siinä sattuisi olemaan slipari ja tuo butterfly valve pois. Eli onko tuo hyvä, ok, vai huono. Olettaisin ettei ainakaan huono kun monet niillä ajaa.
 
Acran pöntön mukana olo joku metalli lipare joka laitetaan servon ruuviin kiinni. Se haluaa aina testata servon äärilaidat. Liparerauta toimii äärilaitoina sille.

Itse otin acran pois ja myyntiin. Orggis takaisin. Ei pönttö vaikuta 600 sessa mitään. Paitsi ääntä.
 
Ei pönttö vaikuta 600 sessa mitään. Paitsi ääntä.

Ja ulkonäköä. Siinäpä ne tärkeimmät :) Onhan vakiokannut oikeastaan poikkeuksetta järkyttävän näköisiä ja kyllähän hiljainen mopo on aika tylsä ajaa. Ei se nyt mikään mökäpönttö tarvitse olla mutta kyllä murina ja pörinä kivaa on
 
Murinaa vastaan nyt mitään ole mutta jos setä sininen vie siitä hyvästä kilvet ja vanhan mopon hinnan verran päiväsakkoja, kyllä ahistaisi ja aika ankarasti. Kukkahattusääntöfinlandiassa vähemmän hermoja raastavaa on ajaa mopottimella jossa mopottimessa itsessään ei ole sakottamisen aihetta.

Jos myit sen acran, paljonko sait siitä? Minkähän arvoinen on Mivvin vastaava slipari jos sellaisen moposta pois ottaa 05 6Rstä ja myy? Se style hiilarislipari siis.
 
Terve kaivoin 05 6r:n talviteloilta ja sähköt kenkkuilee...
Eli vilkut ei toimi.
Takavilkku/vilkut palaa molemmin puolen yhtäjaksoisesti(aina sillä puolella minne kytkintä käyttää), mutta edessä ei pala/vilku mitään...

Onko arvauksia mikä tuollaisen käytöksen aiheuttaa:vi**ttaa:
PS.
kävin kuiteski kirkolla kääntyilee kun kerran käyntiin kähti :grin:
 
Onks orkkisvilkut?
 
Palatakseni vielä aikaisempaan viestiin noista etujarruista ku päästää paineet.

En ole löytänyt korjaussarjaa vm 06. Duellin katalogis vain -03 asti ja sama myös parilla muulla nettisivustolla.

Käykö kuitenkin tuo sama etusylinterin korjaussarja uudempaan ?
 
Onks orkkisvilkut?

Edellisien peruja oikein kunnon viriviri. Takana ledit, edessä polttimot. Liitoksia tehty särkemällä abikoja ja käyttämällä sähköteippiä:kääk:

Sain tänään toimimaan kun suihkuttelin releen kannat kontakticleanerilla ja ilmeisesti toisen etivilkun kontakti ei olut pohjassa(omaa moka, mitäs irrottelee katteita talvella)... Eli nyt toimii niin kuin aiemminkin.

Ainut vaan että jotain perusjännää noissa on kun vilkkuvat niin harvakseltaan. Eikös yleensä ledivilkkujen kanssa käy päinvastoin eli vilkkuvat kuin penteleet:dunno:
 
Palatakseni vielä aikaisempaan viestiin noista etujarruista ku päästää paineet.

En ole löytänyt korjaussarjaa vm 06. Duellin katalogis vain -03 asti ja sama myös parilla muulla nettisivustolla.

Käykö kuitenkin tuo sama etusylinterin korjaussarja uudempaan ?
Mä veikkaisin että 03(-04):sessa ja (05)-06:ssa on täysin eri pääsylinteri ja korjaussarja.
Uus OEM päämäntä kaikkineen 06:een: Kawasaki 43020-0012
Eikä hinta oo paha:
http://www.cheapcycleparts.com/products/721772
http://find.partzilla.com/?r=t&s=1&q=Kawasaki+43020-0012&x=0&y=0
Tai vaikka tuolta:
http://www.cornwallkawasaki.co.uk/shop/shop.php?cmd=showdiagram&id=1123
 
Pitäisi 2009 ninjasta tuota ajoasentoa koittaa parannella ettei joutuisi mopoa vaihtamaan, tavoite olisi saada painoa pois ranteilta, ongelma on jotenkin jalkojen asennossa kun niillä on vaikea tukea mitenkään. Kaikki tuki tulee lähinnä tankkia puristaessa.

Tässä vaihtoehdot,

http://www.dragrace.fi/product_info.php?cPath=488_487_422&products_id=12941

&

http://viewitem.eim.ebay.fi/OEM-Rearset-Rear-set-Kawasaki-ZX6R-ZX-6R-20092011-Black/390496809718/item

Pitäisin jälkimmäistä järkevämpänä kun nuo säädöt näyttävät monipuolisimmilta. Niin ja pituutta 180.

Kokemuksia?
 
Hoi!

Mites noi eturenkaan laakerit saa irti? Tarvisko tuossa olla joku ulosvetäjä vai miten? 04 vuosimalli.

EDIT: Jaa selviskin kun uskalsi sitä väliputkea "kammeta" tarpeeksi sivuun niin pääsi lyömään vastapuolelta laakerit ulos.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kenelläkään olis myidä ehjää yläkolmiota -05/-06? :no:
Terv. alumiini halkee äärettömän helposti.. :rant:
 
Ostin eilen tällaisen:

karoliinaszx6rleft 275.jpg

:grin:

Eilisen ajelun perusteella vaikuttaa siltä että kannattaisi vaihtaa eturatas -1 ainakin.
Ehkä jopa -2. Ykkönen riittää tässä tarpeettoman ylös (eilen vetelin motaria ykkösellä ja näytti siltä että tätä ei tarvitse vaihtaa ollenkaan, ja 14000-16500 rpm saavuttaakseeni pitää jo ajaa todella reipasta ylinopeutta, siis ykkösellä) ja autojonoruuhkassa on aika nykivää ajaa 20 km/h kun vaihtoehdot on takarengas pyörii melko lujaa tai moottorijarrutus täpöillä, tai sitten pitää polttaa kytkin siinä puuhassa. Ehkä mieluummin ratas vaihtoon. Vm. 2008:n orkkisvälitykset on aika maksiminopeuden tavoitteluun suunnitellut ilmiselvästi.
 
Pitäisin jälkimmäistä järkevämpänä kun nuo säädöt näyttävät monipuolisimmilta. Niin ja pituutta 180.

Pituutta 180 ja ei mahdu pitämään ollenkaan tukea jalkatapeista kun on liian ahdasta?

Itse olen ~182 cm ja ainakin 05:een ja 08:iin mahdun ihan hyvin.
Tosin 05:ssa saa paremmin tukea kun siinä on pyöreät LSL:n tapit (mutta ei säädettävät - ainakaan vielä), kummasti parempi ote niissä kuin orkkistapeissa kun voi jalkaa pitää tapin päässäkin vinottain ilman että luistaa.

Jottei tarttisi jalkoja ihan koukussa pitää, voisi toki omassakin pyörässä vähän säätää taaksepäin, 08 tuntuu hiukan tiukemmalta kuin 05, johtuu ehkä osin orkkistapeista jotka ei tunnu tukevilta. Mutta en oikein usko että 2009 voi olla niin paljon ahtaampi kuin 2005/2006 tai 2007/2008, joten pitäisi 180 senttisen kyllä ainakin tappien säädettävien kanssa saada ihan ok koon puitteissa. 190 senttinenkin näyttää vielä mahtuvan tuohon.

Koeajoin viime viikolla yhden myyjän pyörää jossa oli Lucasin säädettävät tapit ja ei meinannut yltää varpaat
polkimelle kun oli säädetty isolle jalalle ja muutenkin oli jalkakulma selvästi loivempi, joten ainakaan sen kokeilun perusteella, jos on ahdasta, säädettävät jalkatapit kyllä auttaa, ainakin hyvissä tapeissa näyttää säätövaraa olevan suuntaan jos toiseen. Joissakin säädettävissä tapeissa tosin on kuulemma rajoitus että ei voi säätää kuin ylöspäin ja taaksepäin (joissakin siirtyy yksinomaan sekä ylös että taakse yhtäaikaa mikä saattaa tiukentaa polvikulmaa entisestään), eli jos tarvitsee siirtää taaksepäin ja alaspäin tai suoraan taakse mutta ei ylös eikä alas jotta saa jalkakulmaa vähemmän tiukaksi, kannattaa huomioida minkälaiset rearsetit ostaa. Ainakin tuossa koeajamassani 2005:ssä oli säädetty hyvinkin tilavaksi noilla (kuulemma discontinued) Lucas rearseteillä. Pyörän omistaja taisi olla luokkaa yli 190 senttiä, joten siitä voisi päätellä että ei kannata pyörää mennä vaihtamaan kun hänkin pyöräänsä oli hyvin mahtunut. Etenkin kun taitaa olla Kawasakit itse asiassa tilavimpia kyykkypyörävaihtoehdoista.
 
Ostin eilen tällaisen:

katso liitettä 2532

:grin:

Eilisen ajelun perusteella vaikuttaa siltä että kannattaisi vaihtaa eturatas -1 ainakin.
Ehkä jopa -2. Ykkönen riittää tässä tarpeettoman ylös (eilen vetelin motaria ykkösellä ja näytti siltä että tätä ei tarvitse vaihtaa ollenkaan, ja 14000-16500 rpm saavuttaakseeni pitää jo ajaa todella reipasta ylinopeutta, siis ykkösellä) ja autojonoruuhkassa on aika nykivää ajaa 20 km/h kun vaihtoehdot on takarengas pyörii melko lujaa tai moottorijarrutus täpöillä, tai sitten pitää polttaa kytkin siinä puuhassa. Ehkä mieluummin ratas vaihtoon. Vm. 2008:n orkkisvälitykset on aika maksiminopeuden tavoitteluun suunnitellut ilmiselvästi.

Vaihda mieluummin isompaa taakse kuin -2 eteen.
Vähähampainen ratas joutuu melko koville.
Muistaakseni tuohon löytyy huvin vaihtoehtoja taaksekin.
-1 eteen ja +2 taakse voisi olla jo mukava muutos.
 
Back
Ylös