Ajatko radalla mukavuusalueella?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jane
  • Aloituspäivä Aloituspäivä

Jane

New member
Itselleni on tullut jokusen kerran tilanteita jossa olen tullut mutkaan mielestäni hieman liian lujaa ja sitten sydän pamppaillen väännän sen mutkan läpi kuitenkin ihan ok, mutta jälkifiilis on kuitenkin hieman epäonnistunut että miten se nyt noin pääsi käymään. Onko muilla samanlaisia fiiliksiä? Kuuluuko tämä siis asiaan ja noista hetkistä oppii vai pitäisikö niitä välttää?

Lähinnä kiinnostaisi tietää oppiiko parhaiten kun ajelee omalla mukavuusalueellaan eli mutkat harkiten, rennosti ja hissunkissun siitä sitten oikeasti kehittyy pikku hiljaa... vai pitäisikö sitä yrittää vähän tulla pois siltä omalta 'comfort zonelta' jotta näkee missä se oma raja on ?

Joku viisas kun on joskus sanonut että pitää tulla ulos omalta mukavuusalueeltaan oppiakseen niin päteekö se myös tähän rata-ajoon...
 
Ehdottomasti pois mukavuusalueelta, ei kuitenkaan metsän puolelle
wink.gif

Poistuminen kannattanee suorittaa pienin askelin, ts ensin ehkä pitäisi pystyä ajamaa suht'tasanopeita kierroksia ja sitten lisätä vauhtia vähitellen. Helppoa teoriassa.
 
Niin. Ongelmahan on se, että mukavuusalueelta poistuttaessa poistuu helposti myös radalta. Ts. pitää olla käsitys limiteistä, kun alkaa nostamaan vauhtia.

Kun tekee riittävästi toistoja, vaikka ihan mukavuusalueellakin, nopeus nousee huomaamatta. Otetaan esimerkiksi ah niin kovin rakastamani jarruton ajoharjoittelu. Ilman jarruja ajaessa on helppo säädellä mutkaan tulonopeutta. Jarrutettaessa tulee helposti jarruttaneeksi liikaa, jolloin ei saa useita samanlaisia, kontrolloituja toistoja. Kun ajaa mutkaan jarruitta vaikkapa 80km/h, ja huomaa, että sehän meni leikiten, voi seuraavalla kerralla tulla vaikka 85km/h ja huomata että oho, sehän menisi vieläkin paljon kovempaa.

Niin se nopeus pikkuhiljaa kasvaa.
 
Olen PoS:n kanssa samaa mieltä. Kehitys tulee toistojen kautta ja vaatii ajoittain pieniä liikahduksia mukavuusalueen ulkopuolelle.

Omalta osaltani ajo on kehittynyt viime kauden aikana varsin mukavasti. Asiaa on auttanut oman ajamisen miettiminen ja mielikuvatreenaus.

Ennen setin alkua käyn oman kierrokseni läpi mielessäni, millä vaihteella ajan minkäkin mutkan, missä kohtaa vaihdan, missä jarrutan, minne kohdistan katseeni jne. Setin jälkeen sitten pientä analyysia suorituksesta, missä kulki ja missä ei.

Sitten vaan seuraavalla setillä kokeilen jotain pientä asiaa eri tavalla, ajan vaikka jonkun mutkan pykälää isommalla vaihteella tai kokeilen kääntää mutkaan hiukan myöhemmin, vasta kun näen avautuvan suoran tms.

Näissä tilanteissa sitä on hetken pois omalta, tutulta mukavuusalueelta. Mutta jos huomaa että mutkan voikin ajaa eri linjaa ja eri vaihteella nopeammin, mukavuusalue muuttuu.
Näissä tilanteissa koen mielikuvaharjoittelun olevan kuitenkin tärkeää. Kun ajat mutkan kovempaa kuin aikaisemmin, niin myös mutkan jälkeiset tapahtumat tapahtuvat nopeammin ja niihin pitää varautua.

Asiaa voisi verrata esimerkiksi skimbaamiseen/lautailuun. Hyppyristä vetäminen vaatii riittävästi nopeutta ja sen kerääminen on oma juttunsa. Mutta ihan yhtä tärkeää on miettiä jo etukäteen mitä tapahtuu kun ollaan ilmassa ja tullaan sieltä alaskin. Näin ihan esimerkkinä suorituksen mielikuvaharjoittelusta.

Itsellä tämä on tuntunut toimivan. Pienillä askelilla eteenpäin.

//Andy
 
Pelkästään mukavuus alueella tuli koko viime kesä köröteltyä aloittelijana radalla. Se ei kyllä estänyt konttaamista, tosin ei vauhdin kasvuakaan.

Ensimmäinen kerta itsellä kemorassa tai radalla yleensäkin ja vauhti oli 1.28-1.30 luokkaa. Viides kerta radalla lopukesästä ja vauhti oli 1.19-1.21 välillä, ja nurin mentiin... Ajo oli koko ajan ns. rauhallista ja kaasu ei juuri pohjassa vielä käynyt. Aika moni kaverikin siellä tuli perä edellä vastaan kun mutkaan käännettiin sisälle, vaikka sinkki kireällä vetivät suorat ja laikat punaisena jarruttivat pyörä vispaten.

Oma mielipide on kyllä ensimmäisen kesän jälkeen radalta se, että ilman kokemusta siellä ei kannata paljoa vinguttaa, vaan keskittyä rentoon ajamiseen.
Tietysti jos lähtökohtana on se, ettei ole kadullakaan vielä paljoa mopoa kokeillut tuolla mukavuusalueen ulkopuolella, niin pakko sinne on varsinkin radalla mennä, ainakin jos joskus haluaa lujaa ajaa ja pyörän hallintaa parantaa. Itselläni oli kuitenkin tuo puoli jo valmiiksi kohtuullisen perusteellisesti hoidettu (tosin kadulla mikä ei ole se järkevin mesta siihen luonnollisestikaan), joten helppo vaan kruisailla radalla kun yllätyksiä mopon käyttäytymisessä ei enää ihan niin helposti ilmene.
 
Itselleni on tullut jokusen kerran tilanteita jossa olen tullut mutkaan mielestäni hieman liian lujaa ja sitten sydän pamppaillen väännän sen mutkan läpi kuitenkin ihan ok, mutta jälkifiilis on kuitenkin hieman epäonnistunut että miten se nyt noin pääsi käymään. Onko muilla samanlaisia fiiliksiä? Kuuluuko tämä siis asiaan ja noista hetkistä oppii vai pitäisikö niitä välttää?

Lähinnä kiinnostaisi tietää oppiiko parhaiten kun ajelee omalla mukavuusalueellaan eli mutkat harkiten, rennosti ja hissunkissun siitä sitten oikeasti kehittyy pikku hiljaa... vai pitäisikö sitä yrittää vähän tulla pois siltä omalta 'comfort zonelta' jotta näkee missä se oma raja on ?

Joku viisas kun on joskus sanonut että pitää tulla ulos omalta mukavuusalueeltaan oppiakseen niin päteekö se myös tähän rata-ajoon...
Se mukavuusalue on sen verran laaja ett sen sisällä voi ajaa monella tavalla. Sehän nyt on selvää että jos tosiaan "ajelee mutkat harkiten, rennosti ja hissunkissun", eli käyttää omasta kapasiteetistaan vain jonkun 0-75%, niin eihän siinä oikein mitään kehitystä tapahdu, vaan homma on pelkkää nautiskelua.

Alottelijalla on ehkä ne mukavuusaluuelta poistumiset lähinnä vahinkoja. Sen takia, että ajamisen kaikki eri osa-alueet on niin levällään, ja pään kapasiteetti hallita eri osa-alueita on pieni, jolloin riittää että hitaassakin vauhdissa tekee pienen virheen ja sen seurauksena on poistuminen mukavuusalueelta koska alkaa tulemaan liikaa poikkeavia havaintoja joita pää ei pysty käsittelemään, ja riippuen paniikin määrästä; pää kylmänä saa seivattua tilanteen, tai sit pää vetää jumiin ja kuski tekee tyypillisesti esim hartialukon ja mopo radalta ulos.

Alottelijalla on myöskin usein se ongelma, että vaikka luulee tekevänsä edes jotain pieniä asioita oikein, voi ne pienetkin asiat olla väärin, tai sitten eivät sovi siihen kuskin kokonaispakettiin. Ja taas kun lisää vauhtia, niin jossain vaiheessa paketti hajoaa, jonka seurauksena kuski poistuu mukavuusalueelta, jne.

Itse alottelin elämäni ekalla mopolla -07 ja nuppasin into piukassa eniten täysi ajellessani pari kertaa, ja sen jälkeen vasta aloin funtsia ett "jokin mättää..."

Sen jälkeen olen ajellut mukavuusalueella, sen ylärajalla, ja kohdistanut huomion aina vain johonkin tiettyyn yhteen osa-alueeseen, joka on sillä hetkellä ollut eniten levällään. Ja sitten kun saanut sen korjattua, niin fixaillut seuraavan eniten levällään olevan osa-alueen.

Eli en niinkään kohdista huomiota siihen vauhtiin, tai sen lisäämiseen, tai siihen että vauhti pitäisi olla yli mukavuusalueen, vaan ajanut sellaista maksiminopeutta; jolloin käytettävissä oleva pään kapasiteetti riittää juuri ja juuri siihen muuhun ajamiseen ja siihen yhteen keskittymisen kohteeseen.

Ja aina kun jokin osa-alue on parantunut, niin vauhtia on tullut "itsestään" lisää. Koska on pakko ajaa kovempaa että pään koko kapasiteetti tulee käytettyä. Tai esimerkiksi se, että mitä enemmän työntää päätä peiliin, ja tiputtaa olkapäätä sisämutkaan ja työntää sisäkädellä mopoa nurin vastaohjauksella, niin on pakko lisätä kaasua/ mutkanopeutta, jotta mopo ei kaatuisi apeksiin.

Täysin eri asia on sitten taas se, jos ja kun joskus pääsen siihen tilanteeseen että kaikki eri osa-alueet alkavat olemaan niin hyvin hallussa ja selkärangassa, että kierrosajat kierroksesta toiseen on samaa tahkoamista parin kymmenyksen sisään setistä tooiseen, eikä mitään kehitystä enää tapahdu mukavuusalueen/ kapasiteetin ylärajassa ajelemalla. Siinä vaiheessa täytyy poistua mukavuusalueelta vaikka väkisin, jos edelleen haluaa kehittyä. Mut siihen on vielä pitkä matka.

Eli mitäkö neuvoisin enemmän ja vähemmän alottelijalle/ ratapäiväharrastajalle?
Mieti mikä ajossasi on vialla, ja aja niin kovaa että homma pysyy hanskassa, ja korjaa ne viat, niin saat lisää nopeutta. Älä nosta sitä nopeutta väkisin. 'comfort zonelta' poistumiset kannattaa jättää siihen vaiheeseen, kun ei ole enää mitään muuta tehtävissä. Niin kauan kun on; "älä mene shinne", tai jos menet, niin ota huomioon että se on erittäin kivikkoinen polku ratamopolle/kuskille ja siellä ajellessa saattaa hyvin nopeasti kaivata sekä mopo mekaanikkoa, että kuski lääkäriä.
 
Jyrkiä lainatakseni, tuolta "Kovaa radalla ajaminen ja kanttailu-vinkkejä" -topikista;

"Kehittyminen vaatii kuitenkin tulemaan pois siltä henkilökohtaiselta mukavuusalueelta, jolla olo on turvallinen ja kaikki tuntuu olevan hanskassa. On uskallettava haastaa itsensä. Ja sitten niitä "happipaikkkoja" alkaa tulla. Jos perustekniikka ei ole tässä vaiheessa hanskassa, ni raatoautolle on hommia. Jos se on hanskassa, alkaa ihan uudenlainen kehittyminen. Alkaa ymmärtää mihin pyörä pystyy, miten rengas pitää ja miten missäkin tilanteessa pitää toimia, eikä ajatus jää kiinni edelliseen tapahtumaan vaan on valmiina ottamaan vastaan koko ajan lisää. Siinä siirtyy rataharrastaja uudelle tasolle.

Ei varmaan tarvitse sanoa kannattaako alkajaisiksi lähteä tuosta yllä mainitusta, vaiko opetella perusteet ensin. Mutta tuo on joka tapauksessa se tie..."

Itse olen ihan samaa mieltä, eli ensin perusteet kuntoon, tarpeeksi toistoja ja niin että sitä rataa ei enään siinä itse ajon aikana tarvitse miettiä, vaan kaikki vaihdot, jarrumerkit ym. tulee ns. selkäytimestä.
 
Olen samaa mieltä siitä että ensin perusasiat kuntoon ja pala kerrallaan on tätäkin asiaa maltillisesti opeteltava.

Mutta onko tosiaan niin että tällaisia ns. ylilyöntejä tapahtuu pääasiassa aloittelijalle ja vähenee kun oma ajo ja rata alkavat olemaan hanskassa?
Että vieläkö tällaisia ###kele £@@tana tilanteita tulee vanhoille konkareille kun rata on tuttu ja vuosia rata-ajoa takana?
 
Juuri noin.

Ja kyten äsmin Jycceä lainasi, jossain vaiheessa tulee se piste, että kehittyäkseen siltä mukavuusalueelta on tultava pois. Mutta sitä ennen pitää jo vähän ajamisen rutiinia ja tietoa sekä ymmärrystä pyörän käytöksestä olla, jottei ihan suorilta lähdettäisi heittäytymään.

Sanon edelleen saman, minkä olen sanonut aiemminkin: hitaassa ja keskiryhmässä ei pitäisi kenenkään kaatua. Eikä niillä vauhdeilla kaadukaan, jollei hölmöile. Baby steps.
 
Mutta onko tosiaan niin että tällaisia ns. ylilyöntejä tapahtuu pääasiassa aloittelijalle ja vähenee kun oma ajo ja rata alkavat olemaan hanskassa?
Jos alottelija pyrkii ajamaan kovempaa ihan vaan kaasua lisäämällä ja ajamalla kovempaa, niin aivan varmasti sattuu ja tapahtuu enemmän ylilyöntejä.

Jos taas alottelija ymmärtää että nopeus lisääntyy "itsestään"; jos ja kun keskittyy vain parantamaan eri ajamisen osa-alueita, niin sillon ylilyönnit vähenee minimiin.

Kokemuksella ei siis sinänsä merkitystä tuossa asiassa, vaan sillä asenteella.
 
Melkein puolet käytetystä ajasta radalla menee mukavuusalueen ulkopuolella. Ei sitä muutoin tunnu kehittyvän jos ei hae vauhtia mistä alkaa poistuun tai tulee läheltä piti tilanteita. Tietysti typerään riskinottoa vältetään.
Asteittain voisi sanoa tapahtuvan tämän siirtymisen.
 
Toi jarruttamatta ajaminen on mun mielestä paras tapa uudelle ratakuskille opetella rata-ajoa.

Itse hokasin sen vasta viimekesänä kun pari kertaa pääsi kokeileen. Jos jarruihin tarvii koskea niin siinä menee paitsi se mutkaan meno uusiksi myöskin tilannenopeus ja aika helposti tulee sössittyä koko touhu.

Toinen asia mitä ei heti hokaa on paljonko mopo jarruttaa ihan moottorilla kallistettaessa. Liittynee jotenkin pienempään renkaan säteeseen ja sen vaatimaan suurempaa kierroslukualueeseen.

Nämä nyt siis rata-ajon aloittelijalta..
 
Näistä vakuutus-tulkinnoista eri firmoista johtuen tulee ajettua todella varovaisesti (siis sen EAK osuuden jälkeen).

Tosin tälle kaudelle Turvaan joten eiköhän sitä uskalla hieman, enemmän avata.
 
Ensimmäinen ratapäivä Ahvenistolla tuli ajettua pelkästään mukavuusalueen ulkopuolella, koko ajan tuli jotain uutta huomioitavaa ja nopeutta oli muutamaan otteeseen aivan liikaa taitoihin nähden. Kemorassa vauhti pysyi maltillisena, mutta jo esimerkiksi mutkassa oleva jarrutusjälki joka johti suoraan hiekalle, vaikeutti ajamista kun katse olisi mieluummin seurannut tuota viivaa kuin kääntynyt katsomaan kauas mutkan suuntaan. Tämmöiset asiat ei taida enää pidempään ajanutta häiritä.

Olispa vaan niin luonteeltaan niin zen, että pystyisi ajamaan hissukseen muiden vauhdista välittämättä omalla mukavuusalueellaan rauhassa kehittyen. Vaan kun en ole, niin ensi kesän ratateemana mulla onkin itsehillintä. Aion olla .orgin ratapäivien hitain kuski siihen saakka, kun ohitettavaksi tuleminen tai letkan vetäminen perässä ei kiristä enää pipoa
smile_org.gif
 
Neuvot suosittelen ottamaan kokeneemmilta, mutta tälllaisia huomioita olen tehnyt omassa kehityksessäni:

Ensimmäisillä ratapäivillä oli paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Sittemmin keskityin enemmän vain ajoasentoon, rentouteen ja ajolinjoihin. Kun ne alkoivat olemaan lähempänä järkeviä, niin huomasin että nopeus oli noussut samalla aika paljon. Ja täysin huomaamatta. Huonoa tässä oli se, että esim. Ahveniston suolenkin nopeaan mutkaan tuli joka kierroksella vauhtia lisää, kunnes meinasin löytää itseni pöpeliköstä.

Senkin jälkeen niitä "Oh shit!-momentseja" on välillä tullut ja tullee aina tulemaan. Välillä ne liittyy avauksiin, välillä jalkatappien raapimiseen tai välillä huomaa vain räpeltävänsä jotain käsittämätöntä keskellä mutkaa kun huomio keskittyy johonkin muuhun kuin omaan suoritukseen. Ja siis se joku muu voi olla oravasta kuvaajaan tai toiseen kuskiin.

Muutenkin olen huomannut että monet mutkat voisi ajaa helpostikin kovempaa jos vain oma pää antaisi periksi. Esim Kemoran lähtösuoran jälkeinen nopea oikea on sellainen johon ei oma nuppi anna vielä ajaa kovempaa. Epäilen että siihen ei auta kuin perusharjoittelu ja luoton kerääminen itseen ja pyörään.

Se luotto puolestaan ei itselläni kasva kuin pienten virheiden ja niistä kunnialla selviämisen kautta. Omia rajojaan ei löydä ikinä jos ei niitä käy välillä kolkuttelemassa. Se missä ja miten sen tekee onkin sitten se kysymys...
 
kysymymykseen on selkeä vastaus kaiken kehittymisen avain on poistuminen mukavuus alueelta. epävarmuus alue on siis heti mukavuus alueen ulkokehällä, se on alue jonka toiminallisella puolella voit vaikuttaa tapahtuman kulkuun,, eli sinne vain sillä se opin siemen odottaa. epävarmuusalueen ulkokehällä on sitten Harha-alue sinne menenemine johtaa varmasti tuhoon ja turmioon.. ei siis sinne....
 
kysymymykseen on selkeä vastaus kaiken kehittymisen avain on poistuminen mukavuus alueelta. epävarmuus alue on siis heti mukavuus alueen ulkokehällä, se on alue jonka toiminallisella puolella voit vaikuttaa tapahtuman kulkuun,, eli sinne vain sillä se opin siemen odottaa. epävarmuusalueen ulkokehällä on sitten Harha-alue sinne menenemine johtaa varmasti tuhoon ja turmioon.. ei siis sinne....
Tässähän juuri onkin se ongelma koko touhussa. Mistä erottaa epävarmuus- ja harha-alueet?

Tämän takia aloittelijan ei kannata heti lähteä hakemaan rajojaan, vaan ihan oikeasti ajaa niitä toistoja hyvältä tuntuvalla ja rennolla vauhdilla niin kauan, että saa aikaan jonkinlaisen rutiinin ajamiseen. Toki on superlahjakkuuksia, jotka ovat saman tien nopeita, mutta näitä nyt muutaman vuoden katselleena väitän, että kovin harvassa ovat. Rauhassa vaan, ettei turhaan satu mitään.
 
Niin. Ongelmahan on se, että mukavuusalueelta poistuttaessa poistuu helposti myös radalta. Ts. pitää olla käsitys limiteistä, kun alkaa nostamaan vauhtia.

Kun tekee riittävästi toistoja, vaikka ihan mukavuusalueellakin, nopeus nousee huomaamatta. Otetaan esimerkiksi ah niin kovin rakastamani jarruton ajoharjoittelu. Ilman jarruja ajaessa on helppo säädellä mutkaan tulonopeutta. Jarrutettaessa tulee helposti jarruttaneeksi liikaa, jolloin ei saa useita samanlaisia, kontrolloituja toistoja. Kun ajaa mutkaan jarruitta vaikkapa 80km/h, ja huomaa, että sehän meni leikiten, voi seuraavalla kerralla tulla vaikka 85km/h ja huomata että oho, sehän menisi vieläkin paljon kovempaa.

Niin se nopeus pikkuhiljaa kasvaa.
Suosittelen tätä ilman jarruja ajamista.

Kemora tuntui hankalalta radalta aluksi, ja kierrosajat oli siellä 1.29 paikkeilla.

3 ratasettiä tuli ajettua ilman jarruja, ja kierrosaika laski 1.19 paikkeille.

Edellämainitulla tavalla kun reenaa, niin sitä vauhtia tulee huomaamatta lisää.
 
Back
Ylös